Seuraavana päivänä veljeskuntaan ottamisensa jälkeen Pierre istui
kotona lukien ja koettaen perusteellisesti saada selville sen neliön
merkitystä, jonka yksi sivu kuvasi Jumalaa, toinen siveys- ja kolmas
luonnonlakeja sekä neljäs kaikkea sekaisin. Tuon tuostakin irtaantui
hän ajattelemasta kirjaa ja neliötä ja muodosteli mielikuvituksessaan
uuden elämän suunnitelmaa. Eilen oli hänelle veljeskunnassa sanottu,
että hallitsijan kuuluviin oli ehtinyt huhu kaksintaistelusta ja että
Pierren olisi viisainta jättää Pietari. Pierre päättikin matkustaa
eteläisille tiloilleen ja toimia siellä talonpoikiensa hyväksi. Hän
paraillaan riemumielin ajatteli tätä uutta elämää, kun odottamatta
astui huoneeseen ruhtinas Vasili.
-- Ystäväni, mitä olet tehnyt Moskovassa? Miksi jouduit riitaan Helenan
kanssa, rakkaani? Olet hairahtunut, -- puheli ruhtinas Vasili astuessaan
huoneeseen. -- Olen saanut kaikki tietää, voin sinulle sanoa varmaan,
että Helena on edessäsi viaton kuin Kristus juutalaisten edessä.
Pierre tahtoi vastata, mutta ruhtinas Vasili keskeytti hänet.
-- Ja miksi et kääntynyt suoraan ja yksinkertaisesti minun puoleeni
kuin ystävän? Tiedän kaikki, ymmärrän kaikki, -- sanoi hän, --
käyttäydyit kuin sopiikin miehen, jolla on herkkä kunniantunto, mutta
ehkä liian hätäisesti, mutta tätä emme tuomitse. Mutta muista,
millaiseen asemaan saatat hänet ja minut koko seurapiirin silmissä,
niin ja vieläpä hovinkin, -- lisäsi hän alentaen ääntään. -- Helena
asuu Moskovassa, sinä täällä. Tiedä, rakkaani, -- hän veti hänet
kädestä istumaan, -- tässä on joku väärinkäsitys; luullakseni tunnet
sen itsekin, Kirjoita heti minun kanssani kirje, ja hän saapuu tänne,
kaikki selviää, ja sen sanon sinulle, voit hyvin helposti tämän kärsiä,
rakkaani.
Ruhtinas Vasili katsahti kehoittavasti Pierreen.
-- Luotettavista lähteistä olen kuullut, että leskikeisarinna alusta
alkain mielenkiinnolla on seurannut tätä juttua. Tiedäthän, hän on
hyvin suosiollinen Helenalle.
Jonkun kerran oli Pierre aikonut avata suunsa, mutta toisaalta ei
ruhtinas Vasili antanut tähän aikaa ja toisaalta Pierre itse pelkäsi
ruveta puhumaan niin päättävän kieltävästi ja myöntymättömästi kuin hän
kumminkin lujasti oli päättänyt vastata apelleen. Sitä paitsi
muistuivat hänen mieleensä vapaamuurarien sääntöjen sanat: "ole nöyrä
ja kohtelias". Hän rypisteli kasvojaan, punehtui, nousi ja istuutui,
taistellen sielussaan elämänsä vaikeinta taistelua -- pitikö hänen
sanoa ikävyyksiä, sanoa toista kuin tuo mies odotti, olipa hän ken
tahansa. Hän oli niin tottunut tottelemaan ruhtinas Vasilin
leväperäisen itsetietoista ääntä, että hän nytkin tunsi olevansa
voimaton sitä vastustamaan; mutta hän tunsi myös, että siitä, mitä hän
ensi hetkenä sanoo, riippuu hänen koko vastainen kohtalonsa: lähteekö
hän kulkemaan vanhaa, entistä polkua, vaiko tuota uutta, jonka niin
houkuttelevana vapaamuurarit olivat hänelle näyttäneet, ja jolla hän
lujasti uskoi löytävänsä syntymisen uuteen elämään.
-- No, rakkaani, -- sanoi ruhtinas Vasili leikkisästi, sanoppa minulle:
"suostun", ja minä kirjoitan hänelle omassa nimessäni, ja mepä vedämme
ison apajan.
Mutta ruhtinas Vasili ei ennättänyt lausua sukkeluuttaan loppuun, kun
Pierre, kasvot raivosta vääntyneinä, jolloin hän muistutti isäänsä,
seuralaisensa silmiin katsomatta, kuiskaten lausui:
-- Ruhtinas, en ole käskenyt teitä luokseni, poistukaa, olkaa hyvä,
poistukaa! -- Hän hypähti ylös ja avasi hänelle oven. -- Menkää nyt, --
hän toisti itseään uskomatta ja oli iloinen nähdessään hämmentymisen ja
pelon ilmeen ruhtinas Vasilin kasvoilla.
-- Mikä sinun on? Oletko sairas?
-- Menkää! -- lausui vielä kerran vapiseva ääni. Ja ruhtinas Vasilin
oli lähteminen tiehensä, saamatta minkäänlaista selvyyttä.
Viikon kuluttua, jätettyään hyvästi uudet vapaamuurari-ystävänsä ja
jätettyään heille suuria summia almuihin, läksi Pierre maatiloilleen.
Hänen uudet veljensä antoivat hänelle kirjeitä Kieviin ja Odessaan,
sikäläisille vapaamuurareille vietäviksi ja lupasivat kirjoittaa
Pierrelle ja ohjata häntä uudella toimialallaan.