Hämärsi jo, kun ruhtinas Andrei ja Pierre ajoivat Lisijagorin talon
pääkäytävän eteen. Siihen ajettaessa käänsi ruhtinas Andrei hymyillen
Pierren huomion takakäytävän luona syntyneeseen hälinään. Köyryinen
akka, reppu selässä, ja mustapukuinen, pitkähiuksinen lyhyt mies,
huomattuaan pihaan ajavat vaunut, viilettivät juoksemaan takaisin
portille. Kaksi naista juoksi heidän kintereillään, ja kaikki neljä
vaunuihin vilkuen juoksivat peloissaan takakuistille.
-- Nämä ovat Mashan Jumalan väkeä, -- sanoi ruhtinas Andrei. -- He
luulivat meitä isäksi. Mutta tämäpä onkin ainoa asia missä tytär ei
tottele isää: isä käskee karkoittamaan pyhiinvaeltajat mutta tytär
niitä suojelee.
-- Mitä Jumalan väkeä? -- kysyi Pierre.
Ruhtinas Andrei ei ehtinyt vastaamaan. Palvelijat riensivät vastaan, ja
ruhtinas Andrei kyseli, missä vanha ruhtinas on, ja koska häntä
odotetaan.
Vanha ruhtinas oli vielä kaupungissa, ja häntä odotettiin joka hetki.
Ruhtinas Andrei vei Pierren omiin suojiinsa, jotka aina olivat täydessä
kunnossa häntä varten isän talossa, ja meni itse lapsenhuoneeseen.
-- Mennäänpä sisarta katsomaan, -- sanoi ruhtinas Andrei palattuaan
Pierren luo. -- En ole nähnyt häntä vielä, hän piileilee nyt ja
istuskelee Jumalan väkensä kanssa. Hän häpee, ja se on paikallaan,
saatpa samalla nähdä Jumalan väkeä. _C'est curieux, ma parole_.
-- _Qu'est ce que c'est que_[28] -- Jumalan väki? -- Pierre kysyi.
-- Saatpa nähdä.
Ruhtinatar Maria todellakin häpesi, ja punaiset läikät ilmestyivät
hänen kasvoilleen, kun ruhtinas Andrei ja Pierre astuivat hänen
huoneeseensa. Hänen kodikkaassa huoneessaan, missä pyhäinkuvakaappien
edessä paloi lamppuja, istui sohvalla teekeittiön ääressä ruhtinattaren
rinnalla nuori, pitkänenäinen ja pitkätukkainen poika, munkin kaapu
yllä.
Viereisellä nojatuolilla istui ryppyinen, laiha akka, jolla oli lempeä
ilme lapsellisilla kasvoilla.
-- _André, pourquoi ne pas m'avoir prévenu_?[29] -- sanoi ruhtinatar,
hellästi moittien ja asettuen pyhiinvaeltajiensa eteen kuin kanaemo
poikastensa.
-- _Charmée de vous voir. Je suis très contente de vous voir_,[30] --
sanoi ruhtinatar Pierrelle, tämän suudellessa hänen kättään. Hän oli
tuntenut Pierren jo poikasena, ja nyt Pierren ja Andrein välinen
ystävyys, Pierren onneton avioliitto, mutta ennen kaikkea hänen
hyväntahtoiset, yksinkertaiset kasvonsa tekivät hänet suosiolliseksi
Pierreä kohtaan. Ruhtinatar katseli häntä ihanilla silmillään ja näytti
sanovan: "minä pidän teistä hyvin paljon, mutta olkaahan vain
pilkkaamatta _näitä_". Kun ensimäiset kohteliaisuuden vaatimat
sievistelyt oli vaihdettu, he istuutuivat.
-- Hei, onpa Ivanushkakin täällä, -- sanoi ruhtinas Andrei, osoittaen
hymyillen nuorta vaeltajaa.
-- _André_! -- lausui ruhtinatar Maria rukoilevin katsein.
-- _Il faut que vous sachiez que c'est une femme_,[31] -- sanoi Andrei
Pierrelle.
-- _André, au nom de Dieu_,[32] toisti ruhtinatar
Näkyi selvästi, että ruhtinas Andrein ilvehtivä suhde vaeltajiin ja
ruhtinatar Marian hyödytön puolusteleminen olivat totuttuja tapoja.
-- _Mais, ma bonne amie_, -- sanoi ruhtinas Andrei, -- _vous devriez au
contraire m'être reconnaissante de ce que l'explique à Pierre votre
intimité avec ce jeune homme_.[33]
-- Todellako? -- sanoi Pierre uteliaasti ja vakavasti (josta ruhtinatar
Maria oli hänelle erittäin kiitollinen) katsellen lasiensa läpi
Ivanushkan kasvoja, joka ymmärrettyään hänestä puhuttavan viekkain
silmin pälyi kaikkiin.
Ruhtinatar Maria oli tuiki tarpeettomasti joutunut hämilleen _omiensa_
tähden. Ne eivät lainkaan arkailleet. Akka istui silmät maahan
luotuina, kyräten sentään tulijoihin, rauhallisena ja liikkumattomana
nojatuolissaan ja odotteli, että hänelle vielä tarjottaisiin teetä. Hän
oli kääntänyt kupin ylösalaisin tassille ja pannut näverrellyn
sokeripalasen kupin viereen. Ivanushka, hörppien teetä tassilta,
katseli alta kulmain viekkailla naisen silmillään nuoria miehiä.
-- Missä, Kievissäkö olet käynyt? -- kysyi ruhtinas Andrei akalta.
