Vihollisen hyökkäys torjuttu erinomaisella sankarityöllä. -- Korkein
arvonimi. -- Lähettiläitä Blefuscusta. -- Rauhanteko. -- Tulipalo. --
Keisarinnan palatsi pelastettu.
Blefuscun valtakunta sijaitsee saarella pohjoiskoilliseen Lilliputista.
Kumpaisenkin saaren välillä on 1100 yardia (n. 1 km) leveä salmi. Minä
en ollut vielä nähnyt sitä ja nyt, kuultuani hyökkäyksen uhkaavan
siltä puolen, koetin entistä enemmän olla näyttäytymättä rannalla.
Blefuscuunhan ei ole vielä tietoa minusta saapunut, ja nyt he
saattaisivat huomata minut. Sitä paitsi oli sodan aikana kaikenlainen
yhteys molempain valtakuntain välillä hengen rangaistuksen uhalla
kielletty ja kaikki alukset otettu sodan tarpeiksi takavarikkoon.
Minä ilmoitin hänen majesteetillensa suunnitelmani, jonka mukaan minä
aion valloittaa koko vihollisen laivaston, joka, niinkuin meidän
vakoojilta olin kuullut, on parhaillaan Blefuscun satamassa, valmiina
ensi tuulella lähtemään liikkeelle. Kokeneilta merimiehiltä sain tietää
salmen olevan keskikohdalta nousuveden aikana 70 glumgluffia (noin 6
jalkaa) ja muissa paikoin korkeintaan 50 glumgluffia syvän. Läksin
saaren koilliskulmaan, vastapäätä Blefuscua, lymysin erään kukkulan
taakse ja tarkastelin taskukiikarillani vihollisen laivastoa: siinä oli
50 sotalaivaa ja koko joukko kuljetus-aluksia.
Kotia tultuani annoin käskyn -- siihen näet olin valtuutettu -- tuoda
koko joukon mitä lujimpia köysiä ja rautatankoja. Köydet olivat
tavallisen purjelangan paksuisia ja rautatangot pituudelleen ja
paksuudelleen kuin sukkapuikot. Köydet minä kiersin kolminkertaisiksi,
samoin rautatangot, joitten päät sitten taivutin koukun muotoon.
Näin varustettuna palasin rannan kallioille, riisuin siellä nutun,
kengät ja sukat ja astuin mereen puoli tuntia ennen nousuvettä, ylläni
pelkkä liivijakku. Kaalasin niin nopeasti kuin suinkin mahdollista oli
ja uin syvimmän kohdan yli, noin 30 yardia, kunnes taas tuntui pohja
jalkain alla. Ei kulunut puoltakaan tuntia, niin jo olin laivaston
luona. Viholliset, minut nähtyänsä, säikähtivät niin pahanpäiväisiksi,
että hypätä loikkasivat laivoistaan mereen ja uivat rannalle. Heitä
oli vähintänsä 30000 henkeä. Otin nyt köyteni esille, pistin koukun
kunkin laivan kokkaan ja sidoin köysien päät yhteen. Tätä tehdessäni
vihollinen laukaisi minuun nuolia muutaman tuhannen, ja niistä sattui
minua koko joukko käsiin sekä kasvoihin. Siitä oli paljo haittaa
työlleni, puhumattakaan siitä, että haavoja pisti ja kirveli. Enimmin
pelkäsin silmiäni, ja pahoin niitten olisi käynytkin, ellei olisi muuan
oiva keino johtunut mieleeni.
Niinkuin ennen olen maininnut, oli minulla silmälasit erikoisessa
taskussa, joka oli keisarin tarkastajilta jäänyt huomaamatta. Ne
minä nyt sidoin nenälleni niin lujasti kuin laatuun kävi ja jatkoin
rohkeasti työtäni, välittämättä vihollisen nuolista. Moni niistä
kyllä sattui silmälaseihin, mutta ei siitä sen suurempaa vahinkoa;
siirrähtiväthän vain lasit sijoiltansa hiukan. Saatuani kaikki koukut
kiinni, rupesin vetämään köysiä sidotusta päästä, mutta laivatpa
eivät liikahtaneetkaan. Ne olivat kiinni ankkureissaan, ja niinpä oli
uljain osa yritystäni vielä suorittamatta. Päästin köydet käsistäni --
olivathan ne koukuissa kiinni -- ja leikkasin urheasti ankkuritouvit
puukolla poikki, saaden pari sataa nuolta käsiin ja kasvoihin. Nyt
tartuin jälleen solmuun kiinni ja vedin varsin helposti perässäni
viisikymmentä vihollisen suurinta sotalaivaa.
