Tekijä hauskuuttaa keisaria ja hovia aivan erityisellä tavalla. --
Hovin huvitukset. -- Tekijä pääsee vapaaksi muutamilla ehdoilla.
Lempeydelläni ja kohteliaalla käytökselläni olin kohonnut keisarin ja
hovin kuin myös sotaväen ja kansankin suosioon niin suurissa määrin,
että toivoin piankin pääseväni vapaaksi. Koetin kaikin tavoin käyttää
tällaista edullista asemaa hyödykseni. Maan-asukasten pelko minua
kohtaan hälveni hälvenemistään. Panin välisti maahan pitkäkseni ja
päästin viisi kuusi henkeä kämmenelleni tanssimaan. Vihdoin tulivat
pojat ja tytöt niin rohkeiksi, että olivat piilosilla minun tukassani.
Olin jo koko lailla oppinut maan kieltäkin.
Eräänä päivänä suvaitsi keisari kutsua minut katsomaan hovinäytelmiä,
joissa tämän puolen kansa voittaa kaikki muut niin notkeudessa kuin
komeudessakin. Ei minua noissa näytelmissä mikään niin suuresti
huvittanut kuin nuorallatanssi. Kaksitoista tuumaa korkealle maasta oli
pingoitettu kahden jalan pituinen hieno, valkoinen lanka, ja sen päällä
tuo nokkela tanssi toimitettiin, jota nyt lukijan luvalla käyn vähän
laveammin kuvailemaan.
Tähän huviin ottavat osaa ainoastaan ne, jotka pyrkivät korkeihin
virkoihin ja tavoittelevat suosiota hovissa. Jo pienestä pitäin he
harjoittelevat tätä taitoa. Kun korkea virka hovissa tulee avonaiseksi
joko kuoleman tahi, niinkuin usein tapahtuu, epäsuosioon joutumisen
kautta, silloin viisi kuusi tällaista viranhakijaa lähettävät
kuninkaalle anomuksen, jossa pyytävät saada esittää hänen majesteetinsa
huviksi nuoralla tanssia. Ken korkeimmalle hyppää, maahan putoamatta,
se viran saa. Usein annetaan itse ministereillekin käsky lähteä
näyttämään notkeuttansa, osoittaakseen hallitsijalle, että yhä edelleen
ovat tuossa toimessa taitavia. Flimnapilla, valtiovarain hoitajalla, on
etuoikeus heittää nuoralla ilmahyppy kokonaista tuumaa korkeammalle
kuin yksikään muu lordi koko valtakunnassa. Minun ystäväni Reldresal,
keisarin yksityissihteereistä ylimmäinen, on minun mielestäni tässä
taidossa -- ellenhän vaan ole puolueellinen -- toinen mies valtiovarain
hoitajan jälkeen. Muut suuret virkamiehet ovat siinä kohden tasaväkisiä.
Näissä hyppyhuveissa sattuu välistä pahojakin tapaturmia, joista
aikakirjat tietävät mainita lukemattomia. Olen omin silmin nähnyt
parin, kolmen kandidaatin katkaisevan jäseniänsä. Pahempi vielä
on vaara silloin kuin ministerit saavat käskyn käydä näyttämään
notkeuttaan. Silloin he koettavat voittaa kaikki muut ja pinnistävät
ja ponnistavat voimiansa niin, että tuskin heissä on yhtäkään, joka ei
olisi joskus pudota romahtanut maahan. Muutamille se on sattunut pari
kolmekin kertaa. Minulle kerrottiin, että moniahta vuosi ennen minun
tuloani Flimnap olisi ehdottomasti taittanut niskansa, ellei sattumalta
olisi osunut lattialla olemaan kuninkaallinen pielus, joka hiukan
lievensi täräystä.
