Sisältö: Pienet pyhät. Uudenjoulunvieraat. Tinan valaminen.
Uudenvuoden taikoja. Tyttöjen unet. Kirkossa käynti.
Joululeikkejä. Hanhisilla olo. Rahanjuoksu. Läppäysrinki.
Voutisilla olo.
Uutta joulua ja loppiaista kutsutaan Itä-Suomessa pieniksi pyhiksi.
Vanhaa joulua vietettiin neljä vuorokautta, vaan jos viides päivä
sattui olemaan sunnuntai, niin meni se yhtenä jouluna ja siis
viidentenä joulupäivänä. Uutta joulua vietettiin vain tavallisesti
yksi päivä, mutta jos sunnuntai sattui olemaan seuraavana päivänä,
niin se meni yhdessä möysissä joulun jatkona. Loppiaista vietettiin
myös yksi päivä pääpyhänä, ja sen jälkeinen päivä, Hiiva-Nuuti,
oli jonkinlainen puolipyhä, jolloin ei tavallisimpiin kovempiin
askareihin ryhdytty, toimiteltiin pienempiä käpellyksiä. Oikeastaan
lapsista tuntui Hiiva-Nuuti surujuhlalta, kun se korjasi iloisen
joulun; Sillä Hiiva-Nuutista alkoi sininen talven selkä, jolloin oli
toimeen tultava kauraisella leivällä ja keitoksella; sillä ylellinen
jouluelämä kulutti särpimet, ja mitä jäljelle jäi, ne nautittiin
pyhä- ja juhlapäivinä kotona, sekä miehet talven pitkään rahdin
vedossa. Siitä syystä olikin lapsilla ja nuorisolla mieli paha, olo
apea. Siksi sanottiinkin:
Hyvä Tuomas joulun tuopi,
paha Nuuti pois ajaapi.
Niinkuin tunnettua on, rakastivat esi-isämme pitkiä pyhiä ja muita
juhlia. Tämä tapa näyttää olleen yleinen kaikilla Itämaan kansoilla.
Häät ja muut pidot kestivät useampia päiviä. Häiden perästä käytiin
jouluvieraina niillä sukulaisilla, jotka olivat häissä olleet.
Kuinka monta henkeä oli kustakin talosta häissä, niin monta henkeä
tuli häätalosta jouluvieraiksi. Uusille jouluille kutsuttiin talon
tyttäret miehineen (vävyt). He viipyivät kaksi, useasti kolmekin
vuorokautta, jos nim. pyhä sattui olemaan uudenvuoden huomenna.
Kenellä ei ollut nuoria vävyjä tahi jos talonmiehen oli toiseen
paikkaan mentävä uusille jouluille, niin kutsuttiin vävyt vasta
loppiaisena uusille jouluille. Varsin vanhoja tyttäriä ei enää
käytetty uusilla jouluilla kuin ani harvoin nuorempain keralla.
Pieniksi pyhiksi, samoin kuin vanhaksi jouluksikin, leivottiin ja
paistettiin. Ainoastaan olutta ja viinaa varattiin jo joulun alla
niin paljon, että niitä riitti pieniksi pyhiksikin. Oli myös monta
muuta tointa ja varusta, niinkuin esim. kynttilän teko, tuvan pesu
ym., joita ei enää pieniksi pyhiksi huolinut hommata, kun ne oli jo
joulun edellä toimitettu.
Kun Niemelään oli kutsuttu uusille jouluille kolme talon vävyä, niin
täytyi varata enemmän heiniä kotiin sekä paistaa ja leipoa enempi
vierasten varalle. Iltahämärissä tulivat jo vieraat: Mauno-sedän
vävyt Variksen Matti ja Mierolan Rusi molemmat vaimoineen sekä
Mari-ämmän vävy Korjuksen Risto nuorikkonsa kanssa. Heitä otettiin
vastaan, niin kuin jo olemme jouluvieraiden vastaanotosta kertoneet.
