Kuten aina, samoin olivat nytkin ylhäiset piirit, jotka kokoontuivat
milloin hovissa, milloin suurissa tanssiaisissa, jakaantuneet useampiin
ryhmiin, joista jokaisella oli oma omituinen värinsä. Suurin näistä oli
ranskalainen ryhmä, joka oli muodostunut Napoleonin liiton johdosta, ja
jonka sieluna olivat kreivi Rumjantsef ja Caulaincourt. Huomatuimpia
henkilöitä tässä seurapiirissä oli Helena, senjälkeen kun hän oli
miehensä kanssa asettunut asumaan Pietariin. Hänen vierashuoneessaan
olivat tavallisia vieraita Ranskan lähetystön virkamiehet, ja muutenkin
nähtiin hänen luonaan paljon viisaudestaan ja käytöstapansa hienoudesta
kuuluja henkilöitä, jotka mielipiteiltään kuuluivat tähän seurapiiriin.
Helena oli ollut kuuluisan keisarikohtauksen aikana Erfurtissa, ja
täältä olivatkin peruisin hänen tuttavuutensa kaikkiin europalaisiin
Napoleon-kuuluisuuksiin. Erfurtissa oli Helenalla ollut loistava
menestys. Itse Napoleonkin oli teatterissa hänet nähtyään lausunut
hänestä: "_C'est un superbe animal_".[53] Pierreä ei lainkaan
ihmetyttänytkään, että hänen vaimonsa hurmasi kaikki kauneudellaan ja
käytöstapansa hienoudella, sillä kuluneet vuodet olivat tehneet hänet
entistäänkin ihanammaksi. Mutta se häntä ihmetytti, että hänen vaimonsa
näiden kahden vuoden kuluessa oli saavuttanut maineen: "_d'une femme
charmante, aussi spirituelle, que belle_".[54] Kuuluisa ruhtinas de
Ligne kirjoitteli hänelle kahdeksansivuisia kirjeitä. Bilibin säästeli
sutkauksiaan, lausuakseen ne tuoreina kreivitär Besuhovin kuullen.
Kenelle kreivitär Besuhovin vierashuoneen ovet avautuivat, hän oli
saanut viisauden kunniakehän; nuoret miehet lueskelivat kokonaisia
teoksia voidakseen viisaasti haastella hänen illanvietoissaan, ja
lähetystöjen sihteerit, vieläpä itse lähettiläätkin uskoivat hänelle
tärkeitä valtiollisia salaisuuksia, niin että Helena tavallaan tuli
sangen merkitseväksi henkilöksi. Pierre, joka tiesi, että vaimonsa oli
tyhmä, tunsi vaimonsa illanvietoissa ja päivällisillä, joissa
tavallisesti puhuttiin valtiollisista asioista, runoudesta ja
filosofiasta, kummallista epäröivää pelkoa. Hän oli näissä
tilaisuuksissa samallaisessa mielentilassa kuin taikatemppujen tekijä,
joka alituiseen pelkää paljastuvansa. Mutta petos ei paljastunut.
Liekkö sitten syynä ollut se, että tällaisten illanviettojen
olemassaolo jo perustui tyhmyyteen, tai kenties huvitti petettäviä
juuri tämä petos. Se vaan oli varmaa, että kreivitär Helena Vasiljevnan
maine yhä vain kasvoi, ja tämä "henkevä ja ihana nainen" saattoi lausua
mitä suurimpia tyhmyyksiä ja typeryyksiä, ja sentään kaikki ihastuivat
hänen jokaisesta sanastaan ja olivat löytävinään niistä syntyjä syviä,
joista lausujalla itsellään ei ollut edes vähintäkään aavistusta.
