Eräänä aamuna saapui Pierren luo eversti Adolf Berg, jonka Pierre
tunsi, kuten kaikkikin Moskovassa ja Pietarissa. Bergillä oli yllä
uudenuutukainen, siisti virkapuku, ja hänen rasvatut hiuksensa olivat
suitut ohimoilta eteenpäin, keisari Aleksanteri Pavlovitshin tapaan.
-- Tulen juuri kreivittären luota, joka ikäväkseni ei saattanut suostua
pyyntööni; toivon että te, kreivi, olette suosiollisempi, -- puhui Berg
hymyillen.
-- Mitä haluatte, eversti? Olen valmis täyttämään pyyntönne.
-- Olen nyt, kreivi, saanut uuden kotini täydellisesti kuntoon, --
ilmoitti Berg, arvellen nähtävästi, että kaikki tästä tiedosta
riemastuvat; -- ja siksipä olen tuota aikonut järjestää pienen illatsun
omille ja vaimoni tuttaville. (Hän hymyili entistä herttaisemmin).
Tahdoin pyytää kreivitärtä ja teitä hyväntahtoisesti saapumaan
luoksemme teelle ja illalliselle.
Mutta kreivitär Helena Vasiljevna, joka piti alentavana seurustella
jonkinjoutavain Bergien kanssa, saattoi olla kyllin julma
kieltäytyäkseen tästä kunniasta. Berg selitteli niin juurtajaksain,
miksi hän tahtoo koota luokseen pienen, hyvän seurapiirin, ja miksi se
hänestä on hauskaa, ja miksi hän ei kuluta rahojaan korttipeliin tai
muuhun huonoon elämään, mutta kyllä on valmis suuriakin summia
uhraamaan hyvän seuran hankkimiseen, ettei Pierre saattanut kieltäytyä;
vaan lupasi saapua.
-- Mutta ei myöhään, kreivi, jos rohkenen pyytää, niin kymmentä
vailla kahdeksan, rohkenen pyytää. Muodostamme peliseuran, meidän
kenraalimmekin saapuu. Hän on minulle erittäin ystävällinen. Syömme
sitten illallista, kreivi. Tehkää siis hyvin.
Sinä iltana ei Pierre tapansa mukaan myöhästynyt vaan saapui Bergien
luo jo neljännestä vailla kahdeksan.
Bergit olivat jo valmiit vieraita vastaan ottamaan.
Aviopuolisot istuivat siistissä valaistussa työhuoneessa, joka upeili
uusine huonekaluineen, tauluineen ja veistokuvineen. Berg istui uudessa
napitetussa virkapuvussaan Veran vieressä ja selitteli tälle, miten
aina voi ja pitääkin hankkia itselleen ylhäisiä tuttavia, sillä silloin
vasta tuttavuuksista on iloa. "Aina heistä jotakin oppii ja voi jotakin
pyytää. Niinpä minunkin virka-urani (Berg ei laskenut elämäänsä
vuosissa, vaan virka-asteissa). Toverini eivät vielä ole alullakaan, ja
minä odottelen rykmentinpäällikön virkaa, ja on minulla onni olla
teidän puolisonne (hän nousi paikaltaan ja suuteli Veran kättä). Ja
miten olen kaiken tämän saavuttanut? Etupäässä -- tuttavuuksien
valitsemistaidolla. Sanomattakin on selvää, että pitää olla täsmällinen
ja siveellinen."
Berg vaikeni ja hymähti tuntiessaan etevämmyytensä heikon naisen
rinnalla, joka herttaisuudestaan huolimatta sittenkin oli vain heikko
nainen, joka ei voi täysin käsittää, mikä oikeastaan tekee miehestä
miehen, -- _ein Mann zu sein_. Vera myöskin hymähti tuntiessaan
etevämmyytensä siveellisen, hyvän miehensä rinnalla, joka hänen
mielestään, kuten kaikkikin miehet, käsitti väärin elämän tarkoituksen.
Pitäen vaimoaan mittapuuna arveli Berg kaikkien olevan heikkoja ja
tuhmia. Samoin Veerakin miestään ajatellen luuli, että kaikki miehet
pitävät ainoastaan itseään järkevinä, mutta siitä huolimatta ovatkin
itse tyhmyreitä, ylpeitä ja itsekkäitä.
Berg nousi, syleili vaimoaan varovasti, jottei rutistaisi tämän
kallista neulekaulusta, ja suuteli häntä keskelle suuta.
