Palattuaan Pietariin pari vuotta sitten, v. 1808, tarkastusmatkoiltaan
maatiloilleen joutui Pierre tahtomattaan sikäläisten vapaamuurarien
johtomieheksi. Hän perusti ruokaloita ja ruumisarkkukammioita, hankki
uusia jäseniä, hommaili eri veljeskuntien liittoja ja koetti hankkia
alkuperäisiä asiakirjoja. Hän rakennutti omilla varoillaan kappeleita
ja täytteli omasta kukkarostaan, niin pitkälle kuin riitti, puuttuvat
almurahat, joiden maksamisessa veljet yleensä olivat hitaita ja
kitsastelevia. Melkein yksinomaan hänen varoillaan eli veljeskunnan
perustama köyhäinkoti.
Mutta kaikesta tästä huolimatta kulki hänen elämänsä entistä latuaan
samoine mielitekoineen ja heikkouksineen. Hän rakasti syöminkejä ja
juominkeja eikä voinut, vaikka pitikin sitä siveettömänä ja alentavana,
pidättyä poikamiesten remuista, joissa oli ennenkin elostellut.
Tointen ja huvitusten humussa Pierre kuitenkin vuoden kuluttua alkoi
tuntea, miten se veljeskunnan maaperä, jolla hän seisoi, sitä enemmän
väistyi hänen jalkainsa alta, mitä lujemmin hän sille koetti
asettautua. Sen ohessa hän tunsi, että mitä syvemmälle vaipui hänen
jalkainsa alta tämä maaperä sitä välittömämmin hän oli siihen
sidottuna. Tullessaan veljeskuntaan oli hän tuntenut samaa kuin
ihminen, joka luottavasti laskee jalkansa suon tasaiselle pinnalle.
Astuttuaan toisella jalalla hän vaipui. Tullakseen täysin vakuutetuksi
maaperän lujuudesta astui hän toisellakin jalallaan, vajosi vielä
syvemmälle, juuttui siihen ja kävi jo polvia myöten suossa.
Josef Aleksejevitsh ei ollut Pietarissa. (Hän oli viime aikoina
kokonaan eronnut pietarilaisten veljeskuntain toimista ja oleskeli
yksinomaan Moskovassa). Kaikki veljet, veljeskuntain jäsenet, olivat
Pierrelle arki-elämässä tuttuja henkilöitä, ja siksipä olikin hänen
vaikea olla näkemättä ruhtinas B:tä tai Ivan Vasiljevitsh D:tä,
vaikkakin hänen olisi pitänyt nähdä vain veljiä ja muurareita.
Arki-elämässä olivat nämä henkilöt enimmäkseen heikkoja ja vähäpätöisiä
miehiä. Vapaamuurarin esiliinain ja merkkien alta hän näki virkapukuja
ja ritarimerkkejä, joita veljet elämässä tavoittelivat. Usein almuja
kootessaan, kun kymmeneltä hengeltä oli saanut kokoon 20-30 ruplaa,
josta summasta vielä suurin osa oli luvattu maksaa vastedes, vaikkakin
merkitsijöistä puolet olivat yhtä varakkaita kuin hänkin, tuli Pierren
mieleen vapaamuurarin vala, jossa veli lupaa luovuttaa omaisuutensa
lähimmäisten hyväksi; silloin nousi hänen sieluunsa epäilyksiä, jotka
hän kuitenkin tahtoi mielestään haihduttaa.
Kaikki tuntemansa veljet jakoi Pierre neljään luokkaan. Ensimäiseen
luokkaan luki hän sellaiset veljet, jotka eivät toimineet
veljeskunnassa eivätkä yhteiskunnassa, vaan jotka olivat kokonaan
pyhittäneet elämänsä veljeskunnan salaisuuksien tutkimiselle. He
tutkivat Jumalan kolminaisuutta, kolmea alkuainetta: rikkiä, elohopeaa
ja suolaa, tai neliön ja Salomonin temppelin kuvioiden merkitystä.
Tähän luokkaan kuului enimmäkseen iäkkäitä veljiä, vieläpä, Pierren
laskujen mukaan, itse Josef Aleksejevitshkin. Tähän luokkaan kuuluvia
veljiä Pierre kunnioitti, vaikkeikaan harrastanut heidän hommiaan.
Vapaamuurariuden mystillinen puoli ei häntä vetänyt puoleensa.
Toiseen luokkaan luki Pierre itsensä ja kaltaisensa, etsivät,
hapuilevat veljet, jotka eivät vielä olleet löytäneet suoraa, selvää
tietä, mutta jotka toivoivat sen löytävänsä.
