Huhtikuussa saapui tieto keisarin saapumisesta armeijaan, ja tämä tieto
reipastutti joukkoja. Keisari tarkasti armeijan Bartensteinissä, mutta
Rostof ei ollut saapuvilla, sillä Pavlogradin rykmentti oli
etuvartiossa, kaukana Bartensteinin takana.
Husaarit olivat ryhmittyneet pieniin vartiojoukkoihin. Denisof ja
Rostof asuivat sotilaiden kaivamassa maakuopassa, joka oli katettu
oksilla ja turpeilla. Tällaisia maakuoppia oli vasta viime aikoina
alettu kyhätä, ja olivat ne rakenteeltaan tällaisia: Kaivettiin puolen
neljättä kyynärän pituinen, kahden kyynärän syvyinen ja puolentoista
levyinen oja. Ojan toiseen päähän kyhättiin portaat, ja niin oli kuisti
valmis; oja muodosti sitten varsinaisen suojan, jonka toiseen päähän,
ainakin päälliköiden kuoppiin, kyhättiin paalujen varaan laudoista
pöydän tapainen. Ojan kummastakin reunasta oli kyynärän leveydeltä
luotu maata, ja näin oli saatu kaksi vuodetta ja rahit. Suojan keskellä
saattoi mies seistä suorana, saattoipa vuoteilla ja raheillakin istua,
vallankin pöydän puoleisessa päässä. Denisof asui upeasti, sillä hänen
eskadroonansa miehet rakastivat häntä. Husaarit olivat suojan päätyyn
lyöneet lautoja ja kyhänneet lasinpalasista oikean akkunan. Kun oli
kylmä ilma, toivat sotilaat nuotioiltaan hehkuvia hiiliä, asettivat ne
kiverretyille rautalevyille maakuopan portaille (vastaanottohuoneeseen,
kuten Denisof kutsui tätä suojan osaa), ja pian oli kuopassa niin
lämmin, että upseerit -- joita muuten aina oli paljon Denisovin ja
Rostovin vieraina -- saattoivat istua kuopassa paitahihasillaan.
Kerran huhtikuussa oli Rostof päivystäjänä. Kahdeksatta käydessä
aamulla oli hän palannut kotiin valvottuaan edellisen yön. Hän
käski tuomaan hiiliä, muutti ylleen kuivat vaatteet, toimitti
aamurukouksensa, joi lämpimikseen teetä, järjesteli tavaroitaan
nurkkasessaan pöydällä ja heittäytyi sitten pitkälleen vuoteelle,
koukistaen kätensä päänsä alle. Hän oli paitahihasillaan, lämmön ja
yöllisen ilman vaikutuksesta olivat hänen kasvonsa punakat. Hän
odotteli ystäväänsä Denisovia ja ajatteli mielihyvin, miten hän
varmaankin saa ylentymismääräyksen viimeisen tiedusteluretkensä
johdosta. Hän olisi mielellään pakissut Denisovin kanssa.
Majan takaa kuului yhtäkkiä Denisovin jyrisevä ääni, joka kuulosti
ärtyiseltä. Rostof siirtyi akkunan luo nähdäkseen, kenelle Denisof
jyrisee, ja näki vääpeli Toptshejenkon.
-- Olenhan sanonut, ettet päästäisi heitä kaivamaan tuota juurta,
poimulehteä, mikä liekkin! -- karjui Denisof. -- Näinhän itse, kun
Lasartshuk raahusti niitä kentältä.
-- Olen kieltänyt, teidän jalosukuisuutenne, eivät tottele, -- vastasi
vääpeli.
Rostof heittäytyi taas vuoteelle ja ajatteli mielihyvin: "puuhailkoon
hän nyt ja hääriköön, minä olen tehnyt tehtäväni ja loion täällä --
verratonta!" -- Sitten kuuli hän vielä Denisovin reippaan,
veitikkamaisen palvelijan Lavrushkan äänen. Lavrushka puhui
jotain kuormastosta, korpuista ja häristä, joita oli nähnyt
muonanhankintaretkellään.
Sitten kuului etäämpää Denisovin ääni, ja Rostof eroitti sanat:
"Satuloitkaa! Toinen plutoona!"
-- "Minnehän ne hankkiutuvat?" -- ajatteli Rostof.
Viiden minuutin kuluttua tuli Denisof majaan, heittäytyi rapakkoisine
saappaineen vuoteelle, poltti ärtyisenä piippunsa, heitteli hujan hajan
tavaransa, otti miekan ja ratsasruoskan ja lähti ovelle. Rostovin
kysymykseen, minne hän aikoo lähteä, vastasi hän kärttyisän
epämääräisesti, että on mentävä.
-- Tuomitkoot minut sitten Jumala ja korkea keisari! -- lausui Denisof
mennessään, ja Rostof kuuli majan takaa hevosten kavioiden mäjätystä
rapakkoisella tiellä, Rostof ei viitsinyt edes tiedustella Denisovin
matkan määrää. Lämmittyään nurkkasessaan Rostof nukkui ja vasta
hämärissä hän tuli ulos majasta. Denisof ei ollut vielä palannut.
