IX.

Kuten aina, samoin olivat nytkin ylhäiset piirit, jotka kokoontuivat

milloin hovissa, milloin suurissa tanssiaisissa, jakaantuneet useampiin

ryhmiin, joista jokaisella oli oma omituinen värinsä. Suurin näistä oli

ranskalainen ryhmä, joka oli muodostunut Napoleonin liiton johdosta, ja

jonka sieluna olivat kreivi Rumjantsef ja Caulaincourt. Huomatuimpia

henkilöitä tässä seurapiirissä oli Helena, senjälkeen kun hän oli

miehensä kanssa asettunut asumaan Pietariin. Hänen vierashuoneessaan

olivat tavallisia vieraita Ranskan lähetystön virkamiehet, ja muutenkin

nähtiin hänen luonaan paljon viisaudestaan ja käytöstapansa hienoudesta

kuuluja henkilöitä, jotka mielipiteiltään kuuluivat tähän seurapiiriin.

Helena oli ollut kuuluisan keisarikohtauksen aikana Erfurtissa, ja

täältä olivatkin peruisin hänen tuttavuutensa kaikkiin europalaisiin

Napoleon-kuuluisuuksiin. Erfurtissa oli Helenalla ollut loistava

menestys. Itse Napoleonkin oli teatterissa hänet nähtyään lausunut

hänestä: "_C'est un superbe animal_".[53] Pierreä ei lainkaan

ihmetyttänytkään, että hänen vaimonsa hurmasi kaikki kauneudellaan ja

käytöstapansa hienoudella, sillä kuluneet vuodet olivat tehneet hänet

entistäänkin ihanammaksi. Mutta se häntä ihmetytti, että hänen vaimonsa

näiden kahden vuoden kuluessa oli saavuttanut maineen: "_d'une femme

charmante, aussi spirituelle, que belle_".[54] Kuuluisa ruhtinas de

Ligne kirjoitteli hänelle kahdeksansivuisia kirjeitä. Bilibin säästeli

sutkauksiaan, lausuakseen ne tuoreina kreivitär Besuhovin kuullen.

Kenelle kreivitär Besuhovin vierashuoneen ovet avautuivat, hän oli

saanut viisauden kunniakehän; nuoret miehet lueskelivat kokonaisia

teoksia voidakseen viisaasti haastella hänen illanvietoissaan, ja

lähetystöjen sihteerit, vieläpä itse lähettiläätkin uskoivat hänelle

tärkeitä valtiollisia salaisuuksia, niin että Helena tavallaan tuli

sangen merkitseväksi henkilöksi. Pierre, joka tiesi, että vaimonsa oli

tyhmä, tunsi vaimonsa illanvietoissa ja päivällisillä, joissa

tavallisesti puhuttiin valtiollisista asioista, runoudesta ja

filosofiasta, kummallista epäröivää pelkoa. Hän oli näissä

tilaisuuksissa samallaisessa mielentilassa kuin taikatemppujen tekijä,

joka alituiseen pelkää paljastuvansa. Mutta petos ei paljastunut.

Liekkö sitten syynä ollut se, että tällaisten illanviettojen

olemassaolo jo perustui tyhmyyteen, tai kenties huvitti petettäviä

juuri tämä petos. Se vaan oli varmaa, että kreivitär Helena Vasiljevnan

maine yhä vain kasvoi, ja tämä "henkevä ja ihana nainen" saattoi lausua

mitä suurimpia tyhmyyksiä ja typeryyksiä, ja sentään kaikki ihastuivat

hänen jokaisesta sanastaan ja olivat löytävinään niistä syntyjä syviä,

joista lausujalla itsellään ei ollut edes vähintäkään aavistusta.