Kolmanteen luokkaan luki Pierre ne veljet (niitä oli enemmistö), jotka
pitivät pääasiana veljeskunnan ulkonaiset muodot ja menot ja niitä
tarkasti noudattivat, mutta eivät vähääkään välittäneet oppien
sisällöstä tai merkityksestä. Tähän luokkaan kuului Vilarski ja vieläpä
pääveljeskunnan suurmestarikin.
Neljänteen luokkaan vihdoin kuului myöskin paljon veljiä, varsinkin
viime aikoina veljeskuntaan liittyneitä. Ne olivat Pierren havainnoiden
mukaan ihmisiä, jotka eivät mihinkään uskoneet eivätkä mitään
halunneet, vaan olivat liittyneet veljeskuntaan päästäkseen nuorten,
rikkaitten ja sukulaisuussuhteidensa ja arvonsa puolesta mahtavien
veljien läheisyyteen, joita oli sangen paljon veljeskunnassa.
Pierre alkoi tuntea vastenmielisyyttä toimintaansa. Vapaamuurarius,
ainakin se, johon täällä oli tutustunut, tuntui hänestä perustuvan
pelkkiin ulkonaisiin menoihin. Hänen ei juolahtanut mieleenkään
epäillä itse vapaamuurarijärjestelmää, mutta hän alkoi epäillä, että
Venäjän vapaamuurarius oli alkanut kulkea väärää latua ja eksynyt
alkulähteiltään. Ja sentähden läksi Pierre vuoden lopulla ulkomaille
tutustuakseen veljeskunnan pyhimpiin salaisuuksiin.
* * * * *
Jo kesällä 1809 palasi Pierre Pietariin. Venäläisten ja ulkomaalaisten
vapaamuurarien välisestä kirjevaihdosta oli saatu tietää, että Besuhof
ulkomailla oli ehtinyt saavuttaa monen arvokkaan henkilön luottamuksen,
läpeensä tutkinut monet salaisuudet, korotettu korkeimpaan arvoon ja
tuonut mukanaan paljon sellaista, mikä suuresti edistää vapaamuurarien
yhteistä asiaa Venäjällä. Pietarin vapaamuurarit kävivät kaikki hänen
luonaan, tungeskelivat hänen suosioonsa ja kaikista tuntui kuin
hautoisi hän mielessään jotain erinomaista!
Määrättiin juhlallinen kokous pidettäväksi toisen luokan
veljeskunnassa, missä Pierre lupasi tehdä selvää siitä, mitä hänellä on
tuotavana pietarilaisille veljille veljeskunnan korkeimmilta
johtajilta. Kokous-sali oli täynnä väkeä. Tavallisten juhlamenojen
jälkeen nousi Pierre ja alkoi puhua.
"Rakkaat veljet!" -- alkoi hän punaisena ja änkäten, pitäen kädessään
kirjoitettua puhetta. -- "Ei riitä, että täällä veljeskunnan
keskuudessa tutkiskelemme salaisuuksiamme -- on toimittava,
toimittava... Me torkumme, mutta meidän täytyy toimia." -- Pierre otti
vihkonsa ja alkoi lukea.
"Puhtaan totuuden levittämiseksi ja saavuttaaksemme hyveen kruunun", --
hän luki, -- "on meidän karsittava ihmisistä ennakkoluulot,
laajennettava sääntömme ajan hengen mukaisiksi, ryhdyttävä kasvattamaan
nuorisoa, yhdyttävä katkaisemattomilla siteillä viisaimpiin ihmisiin,
rohkeasti ja samalla viisaasti kukistettava taikausko, uskottomuus ja
tyhmyys, tehtävä meille suosiollisista ihmisistä yksimielisiä,
yhteisestä päämäärästä selvillä olevia veljiä, voimakkaita ja
vaikutusvaltaisia.
"Tämän tarkoituksen saavuttamiseksi täytyy saada hyveelle valta synnin
yli, täytyy ahkeroida, jotta rehellinen ihminen voittaisi jo tässä
elämässä iäisen palkan hyveistään. Mutta suurta asiaamme vahingoittavat
sangen paljon nykyajan valtiolliset laitokset. Mitä on siis tehtävä
tällaisissa oloissa? Onko meidän suosittava vallankumouksia, syöstävä
kaikki kumoon, karkoitettava väkivalta väkivallalla?... Ei, tämä on
meille aivan vierasta. Kaikki väkivallalla saadut uudistukset ovat
hyljättäviä, sillä ne eivät nimeksikään poista vääryyttä, niin kauvan
kun ihmiset ovat sellaisia kun ovat, ja sen lisäksi viisaus ei koskaan
kaipaa väkivaltaa.