Blefusculaisilla ei ollut ensi alussa aavistustakaan minun
tarkoituksistani. Hämmästyen he katselivat, kuinka minä leikkelin
poikki laivain ankkuritouveja, ja luulivat minun aikovan saada laivat
tuuliajolle ja törmäilemään toisiinsa, mutta pian he huomasivat koko
laivastonsa lähtevän liikkeelle hyvässä järjestyksessä ja minun
vetävän köysien päästä. Silloin pääsi heiltä niin hirmuinen hätähuuto
ja epätoivoinen parkuna, että sitä on mahdoton kuvata ja mahdoton
käsittää. Päästyäni nuolten kantamasta minä pysähdyin hetkeksi ja vedin
nuolet ulos käsistäni ja kasvoistani ja voitelin niitä sillä rasvalla,
jota minulle jo ensi päivänä Lilliputissa oli annettu nuolenhaavoihin
pantavaksi, niinkuin edellä jo olen kertonut. Otin sitten silmälasit
pois, odotin tunnin verran, kunnes luode oli vähän laskenut, kaalasin
keskikohdan yli, saalis perässäni, ja saavuin onnellisesti Lilliputin
keisarilliseen satamaan.
Keisari oli koko hoviväkensä kanssa rannalla odottamassa tämän suuren
seikkailun päättymistä. Ensi alussa he näkivät laivaston lähenevän
lavean puoliympyrän muodossa. Minua he eivät erottaneet, minä kun olin
rintaa myöten vedessä. Laivaston tullessa keskelle salmea, ulottui
vesi minua kaulaan saakka. Silloin he säikähtivät, keisari luuli minun
hukkuneen ja vihollisen laivaston lähenevän täydessä sotarinnassa.
Mutta pian häneltä pelko hälveni, sillä salmi kävi matalammaksi joka
askeleelta, minkä astuin, eikä aikaakaan, niin jo olin kuuleman päässä
rannasta. Silloin minä kohotin korkealle köyden solmupään ja huusin
kovalla äänellä: "Kauan eläköön kaikkein mahtavin Lilliputin keisari!"
Maihin noustuani tämä suuri hallitsija otti minut vastaan mitä
mairittelevimmilla ylistyspuheilla ja nimitti minut ihan siinä paikassa
_nardac_'iksi, joka siellä on arvonimistä korkein.
Hänen majesteetinsa lausui nyt sen toivomuksen, että minä jossain
toisessa tilaisuudessa toisin loputkin vihollisten laivoja hänen
satamiinsa. Näin määrätön on ruhtinaitten kunnianhimo. Tämäkään keisari
ei näkynyt tavoittelevan sen vähempää kuin tehdä koko Blefuscun
valtakunnasta pelkkä maakunta, varakuninkaan hallitsema. Siten hän
toivoi saavansa kukistetuiksi paksumman pään miehet kokonaan ja
pakottaneeksi senkin puoleisen kansan avaamaan munia terävämmästä
päästä. Siten, niin hän ajatteli, tulee hänestä koko maailman
yksinvaltias. Minä koetin saada häntä luopumaan moisista ajatuksista,
esiintuoden sekä politillisia että oikeusopillisia syitä. Sanoin
hänelle suoraan, etten minä ikipäivinä suostu käymään kätyriksi
sellaiseen yritykseen, jolla vapaa ja uljas kansa aiotaan saattaa
orjuuteen. Asia otettiin keskusteltavaksi valtakunnan neuvostossa, ja
siellä olivat viisaimmat ministerit minun puolellani.
