Pian tämän jälkeen saapui pimeään kappeliin Pierreä noutamaan, ei enää
äskeinen ritori, vaan toimitsija Villarski, jonka Pierre tunsi äänestä.
Uusiin kysymyksiin hänen aikeensa lujuudesta Pierre vastasi: "Kyllä,
kyllä, suostun", -- ja kasvot loistavina lapsellisesta hymystä, lihava
rinta avoinna, epätasaisesti ja arasti astellen, toisessa jalassa
saapas, toisessa tohveli, läksi Pierre eteenpäin Villarskin asettama
miekka paljaalla rinnallaan. Huoneesta lähdettiin häntä viemään
käytäviä pitkin, kuljettiin milloin eteenpäin, milloin taaksepäin, ja
lopulta saatettiin hänet kokoushuoneen ovelle. Villarski yskähti,
hänelle vastattiin vapaamuurarin tavallisilla vasaran koputuksilla, ovi
heidän edessään avautui. Joku kyseli häneltä bassoäänellä (Pierren
silmät olivat yhä peitetyt) kuka hän on, missä ja koska syntynyt?
j.n.e. Sitten alettiin häntä taas viedä jonnekin, silmiä siteestä
päästämättä, ja käydessä puhuttiin hänelle vertauskuvissa hänen
vaelluksensa vaivoista, pyhästä ystävyydestä, iankaikkisesta maailman
Luojasta, miehuullisuudesta, jolla hänen piti kestää vaivat ja vaarat.
Tämän kulun kestäessä Pierre huomasi, että häntä kutsuttiin milloin
_etsijäksi_, milloin _ikävöiväksi_, milloin _vaatijaksi_ ja aina
kolkutettiin eri tavalla vasaroilla tai miekoilla. Kun hänet oli
kuljetettu jonkin esineen luo, hän huomasi, että tapahtui hämminkiä ja
sekaannusta hänen taluttajainsa joukossa. Hän kuuli, miten kuiskaamalla
riideltiin hänen ympärillään, ja miten eräs kiven kovaan intti, että
hänet oli kuljetettava jonkin maton poikki. Tämän jälkeen otettiin
hänen oikea kätensä ja asetettiin jollekin esineelle, vasemmalla
käskettiin hänen kiinnittää harppi vasempaan rintaansa ja käskettiin
hänen, toistamalla toisen lukemat sanat, tehdä uskollisuusvala
veljeskunnan laeille. Sitten sammutettiin kynttilät ja sytytettiin
väkiviinalamppu, kuten Pierre hajusta tunsi, ja sanottiin että hän saa
nähdä pienen valon. Side poistettiin silmiltä, ja Pierre näki kuin
unessa väkiviinaliekin heikossa valossa muutamia ihmisiä, jotka,
samallaiset esiliinat vyöllä kuin ritorillakin, seisoivat hänen
edessään, pitäen koholla hänen rintaansa suunnatuita miekkoja. Heidän
keskellään seisoi mies, yllä valkea, vereen tahriitunut paita. Tämän
nähtyään Pierre rinnoin liikahti eteenpäin, kohti miekkoja, haluten
niihin syöksyä. Mutta miekat väistyivät hänestä, ja heti pantiin taas
side hänen silmilleen.
-- Nyt sinä näit pienen valon, -- sanoi hänelle ääni. Sitten
sytytettiin jälleen kynttilät, sanottiin että hänen täytyi nähdä
täydellinen valo, otettiin taas side silmiltä, ja samalla
toistakymmentä ääntä äkkiä lausui: _sic transit gloria mundi_.[12]
Pierre alkoi vähitellen tointua ja selvemmin nähdä huoneen, jossa hän
oli, ja siinä olevat ihmiset. Pitkän, mustalla peitetyn pöydän ääressä
istui arviolta kaksitoista miestä, kaikki puettuina samallaisiin
pukuihin kuin nekin, jotka Pierre oli ennen nähnyt. Muutamat olivat
hänelle tuttuja Pietarin seurapiireistä. Puheenjohtajan paikalla istui
tuntematon nuori mies erikoinen risti kaulalla. Oikealla istui
italialainen abotti, jonka Pierre kaksi vuotta sitten oli nähnyt Anna
Pavlovnan luona. Vielä oli siellä eräs sangen arvokas, ylhäinen
virkamies ja muuan sveitsiläinen kotiopettaja, joka ennen oli palvellut
Kuragineilla. Kaikki olivat juhlallisen vakavat ja kuuntelivat vaiti
ollen puheenjohtajaa, jolla oli kädessä vasara. Seinään oli tehty
palava tähti, pöydän toisella puolella oli pieni erilaisilla kuvioilla
koristettu matto, toisella oli jokin alttarin tapainen raamattuineen ja
pääkalloineen. Pöydän ympärillä oli 7 suurta kynttiläjalkaa, jotenkin
samallaisia kuin kirkoissa käytetyt. Kaksi veljistä vei Pierren
alttarin luo, asetti hänen jalkansa suorakulmaiseen asentoon ja käski
hänen laskeutua pitkälleen selittäen, että hän täten heittäytyy
temppelin porteille.
-- Hänen pitää ensin saada lapio, -- sanoi kuiskaten muuan veli.
-- Ah! olkaahan, älkää sekoittako, -- sanoi toinen.
