Natasha oli nyt 16 vuotias, 1809:äs vuosi oli menossa, ja 4 vuotta oli
siis kulunut siitä, kun Natasha suudeltuaan Borista kukkasammioiden
keskessä sormillaan laskien oli mittaillut tätä aikaa. Borista ei
Natasha tänä aikana ollut kertaakaan tavannut. Kun tuli puhe
Boriksesta, sanoi Natasha Sonjalle ja äidille aivan avomielisesti,
ikäänkuin olisi asian sielussaan päättänyt, että kaikki entiset suhteet
olivat olleet lapsellisuuksia, joista ei kannata puhua ja jotka aikoja
sitten olivat unhoitetut. Mutta sielunsa syvimmissä sopukoissa kiusasi
häntä kysymys -- olivatko hänen suhteensa Borikseen vain leikkiä, vai
velvoittiko lupauksensa häntä vielä todellakin.
Siitä ajasta lähtien, kun Boris v. 1805 oli Moskovasta lähtenyt
armeijaan, ei hän kertaakaan ollut tavannut Rostovilaisia. Hän oli
jonkun kerran käynyt Moskovassa, oli matkustanut aivan Otradnon
vieritse, mutta Rostovien talossa ei hän kertaakaan ollut käynyt.
Toisinaan pisti Natashan päähän, että Boris häntä välttelee, ja näitä
arveluita yhä vahvisti se surunvoittoinen äänensävy, jolla vanhemmat
perheenjäsenet puhuivat Boriksesta:
-- Ei nykyään muistella vanhoja ystäviä, -- puheli kreivitär, kun
juteltiin Boriksesta.
Anna Mihailovnakin, joka viime aikoina yhä harvemmin oleskeli Rostovien
talossa, käyttäytyi omituisen arvokkaasti ja puhui aina haltioissaan ja
kiitollisena poikansa ansioista ja loistavasta menestyksestä. Kun
Rostovit olivat saapuneet Pietariin, ilmestyi Boris heidän luokseen
vieraskäynnille.
Ajaessaan Rostoveille tunsi Boris sydämensä leikahtelevan. Natashaan
keskittyivät hänen elämänsä runollisimmat muistot. Mutta tästä
huolimatta oli hän lujasti päättänyt käyttäytyä niin, että sekä Natasha
että vanhemmat selvästi huomaisivat hänen ja Natashan välisten
lapsellisten suhteiden mitättömyyden. Läheiset välinsä kreivitär
Besuhoviin olivat hankkineet hänelle loistavan aseman seurapiireissä,
virka-uralla odotti häntä valtava menestys, sillä hän oli saavuttanut
erään korkea-arvoisan suojelijansa rajattoman luottamuksen, ja
sitäpaitsi oli hänellä hyvät toiveet saada vaimokseen eräs Pietarin
rikkaimmista tytöistä. Kun Boris astui Rostovien vierashuoneeseen, oli
Natasha omassa huoneessaan. Kun hänelle ilmoitettiin Boriksen tulosta,
pyrähti hän miltei juosten vierashuoneeseen, kasvoilla hyväilevän
kirkas hymy.
Boris muisteli Natashaa sellaisena kuin oli nähnyt hänet 4 vuotta
sitten: lyhythameisena, lapsellisen veitikkamaisesti hymyilevänä
tyttösenä, jonka mustat, loistavat silmät tuikkivat kutrien alta, ja
siksipä hän hämmentyikin, kun näki edessään aivan uuden Natashan. Hänen
kasvoilleen ilmestyi riemastuneen ihmettelevä ilme. Tämä ilme
riemastutti Natashaa.
-- No, tunnetko pikku ystävätär-veitikkasi? -- kysyi kreivitär.
Boris suuteli Natashaa kädelle ja sanoi ihmettelevänsä, miten suuresti
Natasha on muuttunut entisestä.
-- Miten olette pulskistunut!
-- Vieläpä ihmetellä! -- vastasivat Natashan nauravat silmät.
