Tammikuun lopulla saapui kreivi Ilja Andrejevitsh Natashan ja Sonjan
kanssa Moskovaan. Kreivitär oli yhä vielä sairas eikä voinut matkustaa.
Mutta hänen parantumistaan ei enää voitu odottaa, sillä kreiviä
odotettiin joka päivä Moskovaan. Sitäpaitsi oli hankittava Natashalle
kapio, Moskovan läheinen maatila oli myytävä, ja Natashan oli
tutustuttava tulevaan appeensa, joka nykyään oleskeli Moskovassa.
Rostovien moskovalainen talo oli kylmillä, he aikoivat viipyä
kaupungissa ainoastaan lyhyen ajan, ja kun ei kreivitärkään ollut
matkassa, niin päättivät he asettua vierailemaan Maria Dmitrijevna
Ahrosimovin taloon, joka hartaasti oli tarjonnut taloaan Rostovien
käytettäväksi.
Myöhään illalla ajoi neljä kuormaa Maria Dmitrijevnan vanhan Tallikadun
varrella sijaitsevan talon pihalle. Maria Dmitrijevna asui yksinään.
Tyttärensä hän oli jo naittanut, ja pojat olivat kaikki valtion
palveluksessa.
Hän oli yhä entisensä kaltainen: suora käytöksessään, suora puheissaan,
sanoi kovaäänisesti ja päättävästi mielipiteensä kaikille ja
kaikkialla. Koko olennollaan hän näytti nuhtelevan toisten heikkouksia,
intohimoja ja intoiluja, joille hän ei tunnustanut olemisen
mahdollisuutta. Aamunuttu yllä hän varhaisesta aamusta hääri
talousaskareissa ja lähti sitten kaupungille. Pyhäsin hän meni kirkkoon
ja sieltä vankiloihin ja kuritushuoneisiin. Näistä hommistaan hän ei
koskaan puhunut kenellekään. Arkipäivinä kävi hänen luonaan kaiken
säätyisiä henkilöitä apua ja neuvoja pyytämässä. Hänen maukkaita,
ravitsevia päivällisiään kunnioitti tavallisesti kolme neljä vierasta,
päivällisten jälkeen pelattiin bostonia; illalla luetutti hän itselleen
sanomalehtiä ja uusia kirjoja ja kutoi itse sukkaa. Harvoin kävi hän
vieraskäynneillä ja silloinkin vain kaupungin mahtavimpain luona.
Hän oli vielä valveilla kun Rostovit saapuivat. Eteisen oven salpa
vingahti, ja Rostovit palvelijoineen astuivat kylmästä lämpimiin
suojiin. Emäntä seisoi pää takakenossa ja lasit nenällä salin ovella ja
katseli vihaisen näköisenä tulijoihin. Olisi luullut hänen olevan
äkeissään vieraille ja tuossa tuokiossa karkoittavan heidät talostaan,
ellei olisi kuullut, miten hän toimessaan jakeli palvelijoille
määräyksiä vieraiden ja heidän tavarainsa sijottamisesta.
-- Ovatko ne kreivin? -- tuo tänne, -- hän puheli, osoitellen
matkalaukkuja ja tervehtimättä ketään. -- Neidit tänne, vasemmalle. No,
mitä siinä kuhnailette! -- kirkasi hän palvelustytöille. -- Teekeittiö
kuntoon! Olet lihonut ja pulskistunut -- puheli hän kylmän punaamalle
Natashalle, vetäen häntä hilkasta luokseen. -- Hoh, miten kylmä!
Riisuuduhan nopeasti, -- huusi hän kreiville, joka aikoi tulla
suutelemaan hänen kättään. -- Olet kohmettunut, luulen. Tuokaa rommia
teepöytään! Sonjushka, _bonjour_,[78] sanoi hän Sonjalle, ilmaisten
tällä ranskalaisella tervehdyksellä jonkun verran halveksivan mutta
silti ystävällisen suhteensa Sonjaan.
Kun kaikki olivat riisuutuneet matkapuvuistaan ja järjestäneet pukunsa,
kokoonnuttiin teepöydän ääreen, ja Maria Dmitrijevna suuteli kaikkia
järjestään.
-- Olen ylen iloinen tulostanne ja siitä että tulitte luokseni asumaan,
-- hän puheli. -- Olipa jo aikakin, -- hän jatkoi, katsahtaen
merkitsevästi Natashaan. -- Ukko on täällä, ja poikaa odotetaan joka
päivä. Teidän täytyy tutustua häneen, välttämäti. Mutta tästä saamme
myöhemmin puhua, -- hän lisäsi, katsahtaen Sonjaan, ilmaisten tällä
katseellaan, ettei sovi puhua tästä asiasta hänen kuultensa. -- Mutta
kuulehan, -- sanoi hän kreiville, -- mitä hommia sinulla on huomenna?