Iltaelämä oli taas vilkastunut; viereisen maakuopan luona heitti kaksi
upseeria ja junkkari rengaspeliä. Nauraa hohottaen he heittelivät
junttinaulaa rapakkoiseen, pöyheään maahan. Rostof yhtyi heihin. Kesken
leikkiään huomasivat upseerit lähestyvän kuormaston: kuormastoa seurasi
noin 15 husaaria, istuen laihoilla hevosillaan. Kuormasto saapui
kammitsain luo, missä husaarit sen ympäröivät.
-- Suottapa Denisof on tuskaillut, -- sanoi Rostof, -- tuossapa on
muonaa.
-- Todellakin! -- huudahtivat upseerit. -- Siksipä ovatkin sotilaat
haltioissaan!
Husaarien jälissä kulki Denisof, ja hänen vierellään kaksi jalkaväen
upseeria, jotka keskustelivat jostain asiasta ratsumestarin kanssa.
Rostof lähti astumaan Denisovia kohti.
-- Varoitan teitä, herra ratsumestari, -- puhui toinen upseereista,
laiha, lyhyläntä mies, joka nähtävästi oli kiihtyneessä mielentilassa.
-- Olenhan sanonut, etten luovuta, -- vastasi Denisof.
-- Joudutte edesvastuuseen, herra ratsumestari, -- tämä on väkivaltaa,
-- ryöstää oma kuormasto! Meikäläisillä ei ole kahteen päivään ollut
leivän muruakaan.
-- Mutta minun mieheni eivät ole syöneet kahteen viikkoon, -- vastasi
Denisof.
-- Tämä on rosvoamista, joudutte vastuuseen, arvoisa herra! -- toisti
jalkaväen upseeri, ääntään korottaen.
-- Mutta miksi minua ahdistatte? Miksi? -- kiljasi yhtäkkiä Denisof.
Hän tulistui. -- Asiasta vastaan minä, ettekä te. Ja älkää tuossa
surisko, jos nahkanne on teille kallis. Mars! -- kirkasi Denisof
upseereille.
-- Hyvä, hyvä! -- kirkasi pikku upseeri hämmentymättä ja istui
levollisena satulassaan. -- Rosvoamaan siis, minä teille...
-- Helvettiin mars pikamarssissa, jos nahkaanne säästätte. -- Ja
Denisof käänsi hevosensa upseeria kohti.
-- Hyvä, hyvä, -- toisti upseeri uhkaavasti, käänsi hevosensa ja lähti
ajamaan ravia, heiluen satulassaan.
-- Koira joutunut aidalle, elävä koira aidalle joutunut, -- huusi
Denisof upseerin jälkiin, sinkauttaen täten ratsumiehen myrkyllisimmän
kokkapuheen jalkamiehelle. Sitten ajoi hän Rostovin luo ja remahti
äänekkääseen nauruun.
-- Anastin jalkaväeltä kuormaston, väkisin anastin! -- hän lausui. --
Eihän toki sovi sallia miesten nälkään nääntyä?
Nämä muonakuormat olivat oikeastaan aijotut eräälle
jalkaväkirykmentille, mutta kun Denisof Lavrushkalta sai kuulla, että
kuormasto kulki vartioitta, niin anasti hän sen husaareineen. Husaarit
saivat korppuja mielin määrin, annettiinpa osa vielä toisillekin
eskadroonille.
Seuraavana aamuna kutsutti rykmentinpäällikkö Denisovin puheilleen,
peitti harakourin silmänsä ja sanoi hänelle: "Katson asiaa näin, en
mitään tiedä, enkä nosta tästä juttua; mutta neuvon teitä sentään
käymään esikunnassa ja siellä muonatoimistossa koettamaan häihdyttää
asia ja, jos käy mahdolliseksi, kuittaamaan saaneenne niin ja niin
paljon muonavaroja; muuten merkitään muonamäärä jalkaväen tiliin:
asiata aletaan penkoa, ja se saattaa saada ikävän lopun."
Denisof lähtikin suoraa päätä esikuntaan ja oli vakavasti päättänyt
noudattaa päällikkönsä neuvoja. Illalla palasi hän maakuoppaansa
sellaisessa mielentilassa, jollaisessa Rostof ei vielä milloinkaan
ollut nähnyt ystäväänsä. Hän ei saattanut puhua ja oli vähällä
läkähtyä. Kun Rostof kysyi hänen vointiaan, saattoi hän käheällä,
heikolla äänellä mumista ainoastaan kiroussanoja ja uhkauksia.
Rostof pelästyi ystävänsä toivottoman tilan johdosta, kehoitti tätä
riisuutumaan ja juomaan raikasta vettä, ja lähetti noutamaan lääkäriä.
-- Minut tuomitaan ryöstöstä -- oh! Anna lisää vettä -- tuomitkoot,
aina lyön lurjuksia, aina, ja sen sanon keisarillekin. Antakaa jäätä,
-- puheli Denisof.
