Seuraavana päivänä ruhtinas Andrei muisti edellisen päivän tanssiaiset,
mutta ei hänen mielensä niihin suurestikaan kiintynyt. "Niin, olivathan
ne loistavat tanssiaiset. Ja ... niin, neiti Rostof oli herttainen.
Hänessä on jotain raitista, erikoista, joka ei ole pietarilaista ja
joka eroittaa hänet kaikista muista." Tähän päättyivät hänen
muistelonsa edellisen päivän tanssiaisista, ja juotuaan teensä hän
istuutui työn ääreen.
Mutta liekkö syynä ollut väsymys tai lyhyt yölepo, työ ei vain sujunut,
eikä lähtenyt mitään valmista, ja yhä hän vain oli työhönsä tyytymätön,
kuten muuten usein oli asian laita, ja siksipä hän riemastuikin kun
hänelle ilmoitettiin jonkun saapuneen häntä tapaamaan.
Tulija oli Bitski, useain valiokuntien jäsen, innokas Speranskin uusien
aatteiden ihailija, joka tunsi kaikki Pietarin seurapiirit ja kulki
niissä verrattomana kielikellona. Hän muutti suuntaa yhtä helposti kuin
vaatteita -- tuulahdusten mukaan, mutta oli siitä huolimatta kiivaimpia
puoluemiehiä. Tuskin sai hän hatun päästään kun huolestuneena lähti
rientämään ruhtinas Andrein työhuoneeseen ja alkoi heti puhua. Hän oli
hetki sitten saanut tarkkoja yksityiskohtaisia tietoja sen päiväisen
Valtakunnan neuvoston istunnosta, jonka itse hallitsija oli avannut, ja
kertoi nyt niistä haltioissaan. Hallitsijan puhe oli ollut valtava.
Tällaisia puheita pitävät ainoastaan perustuslaillisten valtakuntain
hallitsijat. -- "Keisari oli suoraan sanonut, että neuvosto ja senaatti
ovat valtakunnan _säätyjä_; hän sanoi, että hallitus ei saa turvautua
mielivaltaan, vaan on sen rakennettava _lujille perusteille_.
Hallitsija sanoi, että raha-asiain hoito on saatettava uudelle kannalle
ja tilit jätettävät julkisesti tarkastettaviksi", -- kertoi Bitski,
erityisesti korostaen muutamia sanoja ja tuntuvasti aukoen silmiään.
-- Niin, tämä tapaus muodostaa ajankäänteen meidän historiassamme, --
hän lopetti.
Ruhtinas Andrei kuunteli Bitskin kertomusta Valtakunnan neuvoston
avaamistilaisuudesta, jota hän niin kärsimättömänä oli odotellut ja
jota oli pitänyt niin kovin tärkeänä, ja ihmetteli, ettei tuo tapaus
nyt enää häntä edes liikuttanut, vieläpä tuntui aivan vähäpätöiseltä.
Salattu iva mielessä hän kuunteli Bitskin innostusta uhkuvaa
kertomusta. Yksinkertaisin ajatus tuli hänen mieleensä: "Mitä
oikeastaan liikuttavat minua tai Bitskiä keisarin puheet neuvostossa!
Voinko kaikista niistä tulla onnellisemmaksi ja paremmaksi?"
Ja tämä yksinkertainen ajatus hävitti hetkessä ruhtinas Andrein
mielestä entisen mielenkiinnon tekeillä oleviin parannuspuuhiin. Samana
päivänä piti ruhtinas Andrein mennä päivällisille Speranskin luo "_en
petit comité_", kuten isäntä oli sanonut kutsuessaan häntä. Tällainen
kutsu ystävälliseen perhepiiriin henkilön luo, jota ruhtinas Andrei
sydämestään ihaili ja jota hän ei vielä koskaan ollut nähnyt
kotioloissa, olisi ennen ollut hänestä suurin onni, mutta nyt olisi hän
mieluummin ollut menemättä.
Määrättynä aikana hän sentään ilmestyi Speranskin pieneen taloon
Taurilaisen puutarhan luo. Talossa vallitsi tavaton siisteys (joka
muistutti munkkimaista puhtautta), ja kun ruhtinas Andrei hieman
myöhästyneenä astui parkettipermantoiseen, pieneen ruokasaliin tapasi
hän jo koko _petit comitén_ -- isännän läheisiä tuttavia -- koolla
odottamassa. Naisia ei ollut huoneessa muita kuin Speranskin pieni
tyttönen (pitkäkasvuinen kuten isäkin) ja hänen kotiopettajattarensa.
