Pierre lähti ilmoittamaan Maria Dmitrijevnalle, että tämän toivomus nyt
oli täytetty. Koko talo oli kauhun ja hämmennyksen vallassa. Natasha
oli kovin sairaana.
Maria Dmitrijevna kertoi Pierrelle syvänä salaisuutena, että Natasha
kun oli kuullut, että Anatol oli nainut mies, oli nauttinut yöllä
arsenikkia, jota oli hankkinut salavihkaa. Nautittuaan pienen annoksen
myrkkyä oli hän kuitenkin niin säikähtänyt että herätti Sonjan ja
ilmoitti hänelle tapahtuman. Heti oli ryhdytty tehokkaisiin
toimenpiteisiin myrkyn vaimentamiseksi, ja nyt ei henki enää ollut
vaarassa. Mutta silti oli hän niin heikko, ettei matkalle lähtöä voitu
ajatellakaan, ja siksi oli lähetettykin hevoset noutamaan kreivitärtä
kaupunkiin. Pierre tapasi menehtyneen kreivin ja itkusta uupuneen
Sonjan, mutta Natashaa hän ei voinut tavata.
Sinä päivänä Pierre söi puolista klubissa. Kaikki puhuivat nyt Anatolin
ryöstöyrityksestä. Pierre väitti itsepintaisesti koko juttua valeeksi.
ja sanoi tämän huhun syntyneen siitä, että hänen lankonsa oli kosinut
Natasha Rostovia, mutta saanut rukkaset. Pierre piti velvollisuutenaan
salata asian oikean laidan ja puolustaa Rostovin perheen mainetta.
Kauhumielin odotteli Pierre ruhtinas Andrein paluuta ja pistäysi joka
päivä vanhan ruhtinaan luo tiedustelemaan.
Neiti Bouriennelta oli vanha ruhtinas saanut tiedon kaupungilla
kiertelevistä huhuista ja hän oli lukenut sen kirjeenkin, jossa Natasha
ruhtinatar Marialle ilmoitti antavansa tämän veljelle rukkaset. Vanhus
oli tavallista iloisempi ja odotteli kärsimättömänä poikansa tuloa.
Muutaman päivän päästä Anatolin lähdettyä sai Pierre ruhtinas Andreilta
kirjeen, jossa tämä ilmoitti saapuneensa Moskovaan ja pyysi Pierreä
poikkeamaan luokseen.
Heti kun poika oli saapunut, antoi vanha ruhtinas hänelle Natashan
kirjeen, jonka neiti Bourienne oli puhaltanut ruhtinatar Marialta ja
antanut vanhalle ruhtinaalle. Ja väritettynä kertoi sitten vanhus
pojalleen koko pakenemisyrityksen.
Ruhtinas Andrei oli saapunut Moskovaan illalla myöhään, ja seuraavana
aamuna saapui Pierre jo hänen luokseen. Pierre luuli tapaavansa
ystävänsä jotenkin samallaisessa tilassa kuin oli Natashan tavannut, ja
siksi hän kovin hämmästyikin kun vierashuoneeseen astuessaan kuuli
ruhtinas Andrein työhuoneessaan kovaäänisen innostuneena puhelevan
jostakin pietarilaisesta juorusta. Vanha ruhtinas ja joku outo henkilö
keskeyttivät hänet vähäväliä. Ruhtinatar Maria tuli Pierreä
tervehtimään. Hän huoahti, viitaten silmillään oveen, mistä kuului
ruhtinas Andrein ääni, tahtoen täten nähtävästi ilmaista osanottonsa
veljen suruun. Mutta Pierre huomasi hänen ilmeestään, että hän oli
iloinen asian käänteestä ja siitä että Natashan uskottomuus niin vähän
oli liikuttanut veljeä.
-- Andrei sanoi tätä odottaneensakin, -- sanoi ruhtinatar. -- Tiedän,
että hän ylpeydestä salaa tunteensa, mutta sittenkin on hän helpommin,
monin kerroin helpommin kestänyt iskun kuin olin odottanut. Nähtävästi
oli se niin sallittu...
-- Mutta onko sitten kaikki auttamattomasti lopussa? -- kysyi Pierre.
