Puolentoista tunnin kuluttua piti suurin osa pelureista omaa
pelaamistaan leikin asiana.
Kaikkien huomio oli keskittynyt Rostoviin. Hänen laskuunsa oli 1600
ruplan asemasta merkitty jo pitkä rivi numeroita, joista Rostof oli
yhteenlaskemalla saanut 10,000 ruplaa, mutta hänen arvelunsa mukaan
nousi summa kaikkiaan jo ainakin 15,000:teen ruplaan. Todellisuudessa
nousi summa jo yli 20,000. Dolohof ei enää kuunnellut eikä kertoellut
kaskuja; hän seurasi Rostovin jokaista kädenliikettä ja vilkasi
toisinaan hätäisesti Rostovin velkaluetteloon. Hän oli päättänyt
jatkaa pelaamista siksi kunnes velka nousisi 43,000 ruplaan. Tämän
luvun hän oli valinnut sentähden, että Sonjan ja hänen oma ikänsä
yhteenlaskettuna oli 43. Rostof istui pää käsien varassa, nojaten
viinin ja liidun tahrimaan pöytään, jolla virui levällään kortteja. Hän
ei voinut hetkeksikään irtautua erään kiusoittavan mielialan vallasta:
nuo suuriluiset, punakat, karvaiset kädet, nuo kädet, joita hän sekä
rakasti että vihasi, pitivät häntä vallassaan.
"Kuusisataa ruplaa, ässä, kulma, yhdeksäinen ... mahdoton on päästä
omilleen!... Ja miten olisi hauskaa kotona... Pata-sotamies ... se on
mahdotonta! Ja miksi hän tämän tekee minulle?" ... ajatteli ja muisteli
Rostof. Toisinaan hän asetti suuren panoksen, mutta Dolohof kieltäytyi
kääntämästä kortteja ja määräsi itse panoksen suuruuden. Rostof
totteli, ja milloin rukoili hän Jumalaa, kuten ennen taistelun
riehuessa Amstettenin sillalla, milloin ennusteli, että se kortti, joka
pöydän alle pudonneista, rypistyneistä korteista ensimäisenä sattuu
hänen käteensä, pelastaa hänet; milloin taas laski husaari takkinsa
pauloja ja päätti asettaa koko häviönsä määrän kortille, jossa on yhtä
monta silmää kuin hänen takissaan paulaa, milloin apua anoen vilkuili
muihin pelureihin, milloin katsahti Dolohovin kylmän jäykkiin kasvoihin
ja koetti tunkeutua hänen sielunsa sisimpään.
"Tietäähän hän, mitä minulle merkitsee tämä häviö. Eihän hän toki saata
toivoa minun perikatoani? Onhan hän ollut ystäväni. Olenhan häntä
rakastanut... Mutta eihän se ole hänen syynsä; mitä saattaa hän tehdä,
kun kerran onnetar häntä suosii? Enkä minäkään ole syypää", -- puheli
Rostof itsekseen. -- "En ole tehnyt mitään pahaa. Olenko sitten jonkun
tappanut, jotakuta loukannut, jollekulle toivonut onnettomuutta? Miksi
siis tällainen kauhea onnettomuus? Ja koska se sitten alkoi? Aivan
äskenhän astuin tämän pöydän ääreen ja toivoin voittavani satasen
ruplaa, joilla olisin ostanut lippaan äidille nimipäivälahjaksi, ja
sitten aijoin heti lähteä kotiin. Olin niin onnellinen, niin vapaa,
iloinen! Enkä silloin ymmärtänyt, miten olin onnellinen! Ja milloin
tämä onnen aika loppui, ja milloin alkoi tämä kauhea tila? Miten tämä
muutos tapahtui? Koko ajanhan olen istunut tässä samalla paikalla,
tämän pöydän ääressä, ja samalla tavalla olen valinnut ja siirrellyt
kortteja ja katsellut noita suuriluisia, näppäriä käsiä. Milloin tämä
on tapahtunut, ja mitä oikeastaan on tapahtunut? Olen terve, voimakas
ja yhä ennallani, ja istun yhä entisellä paikallani. Ei, se on
mahdotonta! Varmaankin päättyy kaikki hyvin."
Hän oli punakka ja aivan hiessä, vaikka huoneessa ei ollutkaan kuuma.
