Jogelin tanssiaiset olivat Moskovan hauskimpia. Sen myönsivät äidit,
katsellessaan lastensa uutterasti viimestelevän hiljan oppimiaan
tansseja; sen myönsivät itse lapsetkin, jotka näissä tanssiaisissa
tavallisesti tanssivat läkähtyäkseen; myönsivät sen aikuisetkin,
neitoset ja nuorukaiset, jotka olivat käyvinään näissä tanssiaisissa
vain muka nuorempain mieliksi, mutta joilla sentään aina oli niissä
ylen hauskaa. Tänä vuonna oli näissä tanssiaisissa solmittu kaksi
avioliittoa. Kaksi ruhtinas Gontsharovin ihanaa tytärtä oli löytänyt
täällä sulhasensa ja mennyt miehelään, ja tämä se entistään enemmän
kohotti näitten tanssiaisten mainetta. Erityinen viehätys näillä
tanssiaisilla oli sentähden, ettei niissä ollut isäntää: oli ainoastaan
kevyenä liehuva, kaikkien taiteen sääntöjen mukaan kumarteleva,
hyvänluontoinen Jogel, joka kokoili kaikilta vierailtaan oppitunneista
luovutettavia merkkejä. Vielä on mainittava, että näihin tanssiaisiin
saapuivat ainoastaan ne, jotka todella tahtoivat tanssia ja ilakoita,
kuten tahtovat ja voivat 13 ja 14 vuotiset tyttöset, jotka ensi
kertaa esiintyvät pitkissä hameissa. Kaikki, harvoja poikkeuksia
lukuunottamatta, olivat, tahi ainakin näyttivät olevan kauniita: niin
riemuisasti he kaikki hymyilivät, ja niin palavina heidän silmänsä
hehkuivat. Toisinaan tanssivat _pas de châleakin_ parhaimmat oppilaat,
joista etevin oli erityisen suloliikkeinen Natasha; mutta näissä
tanssiaisissa tanssittiin ainoastaan ekoseesia, anglaisea ja vastikään
muotiin tullutta masurkkaa. Salin oli Jogel vuokrannut Besuhovin
talosta, ja tanssiaiset olivat verrattoman onnistuneet, kuten kaikki
sanoivat. Paljon oli kauniita tyttöjä ja Rostovin neitoset eivät
suinkaan jääneet varjoon. He olivat molemmat erittäin onnellisia ja
iloisia. Tänä iltana oli Sonja, ylpeänä Dolohovin kosinnasta, omasta
kieltävästä vastauksestaan ja selittelystään Nikolaille, pyörähdellyt
jo kotona, antamatta kamarineidin laittaa palmikoita valmiiksi, ja nyt
hän aivan loisti kiihkoisasta riemusta.
Natasha oli vielä onnellisempi ja ylpeä hän oli hänkin. Sillä olihan
hän nyt ensi kertaa oikeissa tanssiaisissa ja sitä paitsi ensi kertaa
pitkissä hameissa. Sekä Sonjalla että Natashalla oli molemmilla
valkoinen musliinihame vaaleanpunasine uumavöineen.
Natasha rakastui heti kun astui tanssisaliin. Ei hän kehenkään
erityisesti rakastunut, vaan kaikkiin yhteisesti. Hän rakastui aina
siihen, kehen kulloinkin katsoi.
-- Ah, miten verratonta! -- hän yhä toisteli, juosten Sonjan luo.
Nikolai ja Denisof astelivat pitkin huoneita ja katselivat ystävällisen
suojelevasti tanssivia.
-- Miten hän on suloinen, hänestä tulee kaunotar, puheli Denisof.
-- Kuka?
-- Kreivitär Natasha, -- Denisof vastasi.
-- Ja miten hän tanssii, sitä suloutta! -- sanoi hän taas, hetken vaiti
oltuaan.
-- Kenestä sinä oikein puhut?
-- Sisarestasi, -- huusi Denisof harmistuneena.
Rostof naurahti.
-- _Mon cher comte, vous êtes l'un de mes meilleurs écoliers, il faut
que vous dansiez_, -- sanoi pikku Jogel, lähestyen Nikolaita.
-- _Voyez combien de jolies demoiselles_![9]
Samaa pyytäen, kääntyi hän Denisoviin, joka myös oli hänen entisiä
oppilaitaan.
-- _Non, mon cher, je feroi tapisserie_,[10] -- sanoi Denisof. --
Muistattehan, miten huonosti käytin hyväkseni tuntejanne?...
-- Oh ei! -- sanoi Jogel, rientäen häntä lohduttamaan. -- Te olitte
vain tarkkaamaton, mutta kykyä teillä oli, niin, teillä oli kykyä.