Tämä minun avoin selitykseni oli niin täydessä ristiriidassa hänen
majesteetinsa hankkeiden ja politiikan kanssa, ett'ei hän saattanut
sitä milloinkaan antaa minulle anteeksi. Hän toi tämän mielipiteensä
esiin valtakunnan neuvostossa varsin salakavalalla tavalla. Viisaimmat
ministereistä -- niinkuin perästäpäin sain tietää -- näkyivät
vaitiolollaan olevan samaa mieltä kuin minä. Toiset sitä vastoin,
salaisia vihollisiani, eivät malttaneet olla ohimennen lausumatta
muutamia epäedullisia sanoja minusta. Ja siitä saakka rupesi muuan
hänen majesteetinsa kannattama liittokunta ministereitä vehkeilemään
minua vastaan. Kahden kuukauden perästä puhkesi vihamielisyys
ilmiliekkiin ja oli vähällä saada toimeen minun kukistumiseni. Näin
vähän painavat suurimmatkaan ruhtinaille osoitetut palvelukset, jos
toiselle vaakalautaselle joutuu kieltäyminen tottelemasta heidän
oikkujansa.
Kolme viikkoa minun onnistuneen yritykseni jälkeen saapui Blefuscusta
juhlallinen lähetyskunta, nöyrimmästi tarjoamaan rauhaa. Se
solmittiinkin meidän keisarille peräti edullisilla ehdoilla.
Lähettiläitä oli kuusi ja heillä mukanaan noin 500 henkeä saattueena.
Heidän esiintymisensä oli kerrassaan loistava, niin hyvin heidän
hallitsijansa mahtavuuden kuin heidän toimensa tärkeyden mukainen.
Liittokirjaa tehtäessä olin minä heille apuna sen luottamuksen
nojalla, mikä minulla hovissa siihen aikaan oli tai minkä ainakin
luulin itselläni olevan. Toimensa päätettyään, heidän eksellensinsä
tekivät muodollisen visitin minun luonani, sillä he olivat saaneet
kuulla, kuinka paljon minä olin pitänyt heidän puoltaan. He puhelivat
ensin mairittelevin sanoin minun voimastani ja ylevämielisyydestäni
ja herransa ja keisarinsa nimessä kutsuivat minua käymään heidän
maassansa, lausuen sen toivomuksen, että minä osoittaisin sielläkin
sitä verratonta väkevyyttäni, josta he olivat niin paljon ihmeitä
kuulleet.
Minä puolestani pyysin heitä edeskantamaan minun nöyrimmän
kunnioitukseni heidän herrallensa ja keisarillensa, jonka hyväin avujen
maine on täyttänyt koko maailman ihmettelyllä ja ihailulla, ja jonka
eteen minä toivon saavani astua, ennenkuin palajan isänmaahani.
Päästyäni ensi kertaa senjälkeen meidän keisarin puheille, pyysin
häneltä lupaa saada käydä Blefuscun hallitsijan luona. Luvan hän
minulle suvaitsi antaa, mutta varsin kylmästi, sen huomasin. Syytä
tuohon en osannut arvata, kunnes minulle kuiskattiin, että Flimnap ja
Bolgolam olivat selittäneet minun keskusteluni lähettiläitten kanssa
osoittavan epäkunnioitusta hänen majesteetiansa kohtaan. Omatuntoni
oli tässä kohden aivan syytön, ja siksipä minun käsitykseni hovista ja
ministereistä silloin ensi kertaa järkähti.
Lukija muistanee vielä, että minun vapautuskirjassani oli muutamia
kohtia, jotka eivät minua miellyttäneet, ne kun olivat liiaksi
orjamaisia. Enkä olisi allekirjoituksellani niihin suostunutkaan,
ellei kova hätä olisi pakottanut. Nyt kun minusta oli tullut ylhäinen
nardac, ei tuommoisia toimia enää pidetty minun arvolleni sopivina,
eikä keisari -- se olkoon sanottu hänen kunniakseen -- niistä minulle
koskaan edes maininnutkaan. Pian senjälkeen oli minulla tilaisuus
osoittaa hänen majesteetillensa ainakin minun mielestäni varsin suuri
palvelus.