Pierre katseli ympärilleen ällistyneillä, lyhytnäköisillä silmillään,
tottelematta käskyä, ja äkkiä valtasi hänet epäilys. "Missä olen? Mitä
teen? Eikö minusta tehdä pilkkaa? Enkö sittemmin häpeä tätä
muistellessani?" Mutta tämä epäilys kesti vain silmänräpäyksen. Pierre
katseli häntä ympäröivien henkilöiden vakavia kasvoja, muisti kaikki,
mitä hän jo oli läpikäynyt ja ymmärsi, ettei puolitiehen voi pysähtyä.
Hän kauhistui epäluuloaan ja saadakseen takaisin entisen hartauden
tunteen laskeutui temppelin ovelle. Ja tosiaan valtasi hänet vielä
entistä voimakkaampi hartauden tunne. Kun hän oli siinä jonkun aikaa
maannut, käskettiin hänen nousta ja puettiin hänen ylleen samallainen
valkea nahkaesiliina kuin oli muillakin, annettiin hänelle lapio käteen
ja kolme paria hansikkaita, ja nyt kääntyi suurmestari häneen.
Suurmestari kehoitti häntä huolehtimaan, ettei mikään tahraisi tämän
esiliinan valkeutta, esiliinan, joka kuvasi lujuutta ja puhtautta,
sitten puhui hän arvoituksenalaisesta lapiosta, jolla hän kehoitti
Pierreä puhdistamaan sydämensä paheista ja suopeasti tasoittamaan
lähimäistensä sydämiä. Ensimäisistä miesten hansikkaista hän sanoi,
ettei Pierre niiden merkitystä voi tietää, vaan on hänen ne
säilytettävä, toisista miesten hansikkaista hän sanoi, että Pierren
piti ne panna käsiinsä kokouksiin ja vihdoin kolmansista, naisten
hansikkaista hän lausui: "Rakas veli, nämäkin naisen hansikkaat
kuuluvat teille. Antakaa ne sille naiselle, jonka paraimmaksi katsotte.
Tällä lahjalla vakuutatte sydämenne puhtautta sille, jonka valitsette
itsellenne ansiokkaaksi muurarittareksi." Ja oltuaan hetken aikaa vaiti
hän lisäsi: -- "Mutta varo, rakas veli, etteivät kaunista nämä
hansikkaat likaisia käsiä". Näitä viimeisiä sanoja lausuessaan näytti
suurmestari Pierren mielestä hämmentyneen. Pierre joutui vielä enemmän
hämilleen, punehtui kyyneliin saakka, niinkuin lapset punehtuvat, alkoi
levottomasti katsella ympärilleen, ja syntyi kiusallinen hiljaisuus.
Tämän hiljaisuuden keskeytti eräs veljistä, joka vieden Pierren
matolle, alkoi vihosta lukea hänelle selityksiä kaikista maton
kuvioista: auringosta, kuusta, vasarasta; lyijyluodista, lapiosta,
möhkäle- ja kuutiokivestä, pylväästä, kolmesta ikkunasta j.n.e. Sitten
määrättiin Pierrelle paikka, näytettiin hänelle veljeskunnan
tuntomerkit, ilmaistiin tunnussana ja käskettiin lopuksi istumaan.
Suurmestari alkoi lukea ohjesääntöjä. Säännöt olivat sangen pitkät,
eikä Pierre ilon, liikutuksen ja häpeän vuoksi kyennyt ymmärtämään mitä
luettiin. Hän tajusi vain viimeiset sanat, jotka painuivat hänen
muistiinsa.
"Pyhäköissämme emme tiedä muita portaita", -- luki suurmestari, --
"paitsi ne, jotka ovat hyveen ja paheen välillä. Varo tekemästä
minkäänlaista erotusta, joka rikkoo yhdenvertaisuuden. Riennä apuun
veljelle kuka hyvänsä hän onkin, ojenna harhailevia, nosta lankeavia
äläkä koskaan haudo pahoja aikeita tai vihaa veljeä kohtaan. Ole nöyrä
ja kohtelias. Herätä jokaisessa sydämessä hyveen tuli. Ja'a onni
lähimäistesi kanssa, älköönkä koskaan kateutta syntykö tästä puhtaasta
nautinnosta. Anna anteeksi vihollisellesi, älä hänelle kosta, paitsi
tietysti hyvää tekemällä. Täytettyäsi näin korkeimman lain, sinä löydät
muinaisen, sinulta hukkaan menneen suuruuden jäljet."
Hän lopetti ja noustuaan syleili ja suuteli Pierreä. Ilon kyyneleet
silmissä katseli Pierre ympärilleen tietämättä, mitä vastaisi onnen
toivotuksiin ja uusille tuttavilleen, jotka hänet ympäröivät. Hän ei
hyväksynyt mitään tuttavuuksia; kaikkia ihmisiä hän piti ainoastaan
veljinään, joiden kera kärsimättömyydestä palaen halusi ryhtyä työhön.
Suurmestari koputti vasaralla, kaikki istuutuivat paikoilleen ja eräs
luki saarnan nöyryyden tarpeellisuudesta.
Suurmestari ehdotti, että täytettäisi viimeinen velvollisuus, ja
arvokas, ylhäinen virkamies, jota kutsuttiin almujen kerääjäksi, alkoi
kiertää veljestä veljeen. Pierreä halutti merkitä almulistalle kaikki
mukanansa olevat rahat, mutta hän pelkäsi osottavansa tällä ylpeyttä ja
kirjoitti vain niin paljon kuin muutkin.
Istunto päättyi ja kotimatkalla näytti Pierrestä kuin olisi hän
palannut joltakin kaukaiselta matkalta, jolla oli viettänyt kymmeniä
vuosia, muuttunut perinpohjin ja luopunut entisistä elämäntavoistaan ja
tottumuksistaan.