Hänen kasvonsa olivat kauhean ja surkean näköiset, erityisemmin
sentähden, että hän turhaan koetti tekeytyä rauhalliseksi.
Rostovin häviö nousi jo tuohon hirvittävään summaan, 43 tuhanteen
ruplaan. Hän oli jo valmistanut kortin, jolle oli asettanut kolme
tuhatta ruplaa, jotka juuri oli saanut, kun Dolohof napautti
korttipakalla pöytään, sysäsi kortit sivuun, otti liidun ja alkoi
selvällä, miehekkäällä käsialallaan laskea yhteen Rostovin häviöitä
niin että liitu siruina räiskyi.
-- Illalliselle, illalliselle, jo on aika! Tuossapa ovat
mustalaisetkin!
Huoneeseen astui todellakin tummia miehiä ja naisia, jotka puhelivat
jotain mustalaisella korostuksellaan ja toivat tullessaan huoneeseen
kylmän hohkan. Rostof käsitti, että kaikki oli lopussa; mutta siitä
huolimatta hän sanoi rauhallisesti:
-- Etkö siis enää pelaa? Ja minulla kun oli valmiina erinomainen
kortti. -- Tuntui kuin hänestä tärkeintä olisi ollut pelaamisen
hauskuus.
"Kaikki on lopussa, olen mennyttä miestä", -- Rostof ajatteli. -- "Nyt
vain luoti otsaan -- muu ei auta", -- ja kaikesta tästä huolimatta hän
sanoi iloisella äänellä:
-- Käännähän toki vielä yksi kortti.
-- Hyvä, -- vastasi Dolohof, lopetettuaan laskemisensa, -- hyvä! olkoon
menneeksi 21 ruplaa, -- hän sanoi, osoittaen 21 numeroa joka summassa
oli yli 43 tuhannen, otti korttipakan ja alkoi kääntää. Rostof taittoi
nöyrästi kortin kulman ja kirjoitti sille 21 ruplaa aikomainsa 6000
ruplan asemasta.
-- Minulle on samantekevä, -- hän sanoi, -- huvittaisipa vain tietää,
miten käy tämän kymmenikön.
Dolohof ryhtyi vakavana kääntämään kortteja. Voi, miten Rostof tällä
hetkellä vihasi noita punertavia, lyhytsormisia, karvaranteisia käsiä,
jotka pitivät häntä vallassaan... Kymmenikkö kääntyi Rostoville.
-- 43 tuhatta teiltä saatavaa, kreivi, -- sanoi Dolohof kiskotellen ja
nousi pöydän äärestä. -- Jopa väsyttää tällainen pitkä istuminen, --
hän lisäsi.
-- Jopa vain, väsynyt olen minäkin, -- sanoi Rostof.
Dolohof keskeytti hänen puheensa, aivan kuin olisi tahtonut hänelle
huomauttaa, miten sopimatonta hänen on laskea leikkiä:
-- Milloin suvaitsette toimittaa rahat, kreivi? -- hän tokasi.
Rostof lensi tulipunaiseksi ja pyysi Dolohovin seuraamaan itseään
viereiseen huoneeseen.
-- En voi heti koko summaa suorittaa, otathan vekselin, -- Rostof
sanoi.
-- Kuulehan Nikolai, -- sanoi Dolohof, hymyillen avonaisesti ja
katsellen Rostovia silmiin, -- tunnethan sananlaskun: "Onni pelissä, --
onnettomuus rakkaudessa". Serkkusi on sinuun rakastunut. Kyllä tiedän.
"Ah! Kauheata on tuntea itsensä niin sidotuksi tuohon mieheen",
ajatteli Rostof. Hän käsitti, miten kovan iskun hän häviöllään tuottaa
isälleen ja äidilleen; hän käsitti, miten suloista olisi vapautua
kaikesta tästä, ja hän käsitti senkin, että Dolohof tiesi voivansa
vapauttaa hänet tästä häpeästä ja surusta ja siitä huolimatta hän
leikki hänen kanssaan kuin kissa hiirellä.
-- Sinun serkkusi ... -- alkoi taas Dolohof; mutta Rostof keskeytti
hänet:
-- Minun serkullani ei ole tähän asiaan mitään osaa, jätä hänet
rauhaan! -- huusi Rostof raivoissaan.
-- Milloin siis suoritat? -- kysyi Dolohof.
-- Huomenna; -- sanoi Rostof ja poistui huoneesta.