On olemassa toinenkin huvitus, joka tapahtuu ainoastaan keisarin,
keisarinnan ja pääministerin läsnäollessa. Kuningas panee pöydälle
kolme kuuden tuuman pituista silkkinauhaa, punaisen, keltaisen ja
valkoisen. Nämä nauhat on aiottu palkinnoiksi niille, joille keisari
tahtoo erityistä suosiotansa osoittaa. Juhlalliset menot toimitetaan
hänen majesteetinsa suuressa valtiosalissa, jossa asianomaisten
suosionsaajain täytyy näyttää taitavuuttansa aivan toisella tavalla
kuin äsken kuvaamissani huveissa. Sellaista en ole nähnyt vielä
missään, en vanhalla enkä uudella maanpallon puoliskolla. Keisari pitää
keppiä vaakasuorassa asennossa, ja siinä nyt asianomaiset suosikit,
yksi erältään, hyppivät kepin yli tai konttaavat sen alitse eteenpäin
tai takaperin, aina sitä myöten kuin keppi nousee tai laskee. Välisti
pitää majesteeti keppiä toisesta päästä ja pääministeri toisesta,
vuoroin on keppi kokonaan pääministerin hallussa. Ken notkein on
ollut ja jaksanut useimmat kerrat hypätä ylitse ja kontata alitse, se
saa punaisen silkkinauhan, senjälkeinen keltaisen ja sitä seuraava
valkoisen. Nauhat he sitten köyttävät kaksin kerroin vyötäisilleen,
ja tuskin näkee hovissa yhtään, joka ei olisi tuommoisella nauhalla
koristetut.
Sotaväen ratsuja, niinkuin keisarillistenkin tallien hevosia oli joka
päivä käytetty minun läheisyydessäni, ja siten ne olivat niin tottuneet
minuun, että pillastumatta uskalsivat tulla minun luokseni. Ratsastajat
laukkasivat hevosillaan kämmeneni yli, ollessani pitkälläni maassa.
Olipa muuan keisarin metsästäjistä niinkin rohkea, että ratsasti isolla
hevosellaan jalkanikin yli. Se oli todellakin uljas temppu.
Seuraavana päivänä oli minulla onni huvittaa hänen majesteetiansa
aivan erikoisella tavalla. Pyysin hänen majesteetiltansa saada
käytettäväkseni muutamia kahden jalan pituisia ja tavallisen putken
paksuisia sauvoja. Kuningas antoi heti käskyn forstmestareilleen
täyttää minun pyyntöni. Ja niinpä saapui huomenissa kuusi metsäherraa
yhtä monen kuorman kanssa, kahdeksan hevosta kunkin edessä. Yhdeksän
sauvaa minä pystytin maahan nelikulmion muotoon, joka ulottui puoli
kolmatta jalkaa joka taholle. Neljä muuta sauvaa sidoin vaakasuoraan
joka kulmaan, niin että niistä syntyi jonkunlainen kalteri tarhan
ympärille. Levitin sitten nenäliinani tarhan yli ja pingoitin sen
joka puolelta lujasti. Tämän tehtyäni, pyysin keisarin lähettämään
neljäkolmatta parhainta ratsumiestä äksieraamaan tarhaan. Hänen
majesteetinsa hyväksyi minun ehdotukseni, ja niinpä minä nostin
hevosmiehet, yhden toisensa perästä ratsuineen aseineen ja
varustuksineen nenäliinalle. Heti käskyn saatuansa he jakaantuivat
kahteen parveen, ja nyt alkoi leikkisota: siinä he ampuivat toisiansa
tylsäpäisillä nuolilla, huiskivat miekoillaan, hyökkäsivät ja
pakenivat. Kaikki tapahtui niin erinomaisessa järjestyksessä, ett'en
moista ole milloinkaan nähnyt.
Keisari oli niin mielissään, että käski panna tämmöisiä huveja toimeen
useampana päivänä perätysten. Innostuipa niinkin, että itsekin nousi
komentamaan ratsumiestensä liikkeitä ja sai, vaikka kovallekin otti,
keisarinnan suostumaan siihen, että minun sallittiin nostaa keisarinna
kantotuoleineen päivineen kilpatarhan yläpuolelle, josta hänen oli
parempi katsella leikkisotaa. Onnekseni ei sattunut koko aikana
mitään tapaturmaa. Kerran vaan erään kapteenin tulinen ratsu sattui
kavioillaan puhkaisemaan reiän nenäliinaan, jolloin sekä ratsu että
kapteeni keikahtivat kellellensä. Kiireimmän kaupassa minä nostin ne
molemmat pystyyn, tukkesin reiän toisella kädellä ja nostin heidät
toisella maahan. Ratsulta oli nyrjähtänyt vasen jalka, mutta kapteeni
pääsi ihan ehjänä. Nenäliinani minä sittemmin paikkasin niin hyvin kuin
osasin, mutta en sen koommin enää luottanut sen kestävyyteen moisissa
yrityksissä.