Kylvettyä toi ukko-Lauri valinkauhan ynnä koko joukon tinaromua
tupaan. Pöydän vierestä nostettin rahi pankonpäähän ja Mauno-setä
istausi rahille. Kapallinen vettä tuotiin rahille ja kolme
pärettä sytytettiin palamaan. Valinkauhaan pantiin tinaa, joka
sulatettiin pärevalkealla. Tinan sulaksi saatuaan heitti Mauno-setä
sen vesikappaan mainiten heittäessään sen henkilön nimen, jolle
tinaa sulattiin. Tavallisesti sulattiin ensiksi talon vanhimmalle
henkilölle. Niinpä nytkin ensimmäiseksi sulattiin talon vanhalle
emännälle, Kaisa-ämmälle. Tina muodostui aivan pitkulaiseksi. Kun
emäntä otti sen vedestä, oli hän hyvin liikuttunut.
-- Nyt meidän äidillä ei enää ole pitkiä elonpäiviä, kun tina on noin
pitkulaiseksi valahtanut; aivanhan tuo on kuin ruumisarkku, sanoi
isäntä.
Samaa todistivat kaikki. Emäntä mietti vähän aikaa ja sitten hän
lausui:
Käyköön Herra tahtos jälkeen:
en pane tähän määrää päälle;
tiedät tott kumman tarvinnen,
elää, eli kuolla pois täältä;
tott minull tapahtuu tahtos perään,
elän eli käyn kuoleman erään:
yksi kaikk, omas olen, Kriste. (Vvk. 309:8).
Sen jälkeen valettiin ukko-Laurille, Helka-ämmälle, Mari-ämmälle,
Mauno-sedälle, isännälle jne. jokaiselle ikänsä jälkeen. Kun isännän
tyttärelle Kaisalle valettiin ja tina muodostui räsäiseksi ja ikään
kuin kruunun kaltaiseksi, niin ennustivat kaikki Kaisan joutuvan
naimisiin. Kaisa punastui kuni leppälastu eikä virkkanut sanaakaan.
Hänen sydämensä sykki niin kovasti, että hän luuli vieressään
seisovan Anni-serkkunsa sen kuulevan. Siksi hän pani kätensä
sydämensä päälle ja meni penkille istumaan. Hän tunsi hervotusta
ruumiissaan ja muisti mitä hän oli Lippolan Juhanalle luvannut. Tinan
valamista pitkitettiin niin kauan, että jokaiselle perheenjäsenelle
tuli valetuksi. Sitten valettiin uusijouluvieraille. Kun valettu tina
meni venheen muotoon, se ennusti hyvää kalavuotta, korren tahi tähkän
muoto hyvää viljavuotta jne.
Kun tina oli valettu, tuottiin jouluoljet tupaan ja käytiin
ilalliselle. Syödessään katsahti pieni Jaakko ikkunaan, parkaisi
kovasti ja nousi äitinsä syliin.
-- Mikä sinulla on, lapseni, kun noin parut ja vapiset? kysyi Heti
lapseltaan.
-- Mörkö on tuolla ikkunassa ja katsoo tänne, vastasi Jaakko.
Nyt kaikki kurkistivat ikkunaan katsomaan ja Jaakon isä sanoi:
-- Ei lapseni siellä mitään mörköä ole, se on vain joku toisen talon
poika, joka katsoo meidän perettä niiden länkien lävitse, jotka ovat
olleet kolme kertaa hevosen kaulassa ruumista hautaan viedessä. Jos
hän huomaisi jonkun meistä olevan päätönnä illallista syödessä, niin
se ihminen kuolisi ensi vuonna.
Sen kuultuaan Jaakko koetteli kädellään päätänsä ja sanoi:
-- Paikallaan minun pääni on; en minä suinkaan vielä kuole.
Kaikki rehahtivat nauramaan ja toisetkin lapset koettelivat
kädellään, oliko pää paikallaan vai oliko se poissa. Tämä tietysti
herätti naurua enemmän. Ukko-Lauri oli hyvin vakainen ja sanoi:
-- Käypäs sinä Simo Mattilassa suotta aikojaan tiedustamassa, kuka
meidän ikkunasta kurkisteli, ja huomasiko hän kenenkään olevan
päätönnä.