-- Kun emme vain saisi aivan pian lapsia, -- sanoi hän, huomaamatta
itsekään tässä minkäänlaista ajatuksen yhtenäisyyttä.
-- Niin, -- vastasi Vera, -- sitä en minäkään toivoisi. Pitäähän toki
elää seuraelämää varten.
-- Aivan tuollainen oli ruhtinatar Jusupovillakin, -- sanoi Berg,
osoittaen onnellisen hyvänsuovasti hymyillen vaimonsa neulekaulusta.
Samassa tuli palvelija ilmoittamaan, että kreivi Besuhof oli saapunut.
Aviopuolisot katsahtivat itsetietoisesti hymyillen toisiinsa, aivan
kuin kumpikin olisi tahtonut lukea ansiokseen tämän vieraan saapumisen.
"Nähkääs mitä tuttavuudet merkitsevät", -- ajatteli Berg, -- "nähkääs
mitä käytöstapa merkitsee!"
-- Mutta kuulehan, -- sanoi Vera, -- kun minä puhelen vieraiden kanssa,
niin älä minua keskeytä, sillä tiedän tarkalleen, mistä kunkin kanssa
on keskusteltava.
Berg hymähti.
-- Täytyy toisinaan, -- hän sanoi, -- miesten kanssa on puhuttava
toisinaan miestenkin asioista.
Pierre vietiin uutuuttaan upeilevaan vierashuoneeseen, missä ei
saattanut istuutua rikkomatta sopusuhtaisuutta, siisteyttä ja
järjestystä. Ja siksipä ei ollutkaan kumma, päinvastoin aivan
ymmärrettävä asia, ettei Berg kalliilta vieraalta saattanut kieltää
sopusuhtaisuuden rikkomista, vaikkakin hän itse, nähtävästi
sairaalloisesti peläten siihen ryhtymistä, jätti valinnan vieraalle.
Pierre rikkoi sopusuhtaisuuden siirtämällä itselleen tuolin, ja isäntä
ja emäntä alkoivat illatsun, keskustellen vieraan kanssa ja keskeyttäen
alituiseen toinen toistaan.
Vera oli saanut päähänsä, että Pierren kanssa oli puheltava Ranskan
lähetystöstä, ja ryhtyikin heti tähän aineeseen. Berg taas päätteli,
että oli jo miehistenkin asiain aika, keskeytti vaimonsa puheen ja
siirtyi puhumaan Itävallan sodasta ja, poiketen mielivaltaisesti
pääasioista, hän alkoi esittää omia mielipiteitään ja näkökantojaan
niistä ehdoista, joilla hänelle oli tarjottu toimi tässä sodassa, ja
selitteli niitä syitä, joiden perusteella hän oli kieltäytynyt tästä
toimesta. Vaikka keskustelu ei oikein ottanut luistaakseen, ja vaikka
Vera olikin miehelleen äkäinen miehisen aineksen sekaantumisen tähden,
ja vaikkei vielä ollutkaan heillä kuin yksi vieras, niin sittenkin
tuntui molemmista aviopuolisoista suloiselta, että _illatsu_ oli
alkanut mainiosti, ja että heidän illatsunsa keskusteluineen,
teenjuontineen, palavine kynttilöineen oli aivan samallainen kuin
kaikkien muidenkin illatsut.
Pian saapui sitten Boris, Bergin vanha toveri.
Hän kohteli Bergiä ja Veraa jonkun verran armollisesti ja suojelevasti.
Boriksen jälkeen saapui eräs rouva everstineen, sitten itse kenraali,
sitten Rostovit, ja nyt oli jo illatsu aivan tarkalleen tavallisten
illatsujen kaltainen. Vera ja Berg eivät voineet olla iloisesti
myhäilemättä katsellessaan vilkasta liikettä vierashuoneessa ja
kuunnellessaan tätä tolkutonta puhelua ja pukujen kahinaa. Kaikki meni
kuten muidenkin illatsuissa, ja erityisen tyypillinen oli kenraali,
joka kehuskeli asuntoa, läimäytti Bergiä olalle ja isällisen
omavaltaisena puuhaili pelipöydän järjestämisessä. Kenraali istuutui
kreivi Rostovin viereen, joka hänen jälkeensä oli arvokkain vieras.
Vanhukset yhtäällä, nuoret toisaalla, emäntä teepöydän ääressä, jolla
oli aivan samallaisia leivoksia hopeaisissa vasuissa kuin oli ollut
Panineillakin, kaikki oli aivan täydelleen samallaista kuin muillakin.