Pierren, joka luettiin arvokkaimpiin vieraisiin, täytyi ryhtyä bostonia
pelaamaan kreivi Rostovin, kenraalin ja everstin kanssa. Hän joutui
istumaan vastapäätä Natashaa ja huomasi ihmeekseen, miten tyttö sitten
tanssiaisten oli tavattomasti muuttunut. Hän oli vaitelias ja
tuntuvasti rumempi kuin oli ollut tanssiaisissa; olisipa ollut
jolsakin, jollei hänen kainon rauhallinen käytöstapansa olisi jossain
määrin korvannut entistä suloutta.
"Mikä häntä vaivaa?" -- ajatteli Pierre, vilkaistuaan tyttöön. Natasha
istui teepöydän ääressä sisarensa vieressä ja vastaili sivulleen
katsahtamatta Boriksen puheisiin. Pelattuaan koko vahvan värinsä ja
otettuaan vastapelaajansa riemuksi viisi tikkiä Pierre kuuli
tervehdysten ja askelten ääntä ja vilkasi taas Natashaan.
"Mitä on hänelle tapahtunut?" -- puheli hän yhä enemmän ihmetellen
itsekseen.
Natashan edessä seisoi ruhtinas Andrei hellän hyväilevä ilme kasvoilla
ja puhui tytölle jotain. Pää pystyssä, poskilla raikas puna ja
pidätellen katkonaista hengitystään katseli Natasha Bolkonskiin.
Jonkinlainen sisäinen kirkas valo, joka äsken näytti sammuneelta,
loisti taas hänen silmistään. Hän oli hetkessä aivan muuttunut: rumuus
oli kadonnut, ja hän oli taas yhtä viehättävä kuin oli ollut
tanssiaisissa.
Ruhtinas Andrei tuli tervehtimään Pierreä, ja tämä huomasi ystävänsäkin
kasvoilla uuden, nuorekkaan ilmeen. Vaikka Pierre pelin kestäessä tuon
tuostakin muutti paikkaa ja istui milloin selin, milloin kasvoin
Natashaan, niin tarkasteli hän siitä huolimatta koko ajan tyttöä ja
ystäväänsä.
"Jotain sangen tärkeätä on tekeillä heidän välillään", -- ajatteli
Pierre, ja iloiset, mutta samalla myös katkerat tunteet riehahtelivat
hänen sydämessään ja saattoivat hänen kokonaan unohtamaan pelin.
Kuudennen vuoron loputtua nousi kenraali pöydästä ja sanoi, että näin
on mahdoton jatkaa, ja Pierre pääsi vapaaksi. Natasha puheli Sonjan ja
Boriksen kanssa, ruhtinas Andrei taas puheli Veran kanssa, joka
hienosti hymyillen koetti parastaan emäntänä. Pierre meni ystävänsä luo
ja kysyttyään keskustellaanko salaisuuksista, istuutui Veran ja
Bolkonskin seuraan. Vera, joka oli huomannut ruhtinas Andrein suhteen
Natashaan, arveli, että illatsussa, todellisessa illatsussa pitää
hienolla tavalla viitata tunteisiinkin, ja siksipä hän heti
kun jäivät kahdenkesken alkoikin puhua ruhtinas Andreille ensin
ylimalkaan tunteista ja sitten sisarestaan. Hänen täytyi näin
viisaalle (jommoisena piti ruhtinas Andreita) vieraalle näyttää
valtiomiestaitoaan.
Kun Pierre palasi heidän luokseen huomasi hän, että Vera oli ylen
tyytyväinen ja innostunut keskusteluun, mutta ruhtinas Andrei taas
(mikä muuten oli harvinaista) näytti hämmentyneeltä.
-- Mitä arvelette? -- puheli Vera, hienosti hymyillen. -- Te, ruhtinas,
olette niin tarkkanäköinen ja käsitätte ensi näkemältä ihmisen
luonteen. Mitä ajattelette Natashasta, voiko hän vakavasti täyttää
velvollisuutensa, voiko hän, kuten muut naiset (Vera tarkoitti
itseään), kerran mieheen rakastuttuaan ikuisesti olla hänelle
uskollinen? Sellaista pidän todellisena rakkautena. Mitä arvelette,
ruhtinas?