Simo teki käskyn mukaan. Tultuaan takaisin hän sanoi:
-- Mattilan Aatu sanoi katsoneensa meidän ikkunasta, vaan hänet
huomattiin, ennen kuin hän ennätti tarkastaa joka henkeä, ja siksi ei
hän kerennyt nähdä mitään, vaan hänen täytyi kiiruhtaa pois.
Kun illallinen oli syöty ja ruoka korjattu, tytöt ottivat pöydälle
jääneet pienet luupalaset ja pistivät ne makuutilansa päänalusiin,
että muka näkisivät unta tulevasta sulhostaan.
Kun vuoteet oli tehty ja kaikki päivän askareet toimitettu, menivät
tytöt pihalle koiran haukuntaa kuuntelemaan. Vähän aikaa siellä
oltuaan he kuulivat vihdoin koiran haukunnan Kukkurais-mäeltä päin.
Kohta he riensivät jyväaitan seinähirsiä lukemaan. Ensimmäisen hirren
nimi oli koppa, joka merkitsi köyhää sulhoa; toisen hirren nimi
rasia, merkitsi toimeentulevaa, ja kolmannen nimi arkku, merkitsi
rikasta sulhoa. Rasia sattuikin viimeisen hirren nimeksi, ja tytöt
olivat siihen tyytyväiset.
Mutta ei ilo ilolle tuntuisikaan, jollei sitä saa lähimmäiselle ja
varsinkin hyvälle ystävälle ilmoittaa. Niinpä nämäkin tytöt tiedot
saatuaan riensivät kammariin, jonne Sohvi nouti sisarensa Korjuksen
Marin, nuorikon, jolle he kertoivat kaiken. Mari naurahti ja sanoi:
-- Olispahan rikas tahi köyhä, kunhan vain muuten on mieluinen;
mieheenhän vihitään, mutta ei rikkauteen; sillä
rikas ei ole aina rikas,
eikä köyhä aina köyhä.
Rakas on aina arvollaan.
Jätämme naiset kammariin puhelemaan lempiseikoistaan; me pistäymme
tupaan kuuntelemaan miesten pakinaa, kun he illallisen syötyään
istuvat suuren pöydän ympärillä ja niitä näitä keskenänsä juttelevat.
-- Ei sitä ennen vanhaan näin ristissä käsin istuttu
uudenvuodenaattona, vaan tahdottiin taikatempuilla tiedustella
tulevan vuoden tuloa, pakisi ukko-Lauri. Muistan hyvin, kun
setävainajani ynnä muiden meidän ja toisen talon miesten kanssa
meni Ristitierintaan, jossa kolme tienhaaraa erkanee toisistaan.
Setävainajallani, joka oli talonisäntä ja vanhinta kantaa kylässämme,
oli uuniluuta keralla. Sillä hän teki piirin tienristeyksille ja
me kaikki kävimme piirin sisään. Tämän piirin sisään eivät pahat
henget uskaltaneet tulla. Me heittäysimme pitkällemme kuuntelemaan,
vaan setävainajani seisoi meidän keskellämme ja heilutti uuniluutaa
neljälle ilmansuunnalle. Jos joku meistä kuuli jonkinlaista ratinaa,
niin se merkitsi hyvää viljavuotta. Vaan jos ei mitään kuulunut,
niin silloin oli katovuosi odotettavana. Joskus luulimme kuulevamme
huokauksia ja voihkimisia. Silloin saatiin olla varmat, että joko
sota, rutto tahi joku muu räähkävuosi oli tulossa.
-- Pitivätkö ne merkit aina paikkansa? kysyi Korjuksen Risto.
-- Tiettävästi ne pitivät. Jos joskus ei sattunut käymään luulomme
mukaan, niin ei suinkaan ollut syy siihen merkeissä, vaan meissä
jotka emme kylliksi tarkkaan ja hartaasti merkkejä ja ennustuksia
kuulleet tahi kuunnelleet, vastasi ukko-Lauri.