Keitä kutsun tänne? Shinshininkö? -- hän taivisti yhden sormen. --
Itkupussin, Anna Mihailovnan? Hän on täällä poikineen. Poika menee
naimisiin! Sitten Besuhovin, vai miten? Hänkin on täällä vaimoineen.
Hän karkasi vaimoltaan, mutta tämäpä heti kintereillä. Hän oli
keskiviikkona luonani päivällisillä. Mutta nuo -- hän osoitti tyttöjä
-- vien huomenna Iveriläisen jumalanäidin kappeliin ja sieltä
palatessamme poikkeamme Aubert Chalmén luo. Sillä täytyyhän teidän
teettää uudet puvut. Minusta ei ole nykyään apua, sillä nykyään
käytetään tuollaisia hihoja! Tuonaan kävi luonani nuori ruhtinatar
Irina Vasiljevna, ja oikein kauhistuin hänen hihojaan: aivan kuin
tynnyreihin olisi kätensä pistänyt. Nykyäänhän kuosit muuttuvat joka
päivä. Mutta sinullahan myös on joitain asioita? -- kääntyi hän
ankarana kreiviin.
-- Onhan niitä kasaantunut asioita, -- vastasi kreivi. On riepuja
hankittava, ja ostajakin sattui tulemaan talolle ja maatilalle. Jos
niin ystävällinen olisitte ja ottaisitte tyttöset hoiviinne, niin
pistäytyisin tästä päiväksi Marinskojeen.
-- Hyvä, hyvä, kyllä heidät hoitelen. Ei heitä paremmin
holhouslautakunta hoitelisi. Vien minne pitää, pauhaan ja hellittelen,
-- sanoi Maria Dmitrijevna, silitellen suurella kädellään lemmikkinsä
ja ristityttönsä Natashan poskea.
Seuraavana päivänä vei Maria Dmitrijevna tytöt ensin Iveriläisen
jumalanäidin kappeliin ja sitten m-me Aubert Chalmélle, joka siihen
määrään pelkäsi Maria Dmitrijevnaa että luovutti hänelle tavarat
polkuhintaan päästäkseen vain pikemmin hänestä eroon. Maria Dmitrijevna
tilasi melkein koko kapion. Kun he olivat palanneet kotiin, karkoitti
hän huoneesta muut paitsi Natashan ja viittasi lemmikkinsä luokseen.
-- No nyt juttelemme hieman. Toivotan sinulle onnea. Kelpo pojan olet
kietonut verkkoosi! Iloitsen onnestasi; hänetkin olen tuntenut
tuollaisesta (hän kohotti kätensä noin kyynärän verran permannosta). --
Natasha punastui ilosta. -- Rakastan häntä ja koko perhettä. Kuulehan
nyt. Tiedäthän että vanha ruhtinas on äkeissään pojan naimahommista.
Todellinen tervaskanto! Eihän ruhtinas Andrei enää ole lapsi, ja
voisihan hän ukottakin tulla toimeen, mutta ikävä on tunkeutua sukuun
vasten isän tahtoa. Täytyy sovitella, hyvitellä. Olethan järkevä tyttö,
osaat menetellä olosuhteiden mukaan. Käyttäydy järkevästi ja
sävyisästi. Silloin kaikki käy hyvin.
Natasha oli vaiti. Maria Dmitrijevna luuli tämän johtuvan kainoudesta,
mutta todellisuudessa oli Natasha nyreissään, kun hänen ja ruhtinas
Andrein väliseen rakkauteen sekaantuivat sivulliset. Hänen mielestään
oli tämä rakkaus jotain niin erikoista ja tavallisesta poikkeavaa,
ettei kukaan sitä saattanut käsittää. Hän rakasti ainoastaan ruhtinas
Andreita, ja tämä rakasti häntä ja tulee näinä päivinä ottamaan hänet
omakseen. Muuta hän ei kaivannut.
-- Kuulehan, tunnen hänet poikasesta, ja Mashenkankin tunnen, natosi,
ja rakastan häntä. Sanotaan: nato on mato; mutta tämä ei kärpäsellekään
tee pahaa. Hän pyysi, että toisin sinut häntä tapaamaan. Huomenna menet
isäsi kanssa heille. Ole oikein kiltti hänelle, olet häntä nuorempi.
Kun omasi sitten saapuu, niin olet jo tuttava perheessä ja kaikki
sinuun mieltyvät. Niinhän? Onhan se onneksesi?
-- Onhan se, -- vastasi Natasha kylmästi.