Ruhtinas Andrei saapui Pietariin elokuussa 1809. Nuoren Speranskin
loistoaika oli paraillaan; hänen aikaansaamiaan muutoksia pantiin
paraillaan toimeen, ja muutenkin oli ankaran, kiinteän työn aika. Tämän
saman elokuun aikana hallitsija putosi vaunuista, loukkasi jalkansa ja
jäi Pietarhoviin kolmeksi viikoksi, seurustellen tänä aikana jokapäivä
ja yksinomaan Speranskin kanssa. Tähän aikaan ilmestyi m.m, kaksi
mainittavaa, yhteiskuntaa kuohuttavaa käskykirjettä hovivirkojen
lakkauttamisesta ja kollegiasessorin ja valtioneuvoksen virkojen
kelpoisuustutkinnoista. Mutta tärkein tapahtuma oli valtakunnan koko
perustuslain ilmestyminen, joka muutti voimassa olevan oikeus-,
hallinto-, ja rahalaitosta koskevan hallintojärjestelmän
valtakunnanneuvostosta alkaen kunnallishallitukseen saakka. Nyt
toteutettiin ja saatettiin näkyvään muotoon ne vapaamieliset hämärät
haaveilut, joita keisari Aleksanterilla oli valtaistuimelle astuessaan
ja joita hän oli pyrkinyt toteuttamaan apulaistensa Tshartorischkin,
Novosiljtsevin, Kotshubein ja Strogovin avulla, joita miehiä hän itse
leikillä nimitti _comité du salut publique_.
Nyt oli tullut Speranski kaikkien sijalle siviili- ja Araktshejef
sota-alalle. Ruhtinas Andrei ilmaantui kohta tulonsa jälkeen
kamariherrana Hoviin ja pyrki puheillepääsyyn. Hallitsija joka oli
kohdannut hänet kaksi kertaa, ei suvainnut lausua hänelle ainoatakaan
sanaa. Ruhtinas Andreista oli aina ennenkin näyttänyt siltä, että hän
oli hallitsijalle vastenmielinen, että hallitsijaa eivät miellyttäneet
hänen kasvonsa eikä koko hänen olemuksensa. Kuivakiskoisesta, luotaan
työntävästä katseesta, jonka hallitsija häneen loi, sai ruhtinas Andrei
vielä entistä enemmän vahviketta luulolleen. Hovissa selitettiin
ruhtinas Andreille hallitsijan epäsuosion häneen johtuvan siitä, että
hänen Majesteettinsa oli tyytymätön siihen, ettei Bolkonski vuodesta
1805 alkaen ollut palvellut.
"Tiedän itse, mitenkä ei ole meidän vallassamme myötätunnon tai
vastenmielisyyden herättäminen -- ajatteli ruhtinas Andrei, -- ja
siksipä ei ole ajattelemistakaan, että persoonallisesti saisin
hallitsijalle esitetyksi kirjoitelmani sotalaista, mutta teko kyllä
puhuu puolestaan."
Hän ilmoitti kirjoituksestaan vanhalle sotamarskille, isänsä ystävälle.
Sotamarski määräsi hänelle tunnin, otti hänet sangen suosiollisesti
vastaan ja lupasi esittää hallitsijalle. Muutaman päivän kuluttua
ilmoitettiin ruhtinas Andreille, että hänen on mentävä sotaministeri,
kreivi Araktshejevin puheille.
Yhdeksän aikaan aamulla määrättynä päivänä saapui ruhtinas Andrei
kreivi Araktshejevin vastaanottosaliin.
Ruhtinas Andrei ei tuntenut Araktshejevia mieskohtaisesti, eipä ollut
häntä koskaan nähnytkään, mutta kaikki, mitä hän hänestä tiesi, ei
saattanut häntä suuresti kunnioittamaan tätä miestä.
"Hän on -- sotaministeri, keisarin uskottu; kenenkään ei ole tarvis
tietää hänen persoonallisista ominaisuuksistaan; hänelle on annettu
toimeksi tarkastaa kirjoitukseni, hän ainoa siis voi panna asian
vireille", -- ajatteli ruhtinas Andrei monen arvokkaan ja alhaisen
henkilön joukossa odottaessaan vuoroaan kreivi Araktshejevin
vastaanottosalissa.