"Veljeskunnan koko toiminta on perustettava siihen, että kasvatetaan
lujia, hyveellisiä ja samojen tarkoitusperien innostamia ihmisiä, jotka
aina ja kaikkialla kaikin voimin ahdistavat paheita ja tyhmyyttä ja
suojelevat kykyjä ja hyvettä. Ihmiset ovat nostettavat tomusta,
saatettavat tuntemaan arvonsa ja liitettävät meidän veljeskuntaamme.
Vasta silloin on veljeskunnalla valta käsissä -- se saattaa huomaamatta
sitoa epäjärjestyksien toimeenpanijain kädet ja johtaa heitä niin,
etteivät johdettavat sitä edes huomaa. Sanalla sanoen, on muodostettava
yleinen maailmoja johtava hallitusmuoto, joka ei katkoisi
yhteiskunnallisia siteitä eikä olisi haitaksi muille hallituksille
jotka jatkakoot toimintaansa entiseen tapaansa, kunhan vain eivät
vastusta veljeskuntamme suuria tarkoitusperiä: hyveen riemuitsevaa
voittokulkua. Tämä on ollut kristinuskonkin päämääränä. Se opetti
ihmisiä viisaiksi ja hyviksi ja kehoitti heitä omaksi edukseen
seuraamaan parhaitten ja viisaimpien ihmisten esimerkkejä ja opetuksia.
"Kun pimeys vielä kaikkialla vallitsi, riittivät tietysti pelkät
saarnat: totuuden uutuus antoi sille erityisen lennon, mutta nyt
tarvitsemme jo paljon voimakkaampia keinoja. Nykyään täytyy tunteiden
ohjaaman ihmisen löytää hyveestä tunteilleen hurmaa. Intohimoja ei pidä
hävittää; niitä on vain ohjattava jaloihin tarkoitusperiin, ja siksi on
niin toimittava, että jokainen voi tyydyttää intohimojaan hyveen
rajoissa, ja tähän on meidän veljeskuntamme velvollinen keksimään
keinoja.
"Kun meillä vain on jommoinenkin määrä ansiokkaita miehiä jokaisessa
valtiossa, ja jokainen näistä voittaa asialle taas muutaman lisäksi, ja
he kaikki liittyvät lujaksi järjestöksi -- silloin on valta käsissä
veljeskunnalla, joka sakassakin jo on tehnyt niin paljon ihmiskunnan
onneksi."
Puheella ei ollut valtavaa vaikutusta, vieläpä se sai aikaan kuohuntaa
veljien kesken. Enemmistö luuli puheessa huomanneensa illuminaattein
vaarallisia hankkeita, ja siksipä arvosteltiinkin puhetta sangen
kylmästi, mikä suuresti kummastutti Pierreä. Suurmestari alkoi
vastustaa Pierren ajatuksia. Pierre kiihtyi kiihtymistään,
selvitellessään tarkemmin aatteitaan. Pitkiin aikoihin ei ollut näin
kiihkoisaa istuntoa. Muodostui puolueita: toiset syyttivät Pierreä ja
sanoivat häntä illuminaatiksi; toiset kannattivat häntä. Ensi kerran
elämässä ihmetytti Pierreä tämän kokouksen aikana ihmisjärjen suunnaton
vaihtelevaisuus, josta johtuu, ettei kaksi ihmistä voi koskaan käsittää
samaa totuutta samalla tavalla. Nekin veljistä, jotka näyttivät
kannattavan Pierreä, käsittivät hänen aatteensa omalla tavallaan:
tahtoivat hänen suunnitelmiinsa rajoituksia ja muutoksia, joihin Pierre
ei voinut suostua, sillä hänen pääasiallinen vaatimuksensa perustuikin
juuri siihen, että häntä ymmärrettäisiin aivan hänen sanojensa
mukaisesti.
Istunnon päätyttyä suurmestari ilkeän ivallisesti muistutti Pierreä
liiallisesta kiivaudesta ja huomautti, ettei tätä ollut johtanut pelkkä
hyveen rakkaus, vaan myöskin riidan halu. Pierre ei vastannut hänen
muistutuksiinsa, kysyihän vain lyhyesti, hyväksytäänkö hänen
ehdotuksensa. Ehdotusta ei hyväksytty, ja tavallisia muodollisuuksia
odottamatta, Pierre poistui kokoushuoneesta ja lähti kotiin.