Niiden kahden vuoden aikana, mitkä Rostovit viettivät maalla, eivät
heidän raha-asiansa parantuneet.
Vaikka Nikolai Rostof ankarasti olikin noudattanut tekemäänsä päätöstä
ja yhä palveli vaatimattomasti syrjäisessä rykmentissään, kuluttaen
verrattain vähän rahoja, niin elettiin Otradnossa yhä entiseen tapaan,
ja Mitenjka hoiti siten talousasioita, että velat yhä vain vuosittain
kasvoivat. Vanhalle kreiville ei jäänyt muuta neuvoa kuin valtion
palvelukseen turvautuminen, ja hän lähtikin Pietariin virkaa etsimään;
hän lähti etsimään virkaa ja samalla, kuten hän sanoi, viimeisen kerran
huvittamaan tyttösiä.
Pian Rostovien Pietariin saapumisen jälkeen Berg kosi Veraa, ja
vanhemmat suostuivat tarjoukseen.
Huolimatta siitä, että Rostovit Moskovassa olivat kuuluneet korkeimpiin
piireihin, itsekkään sitä tietämättä tai ajattelematta, muodostui
heidän tuttavapiirinsä Pietarissa sekalaiseksi ja värittömäksi.
Pietarissa heitä pidettiin maaseutulaisina, joiden luokse täällä eivät
tulleet nekään henkilöt, joita Rostovit Moskovassa olivat ruokkineet,
kysymättä, mihin seurapiiriin he kuuluivat.
Rostovit olivat Pietarissa yhtä kestiystävällisiä kuin olivat olleet
Moskovassakin, ja heidän illallispöydässään yhtyivät mitä erilaisimpiin
seurapiireihin lukeutuvat henkilöt: Otradnolaiset naapurit, köyhät
tilanhaltijat tyttärineen, hovineiti Peronski, Pierre Besuhof ja
piirikunnan postinhoitajan poika, joka palveli pääkaupungissa.
Jokapäiväisiksi vieraiksi Rostovien talossa tulivat pian Boris, Pierre,
jonka vanha kreivi oli tavannut kadulla ja tuonut mukanaan taloon, ja
Berg, joka päiväkaudet oleskeli talossa ja oli niin kohtelias talon
vanhimmalle tyttärelle, Veralle, että joka hetki saattoi odottaa
kosimista.
Berg ei ollut suotta näytellyt kaikille Austerlitzin taistelussa
haavoittunutta oikeata kättään eikä suotta kantanut aivan tarpeetonta
miekkaa vasemmassa kädessään. Hän oli niin väsymättömästi ja
sellaisella arvokkuudella kaikille kertoellut tästä tapahtumasta, että
kaikki uskoivatkin hänen tekonsa tarkoituksenmukaisuuden ja suuren
merkityksen, ja hän sai ansioistaan Austerlitzin taistelussa kaksi
palkintoa.
Suomen sodassa Berg myöskin kunnostautui. Kun pommi oli ylipäällikön
vieressä surmannut adjutantin, riensi Berg paikalle, otti maasta pommin
sirpaleen ja vei sen päällikölleen. Kuten Austerlitzin tapahtuman
jälkeen, samoin nytkin Berg kertoeli niin väsymättömästi ja kauvan
tästä tapahtumasta, että lopulta kaikki uskoivat hänen tekonsa
välttämättömyyden, ja ansioistaan Suomen sodassa Berg sai kaksi
palkintoa. Vuonna 1809 hän oli ristirintakaartin kapteeni, ja
sitäpaitsi oli hänellä Pietarissa jonkinlaisia erityisiä hyväpalkkaisia
toimia.
Vaikka muutamat epäilijät hymyilivätkin, kun puhuttiin Bergin
urotöistä, niin täytyy sentään tunnustaa, että Berg oli nuhteeton,
urhoollinen upseeri, joka oli hyvissä väleissä päällystön kanssa, oli
siveellinen nuori mies, jolla oli odotettavissa loistava virka-ura ja
vankka asema yhteiskunnassa.
Kun Berg neljä vuotta sitten tapasi erään toverinsa teatterissa
Moskovassa osoitti hän tälle Vera Rostovia ja sanoi saksaksi: "_Das
soll mein Weib werden_",[59] ja silloin hän myös päätti täyttää
lupauksensa. Kun hän nyt Pietarissa huomasi, miten olivat Rostovien
asiat, päätteli hän ajan tulleen ja kosi.
Aluksi tämä tapaus saattoi vanhemmat hämille, mikä seikka ei ollut
varsin mairitteleva Bergille. Tuntui aluksi kummalliselta, että
vähäpätöisen liiviläisen aatelismiehen poika kosi kreivitär Rostovia;
mutta Bergin luonteen pääominaisuutena oli niin vaatimattoman
hyvänsuova itsekkyys, että Rostovien tahtomattaankin täytyi uskoa, että
kaikki käy hyvin, koska hän itse niin syvästi oli vakuutettu, että
kaikki oli hyvin, vieläpä verrattoman hyvin. Sitäpaitsi olivat
Rostovien raha-asiat aivan rappiolla, mistä seikasta sulhasenkin täytyi
olla selvillä. Mutta tärkein seikka sentään oli se, että Vera jo oli 24
vuoden vanha, ja vaikka hän kieltämättä oli kaunis ja järkevä ja oli
mukana kaikkialla, ei kuitenkaan kukaan ollut häntä kosinut. Bergin
tarjous hyväksyttiin.