-- Eikö tämmöiset taikatemput olleet teistä syntiä? kysyi Risto.
-- Eikö mitä, vastasi ukko-Lauri. Ovathan ennen vanhaankin rohveetat
ja muut pyhät miehet tiedustelleet ja ennustelleet tulevaisia asioita.
Risto katsahti Anttiin ja naurahti. Tämän huomasi ukko-Lauri ja sanoi:
-- Kyllä minä tiedän, ettet sinä Risto etkä sinä meidän Antti enempää
kuin Lippolan kirkonmiehen Juhanakaan usko taikatemppuja. Te kun
olitte sen pappilan maisterin koulussa vähän aikaa, niin hän teille
opetti sellaista uutta oppia, jota eivät meidän esi-isämme tunteneet
emmekä mekään tahdo tuntea. Mutta elämä on todellinen koulu, se
opettaa teidät ajan pitkään uskomaan mitä esi-isät ovat uskoneet;
muuten ette tässä elämässä toimeen tule.
Risto ja Antti eivät näin juhla-aattona tahtoneet käydä kiistelemään
vanhan miehen kanssa, semminkin, kun he kokemuksesta jo tiesivät,
ettei peritystä luulosta niin hevillä luovuta, vaan moinen kiista
saattaisi synnyttää eripuraisuutta vanhain ja nuorten välillä. Siksi
he eivät puhuneet mitään, vaan vaikenivat ja kuuntelivat vanhain
tarinoita. Kun iltaa oli jo kulunut pitkälle, niin tehtiin tilat ja
käytiin makaamaan. Mauno-setä laittoi savivatiin yöksi kynttilän
palamaan.
Uuden joulun aamuna ei tarvinnut nousta niin varhain kuin vanhan
joulun aamuna, sillä uutena jouluna ei menty niin varhain kirkkoon
kuin vanhana jouluna. Kukko jo lauloi kolmannen kerran, ja sitten
vasta noustiin.
Kun aamutoimet oli tehty, alettiin tehdä kirkkoon lähtöä. Sillä
välin menivät tytöt kammariin kertomaan näkemiänsä unia toisilleen.
Sinne tuli Korjuksenkin nuorikko. Vanhemmat tytöt kertoivat unensa
ja arvostelivat niiden merkitystä, mutta ne eivät näyttäneet mitään
huomiota herättäneen. Sitten he kyselivät Kaisan unta. Kaisa ensin
vähän episteli, mutta virkkoi viimein:
-- Lippolan Juhana vei meiltä karitsan ja minä itkin sitä.
-- Sinä itse oletkin se karitsa, jonka Juhana viepi, sanoivat toiset
tytöt.
-- Eihän teilläkään entinen haittaa, jos hän vienee jommankumman
teistä, virkkoi Kaisa.
-- Saapi nähdä, mitä merkitystä on Kaisan unella. Minä kun ensimmältä
koettelin kertoa miehelleni untani, niin hän nauroi ja sanoi minulle:
Älä rupea narriksi; sillä joka unia uskoo, hän ajaa tuulta takaa. En
minä voi ihan sentään uskomatta olla, sanoi Korjuksen Mari.
-- Samanlainen uskomaton on Antti veljenikin, todisti Kaisa.
-- Ei taida Lippolan Juhanakaan sen uskovaisempi olla. Viime kesänä
kun kerrottiin, että Lahtelan vasikka on metsän peitossa, niin Juhana
ja meidän Antti tekivät pilkkaa koko asiasta, virkkoi Anni.
Juuri kun tyttöjen pakinat alkoivat päästä leveimmilleen, tultiin
heitä käskemään laittautumaan, jos tahtoivat kirkkoon mennä. Tarinat
saivat jäädä toiseen kertaan ja kirkkoon piti kiirehtiä.
