X.

Pierre kirjoitteli yhä vieläkin muistiinpanojaan. Tältä ajalta on hän

merkinnyt seuraavaa:

Marraskuun 24 p:nä.

"Nousin kahdeksalta, luin raamattua, menin sitten toimeeni

(hyväntekijänsä neuvosta oli Pierre ryhtynyt palvelemaan eräässä

virastossa), tulin kotiin puoliselle, söin yksinäni (kreivittärellä oli

minulle vastenmielisiä vieraita), söin ja join kohtuullisesti ja

aterian jälkeen jäljentelin veljille nuotteja. Illalla menin

kreivittären suojiin ja kerroin siellä naurettavan jutun B:stä. Vasta

kun kaikki rupesivat nauramaan, huomasin tehneeni tuhmasti.

"Menen levolle onnellisena ja rauhallisena. Suuri Jumala, auta minua

vaeltamaan Sinun teilläsi, auta voittamaan vihan vimma -- lempeydellä,

rauhallisuudella, hekuma -- pidättymisellä ja inholla, auta välttämään

maailman hyörinää, mutta älä sentään vieroita: a) valtion

palveluksesta, b) perhehuolista, c) ystävyyssuhteista, d)

taloudellisista hommista."

Marraskuun 27 p:nä.

"Heräsin myöhään ja herättyäni lojuin kauvan vuoteessa. Jumalani! auta

minua ja vahvista, jotta voisin Sinun teitäsi vaeltaa, Luin raamattua,

mutta tunteeni liitelivät muualla. Luokseni tuli veli Urusof, puhelimme

maailman turhuudesta. Hän puhui keisarin uudistuspuuhista. Aloin

arvostella, mutta muistin veljeskunnan säännöt ja hyväntekijäni sanat,

joiden mukaan todellisen vapaamuurarin innokkaasti pitää toimia

valtiossa, kun hänen apuaan tarvitaan, ja pysyä rauhallisena,

silloin kun asia ei koske häntä. Kieleni on -- viholliseni. Luonani

kävivät veljet G. V. ja O., neuvoteltiin uuden veljen ottamisesta

veljeskuntaan. He vaativat minua ritoriksi. Tunnen itseni heikoksi ja

ansiottomaksi. Sitten keskusteltiin temppelin seitsemästä pylväästä ja

seitsemästä astinlaudasta, seitsemästä tieteestä, seitsemästä hyveestä,

seitsemästä paheesta, seitsemästä Pyhän Hengen lahjasta. Veli O. oli

sangen kaunopuhelias. Illalla oli vastaanotto. Kokoushuoneen uusi

sisustus lisäsi suuresti juhlallisuutta. Uusi tulokas oli Boris

Drubetskoi. Minä esitin hänet, olin ritorina. Ollessani hänen kanssaan

kahdenkesken pimeässä huoneessa, valtasi minut kummallinen tunne.

Tunsin vihaavani häntä ja turhaan koetin tukahuttaa tuon tunteen. Ja

siksi tahdoinkin sydämeni pohjasta hänet pelastaa ja johdattaa hänet

totuuden tielle, mutta pahat ajatukset olivat kietoneet minut

pauloihinsa. Ajattelin, että hän pyrki veljeskuntaamme ainoastaan

siksi, että tutustuisi mahtaviin veljiin ja pääsisi heidän suosioonsa.

Muita syitä ei minulla ollut epäilyksiin kuin se, että hän minulta

useampaan kertaan kysyi, kuuluivatko N. ja S. meidän veljeskuntaamme

(joihin kysymyksiin en saattanut vastata), ja se että huomioitteni

perustalla luulin voivani väittää, ettei hän saata tuntea kunnioitusta

veljeskuntaamme kohtaan, koska hän liian paljon puuhaa ulkonaisen

ihmisensä kanssa ja on siihen liian tyytyväinen, voidakseen halata

sisäistä parannusta; mutta hän tuntui minusta vilpilliseltä, ja koko

ajan kun seisoin silmästä silmään hänen kanssaan pimeässä huoneessa,

luulin huomanneeni hänen pilkallisesti hymyillen kuunnelleen sanojani,

ja minun teki mieleni todellakin lävistää hänet paljastetulla miekalla,

jota pidin ojennettuna hänen rintaansa kohti. En voinut olla

kaunopuhelias enkä saattanut vilpittömästi ilmaista epäilyksiäni

veljille ja suurmestarille. Luonnon suuri Rakennusmestari, auta minua

löytämään oikeat tiet, jotka vievät minua valheen umpisokkeloista."