-- Nähkääs, -- puheli Berg eräälle toverilleen, jota kutsui ystäväkseen
ainoastaan sentähden, että tiesi kaikilla ihmisillä olevan ystäviä. --
Nähkääs, kaiken tämän tiesin enkä olisi mennytkään naimisiin, jollen
olisi kaikkea ajatellut ja aprikoinut, eikä se olisi eräästä syystä
oikein ollut sopivaakaan. Mutta nyt ovat asiat toisin, isän ja äidin
asema on turvattu, sain järjestettyä tuon vuokrajutun Itämeren
maakunnissa ja palkallani ja morsiameni myötäjäisillä saatan hyvin
tulla toimeen Pietarissa, kun olen niin säntillinen. Nyt voin elää
huoletta. En mene rahain tähden naimisiin, pidän sellaista menettelyä
halpamaisena, mutta välttämätöntä on, että vaimo tuo yhteiseen pesään
osansa, mies osansa. Minulla on virkani -- hänellä tuttavuudet ja pieni
omaisuus. Meidän aikanamme on näillä seikoilla jonkinlainen merkitys,
vai mitä arvelette? Mutta tärkeintä on, että hän on ihana,
kunnioitettava neitonen ja rakastaa minua...
Berg punastui ja hymähti.
-- Ja minä rakastan häntä, sillä hänellä on järkevä luonne -- sangen
hyvä. Niinpä hänen sisarensa --; saman perheen lapsia, mutta silti
aivan toisellainen, luonteeltaan ilkeä, järkeä ei tuon vertaa ja
sitäpaitsi sellainen ymmärrättekö?... Vastenmielinen... Mutta minun
morsiameni... Kylläpä näette kun tulette meille... -- jatkoi Berg ja
aikoi sanoa "päivälliselle", mutta muutti mielensä ja sanoi: -- "teetä
juomaan", -- ja puhalsi suustaan, sujauttaen vikkelään kielellään,
pyöreän, pienoisen savurenkaan, joka täydellisesti ilmaisi hänen
haaveilunsa onnesta.
Kun vanhemmat olivat toipuneet Bergin kosinnan synnyttämästä ensi
hämmästyksestä, valtasi perheen tällaisissa tapauksissa niin tavallinen
ilo ja juhlamieli, mutta ilo ei ollut todellista, se oli virallista.
Tätä avioliittoa ajatellessaan tunsivat vanhemmat hämmentyvänsä ja
häpeävänsä. Heitä aivan kuin hävetti se, että niin vähän olivat Veraa
rakastaneet ja että nyt niin mielellään tahtoivat hänestä päästä.
Eniten oli hämillään vanha kreivi. Varmaankaan ei hän olisi osannut
ilmaista hämmentymisensä syytä, mutta syynä olivat hänen raha-asiansa.
Hän ei lainkaan tietänyt omaisuutensa määrää, ei tiennyt velkojensa
suuruutta eikä saattanut arvioida, paljonko voisi antaa Veralle
myötäjäisiksi. Tyttärien maailmaan tullessa oli kummallekin määrätty
myötäjäisiksi 300 sielua; mutta silloisista maatiloista oli toinen
myyty ja toinen kiinnitetty veloista, joiden maksuaika oli näin
laiminlyöty, että sekin täytyi pian myydä. Maatiloja ei siis enää ollut
myötäjäisiksi antaa, eikä ollut rahojakaan.
Berg oli jo toista kuukautta ollut kihloissa, häihin oli enää viikon
päivät, mutta vanha kreivi ei vielä ollut selvillä myötäjäisistä eikä
ollut keskustellut asioista vaimonsa kanssa. Milloin aikoi hän eroittaa
Veralle rjasanilaisen maatilan, milloin aikoi myydä metsää, milloin
taas ottaa rahaa vekselillä. Muutamia päiviä ennen häitä astui Berg
aamulla aikaseen kreivin työhuoneeseen ja kysyi, miellyttävän
kunnioittavasti hymyillen, paljonko appi aikoi antaa myötäjäisiksi
tyttärelleen.
Kreivi hämmentyi siihen määrään tästä kysymyksestä, jota hän sentään jo
oli odottanutkin, että vastasi ajattelematta mitä mieleen sattui.
-- Hyvä, että valvot etujasi, hyvä tyydytän toiveesi...
Hän nousi seisomaan, läimäytti Bergiä olalle, ja aikoi jättää asian
silleen. Mutta Berg selitteli miellyttävästi hymyellen, että hänen
täytyy purkaa kihlaus, jollei ennen häitä saa tietää myötäjäisten
määrää ja jollei osaa summasta hänelle suoriteta ennen vihille menoa.
-- Sillä ajatelkaahan, kreivi, miten konnamaisesti menettelisin, jos
menisin naimisiin eikä minulla olisi varmoja tuloja, joilla voisin
elättää perheeni.
Keskustelu päättyi siihen, että kreivi, ollakseen jalomielinen ja
päästäkseen jatkuvista pyynnöistä, lupasi antaa vävypojalle 80 tuhannen
ruplan vekselin. Berg hymähti lempeästi ja suuteli kreiviä olalle ja
sanoi olevansa kiitollinen, mutta lisäsi, ettei hän mitenkään voi
järjestää kotiaan, jollei hänelle selvässä rahassa makseta heti 30
tuhatta ruplaa. -- Vaikkapa edes 20 tuhatta, kreivi, -- hän lisäsi;
vekselillä silloin vain 60 tuhatta.
-- Niin, niin, hyvä, -- myönteli kreivi hätäisesti, -- mutta
sallinethan, ystäväiseni, annan 20 tuhatta, mutta vekseli olkoon silti
80 tuhatta. Suutele siis minua.