Alettiin soittaa tuota uutta masurkkaa. Nikolai ei voinut Jogelille
kieltää ja pyysi parikseen Sonjan. Denisof istuutui vanhusten viereen
ja, nojaten käsiään ja leukaansa miekkansa kahvaan ja jalallaan tahtia
lyöden, jutteli hauskoja juttuja ja huvitti vanhoja naisia, jotka
katselivat nuorten tanssia. Jogel tanssi ensimäisenä parina ylpeytensä
ja paraimman oppilaansa kera. Pehmeästi ja sulavasti siirrähytellen
pienen hienoja kenkiään, kiidätti Jogel ensimäisenä ympäri lattian,
rinnallaan Natasha arastelevana, mutta silti tarkoin ja taitavasti
askelensa harkiten. Denisof ei irroittanut katsettaan Natashasta ja
yhtyi miekallaankin tahtia lyömään. Hänen ilmeestään huomasi selvästi,
että hän on tanssimatta vain siksi ettei tahdo vaan ei suinkaan siksi,
ettei osaisi. Keskellä erästä kuviota kutsui hän ohitse kiitävän
Rostovin luokseen.
-- Eihän tämä lainkaan, -- hän sanoi. -- Onko tämä puolalaista
masurkkaa? Mutta oivasti hän tanssii.
Tietäen, että Denisof oivallisesti tanssi puolalaista masurkkaa,
vieläpä Puolassa ollessaan oli ollut siitä kuulukin, juoksi Nikolai
Natashan luo ja sanoi:
-- Mene ja pyydä Denisovia. Hänpä vasta tanssii!
Kun tuli taas Natashan vuoro, nousi hän ja, sukkelasti kepsutellen
somilla nauharuusurintaisilla kengillään, juoksi ujona yksin yli
lattian nurkkaan, missä Denisof istui. Hän huomasi kaikkein katselevan
häntä ja odottavan jotain. Nikolaikin näki, miten Denisof ja Natasha
hymyillen väittelivät. Denisof kielteli, vaan hymyili iloisesti.
Nikolai juoksi heidän luokseen.
-- Olkaa hyvä, Vasili Dmitritsh, -- puheli Natasha, menkäämme, olkaa
hyvä.
-- No, mutta armahtakaa kreivitär, -- pyyteli Denisof.
-- Mitäs turhia, Vasja, -- Nikolai sanoi.
-- Aivan kuin Vaska kollia kehottelevat, -- sanoi Denisof leikillä.
-- Laulan teille sitten koko illan, -- sanoi Natasha.
-- Tenhotar, kaikkeen saa minut suostumaan! -- sanoi Denisof ja päästi
miekan vyöltään.
Hän siirtyi tuolien takaa, tarttui lujasti Natashan käteen, heitti
päänsä takakenoon ja, tahtia odotellessaan, hän päästi oikean jalkansa
länkään. Ratsulla ja masurkassa hänen pienuutensa ei pistänyt silmään,
ja hän näytti sangen reimalta pojalta, jommoiseksi itsekin tunsi
itsensä näissä tilaisuuksissa. Päästyään sitten tahtiin hän katsahti
sivulta naiseensa voitonvarmana ja veitikkamaisesti, tömäytti äkkiä
toisen jalkansa lattiaan, kimposi kuin pallo ilmaan ja lensi kaaressa
ympäri salia, lennättäen Natashaa mukanaan. Hän kiisi kuulumattomasti
yhdellä jalalla salin toiseen päähän eikä näyttänyt lainkaan huomaavan
edessään olevia tuoleja; mutta äkkiä kilahtivat kannukset, ja jalat
harilla nousi hän koroilleen, seisoi näin silmänräpäyksen, tömisteli,
kannusten kilistessä, paikallaan seisten jalkojaan, pyörähti äkkiä
ympäri ja, takoen vasemmalla jalalla oikeata, hän taas ponnahti laajaan
kaareen. Natasha arvasi, mitä Denisof kulloinkin aikoi tehdä ja
itsekkään käsittämättä miten, seurasi häntä -- heittäytyen
täydellisesti hänen valtaansa. Milloin kaarsi Denisof Natashan
oikealta, milloin vasemmalla puolen, milloin laskeutui polvilleen,
kiepautti Natashan ympäriinsä ja hypähti taas jaloilleen, kiitäen
sellaista vauhtia kuin olisi aikonut henkeä vetämättä juosta läpi koko
huoneuston. Ja taas hän äkkiä pysähtyi ja taas teki uuden ja
odottamattoman mutkan. Kun hän viimein oli saattanut Natashan tämän
paikalle, pyörähti hän ketterästi hänen edessään ja kumarsi,
kannuksiaan kilistellen. Mutta Natasha ei istuutunut, hän tuijotti vain
häntä silmiin ja hymyili ihmeissään aivan kuin ei olisi häntä tuntenut.
-- Mitä tämä tällainen on? -- lausui hän.
Huolimatta siitä, ettei Jogel tunnustanut tätä masurkkaa oikeaksi,
olivat kaikki ihastuneet Denisovin mestaruuteen, pyysivät yhtäpäätä
häntä tanssimaan ja vanhukset alkoivat hymyillen jutella Puolasta ja
vanhasta hyvästä ajasta. Denisof, punaisena masurkasta ja pyyhkien
hikeä nenäliinallaan, istuutui Natashan viereen eikä koko tanssiaisten
aikana erkaantunut hänestä.