Vieraat olivat Gervais, Magnitski ja Stolipin. Jo eteiseen ruhtinas
Andrei kuuli kovaäänistä puhelua ja heleätä tahdikasta naurua,
samallaista kuin usein kuulee näyttämöltä. Joku aivan kuin Speranskin
äänellä takoi tahdikkaasti: ha ... ha... Ruhtinas Andrei ei vielä
koskaan ollut kuullut Speranskin nauravan, ja siksi tämä valtiomiehen
heleä, kimakka nauru häntä kummasti ihmetyttikin.
Ruhtinas Andrei astui ruokasaliin. Koko seura seisoi kahden akkunan
välisen pöydän ääressä ja aherteli voileipäin kimpussa. Speranskilla
oli harmaa hännystakki ja tähti rinnassa; valkeat liivit ja korkea
valkea kaulahuivi olivat nähtävästi samat kuin hänellä oli ollut
kuuluisassa Valtakunnan neuvoston istunnossa. Hänen kasvoillaan oli
iloinen ilme. Vieraat seisoivat isännän ympärillä. Magnitski kertoi
jotain hauskaa juttua, Speranski kuunteli, nauraen jo ennakolta
kertojan puheelle. Ruhtinas Andrein astuessa huoneeseen häipyivät
Magnitskin sanat taas naurunremakkaan. Stolipin hohotti kuin
tynnyristä, Gervais hihitti hiljaa, Speranski nauroi tahdikkaan
kimakasti.
Speranski ojensi valkean, hienon kätensä ruhtinas Andreille, jatkaen
yhä nauramistaan.
-- Erittäin hauska nähdä teidät, ruhtinas, -- hän sanoi. -- Hetkinen...
-- kääntyi hän Magnitskin puoleen, keskeyttäen tämän kertomuksen. --
Olemme sopineet: hauskat päivälliset, ei sanaakaan vakavista asioista.
-- Ja taas kääntyi hän kertojaan ja alkoi nauraa.
Ihmetellen ja pettynein kaihomielin kuunteli ruhtinas Andrei tätä
naurua ja katseli nauravaa valtiomiestä. Hänestä tuntui kuin ei hänen
edessään olisikaan Speranski, vaan joku toinen henkilö. Kaikki mikä
ennen oli ollut salaperäistä ja tenhoavaa Speranskissa, kävi nyt
hetkessä hänelle selväksi ja mitättömäksi.
Päivällispöydässä ei keskustelu tauvonnut hetkeksikään, ja toinen
naurettava juttu seurasi toistaan. Tuskin Magnitski kerkisi lopettamaan
juttunsa, kun jo joku toinen oli valmis kertomaan yhä vain
huvittavamman jutun. Jutut koskettelivat kaikki, jolleivätkään juuri
itse virkamiesmaailmaa, niin ainakin erinäisiä virkamiehiä. Tuntui
siltä kuin olisi tämä seura ollut niin varmasti vakuutettu näiden
henkilöiden mitättömyydestä, että ainoa tapa, millä heistä saattoi
puhua, oli juuri tällainen hyvänsuovan leikillinen. Speranski kertoi,
miten eräs kuuro korkea-arvoinen virkamies tämänpäiväisessä Valtakunnan
neuvoston kokouksessa, kun kysyttiin hänen mielipidettään, oli
vastannut, että hän on samaa mielipidettä. Gervais kertoi perin laajasti
eräästä tarkastusjutusta, jossa toimivat henkilöt olivat käyttäytyneet
aivan kuin pöllöt. Stolipin takertui änkäten kertomukseen ja alkoi
sellaisella kiivaudella puhua vakavan suunnan rikkomuksista, että asia
vähillä oli saada vakavan luonteen. Magnitski alkoi laskea leikkiä
Stolipinin kiivaudesta, Gervais pisti väliin pienen pilapätkän, ja
vähitellen solui keskustelu taas entiselle iloiselle ladulleen.
Nähtävästi oli Speranski ankaran työn jälkeen tahtonut levähtää ja
pitää hieman hauskaa ystäväpiirissä, ja hänen vieraansa, käsittäen
hänen tarkoituksensa, koettivat häntä huvittaa ja itse samalla
huvitteleida. Mutta ruhtinas Andreista tuntui tämä ilonpito raskaalta
ja ilottomalta. Speranskin kimakka ääni häntä häiritsi, ja hänen
soinnuton herkeämätön naurunsa loukkasi hänen mieltään. Hän itse ei
nauranut ja pelkäsi koko ajan, että hänen läsnä-olonsa kävisi seuralle
sietämättömäksi. Mutta kukaan ei huomannut hänen yleisen mielialan
vastaista mielentilaansa. Kaikilla näytti olevan sangen hauskaa.