Todellakin oli Pierre sopivin mies, mitä ajatella saattoi, tälle
loistavan häikäisevälle maailmannaiselle. Hän oli oikein todellinen
_grand seigneur_[55]-puoliso, hajamielinen lallus, joka ei ketään
häirinnyt eikä pilannut vierashuoneen korkealle liitelevää sävyä, vaan
joka täydellisenä vastakohtana vaimonsa käytöstavalle ja hienoudelle
muodosti tälle oivallisen taustan. Viimeisten kahden vuoden aikana
olivat aatteelliset mietiskelyt ja hommat tehneet Pierren täysin
välinpitämättömäksi kaikille muille harrastuksille, ja siksipä hän nyt
vaimonsa seurapiirissä, jolla ei ollut häneen pienintäkään vetovoimaa,
käyttäytyi välinpitämättömän rauhallisesti ja leuhkasti. Tätä taitoa ei
saavuteta keinotekoisesti, ja siksi se herättääkin välitöntä
kunnioitusta. Hän oli vaimonsa vierashuoneessa kuin teatterissa, oli
kaikkien kanssa tuttavallinen, kaikille yhtä kohtelias, mutta kaikista
yhtä välinpitämätön. Toisinaan takertui hän keskusteluunkin, kun se
häntä kannusti, ja lausui silloin sopertaen mielipiteensä, jotka
useinkin häiritsivät hetken mielialaa. Ei hän tällöin välittänyt
vieraista eikä tarkannut olivatko saapuvilla _les messieurs de
l'ambassade_.[56] Mutta niin vakautunut oli jo mielipide "Pietarin
hienoimman naisen" mies-lalluksesta, ettei kukaan arvostellut vakavasti
hänen päähänpistojaan.
Monien nuorten miesten joukossa, jotka olivat jokapäiväisiä vieraita
Helenan vierassuojissa, oli Boris Drubetskoilla sangen huomattava
asema. Helenan Erfurtin matkan jälkeen oli hän nopeasti ylentynyt
virka-asteissa ja nyt oli hän sen lisäksi läheisin ystävä Besuhovien
talossa. Helena kutsui häntä _mon page_[57] ja kohteli häntä kuin
poikasta. Hän hymyili hänelle kuten kaikille muillekin, mutta toisinaan
tämä hymy sittenkin kiusasi Pierreä. Boris oli Pierren seurassa
erityisen huomaavainen ja surunsekaisen nöyrä. Tämä nöyryyden ja
kunnioituksen sävy myöskin huolestutti Pierreä. Kolme vuotta sitten oli
Pierre niin syvästi loukkautunut vaimonsa menettelyn johdosta, että hän
nyt oli varustautunut tällaisen loukkauksen varalta ensiksikin siten,
ettei hän ollut vaimonsa mies, toiseksi siten, että hän sulki sielunsa
täydellisesti epäilyksiltä.
-- Ei, kun hän nyt on _bas bleu_,[58] niin on hän ikuisiksi ajoiksi
jättänyt entiset hullutukset, -- puheli Pierre itsekseen. -- Ei ole
esimerkkiä siitä, että sinisukilla olisi ollut rakkaus-hullutuksia, --
toisteli hän usein itsekseen, ja hän uskoikin lujasti tähän omituiseen,
ties mistä saamaansa sääntöön. Mutta sittenkin vaikutti Boriksen
läsnäolo Helenan vierashuoneessa (ja täällä oli hän miltei aina)
Pierreen ruumiillisesti: hän tunsi jäsenensä sidotuiksi eikä voinut
liikkua vapaasti ja välittömästi.
"Kummallinen vastenmielisyys", -- ajatteli Pierre, -- "ja ennen hän
minua miellyttikin."
Maailman silmissä oli Pierre suuri herra, jonkunverran sokea ja
naurettava kuuluisan naisen mies, viisas lallus, joka ei mitään
toimita, muttei myös ketään vahingoita, hyvänluontoinen nahjus. Mutta
Pierren sielussa tapahtui tänä aikana vaikea ja monivaiheinen sisäinen
kehitystyö, joka avasi hänen silmänsä näkemään paljon uutta ja saattoi
hänet moniin henkisiin epäilyksiin ja iloihin.