Ruhtinas Andrei oli palveluksensa aikana -- hän oli suurimman osan
aikaansa ollut adjutanttina -- nähnyt paljon tärkeiden henkilöiden
vastaanottohuoneita ja niissä vallitsevat eri mielialat olivat hänelle
hyvin selvillä. Kreivi Araktshejevin vastaanottosalilla oli aivan
erikoinen leima. Vähäpätöisten vuoroaan odottavain henkilöiden
kasvoilla kuvastui häveliäisyyden ja nöyryytyksen tunne; arvokkaiden
henkilöiden piirteet ilmaisivat kaikilla samaa hämmentymistä; tätä
epämiellyttävää mielentilaa koettivat he peitellä mikä milläkin
tavalla: muutamat mieskohtaisella käytöksen sulavuudella, toiset
ivalla, jonka kohdistivat itseensä, asemaansa tai odottamaansa
henkilöön. Toiset kävelivät miettivinä edestakaisin, toiset
kuiskailivat ja nauroivat, ja ruhtinas Andrei kuuli kokkanimen Jymy --
Andreitsh ja sanat: "kyllä setä näyttää", joilla tarkoitettiin kreivi
Araktshejevia. Eräs kenraali (arvokas henkilö) joka oli loukkautunut
nähtävästi sentähden, että hänen niin kauvan oli tarvinnut odottaa,
istui jalat päällekkäin ja hymyili itsekseen ylenkatseellisesti.
Mutta heti kun ovi avautui, näkyi kaikkien kasvoilla vain -- pelkoa.
Ruhtinas Andrei pyysi toisen kerran päivystäjän ilmoittamaan hänestä,
mutta häneen katsottiin pilkallisesti ja sanottiin, että hänen vuoronsa
kyllä tulee aikanaan. Kun adjutantti vielä oli vienyt muutamia vuoroaan
odottavia ministerin työhuoneeseen ja sieltä jälleen johdattanut
odotushuoneeseen, kuljetettiin tuolle hirvittävälle ovelle upseeri,
jonka nöyrä ja pelästynyt haahmo kummastutti ruhtinas Andreita. Upseeri
viipyi kauvan ministerin työhuoneessa. Äkkiä kuului oven takaa vihaisen
äänen jyrähtelyä, ja kalpea upseeri tuoksahti ovesta huulet vapisevina,
ja päätään pidellen kulki hän poikki vastaanottohuoneen.
Tämän jälkeen vietiin ruhtinas Andrei ovelle, ja päivystäjä kuiskasi:
"oikealle ikkunan luo."
Ruhtinas Andrei astui yksinkertaiseen, siistiin työhuoneeseen ja näki
pöydän luona nelikymmenvuotisen miehen, jolla oli pitkä vartalo ja
pitkä pää, tukka lyhyeksi leikattu ja otsa syvissä uurteissa,
kulmakarvat rypyissä, ruskeanviheriäisiä, tylsiä silmiä varjoten sekä
punainen, riippuva nenä. Araktshejef käänsi häneen kasvonsa, kumminkaan
häneen katsomatta.
-- Mitä pyydätte? -- Araktshejef kysyi.
-- En pyydä mitään, teidän ylhäisyytenne, -- lausui ruhtinas Andrei
hiljaa.
Araktshejevin silmät kääntyivät häneen.
-- Istukaa. -- sanoi Araktshejef, -- ruhtinas Bolkonski?
-- En pyydä mitään, mutta hänen majesteettinsa keisari on suvainnut
lähettää minun antamani kirjoituksen teidän ylhäisyydellenne...
-- Suvaitkaa huomata, rakkahani, teidän kirjoituksenne olen lukenut, --
keskeytti Araktshejef, lausuen vain ensimäiset sanat mairittelevasti,
mutta nytkään häneen katsomatta, ja sitten muuttaen äänensä yhä enemmän
yrmeän halveksivaksi. -- Ehdotatte uusia sotalakeja? Lakeja on paljon,
mutta ei kukaan vanhojakaan täytä. Nykyaikana kaikki kirjoittavat
lakeja, kirjoittaa on helpompi kuin täyttää.
-- Tulin keisarin tahdosta kuulemaan teidän ylhäisyydeltänne, mihin
toimiin aiotte ryhtyä kirjoituksen suhteen? -- sanoi ruhtinas Andrei
kohteliaasti.
-- Kirjoitukseenne olen liittänyt lausuntoni ja olen lähettänyt sen
komiteaan. _En_ hyväksy, -- sanoi Araktshejef, nousten ja ottaen
kirjoituspöydältä paperin. -- Tuossa! -- hän ojensi sen ruhtinas
Andreille.
Poikkipuolin paperille oli lyijykynällä vedetty ilman isoja
alkukirjaimia, ilman välimerkkejä ja oikeinkirjoituksesta
välittämättä! "Perusteettomasti laadittu siihen katsoen että on
jäljitellen kirjoitettu ranskalaisesta sotalaista ja tarpeettomasti
sota-artikkeleista poikkeava."
-- Mihin komiteaan kirjoitus on lähetetty? -- kysyi ruhtinas Andrei.
-- Sotalakikomiteaan, ja jäseneksi ehdotin myös teidän
jalosukuisuutenne. Mutta palkattomaksi.
Ruhtinas Andrei hymähti.
-- En lainkaan halua.
-- Palkattomaksi jäseneksi, -- toisti Araktshejef. -- Minulla on
kunnia. Hei, käske tulemaan! Onko ketään? -- huusi hän ja kumarsi
ruhtinas Andreille.