Niemelästä lähdettiin kahdeksalla hevosella kirkkoon niin kuin
vanhana joulunakin. Nuorilla oli kellot ja kalkalot, vaan vanhoilla
ei niitä ollut. Hämärissä päästiin kirkolle.
Kirkonmäellä toivottelivat lukkari, silta- ja jahtivoudit, kirkon- ja
lautamiehet sekä muut herraslehdellä olijat toisilleen hyvän huomenen
ohessa onnellista uuttavuotta. Rahvas kokonaisuudessaan ei tästä
tavasta mitään tiennyt.
Kun jahtivouti tapasi lukkarin, joka oli vanhapoika, niin hän sanoi:
-- Onnellista uuttavuotta, akkavuotta, lapsivuotta.
Tähän lukkari vastasi:
-- Ja minä toivotan sinulle: leskivuotta, läskivuotta, autuasta
armovuotta!
Aamukellon soitua kokoontuivat kaikki pitäjän oltavimmat miehet
sakastiin. Kun rovasti tuli myös sinne, niin kaikki yksituumaisesti
kumarsivat hänelle ja sanoivat yhdestä suusta:
-- Onnellista uuttavuotta, rauhaa ja terveyttä!
Rovasti kumarsi vastaan ja sanoi:
-- Onnellista uuttavuotta teillekin, hyvät ystävät! ja kätteli heitä
kaikkia.
Kirkonmenon aikana pojat tiedustelivat toisiltaan, missä olisi
soveliain paikka illan leikeille. Kukin kyläkunnassaan kuului
tietävän jonkun semmoisen. Varsin pienissä kylissä, joissa ei tyttöjä
ollut kylliksi, ei päätetty pitää leikkejä, vaan pojat tuumivat
tulla johonkin suurempaan kylään ja tuoda parhaat piiat mukanaan;
rasimukset saivat jäädä kotiin makaamaan.
Kirkossa taasen ei mitään niin hartaasti kuunneltu kuin väkiluvun
muutoksia viime vuonna. Varsinkin tytöt ja pojat panivat tarkoin
mieleensä, kuinka monta paria vihittiin avioliittoon viime vuonna.
Kotiin mennessä ajettiin kilpaa samoin kuin vanhana joulunakin.
Päivällisen perästä vanhemmat ihmiset kävivät ruokalevolle, vaan
nuoremmat lukivat kirjaa ja puhelivat päivän tapauksia.
Illan suussa kokoontui kylän nuoriso Niemelään. Tytöt keskustelivat
hiljaa ja salaisuutenaan viime yönä näkemänsä unet, jotka antoivat
aihetta milloin rehakkaan nauruun, milloin ihmettelemiseen ja milloin
mihinkin mielenosoitukseen sen jälkeen millainen uni oli. Pojat
taasen keskustelivat pääasiallisesti joululeikeistä ja missä talossa
minkin kylän nuoriso leikkinsä piti ja minkä kylän pojat olivat
aikoneet mihinkin kylään leikkiin mennä. Sitten he kävivät Mäkelästä
kysymässä lupaa saada siellä pitää leikkejä. Sen saatuaan he
kysyivät tyttöjen äideiltä luvan saada viedä tyttöjä leikkipaikkaan.
Illallisen perästä kokoontui nuoriso leikkipaikkaan: likimmistä
naapureista käveltiin jalkaisin, vaan pitempimatkaisia tyttöjä
haettiin hevosella. Korjuksen Risto meni myös keralle nuorikkonsa
kanssa.
Kun yhtä ja toista oli ensin leikitty, käytiin Toljan kehotuksesta
hanhisille. Lippolan Juhana kävi seisomaan selin peräpenkkiä vasten.