-- Siellä, isäseni, -- vastasi akka puheliaasti, -- Joulupäivänä oli
minulla armo tulla osalliseksi taivaallisesta Alttarin Sakramentista.
Mutta nyt olen matkalla Koljasinista, suuri armon runsaus on siellä
ilmennyt.
-- Entäs, oliko Ivanushka mukana?
-- Kuljeskelen omin päin, hyvä isä, -- sanoi Ivanushka, koettaen puhua
järeästi. -- Vasta Juhnovossa yhdyin Pelagejushkaan...
Pelagejushka keskeytti toverinsa, hän nähtävästi halusi kertoa mitä oli
nähnyt.
-- Koljasinissa, isäseni, on suuri armon runsaus ilmestynyt.
-- Mitä sitten, uusia pyhäinjäännöksiäkö? -- kysyi ruhtinas Andrei.
-- Olehan, Andrei, -- sanoi ruhtinatar Maria. -- Älä kerro
Pelagejushka.
-- E-e, äläpä, äitiseni, miksi en kertoisi? Minä pidän hänestä. Hän on
hyvä, Jumalalle otollinen, hän minulle hyväntekijäni, antoi 10 ruplaa:
muistan. Kun olin Kievissä ja minulle sanoo Kirjusha, mielipuoli --
totinen Jumalan ihminen, kesät talvet käy avojaloin. "Mitäs kuljet", --
sanoo, -- "sopimattomissa paikoissa, mene Koljasiniin, siellä on löytty
ihmeitä tekevä pyhän kuva, neitsyt, Pyhä Jumalan äiti." Niihin sanoihin
jätin hyvästit pyhimyksille, ja lähdin...
Kaikki olivat vaiti, vain vaeltajatar puhui tahdikkaalla äänellään,
henkeä vetäen.
-- Tulin sinne, isäni, ja kansa sanoo minulle: suuri armo on ilmennyt,
neitsyen, Pyhän Jumalanäidin tihkuu poskesta pyhää öljyä...
-- No, hyvä, hyvä, kerro toisten, sanoi ruhtinatar Maria, punehtuen.
-- Sallikaa häneltä kysyäni, -- Pierre virkkoi. -- Näitkö itse? -- hän
kysyi.
-- Mitenkäs muuten isäseni, itselläni oli se kunnia. Loiste sellainen
pyhimyksen kasvoilla kuin taivaan valo, mutta neitsyen poskuelta niin
tihkuu, niin tihkuu...
-- Mutta sehän on petosta, -- sanoi viattomasti Pierre, joka
tarkkaavasti oli kuunnellut vaeltajatarta.
-- Ah, isäseni, mitä puhut! -- sanoi Pelagejushka kauhistuen, ja
kääntyi turvaa anovasti ruhtinatar Mariaan.
-- Ne pettävät kansaa, -- toisti Pierre.
-- Herra Jesus Kristus! -- sanoi vaeltajatar, ristien silmiään. -- Oih,
älä puhu noin, isäseni. Niinpä eräskin kenraali ei uskonut, sanoi:
"munkit pettävät", mutta tuskin oli sanonut, kun tuli sokeaksi. Ja hän
näki unta, että hänen luokseen tulee Luolaneito ja sanoo: "usko minuun,
minä parannan sinut." Niin rupesikin pyytämään: "viekää minut viekää
hänen tykönsä." Puhun sinulle totista totta, itse näin. Hän vietiin
sokeana suoraan hänen luoksensa, lankesi maahan ja sanoi: "paranna!
annan sinulle, sanoo, mitä keisarilta olen armossa saanut." Itse näin,
isä, tähti oli neitoon tarttunut. Ja niinpä, -- näkönsä sai! Synti on
siten puhua. Jumala rankaisee, -- sanoi hän opettavasti, Pierreen
kääntyen.
-- Mutta miten oli tähti kuvaan tullut? -- kysyi Pierre.
-- Kenraaliksiko neitsytkin ylennettiin? -- kysyi ruhtinas Andrei
nauraen.
Pelagejushka kalpeni äkkiä ja löi kätensä yhteen.
-- Isä, isä, synti sinulle, sinulla on poika! -- puhkesi hän puhumaan,
ja kalpeus muuttui äkkiä heleäksi punaksi.
-- Isä, mitä sanoitkaan, Jumala sinulle anteeksi antakoon. -- Hän teki
ristinmerkin. -- Herra Jumala, armahda häntä Neitsyt, mitä tämä on ...
-- puhui hän, kääntyen ruhtinatar Mariaan. -- Hän nousi ja itkuun
pillahtamaisillaan alkoi sääliä laukkuaan kuntoon. Häntä nähtävästi
sekä kauhisti että hävetti, että hän nautti vierasvaraisuutta talossa,
jossa voitiin puhua sellaista ja suretti, että nyt oli pakko jättää
tämän talon hyvyydet.
-- No, mitä te haluatte? -- sanoi ruhtinatar Maria. -- Mitä varten
tänne tulitte?...
-- Ei, laskenhan leikkiä, Pelagejushka, -- sanoi Pierre. -- _Princesse,
ma parole, je n'ai pas voulu l'offenser_,[34] minä vaan muuten. Älä ole
milläsikään, laskin leikkiä, -- puheli hän, kainosti hymyillen ja
tahtoen tasoittaa vikansa. -- Niinhän minä ja hän myöskin teki pilaa
vain.
Pelagejushka pysähtyi epäröiden, mutta Pierren kasvoilla näkyi
sellainen vilpitön katumus, ja ruhtinas Andrei katseli niin hellästi
vuoroin Pelagejushkaan vuoroin Pierreen, että ensinmainittu vähitellen
rauhoittui.