Sitten seurasi päiväkirjassa kolme tyhjää lehteä, ja sitten oli taas

kirjoitettu seuraavaa:

"Keskustelin kauvan kahdenkesken veli V:n kanssa ja opin paljon. Hän

neuvoi minua turvautumaan veli A:han. Minulle selvisi paljon, vaikken

olekkaan sitä ansainnut. Adonai on maailman luojan nimi. Elohim on

kaikkeuden ohjaajan nimi. Kolmas nimi on kielin mahdoton lausua ja

sillä on merkitys _Kaikki_. Keskustelut veli V:n kanssa vahvistavat,

virkistävät ja lujittavat minua hyveen tiellä. Hänen seurassaan

häviävät epäilykset. Huomaan selvästi eron meidän kaikki käsittävän

pyhän oppimme ja yleisten tieteiden köyhien oppien välillä. Maalliset

tieteet jakavat kaiken -- käsittääkseni tappavat kaiken -- tutkiakseen.

Veljeskunnan pyhä tiede on yhtenäinen, kaikki ilmenee ehjänä, elävänä.

Kolminaisuus -- olevaisen kolme alkuainetta -- rikki, elohopea ja

suola. Rikki on öljyn ja tulen sekaista ainetta; yhtyessään suolaan

synnyttää se siinä tulenpitoisuudellaan taipumuksen, jonka avulla se

vetää puoleensa elohopean, tempaa itseensä, pidättää ja synnyttää

kokonaan uusia olioita. Elohopea on juokseva ja lentävät henkinen olio.

-- Kristus, Pyhä Henki, Hän."

Joulukuun 3 p:nä.

"Heräsin myöhään, luin raamattua, mutta olin tunteeton, sitten menin

saliin ja kävelin pitkin permantoa. Tahdoin miettiä, mutta mieltäni

vaivasi eräs tapaus, joka oli sattunut neljä vuotta sitten. Herra

Dolohof tapasi minut Moskovassa kaksintaistelumme jälkeen ja sanoi

toivovansa, että nauttisin täydellistä sielunrauhaa, huolimatta vaimoni

poissaolosta. En vastannut silloin mitään. Nyt johtuivat mieleeni tuon

kohtauksen yksityisseikat, ja minä sanoin hänelle sydämessäni mitä

ilkeimpiä sanoja ja pistoksia. Havahduin ja jätin nuo mietteet vasta

sitten, kun huomasin olevani vihan vimmassa; enkä sittenkään tarpeeksi

katunut tekoani. Sitten tuli luokseni Boris Drubetskoi ja alkoi kertoa

kaikellaisista seikkailuista; olin heti alusta tyytymätön hänen

tuloonsa ja sanoin hänelle jotain vastenmielistä. Hän vastasi.

Tulistuin ja latelin hänelle joukon hävyttömyyksiä, vieläpä

raakuuksiakin. Hän vaikeni, ja minä äkkäsin tekoni vasta liian myöhään.

Jumalani, en lainkaan taida seurustella hänen kanssaan. Tähän on syynä

itserakkauteni. Pidän itseni häntä parempana ja siksipä olenkin häntä

paljon huonompi, sillä hän kärsii raakuuteni, mutta minä sitävastoin

häntä halveksin. Jumalani, anna minun hänen lähettyvillään paremmin

huomata oma kehnouteni ja anna minun niin käyttäytyä, että siitä olisi

hyötyä hänellekin. Puolisen jälkeen nukahdin ja unessa kuulin selvästi

äänen sanovan vasempaan korvaani: -- 'Sinun päiväsi.' Näin unta, että

olin kulkevinani pimeässä, ja yhtäkkiä ympäröivät minut koirat, mutta

en niitä pelkää, vaan jatkan rauhallisena matkaani; yhtäkkiä iskee

pieni piski hampaansa vasempaan lonkkaani eikä päästä. Kuristan sitä

kurkusta. Kun sain sen hellittämään, iskee minuun toinen koira,

suurempi äskeistä. Alan nostaa sitä maasta, mutta mitä korkeammalle sen

kohotan sitä suuremmaksi ja raskaammaksi se käy. Samassa tulee luokseni

veli A., tarttuu käsipuoleeni ja vie rakennuksen luo, jonne on mentävä

kapeata lautaa pitkin. Astuin laudalle; se taipui ja putosi. Aloin

kiivetä aidalle, jonka reunasta vaivoin sain käsin kiinni. Ankarain

ponnistusten jälkeen jouduin punnerruksiin aidalle: jalkani olivat

toisella, ruumiini toisella puolella. Vilkasin sivulleni ja näin veli

A:n seisomassa aidalla. Hän osoitti kädellään leveätä lehtokujaa ja

puutarhaa, missä näin suuren, kauniin rakennuksen. Heräsin. Jumalani,

luonnon suuri Rakennusmestari! auta minua vapautumaan koirista --

intohimoistani, viimeisestäkin, joka taistelee kaikkien entistenkin

yhdistynein voimin, ja auta minua pääsemään siihen hyveen temppeliin,

jonka haahmon näin unissani."

Joulukuun 7 p:nä.