Ruhtinatar katsahti ihmetellen Pierreen. Hän ei lainkaan käsittänyt,
miten saattoi sellaista kysyäkkin. Pierre meni työhuoneeseen. Ruhtinas
Andrei oli aivan muuttunut entisestä. Hän näytti terveemmältä, mutta
otsalle kulmain väliin oli ilmestynyt uurre, jota Pierre ei ennen ollut
huomannut. Hänellä oli yllä siviilipuku, ja huitoen tarmokkain elein
hän väitteli isänsä ja ruhtinas Meshtsherskin kanssa. Puhuttiin
Speranskista ja hänen odottamattomasta Siperiaan lähettämisestään ja
sen syistä. Häntä oli epäilty isänmaan kavalluksesta, ja juuri äsken
oli saapunut Moskovaan tieto hänen kohtalostaan.
-- Nyt syyttävät ja tuomitsevat häntä kaikki ne henkilöt, jotka
kuukausi sitten häntä jumaloivat, -- puhui ruhtinas Andrei, -- ja ne,
jotka eivät saattaneet käsittää hänen tarkoitusperiään. Sangen helppoa
on tuomita epäsuosioon joutunutta henkilöä ja kuormittaa hänen
hartioilleen toisten erehdykset; mutta minä väitän, että jos jotain
kunnollista on toimitettu tämän hallituksen aikana, niin on kaikki
hänen työtään, hänen ainoan...
Ruhtinas Andrei keskeytti puheensa Pierren nähtyään. Hänen kasvonsa
vavahtivat, ja niille välähti ilkeä ilme.
-- Ja jälkimaailma on tunnustava hänen ansionsa, -- lopetti ruhtinas
Andrei ja kääntyi sitten Pierreen.
-- No, miten sinä jaksat? Yhä vain paisut, -- puhui hän vilkkaasti, ja
uusi kurttu hänen otsallaan kävi entistään syvemmäksi. -- Kyllä, olen
terve, -- vastasi hän Pierren kysymykseen ja hymähti.
Ja Pierre käsitti selvästi hänen hymähdyksensä tarkoituksen: "olen
terve, mutta ken välittää terveydestäni." Keskusteltuaan hetkisen
Pierren kanssa teiden kehnoudesta Venäjällä, heidän yhteisistä
tuttavistaan, joita hän oli tavannut Sveitsissä, ja poikansa
kasvattajasta Desallesistä, jonka oli tuonut mukanaan ulkomailta,
ruhtinas Andrei taas iski vanhusten puheisiin ja alkoi kiivaana
puolustaa Speranskia.
-- Jos hän olisi kavaltaja, ja jos olisi olemassa todisteita hänen
salaisista suhteistaan Napoleoniin, niin kylläpä niistä maailmalle
toitotettaisiin, -- puhui ruhtinas Andrei kiihtyneen nopeaan. -- Itse
en pidä Speranskista enkä ole koskaan pitänyt, mutta minä rakastan
totuutta. Pierre huomasi miten hänen ystävänsä, kuten oli ollut niin
usein hänen itsensä laita, tahtoi kiivailla ja kiistellä vieraista ja
vähäpätöisistä asioista, vaimentaakseen täten raskaita sydänsuruja.
Kun ruhtinas Meshtsherski oli lähtenyt, tarttui ruhtinas Andrei Pierren
käsipuoleen ja vei hänet omaan huoneeseensa. Siellä oli vuode vielä
korjaamatta, ja permannolla lojui avattuja matkalaukkuja ja laatikoita.
Ruhtinas Andrei meni eräälle matkalaukulle ja otti sieltä pienen
lippaan. Lippaasta hän otti paperikäärön. Kaiken tämän hän toimitti
sangen nopeasti ja sanaakaan sanomatta. Sitten nousi hän seisaalleen ja
rykäsi. Hänen kasvonsa olivat synkät, huulet yhteen puserretut.
-- Suo anteeksi että sinua vaivaan...
Pierre käsitti, että ystävä aikoi puhua Natashasta. Hänen leveille
kasvoilleen ilmestyi säälin ja osanoton ilme. Tämä suututti ruhtinas
Andreita, ja siksi hän kovalla äänellä jatkoi puhettaan ilkeän
päättävästi:
-- Olen saanut rukkaset kreivitär Rostovilta, ja huhu on kertonut, että
sinun lankosi olisi häntä kosinut tai jotain sellaista. Onko se totta?