Hänen eteensä kävi Niemelän Kaisa, Kaisan eteen kävi Tolja ja Toljan
eteen Mäkelän Vappu jne. niin että poika tuli tytön ja tyttö pojan
eteen. Kun jono oli sillä tavoin muodostettu, kävi Korjuksen Risto
nuorikkonsa kanssa rivin eteen ottaen toisiaan kädestä kiinni ja
niin he muodostivat portin. Jonossa olijat olivat hanhia olevinansa
ja porttina olijat joutsenia. Joutsenet kysyivät yhtaikaa molemmat
ja hanhet taasen vastasivat yhtaikaa kaikki. Sekä kysymykset että
vastaukset sanottiin laulamalla, joka tapahtui näin:
Joutsenet:
Mistäs tulet, kustas tulet,
hanhoseni valkea?
Hanhet:
Meren rannalta, meren rannalta,
joutseneni ylpeä.
Joutsenet:
Mitä sieltä tekemästä,
hanhoseni valkea?
Hanhet:
Poikiani pesemästä,
joutseneni ylpeä.
Joutsenet:
Pesitkös minunkin pojat,
hanhoseni valkea?
Hanhet:
Olithan siellä itsekin,
joutseneni ylpeä.
Joutsenet:
Vai et pessyt poikiani,
hanhoseni valkea?
Hanhet:
Niin, en pessyt poikiasi,
joutseneni ylpeä.
Joutsenet:
Mä sun merehen upotan,
hanhoseni valkea!
Hanhet levittäen kätensä, ikään kuin lintu siipensä:
Kyllä siipeni kannattavat,
joutseneni ylpeä.
Joutsenet:
Minä sun tulessa poltan,
hanhoseni valkea!
Hanhet lyöden käsiään, niin kuin lintu siipiään:
Kyllä mä sammutan tulesi,
joutseneni ylpeä.
Joutsenet:
Mä sun hirtän hirsipuuhun,
hanhoseni valkea!
Hanhet haaristaen sormensa niinkuin lintu kyntensä:
Kyllä kynteni ratkasevat,
joutseneni ylpeä.
Joutsenet:
Mä sun portista pujotan,
hanhoseni valkea!
Hanhet:
Jo oon siitä ennen käynyt,
joutseneni ylpeä.
Samassa ryntäsi Lahtelan Jaakko, joka oli rivin etupäässä, porttia
vasten. Portti supistettiin niin ettei ryntääjä ensi kerralla
päässyt. Hän yritti toisella kerralla ja onnistui. Sitten tuli
Niemelän Annin vuoro. Hän oli jonossa seisonut Jaakon takana. Kovan
ponnistuksen perästä Anni pääsi vihdoin portin lävitse. Risto
nuorikkonsa kanssa meni penkille istumaan ja Jaakko Annin kanssa
kävi portiksi. Sitten he alkoivat laulun edellä kerrotulla tavalla.
Kun taas Jaakkoa ja Annia seuraava pari oli portista päässyt, he
kävivät portiksi ja Jaakko Annin kanssa pääsi penkille istumaan. Näin
pitkitettiin leikkiä siksi, kunnes kaikki jonossa olijat saivat olla
sekä joutsenena että hanhena tahi toisin sanoen jonossa ja portissa.
Sitten käytiin istumaleikkiä: rahanjuoksua. Pitkä pöytärahi
nostettiin uunin rinnan ja peräpenkin välille ja pitkä lauta
pantiin jatkoksi, niin että se ulottui penkkiin kiinni. Siihen
piiriin istahti nuoriso, poika tytön ja tyttö pojan viereen. Tolja,
joka seisoi keskellä piiriä, antoi kopeekan rahan Ristolle. Risto
ynnä toiset piirissä olijat levittivät kätensä polvilleen siten,
että tytön käsi tuli pojan ja pojan käsi tytön käteen. Sitten he
hierasivat käsiä vastakkain ja muuttivat rahan kädestä toiseen.
