-- Voi, sinä vaan turmelet koko iloni. Mene jo, mene.
Taas kävi kaikki hiljaiseksi, mutta ruhtinas Andrei tiesi, että tyttö
yhä istui akkunalla, hän kuuli väliin hiljaista kahinaa väliin
huokauksia.
-- Jumalani! Jumalani! mitäs tämä tällainen on! -- huudahti Natasha
äkkiä, -- Nukkua kuitenkin pitää! -- ja hän tempasi ikkunan kiinni.
"Ei ole minun olemukseni hänelle mitään!" -- ajatteli ruhtinas Andrei,
kuunnellessaan hänen puheluaan ja odottaen jotakin sekä peläten, että
tyttö lausuisi jotakin hänestä. -- "Ja taas Natasha! Ja aivan kuin
tahallaan!" -- hän ajatteli.
Hänen sieluunsa nousi äkkiarvaamatta sellainen nuorten ajatusten ja
toiveiden kiehde, vastakkainen hänen koko elämälleen, että hän, tuntien
itsensä kykenemättömäksi saamaan selvää tilastaan, nukkui heti.