Kerran ollessani hovia tällä tapaa huvittamassa, tuotiin äkkiä
hänen majesteetillensa sana, että muutamat hänen alamaisistansa,
ratsastellessaan niillä tienoin, missä minut ensin oli huomattu, olivat
löytäneet maasta suuren, mustan esineen. Muodoltaan se on, sanottiin,
varsin kummallinen, laidoiltaan niin laaja, kuin hänen majesteettinsa
makuukammio ja keskikohdalta miehen korkuinen. Mikään elävä se ei
ole, niinkuin ensin oli luultu, sillä nurmella se loikoi ihan yhdessä
kohdin. Muutamat olivat monta kertaa astuneet sen ympäri, toiset
nousneet sen hartioille ja kuvullekin, joka oli sileä ja tasainen.
Polkemalla oli esine huomattu aivan ontoksi. Alamaiset kaikessa
nöyryydessä otaksuvat sen olevan ihmisvuoren kapineita, ja jos hänen
majesteetinsa suvaitsee, niin se tuodaan tänne. Ei siihen tarvita
kuin viisi hevosta. Minä ymmärsin heti, mistä on kysymys, ja iloitsin
sydämmeni pohjasta nuo sanomat kuultuani.
Tuo löydetty esine ei ollut mikään muu kuin minun hattuni.
Haaksirikkoon joutuessamme se oli vielä ollut minulla päässä, nauhalla
sidottuna leuan alle, ja siinä se oli vielä ollut veneessäkin
soudettaessa, mutta luulin sitten, maihin pyrkiessäni, nauhan heltineen
ja hattuni jääneen mereen. Nyt pyysin hänen majesteetiansa käskemään,
että se tuotaisiin minulle niin pian kuin mahdollista. Selitin samalla,
millinen kapine se on ja mihin sitä tarvitaan. Seuraavana päivänä
kuormurit sen toivatkin, mutta ei se aivan entisellään enää ollut.
Liereihin oli, puolenkolmatta tuuman päähän laidoista, puhkaistu kaksi
reikää, kumpaankin oli pistetty koukku, ja näistä köydet länkiin. Tällä
tavoin minun hattuani oli laahattu maata pitkin lähes puoli Englannin
penikulmaa. Koska kumminkin maanpinta siellä on tasaista ja pehmoista,
niin tuli hattu perille paremmassa kunnossa kuin olin luullutkaan.
Kaksi päivää senjälkeen pisti hänen majesteetinsa päähän ruveta
huvitteleimaan varsin merkillisellä tavalla. Se osa armeijaa, joka
majaili pääkaupungissa ja sen läheisyydessä, sai käskyn olla valmiina.
Sitten hän pani minut seisomaan kuin mikä kolossi jalat niin levällä
kuin suinkin mahdollista, ja senjälkeen käskettiin kenraali, muuan
vanha ja tottunut sotajoukkojen johtaja ja samalla minun suojelijani,
marssittamaan sotajoukkoja minun jalkojeni välitse, jalkaväki 24
miestä, ratsuväki 16 miestä rivissä, soivin torvin ja liehuvin
lipuin, keihäät sojossa. Sotaväkeä oli siinä yhteensä kolmetuhatta
jalka- ja tuhat ratsumiestä. Hänen majesteetinsa oli julistanut käskyn,
että jokaisen sotilaan tulee marssin aikana hengenrangaistuksen
uhalla osoittaa täydellistä kunnioitusta minun personaani kohtaan.
Muutamat nuoremmat upseerit eivät kumminkaan malttaneet olla hiukan
irvistelemättä, nähdessään, missä viheliäisessä kunnossa minun housuni
olivat.