Jokaisen hierauksen perästä he nostivat kätensä ylös ja läppäsivät
vastakkain muuttaen rahan toiseen käteen. Tolja koetteli seurata
rahan juoksua, joka kulki kädestä toiseen. Toljan eksyttämiseksi
laitettiin välistä raha kulkemaan edestakaisin. Vihdoin Tolja älysi
rahan olevan Tinnon Kaisan kädessä. Mitään virkkamatta Kaisa nousi
ja rupesi rahan hakijaksi. Tolja istautui Kaisan paikalle ja leikkiä
jatkettiin samalla tavalla. Jokainen koetteli rahaa säilyttää niin,
ettei hakija olisi sitä hoksannut. Kenellä vain hakija luuli rahan
olevan ja ilmoitti sen, hänen täytyi avata kätensä ja näyttää, oliko
raha hänellä tahi ei. Useasti kyllä hakija erehtyi, mutta se ei
haitannut mitään. Tarkastuksesta huolimatta pitkitettiin leikkiä ja
laulettiin seuraava uudenvuodenruno:
Jo on mennyt mennyt vuosi,
viime vuosi vierinynnä;
menköhön tämäkin vuosi
muiden vuosien mukana!
Kuluneet ovat kuukaudet,
kulukoon tämäkin kuuhut!
Moni viikko vierähtänyt,
vierähtäköön tääkin viikko!
Monta päivää perätysten
eletty on tätä ennen.
Menköön vielä tämä päivä
muiden päivien mukana!
Mene, päivä, viere viikko,
alene Jumalan aika
Tule tänne tyttöseni,
tule potra poikaseni!
Laulakaamme, soitelkaamme,
tehkäämme iloinen ilta.
Ei tässä surulla syödä
eikä huolin haukkaella,
tässä syödähän surutta,
haukatahan huoletonna.
Ei eletä huolen kanssa,
eletähän huoletonna.
Mikä meidän eläessä
kun on kyllältä varoa:
kellarit teloja täynnä,
telat täynnä tynnyriä,
tynnyrit olutta täynnä,
puolikot on puolillansa.
Leipää kaikki laarit täynnä,
voita viisi leiviskätä,
liikkiö sianlihoa,
karpio kananmunia,
härän potka päälliseksi,
lammasnivuiset lisäksi.
Täss on soitot seinimillä,
ilopillit ikkunoilla,
harput huilut kammarissa,
kanteleet kamanan päällä,
porokellot portin päällä,
rämppäkellot räystähillä.
Tanner täysi tanssijoita
keskipiha keikkujoita.
Sopineeko miesten soitto,
miesten soitto, naisten laulu?
Kyllä sopii miesten soitto,
miesten soitto, naisten laulu:
tyttö tanssivi somasti,
poika polkevi kovasti.
Tyttö sievä ja soria,
poika potra ja koria.
Voisi nuo pariksi panna.
Musta valkian varaksi,
lyhyt pitkän puolisoksi,
pieni suuren vastimeksi,
tuomi tuopin vanteheksi,
kapan lauaksi kataja.
Kun rahanjuoksuleikki oli päättynyt, sanoi Tolja:
-- Käydäänpäs nyt läppäysrinkiä, jota emme ole koko joulunpyhinä
vielä leikkineet.
-- Tehdään niin, johan tässä ollaan istumaleikkiä pidettykin, vastasi
Risto toisten puolesta.
Nuoriso kävi seisomaan piiriin tyttö pojan ja poika tytön viereen.