Jonkun kerran aikoi hänkin sekaantua keskusteluun, mutta hänen sanansa
kilvistyivät kuin korkki vedestä, eikä hän saattanut yhtyä heidän
leikinlaskuunsa.
Mitään pahaa tai sopimatonta heidän puheissaan ei ollut, kaikki oli
terävää, viisasta, vieläpä saattoi se olla naurettavaakin, mutta jotain
puuttui, ja puuttui juuri sitä, mikä tekee ilonpidon välittömäksi,
puuttui suolaa, mutta se olikin tälle seuralle aivan tuntematonta
tavaraa.
Päivällisten päätyttyä nousivat tytär ja kotiopettajatar pöydästä.
Speranski hyväili tytärtään valkealla kädellään ja suuteli häntä. Mutta
tämäkin näytti ruhtinas Andreista luonnottomalta.
Herrat jäivät englantilaiseen tapaan istumaan portviinin ääreen.
Kun puheltiin Napoleonin toimista Espanjassa, alkoi ruhtinas Andrei
vastustaa toisten mielipiteitä, jotka kaikki olivat suosiollisia näille
toimille. Speranski hymähti ja kertoi jutun, jolla ei ollut mitään
yhteyttä keskusteluaineen kanssa, kääntääkseen keskustelun kulun
toisille aloille. Jonkun hetken olivat kaikki ääneti.
Kun he olivat istuneet jonkun ajan pöydän ääressä, tulppasi isäntä
viinipullon, antoi sen palvelijalle, nousi seisoalleen ja sanoi:
"nykyään kulkee hyvä viini saappaissa".[61] Vieraatkin nousivat ja
lähtivät äänekkäästi puhellen vierashuoneeseen. Palvelija ojensi
Speranskille kaksi pikalähetin tuomaa kirjettä. Hän otti ne ja poistui
työhuoneeseen. Samassa hävisi vieraiden hilpeys, ja he alkoivat hiljaa
keskustella keskenään.
-- No, nyt lausuntoa! -- sanoi isäntä tullessaan työhuoneesta. --
Verraton kyky! -- hän jatkoi, kääntyen ruhtinas Andreihin. Magnitski
oikasihe heti asentoon ja alkoi lausua ranskankielistä pilarunoa, jonka
oli sepittänyt eräistä Pietarin tunnetuista henkilöistä. Tuon tuostakin
keskeytti kättenpauke hänet. Lausunnon loputtua astui ruhtinas Andrei
isännän luo ja alkoi hyvästellä.
-- Mihin näin aikaiseen? -- sanoi Speranski.
-- Olen luvannut saapua illatsuun...
Molemmat vaikenivat hetkeksi. Ruhtinas Andrei katseli läheltä noihin
kiiltäviin kuvastinsilmiin, ja hänestä tuntui naurettavalta, että oli
saattanut odottaa jotain Speranskilta ja heidän yhteisestä työstään ja
että hän oli saattanut pitää niin tärkeinä Speranskin toimia. Vielä
kauvan kaikui hänen korvissaan Speranskin täsmällinen, iloton nauru.
Kotiin palattuaan muisteli ruhtinas Andrei elämäänsä
Pietarissa viimeisten neljän kuukauden kuluessa ja se tuntui
hänestä aivan oudolta. Hän muisteli hommiaan, liehakoimisiaan,
sotalaki-ehdotelmaansa, joka oli jätetty komitealle, mutta silti
tahdottiin jättää unhotuksiin ainoastaan sentähden, että samasta
aineesta oli juuri vähää ennen laadittu sangen heikko ehdotelma, joka
oli esitetty hallitsijan vahvistettavaksi; hän muisteli myös työtä
komiteassa jossa jäsenenä oli m.m. Berg; muisteli miten huolellisesti
ja kauvan aina oli tässä komiteassa keskusteltu työjärjestystä ja
muotoseikkoja koskevista asioista, mutta miten vältellen ja
hätimiten oli sivuutettu todelliset asiat. Hän muisteli toimiaan
lakivaliokunnassa, miten huolellisesti oli kääntänyt venäjäksi
roomalaisia ja ranskalaisia lakikokoelmia käsitteleviä kirjoituksia, ja
hän häpesi itseään. Sitten kuvastuivat elävästi hänen mieleensä elämä
Bogutsharovossa, toimet maalla, matka Rjasaniin; hän muisti talonpojat,
kylänvanhimman Dronin, ja kun sitten mielessään sovitteli näihin
henkilöihin _yksilön oikeuksia_, joita lakipykälissä oli koettanut
määritellä, niin alkoi häntä ihmetyttää, miten oli niin kauvan
saattanut tuhlata aikaansa näin turhaan työhön.