Olin jo tuon tuostakin lähetellyt hänen majesteetillensa
kaikenkaltaisia esityksiä ja anomuksia vapaaksi pääsemisestäni. Vihdoin
hän otti asian esille ensin salaisessa neuvoskunnassa ja sitten
valtioneuvostossa. Vastustajia ei ollut kuin yksi ainoa, Skyresh
Bolgolam, josta aivan syyttä suotta oli tullut minun veriviholliseni.
Koko neuvoskunta kumminkin äänesti hänet kumoon, ja kuningas vahvisti
päätöksen. Tuo vastustajani oli galbet eli valtakunnan amiraali.
Hän nautti keisarin luottamusta ja olikin valtion asioihin varsin
perehtynyt, vaikka luonteeltaan äreä ja äkäinen mies. Hänen täytyi
nyt antaa perää, mutta sen verran hän kumminkin sai aikaan, että ne
artiklat ja ehdot, joitten nojalla minä olin pääsevä vapaaksi, ja jotka
minun piti valallani vahvistaa, jätettiin hänen sepitettävikseen. Nämä
artiklat toi minulle Skyresh Bolgolam omassa personassaan, mukanansa
kaksi alisihteeriä ja muutamia ylhäisiä virkamiehiä. Sittenkuin
artiklat oli minulle julkiluettu, käskettiin minun valalla sitoutua
noudattamaan niitä. Vala minun piti tehdä ensin oman maani tavan mukaan
ja sitten niin kuin heidän laissansa säädetty on. Minun tuli sitä
tehdessäni pitää oikeata jalkaani vasemmassa kädessä ja asettaa oikean
käden etusormi päälaelleni ja peukalo oikean korvan nipukkaan.
Lukija kukaties on nyt utelias saamaan tietoa senpuoleisen kansan
kirjoitustavasta ja lauseparsista kuin myös niistä ehdoista, joilla
minulle vapaus suotiin. Senpä vuoksi olen koko asiakirjan kääntänyt
sanasta sanaan, mikäli olen kyennyt. Ja näin se kuuluu:
_Golbasto Momaren Evlame Gurdilo Shefin Mully Ully Gue_, Lilliputin
kaikkivaltias kuningas, maailman ihastus ja kauhistus, jonka
valtakunta ulottuu viisituhatta blustrugia (noin 20 km) maan ääriin
saakka; kaikkein häiritsijäin hallitsija, varttansa pitempi kaikkia
ihmislapsia; jonka jalat tallaavat maan sisustaa, ja jonka käsi
aurinkoa tavoittelee; jonka viittauksesta maailman ruhtinaitten polvet
vapisevat; suloinen kuin kevät, ihana kuin kesä, hedelmällinen kuin
syksy, pelottava kuin talvi. Hänen kaikkein ylevin majesteetinsa
edespanee sille ihmisvuorelle, joka äskettäin meidän taivaallisiin
alueisimme saapunut on, seuraavat artiklat, jotka hänen, juhlallisella
valalla noudattaaksensa, vahvistaman pitää.
_Ensiksi_. Ihmisvuori älköön meidän alueistamme poistuko, ilman meiltä
annettua ja valtakunnan sinetillä lukittua lupakirjaamme.
2:ksi. Hän älköön rohjetko ilman meidän nimenomaista käskyämme meidän
pääkaupunkiimme sisälle astua; jolloin asujamille pitää kaksi tuntia
ennen varoitus annettaman, jotta tietäisivät heidän huoneissansa pysyä.
3:ksi. Sanotun ihmisvuoren tulee hänen vaelluksillansa pysyä meidän
suurimmilla vallanteillämme; älköön hän myös uskaltako niityillä ja
viljavainioilla käyskennellä tahi niihin pitkäksensä panna.
4:ksi. Sanotuilla vallanteillä vaeltaissansa tulee hänen visusti
huolta siitä pitää, ett'ei hän jaloillansa maahan tallaa ketäkään
meidän rakkaista alamaisistamme eikä heidän hevosiansa eikä heidän
rattaitansa; älköön hän myös ketäkään sanotuista alamaisistamme
käsiinsä ottako ilman heidän omaa suostumustansa.