-- Sekä totta että valetta, -- alkoi Pierre, mutta ruhtinas Andrei
keskeytti hänet.
-- Tässä ovat hänen kirjeensä ja muotokuvansa, -- hän sanoi.
Hän otti paperikäärön pöydältä ja antoi Pierrelle.
-- Anna tämä kreivittärelle, jos hänet tapaat.
-- Hän on kovin sairaana, -- sanoi Pierre.
-- Hän on siis vielä täällä? -- sanoi ruhtinas Andrei, -- Entä ruhtinas
Kuragin? -- kysyi hän kiivaasti.
-- Hän matkusti jo aikoja sitten. Kreivitär on ollut kuoleman
kielissä...
-- Säälin häntä suuresti, -- sanoi ruhtinas Andrei.
Hän hymähti kylmän ilkeästi ja epämiellyttävästi, kuten oli tapana
tehdä hänen isällään.
-- Herra Kuragin ei siis pitänyt kreivitär Rostovia kätensä arvoisena?
-- sanoi ruhtinas Andrei.
Hän pärskyi nenällään, jonkun kerran.
-- Hän ei voinut mennä naimisiin, sillä hänellä on jo vaimo, -- vastasi
Pierre.
Ruhtinas Andrei alkoi nauraa ilkeästi, muistuttaen taas isäänsä.
-- Mutta missä hän nyt oleilee, tuo teidän lankonne, saanko kysyä? --
sanoi ruhtinas Andrei.
-- Hän lähti Piet ... en muuten varmaan tiedä, -- sanoi Pierre.
-- No, niin, vähät siitä -- sanoi ruhtinas Andrei. -- Sano kreivitär
Rostoville, että hän on ollut aivan vapaa ja on vastakin, ja sano, että
toivotan hänelle onnea ja menestystä.
Pierre otti paperikäärön. Ruhtinas Andrei katsoi vielä hetken
ystäväänsä silmiin aivan kuin muistellen, eikö hänellä vielä olisi
jotain sanottavaa, tai eikö kenties ystävällä olisi jotain
huomautettavaa.
-- Kuulkaahan muistatteko kun kiistelimme kerran Pietarissa, -- sanoi
Pierre, -- muistattehan kun...
-- Muistan, -- vastasi ruhtinas Andrei kiireesti, -- sanoin, että
hairahtuneelle naiselle on annettava anteeksi, mutta en sanonut, että
itse voin antaa. Minä en voi.
-- Mutta eihän voi verrata tätä?... -- sanoi Pierre.
Ruhtinas Andrei keskeytti hänet. Hän ärjäsi raa'asti.
-- Niin, taas pyytää hänen kättään, olla jalomielinen ja muuta
sellaista... Se olisi tosin jaloa, mutta minun luonnollani ei mennä
_sur les brisées de Monsieur_.[88] Jos tahdot olla ystäväni, niin älä
milloinkaan enää puhu tästä asiasta ... koko tästä asiasta. No,
hyvästi. Annathan siis...
Pierre poistui huoneesta ja meni tapaamaan vanhaa ruhtinasta ja
ruhtinatar Mariaa.
Vanhus näytti tavallista pirteämmältä. Ruhtinatar oli entisensä
kaltainen, mutta Pierre huomasi sentään, että hänkin oli iloinen asiain
käänteestä. Heitä tarkastellessaan Pierre käsitti, miten syvästi he
halveksivat ja vihasivat Rostoveja, ja miten olisi ollut mahdotonta
mainita edes sen nimeä, joka kehen tahansa saattoi vaihtaa ruhtinas
Andrein.
Aterian aikana puheltiin sodasta, jonka alkaminen näytti
välttämättömältä. Ruhtinas Andrei puhui taukoamatta, kiistellen milloin
isänsä, milloin sveitsiläisen kasvattajan kanssa. Hän oli ylen pirteä
ja eloisa, mutta Pierre tiesi sielulliset syyt tähän mielentilaan.