Sydänyön aikana kerran heräsin siihen, että suuri kansan paljous piti
kauheata melua oveni ulkopuolella. Säikähdin todellakin. Kuulin heidän
myötäänsä hokevan: "burglum". Muutamat hoviherroista tunkeusivat
väkijoukon läpi ja pyysivät minua heti paikalla tulemaan palatsiin,
jossa keisarinnan huoneusto oli syttynyt palamaan. Muuan hovidaameista
oli nukkunut vuoteesensa romaanin ääreen, lamppu oli kaatunut, ja
siitä tulipalo. Minä nousin heti. Käsky annettiin astua syrjään minun
tieltäni, ja kun tänä yönä oli kuutamo, niin pääsin palatsille,
tallaamatta ketään. Siellä oli jo pystytetty tikapuita seiniä vastaan
ja ihmisillä sangot kädessä, mutta vesi oli pitkän matkan päässä.
Sangot olivat suuren sormustimen kokoisia, ja ihmiset ojensivat
minulle niitä minkä ennättivät, mutta liekki oli päässyt jo sellaiseen
vauhtiin, ett'ei moisista mitä apua. Olisinhan minä helposti saanut
tulen tukautetuksi takillani, mutta pahaksi onneksi olin jättänyt sen
kiireissäni kotia; ylläni ei ollut kuin nahkaiset liivit. Tila näytti
varsin surkealta ja epätoivoiselta. Ja niin tuo muhkea palatsi olisi
kuin olisikin palanut perustuksiansa myöten, ellei neuvokkaisuuteni --
jota minulla toki ei aina ole mukana -- olisi tullut avuksi. Mieleeni
muistui, että muurin ulkopuolella on muuan likaropakko. Hetkeäkään
viipymättä minä harppasin sinne, täytin hattuni tuolla hiukan
löyhkäävällä vedellä ja riensin palopaikalle takaisin. Tulipalon sain
nyt pian sammutetuksi, mutta sitä tehdessäni olin kauhukseni vähällä
hukuttaa keisarinnan ja keisarilliset lapset. Vesi oli näet täyttänyt
huoneet, joihin keisarinna lapsineen ja hovidaameineen oli paennut, ja
minulla oli täysi tekeminen poimiessani heitä akkunain kautta ulos ihan
tunnottomina. Siitä sukesi varsin ikävä juttu minulle, mutta kolmen
minutin kuluttua oli tulipalo kokonaan sammutettu, ja tuo jalo linna,
monen ihmispolven aikana rakettu, oli pelastettu hävitykseltä.
Aamun koittaessa palasin kotia, odottamatta keisarin onnitteluja.
Olin tosin tehnyt erinomaisen palveluksen, mutta enhän ollut varma,
mitä hänen majesteetinsa arvelee siitä tavasta, jolla tehtävä
tuli suoritetuksi. Valtakunnan perustuslaeissa on näet säädetty
hengenrangaistus jokaiselle, ken ikinä olla mahtaa, joka sormellaankaan
kajoaa keisarinnaan tai prinsessoihin. Hiukan lohdullisemmalta tuntui,
saatuani tietää, että hänen majesteetinsa oli käskenyt oikeusasian
ministerin laatimaan minulle nimenomaisen kirjallisen anteeksi-annon.
Sitä ei minulle kumminkaan annettu. Yksityistä tietä kuulin keisarinnan
olevan kauheasti pahoillansa minun teostani, vetäytyneen sisimpiin
huoneisinsa ja päättäneen, ett'ei hän enää entistä asumustansa ikinä
kuntoon laitata. Uskotuillensa hovidaameille hän ei malttanut olla
ilmaisematta, että hän aikoo kostaa minulle keisarinnan palatsin
saastuttamisen.
[Tämä tulipalo-kohtaus on kokonaan jätetty pois Henry Craik'in
esipuheella varustetusta painoksesta. Muissa näkyy siitä olevan
erillaisia mukailuja. Olemme tämän kohdan ottaneet pääasiallisesti
George Routledgen julkaisusta. _Suom. muist._]