5:ksi. Jos sangen pikaisen sanan saattaminen tarpeelliseksi
havaitaan, on ihmisvuori velvollinen kerran kuukaudessa kuljettamaan
sanansaattajaa ja hänen hevostansa taskussansa kuusi päivänmatkaa ja
jättämään hänet (milloin niin vaaditaan) eheänä meidän eteemme.
6:ksi. Hänen pitää olla meidän liittolaisemme meidän vihollisiamme
vastaan, jotka Blefuscun saarella asuvat, ja tehdä minkä suinkin voi,
hävittääksensä heidän laivastonsa, jota he nyt rakentelevat ja sillä
meidän päällemme aikovat hyökätä.
7:ksi. Sanotun ihmisvuoren tulee, hänen vapaina aikoinansa, olla
meidän työmiestemme apuna, nostamassa senkaltaisia suuria kiviä kuin
puutarhamme aitaan ja muihinkin keisarillisiin rakennuksiin tarvitaan.
8:ksi. Sanotun ihmisvuoren tulee kahden kuukauden kuluessa sisäänjättää
tarkka ilmoitus meidän valtakuntamme laajuudesta, laskettuna hänen
askeleissansa, jotka hän rantoja myöten astunut on.
Viimeiseksi. Sittenkuin ihmisvuori juhlallisesti vannonut on, että
hän kaikki yllämainitut artiklat pitää ja noudattaa tahtoo, on hän
saapa sekä ruuaksensa ja juomaksensa niin paljo kuin 1724 alamaistamme
heidän ylöspitämiseksensä tarvitsevat. Hänellä pitää myöskin oleman
vapaa tyköpääsemys meidän keisarillisen personamme eteen, ja on hänen
osaksensa tuleva muitakin osoituksia meidän suosiostamme.
Annettu Belfaboracin palatsissa kahdentena päivänä toistakymmentä
meidän hallituksemme yhdennessä kuukaudessa kymmenettäkymmentä.
Minä vannoin ja allekirjoitin nämä artiklat suurella ilolla ja
mielihyvällä, vaikk'eivät ne olleetkaan kaikki niin kunniakkaita
kuin olisin toivonut. Nehän olivat kokonaan Skyresh Bolgolamin,
yliamiraalin, ilkeämielisyyttä vaan. Heti senjälkeen otettiin
minulta kahleet jaloista pois ja nyt olin aivan vapaa mies. Keisari
teki minulle sen kunnian, että oli läsnä koko juhlamenojen ajan.
Kiitollisuuteni osoitteeksi minä lankesin hänen majesteetinsa
jalkoihin, mutta hän käski minun nousta ja lausui minulle monta
armollista sanaa, joita en käy tässä toistamaan, jott'en näyttäisi
turhamieliseltä. Lopuksi hän lausui toivovansa, että minusta tulee
hänelle hyödyllinen palvelija, ja että minä todistan ansainneeni
kaiken sen suosion, kuin hänen puoleltansa minun osakseni tullut on ja
vastedes tulla saattaa.
Lukija suvaitkoon ottaa huomioonsa, että keisari oli viimeisessä
artiklassaan määrännyt minulle niin paljon ruokaa ja juomaa kuin
1728 lilliputtilaista tarvitsee. Perästäpäin kerran kysäisin eräältä
tuttavaltani hovissa, miksikä juuri tämä luku oli mitaksi ja määräksi
vahvistettu, ja hän kertoi, että hänen majesteetinsa matemaatikot,
mitattuansa kvadrantilla minun ruumiini pituuden, olivat huomanneet
sen 12 kertaa suuremmaksi heidän kokoansa. Täten he olivat laskeneet,
että minun ruumiini on vähintänsä 1728 kertaa niin suuri kuin heidän,
ja siis pitää minun saada ravintoakin samassa suhteessa. Siitä nyt
lukija näkee, kuinka älykästä väkeä lilliputilaiset ovat, ja kuinka
ymmärtäväinen ja tarkka taloudenhoitaja heidän kuuluisa keisarinsa on.