"Näin unta, että Josef Aleksejevitsh oli olevinaan talossani. Olin

kovin riemuissani ja tahdoin häntä kestitä. Puhua lavertelin muiden

kanssa taukoamatta ja sitten huomasin äkkiä, ettei rämä saattanut

miellyttää Josef Aleksejevitshiä. Tahdoin mennä hänen luokseen ja

syleillä häntä. Mutta kun saavuin hänen luokseen huomasin, että hänen

muotonsa oli aivan muuttunut, hän oli käynyt nuoreksi ja alkoi puhella

jotain veljeskunnan opeista, mutta niin hiljaa, etten saattanut hänen

sanojaan eroittaa. Sitten olimme kaikki poistuvinamme huoneesta, ja

siellä tapahtui jotain kummallista. Me istuimme tai olimme pitkällämme

lattialla. Hän puhui minulle jotain. Tahdoin osoittaa hänelle

tunteellisuuttani ja kuulematta hänen sanojaan aloin kuvitella

mielessäni sisäisen ihmiseni tilaa ja suurta Jumalan armoa, jonka

tunsin minut vallanneen. Kyyneleet tulvivat silmistäni, ja olin

onnellinen, kun hän sen huomasi. Mutta hän katsahti minuun vihaisena,

taukosi puhumasta ja hypähti seisaalleen. Minä hätäännyin ja kysyin,

tarkoittiko hän minua; mutta hän ei vastannut, katsahti vain

ystävällisenä minuun, ja samalla olimme me minun makuuhuoneessani,

missä on kahden maattava vuode. Hän pani pitkälleen vuoteen reunalle,

ja minun oli tekevinäni mieli häntä hyväillä ja laskeutua hänen

viereensä. Ja hän oli kysyvinään minulta: 'Sanokaa totuuden nimessä,

mikä on teidän voimakkain intohimonne? Tunnetteko sen? Arvelen että sen

jo tunnette.' Hämmennyin tästä kysymyksestä ja sanoin, että laiskuus on

voimakkain intohimoni. Hän pudisti epäillen päätään. Hämmennyin vielä

enemmän ja sanoin hänelle, että vaikka elänkin hänen neuvostaan vaimoni

kanssa saman katon alla, niin en sentään ole vaimoni mies. Tähän hän

vastasi, ettei pidä olla hyväilemättä vaimoaan, ja huomautti, että olen

siihen velvollinen. Mutta minä vastasin, että se tuntuu minusta

häpeälliseltä, ja samalla kaikki katosi. Minä heräsin, ja mieleeni

tulivat Pyhän Raamatun sanat: _Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten

valo. Ja valo loistaa pimeässä, ja pimeä ei sitä omaksunut_. Josef

Aleksejevitshin kasvot olivat nuorekkaat ja kirkkaat. Tänäpänä

sain hyväntekijältäni kirjeen, jossa hän puhuu avioliiton

velvollisuuksista."

Joulukuun 7 p:nä.

"Näin unen, josta heräsin vapisevin sydämin. Olin olevinani Moskovassa,

omassa talossani, suuressa arkihuoneessa, ja vierashuoneesta ilmestyi

Josef Aleksejevitsh. Olin heti huomaavinani, että hänessä jo oli

tapahtunut uudestasyntyminen, ja hypähdin häntä kohti. Olin

suutelevinani häntä ja hänen käsiään, ja hän sanoi: 'Oletko huomannut,

että olen täydellisesti muuttunut kasvoiltani?' Katsahdin häneen,

syleillen yhä häntä, ja olin näkevinäni, että hänen kasvonsa olivat

aivan nuorekkaat, mutta päänsä aivan paljas, ja piirteet aivan vieraat.

Ja olin sanovinani hänelle: 'Olisinpa teidät tuntenut, jos sattumalta

olisin teidät tavannut,' -- mutta samalla ajattelin: -- 'Puhuinkohan

totta?' Ja samalla näin, miten hän makasi kuin kuollut ruumis; sitten

hän vähitellen tointui ja lähti minun mukanani suureen työhuoneeseen,

kantaen kädessään suurta, piirustuspaperista nidottua kirjaa. Olin

sanovinani: 'Tämä on minun kirjoittamani.' Ja hän nyökkäytti päällään.

Avasin kirjan, siinä oli joka sivulla ihania kuvia. Ja minä olin

tietävinäni, että nämä kuvat esittivät sielun ja hänen rakastettunsa

välisiä rakkausseikkailuja. Ja olin näkevinäni kirjassa ihanan neitosen

kuvan, jolla oli läpikuultava puku ja ruumis, ja tyttö oli lentävinään

pilviin. Ja olin tietävinäni, että tämä tyttö kuvasi Korkeata veisua.

Ja olin tuntevinani, että näitä kuvia katsellessani, tein väärin,

syntiä, mutta en voinut silti olla niitä katselematta. Jumalani, auta

minua! Taivaan Herra, jos tahallasi olet minut hyljännyt, niin

tapahtukoon Sinun tahtosi; mutta jos itse olen tähän syypää, niin opeta

minulle, mitä minun on tehtävä. Sorrun saastaani, jos Sinä minut

kokonaan jätät."