Todellakin oli Pierre sopivin mies, mitä ajatella saattoi, tälle

loistavan häikäisevälle maailmannaiselle. Hän oli oikein todellinen

_grand seigneur_[55]-puoliso, hajamielinen lallus, joka ei ketään

häirinnyt eikä pilannut vierashuoneen korkealle liitelevää sävyä, vaan

joka täydellisenä vastakohtana vaimonsa käytöstavalle ja hienoudelle

muodosti tälle oivallisen taustan. Viimeisten kahden vuoden aikana

olivat aatteelliset mietiskelyt ja hommat tehneet Pierren täysin

välinpitämättömäksi kaikille muille harrastuksille, ja siksipä hän nyt

vaimonsa seurapiirissä, jolla ei ollut häneen pienintäkään vetovoimaa,

käyttäytyi välinpitämättömän rauhallisesti ja leuhkasti. Tätä taitoa ei

saavuteta keinotekoisesti, ja siksi se herättääkin välitöntä

kunnioitusta. Hän oli vaimonsa vierashuoneessa kuin teatterissa, oli

kaikkien kanssa tuttavallinen, kaikille yhtä kohtelias, mutta kaikista

yhtä välinpitämätön. Toisinaan takertui hän keskusteluunkin, kun se

häntä kannusti, ja lausui silloin sopertaen mielipiteensä, jotka

useinkin häiritsivät hetken mielialaa. Ei hän tällöin välittänyt

vieraista eikä tarkannut olivatko saapuvilla _les messieurs de

l'ambassade_.[56] Mutta niin vakautunut oli jo mielipide "Pietarin

hienoimman naisen" mies-lalluksesta, ettei kukaan arvostellut vakavasti

hänen päähänpistojaan.

Monien nuorten miesten joukossa, jotka olivat jokapäiväisiä vieraita

Helenan vierassuojissa, oli Boris Drubetskoilla sangen huomattava

asema. Helenan Erfurtin matkan jälkeen oli hän nopeasti ylentynyt

virka-asteissa ja nyt oli hän sen lisäksi läheisin ystävä Besuhovien

talossa. Helena kutsui häntä _mon page_[57] ja kohteli häntä kuin

poikasta. Hän hymyili hänelle kuten kaikille muillekin, mutta toisinaan

tämä hymy sittenkin kiusasi Pierreä. Boris oli Pierren seurassa

erityisen huomaavainen ja surunsekaisen nöyrä. Tämä nöyryyden ja

kunnioituksen sävy myöskin huolestutti Pierreä. Kolme vuotta sitten oli

Pierre niin syvästi loukkautunut vaimonsa menettelyn johdosta, että hän

nyt oli varustautunut tällaisen loukkauksen varalta ensiksikin siten,

ettei hän ollut vaimonsa mies, toiseksi siten, että hän sulki sielunsa

täydellisesti epäilyksiltä.

-- Ei, kun hän nyt on _bas bleu_,[58] niin on hän ikuisiksi ajoiksi

jättänyt entiset hullutukset, -- puheli Pierre itsekseen. -- Ei ole

esimerkkiä siitä, että sinisukilla olisi ollut rakkaus-hullutuksia, --

toisteli hän usein itsekseen, ja hän uskoikin lujasti tähän omituiseen,

ties mistä saamaansa sääntöön. Mutta sittenkin vaikutti Boriksen

läsnäolo Helenan vierashuoneessa (ja täällä oli hän miltei aina)

Pierreen ruumiillisesti: hän tunsi jäsenensä sidotuiksi eikä voinut

liikkua vapaasti ja välittömästi.

"Kummallinen vastenmielisyys", -- ajatteli Pierre, -- "ja ennen hän

minua miellyttikin."

Maailman silmissä oli Pierre suuri herra, jonkunverran sokea ja

naurettava kuuluisan naisen mies, viisas lallus, joka ei mitään

toimita, muttei myös ketään vahingoita, hyvänluontoinen nahjus. Mutta

Pierren sielussa tapahtui tänä aikana vaikea ja monivaiheinen sisäinen

kehitystyö, joka avasi hänen silmänsä näkemään paljon uutta ja saattoi

hänet moniin henkisiin epäilyksiin ja iloihin.

Sota ja rauha II · 第 54 / 109 题