-- En tunne kyllin tarkasti sisartanne, -- vastasi ruhtinas Andrei,
ivallisesti hymyillen salatakseen hämmentyneen mielentilansa, --
voidakseni ratkaista näin aran kysymyksen; ja sitäpaitsi olen
huomannut, että mitä vähemmän naisella on ihailijoita sitä vakavampi
hän on, -- hän lisäsi ja katsahti samalla Pierreen, joka oli tullut
heidän luokseen.
-- Niin, se on totta, ruhtinas; meidän aikanamme, -- jatkoi Vera
(mainiten meidän aikamme, kuten yleensä mielellään mainitsevat
yksinkertaiset ihmiset, jotka luulevat keksineensä ja määritelleensä
meidän aikamme omituisuudet ja jotka luulevat ihmisten ominaisuuksien
muuttuvan ajan mukana) -- meidän aikanamme ovat tytöt niin vapaita,
että _le plaisir d'être courtisée_[62] useinkin tukahuttaa heissä
todellisen tunteen. Ja täytyy tunnustaa, että Natashakin on tälle
heikkoudelle sangen altis. -- Natashan mainitseminen sai ruhtinas
Andrein kasvoille taas yrmeän, epämiellyttävän ilmeen; hän aikoi
nousta, mutta Vera vain jatkoi, hymyillen yhä hienommin:
-- Ei ketään ole mielestäni niin liehakoittu kuin häntä, -- puhui
Vera,-- mutta tähän saakka ei kukaan ole häntä vakavasti miellyttänyt.
Tehän tiedättekin, kreivi, -- sanoi hän Pierreen kääntyen, -- ettei
edes meidän herttainen serkkumme Boris, joka, meidän kesken sanottuna,
oli sangen _dans le pays du tendre_...[63]
Ruhtinas Andrei yrmisti kulmiaan ja oli vaiti.
-- Tehän olette Boriksen ystävä? -- sanoi Vera hänelle.
-- Kyllä hänet tunnen...
-- Hän on varmaan kertonut lapsuusajan rakkaudestaan Natashaan?
-- Lapsuusajan rakkausko? -- kysyi ruhtinas Andrei äkkiä ja punastui.
-- Niin. Johtavathan serkusten väliset läheiset suhteet toisinaan
rakkauteen: _le cousinage est un dangereux voisinage_.[64] Eikö totta?
-- Oi, epäilemättä, -- sanoi ruhtinas Andrei ja alkoi luonnottoman
vallattomasti varoitella Pierreä tämän viidenkymmenenvuotisista
moskovalaisista serkuista, nousi kesken puhettaan, tarttui Pierren
käsipuoleen ja vei hänet syrjään.
-- Entä nyt? -- sanoi Pierre ihmeissään katsellen ystävänsä kumman
elokkaita kasvoja ja muistellen silmäystä, millä ruhtinas Andrei
noustessaan oli katsahtanut Natashaan.
-- Minun pitää, minun pitää puhella sinun kanssasi, -- sanoi ruhtinas
Andrei. -- Tiedäthän meidän naisten hansikkaamme (hän tarkoitti niitä
vapaamuurarihansikkaita, jotka annettiin jokaiselle tulokasveljelle,
jotta tämä voisi antaa ne rakastamalleen naiselle). Minä... Mutta
olkoon nyt sillään, puhun sinulle sittemmin... -- Ja kumma loiste
silmissä ja hätäisin liikkein hän astui Natashan luo ja istuutui hänen
viereensä. Pierre huomasi, miten hän jotain kysyi Natashalta ja miten
tämä vastasi pyrähtäen.
Samalla tuli Pierren luo Berg ja kehoitti innokkaasti häntä yhtymään
kenraalin ja everstin väliseen kinasteluun Espanjan sodasta.
Berg oli tyytyväinen ja onnellinen. Hän hymyili kuin aurinko. Illatsu
oli erittäin onnistunut ja aivan samallainen kuin muutkin illatsut,
joissa hän oli ollut mukana. Kaikki oli samallaista: naisten hienot
puheet, kortit, äänekkäästi korttipöydässä haasteleva kenraali,
teekeittiö ja vieläpä leivoksetkin. Eräs seikka vielä puuttui, jotta
illatsu olisi ollut sellainen kuin nekin, joita Berg jäljitteli.
Puuttui kovaääninen miehinen keskustelu ja kinastelu jostain tärkeästä
ja viisaasta asiasta. Kenraali oli jo alkanut tällaisen kinastelun, ja
sitä kuulemaan ja siihen yhtymään Berg nyt houkuttelikin Pierreä.