-- Onko isä mielestänne vanhentunut? -- kysyi Natasha. Hän istuutui ja,
sotkeutumatta Boriksen ja äitinsä keskusteluun, hän alkoi tarkastella
lapsuuden ajan sulhastaan pienimpiä yksityiskohtia myöten. Boris tunsi
tämän tutkivan, hyväilevän katseen ja katsahti silloin tällöin
Natashaan.
Boriksen virkapuku, kannukset, kaulahuivi, tukan suorintatapa -- kaikki
oli viimeisen kuosin mukista ja _comme il faut_. Tämän Natasha heti
huomasi. Boris istui hieman sivukenossa nojatuolissa kreivittären
vieressä, sivellen vähäväliä oikealla kädellään vasemmassa kädessään
olevaa hohtavan valkeata kiiltohansikasta, ja puheli, hienosti huuliaan
sirostellen, Pietarin hienoimpien seurapiirien huvituksista,
muistutellen samalla entisistä Moskovan ajoista ja yhteisistä vanhoista
tuttavista, joista puheli hyvänsuovan pilkallisesti. Tahallaan, kuten
Natashasta tuntui, viittaili Boris Pietarin hienoimpaan ylhäistöön ja
kertoeli erään lähettilään tanssiaisista, joissa hänkin oli ollut,
mainitsi miten hänet oli kutsuttu NN:n ja SS:n luo.
Keskustelun aikana ei Natasha lausunut sanaakaan, istui vain ja
tarkasteli kulmainsa alta Borista. Tämä katse saattoi Boriksen hetki
hetkeltä yhä rauhattomammaksi ja lopulta neuvottomaksi. Hän katsahti
yhä useammin Natashaan ja hämmentyi kertomuksissaan. Kymmenkunnan
minuttia istuttuaan hän nousi ja heitti hyvästit. Natashan utelias,
kiehtova ja jonkun verran pilkallinen katse seurasi häntä yhä. Tämän
ensimmäisen käyntinsä jälkeen tunnusti Boris sydämmessään, että Natasha
vielä on yhtä viehättävä kuin ennenkin, mutta hän päätti karkoittaa
sydämestään tämän tunteen, sillä jos hän naisi tämän köyhän tytön, niin
olisivat ylenemismahdollisuudet lopussa, ja hän piti konnamaisena
entisten välien uusimmista naimisaikomuksitta. Hän päätti välttää
Natashaa, mutta päätöksestään huolimatta saapui hän muutaman päivän
päästä Rostoveille, alkoi käydä talossa yhä useammin ja oleskeli siellä
päiväkaudet. Hänestä tuntui kuin olisi hänen pitänyt selvittää välinsä
Natashan kanssa, sanoa hänelle, että kaikki entiset välit ovat
unhotettavat, että kaikesta huolimatta hän ei voi Natashaa naida, koska
hän on köyhä, eikä Natashan vanhemmat varmaankaan tähän avioliittoon
suostuisi. Mutta selvittely jäi yhä tekemättä, ja hänestä tuntui
vastenmieliseltä koko homma. Päivä päivältä takertui hän yhä lujemmin
entisiin suhteisiin. Kreivitär ja Sonja olivat huomaavinaan, että
Natashankin rakkaus oli uudelleen herännyt. Hän lauleli Borikselle
tämän lempilauluja, näytteli hänelle muistikirjaansa, pakoittaen hänen
siihen kirjoittamaan runoja, ei sallinut muistella vanhoja oloja, vaan
huomautti alati, miten ihanalta tuntui nykyisyys; ja siksipä Boris joka
päivä lähtikin Rostoveilta pää pyörällä, ilmaisematta ajatuksiaan,
tietämättä mitä oli tehnyt ja miksi hän talossa käy ja miten kaikki
päättyy. Hän ei käynyt enää Helenan luona, vaikka saikin joka päivä
nuhdekirjeitä. Päiväkaudet oleskeli hän Rostovien talossa.