Korjuksen nuorikko jäi piirin ulkopuolelle. Hän käveli muutaman
kerran piirin ympäri. Vihdoin hän läppäsi kämmenellään miestään
selkään ja alkoi juosta edelleen minkä vain jaksoi. Risto läksi heti
juoksemaan toisaanne päin kuin nuorikkonsa. He koettivat kilvata,
kumpiko ennen ennättäisi aukinaiselle paikalle. Nuorikko ennätti
ensin ja Risto jäi läppääjäksi. Vähän aikaan käveltyänsä Risto
läppäsi nuorikkonsa sisarta Niemelän Sohvia, joka alkoi juosta ja
juoksikin niin rivakasti, että ennätti aukinaiselle paikalle ennen
Ristoa, jonka täytyi jäädä läppääjäksi uudestaan. Nyt hän koitteli
varmistaida, ettei enää kolmatta kertaa jäisi läppääjäksi, ja
siinä hän onnistuikin, sillä Törmälän Mari, jota Risto läppäsi, ei
hoksannut äkkipikaa lähteä juoksemaan, kun hän puheli Niemelän Antin
kanssa, joten Risto ennätti ennemmin aukinaiselle paikalle ja Mari
jäi läppääjäksi. Sillä tavoin jatkettiin leikkiä niin kauan kuin
halutti. Vihdoin Tolja sanoi:
-- Huvitelkaa nyt itseänne vähän aikaa tanssilla; sitten otamme
toiset leikit. Hän viittasi Ristolle, joka meni Toljan perästä
tupaseen. Toiset tanssivat sillä aikaa, kun Tolja ja Risto laittoivat
itsensä asuun. Tolja käänsi turkkinsa nurin, laittoi tyynyn
vatsallensa ja sitoi sen vyöllä kiinni. Sääriinsä hän sitoi pieniä
tiukuja ja vyöllensä kulkusia. Käteensä hän otti kepin, jonka päähän
hän laittoi vöyliset. Risto puki riihikon yllensä ja sitoi olkisen
vyön vyöllensä. Käteensä hän otti kepin ja selkäänsä tuohikontin.
Tolja tuli ensin tupaan ja sanoi:
-- Koko leikkirahvas kokoontukoon peräpuolelle tupaa, nyt käydään
voutisille.
Liikaten ja sauvansa nojassa kulkien tuli Ristokin tupaan, heitti
hatun päästään, meni Toljan luo, kumarsi ja valitti:
Minä, minä köyhä vouti,
köyhä vouti, vaivainen vouti,
möin maani, join rahani.
Ei oo aittaan asiata
eikä tietä kellarihin;
niin mä jouduin kulkemahan,
kulkemahan, kerjäämähän.
Tytär varrelle valuvi,
toinen miehelle menevi:
ei oo sukkoa sukua,
eikä lakkia lajia
eikä halvinta hametta,
paitoa pahaistakana.
Lehmä kaatui, lammas kuoli,
kuoli valkoinen vasikka.
Apua anna rikas vouti!
Tolja rikkaana voutina käveli edes takaisin, jotta kulkuset ja kellot
rämisivät. Toinen käsi oli puuskassa (lantioilla), toisella hän
kopisteli keppiä, jossa vöyliset helisivät, ja vastasi pönäkästi:
Minä, minä rikas vouti,
rikas vouti, pramia vouti,
mull on rahaa, riistaa kyllä,
tavaroita tallellani:
on olutta puolikossa,
kivisessä kellarissa,
tammisen tapin takana,
sekä aitassa eloa
yllin kyllin syödäksemme,
syödäksemme, juodaksemme,
iloleikki lyödäksemme.
Paljon on vaatetta varalla
kaikille kasukkapäille:
pojilla on pulskat paidat,
tyttärillä tyyniverat.
Jos tavara loppuu,
lehmän korva leikataan,
hevon häntä tylsätään.
Sitten rikas vouti antoi köyhälle voudille minkä mitäkin antimia niin
kuin lakkeja, kintaita ym. Ne köyhä vouti pisti konttiinsa, meni ulos
ja tuli vähän ajan perästä uudestaan. Rikas vouti sillä aikaa kohteli
röyhkeästi kansaa, joka vähitellen luopui hänestä; yksi toisensa
perästä meni köyhän voudin puolelle. Vihdoin yksin jääneenä rikas
vouti häpesi tyhmää kopeuttaan ja mennä töytäisi ulos tuvasta. Siihen
loppui se leikki.
Kun lähtörinki oli tanssittu, leikkinuoriso läksi kotiinsa.
Seuraavana päivänä oli vielä jonkunlainen puolipyhä, varsinkin niissä
taloissa, joissa oli uudenjoulunvieraita. Vasta päivällisen syötyään
läksivät vieraat kotiinsa, minkä perästä joulupahnat korjattiin.
Niistä taloista, joissa ei jouluvieraita ollut, korjattiin
joulupahnat jo murkinan jälkeen.