Rykmentin lääkäri saapui ja sanoi, että on iskettävä suonta. Denisovin
karvaisesta kädestä laskettiin syvä lautasellinen mustaa verta, ja
vasta nyt saattoi Denisof kertoa seikkailunsa perin juurin.
-- Saavun esikuntaan, -- alkoi Denisof. -- "Missä on täällä teidän
päällikkönne?" Neuvottiin. Suvaitkaa odottaa. "Minulla on virkani, olen
saapunut 30 virstan päästä, ei ole aikaa odottaa, ilmoittakaa." Hyvä,
saapuu sitten se päävoro: hänkin minua opettamaan: Tämä on rosvoamista!
-- "Rosvoamista ei ole se kun hankkii muonavaroja nälkäisille
sotilaille, vaan se on rosvoamista kun pistää omiin taskuihinsa
sotilaiden muonavarat!" Tämä ei kuulu asiaan. "Hyvä." Jättäkää kuitti
toimitsijalle, ja tämä asia menee säännöllistä kulkuaan. Menen sitten
toimitsijan luo. Astun huoneeseen -- pöydän takana istuu... Kuka?
Ajattelehan!... Kuka meitä nälällä uuvuttaa, -- kirkasi Denisof, lyöden
kipeällä kädellään niin voimakkaasti pöytään, että oli sen ruhjoa.
Lasit pöydällä hypähtelivät. Teljanin!! "Vai sinä, sinäkö meitä nälällä
uuvutat?!" Läiskis, päin turpaa, niin osavasti... "Minä sinut, senkin",
ja aloin pehmittää. Ja teinpä sitä ilokseni, sen voin vakuuttaa, --
kirkasi Denisof, ilkeän iloisesti irvistellen mustain viiksien alta
hohtavilla valkeilla hampaillaan. -- Olisin hänet tappanut, jolleivät
olisi tulleet apuun.
-- Mutta älähän kiru noin, rauhoitu, -- sanoi Rostof: -- verikin alkoi
taas vuotaa. Odotahan, haava on uudelleen sidottava.
Haava sidottiin ja Denisof vietiin vuoteeseen. Seuraavana aamuna heräsi
hän iloisena ja rauhallisena.
Mutta keskipäivän tienoissa saapui maakuoppaan vakavan ja surullisen
näköinen adjutantti ja näytti kirvelevin sydämin majuri Denisoville
rykmentinpäälliköltä saapuneen virallisen paperin, jossa tiedusteltiin
eilisiä tapahtumia. Adjutantti ilmoitti samalla, että juttu merkeistä
päättäen saa ikävän käänteen, että asiaa tutkimaan on määrätty
sotilastutkijakunta, ja että näinä ankarina aikoina, jolloin armeijassa
on ilmestynyt napinaa ja mielivaltaisia tekoja, asia paraimmassa
tapauksessa päättyy syytetyn upseerin arvon menettämiseen.
Kantajat esittivät asian tällaisessa valossa: Sittenkun kuormasto
oli ryöstetty, saapui majuri Denisof kutsumatta humalaisena
ylimuonanhankkijan luo, sanoi tätä voroksi ja uhkasi kurittaa, ja kun
hän oli viety ulos huoneesta, niin syöksyi hän kansliaan, pieksi kahta
virkamiestä ja nyrjäytti samalla toiselta käden.
Rostovin kyselyihin vastasi Denisof nauraen, että arvatenkin oli joku
rytäkässä kuukertunut, mutta se on hänen mielestään vähäpätöinen
seikka, aivan vähäpätöinen, ja lisäsi, ettei hän aijo pelätä tuomiota
eikä tuomareita, ja että jos nuo konnat tohtivat häntä ärsyttää, niin
vastaa hän heille jotta muistavat saaneensa.
Denisof puhui muuten halveksuen koko asiasta; mutta Rostof tunsi
ystävänsä liiankin hyvin voidakseen olla huomaamatta, että ystävä oli
peloissaan tuomion suhteen (vaikkakin hän koetti salata pelkoaan
sivullisilta), ja että tämä asia, jolla nähtävästi tulisi olemaan
huonot seuraukset, häntä kovasti kiusasi. Joka päivä alkoi Denisoville
saapua papereita ja kyselyjä, ja toukokuun ensimäisenä päivänä
määrätään päiväkäskyssä, että hänen oli luovutettava eskadroonan johto
arvossa häntä seuraavalle upseerille ja saavuttava esikuntaan tekemään
selvää muonatoimistossa tapahtuneesta mellastuksesta. Huhtikuun
viimeisenä päivänä teki Platof tiedusteluretken vihollisen asemille
kahdella kasakkarykmentillä ja kahdella husaarieskadronalla. Denisof
ratsasti ketjun edessä, kuten tavallisesti, ja oli huiman rohkea. Hän
sai luodin reiteensä. Varmaankaan ei hän tavallisissa oloissa olisi
tällaisen lievän haavan tähden poistunut rykmentistä, mutta nyt käytti
hän tilaisuutta hyväkseen, kieltäytyi lähtemästä esikuntaan ja meni
sairaalaan.