Sisältö: Hiirisillä olo. Sikasilla olo. Seulanjuoksu. Parisilla
olo. Neito kammiossa. Vanhan joulun loppu.
Jo ani varhain lastenpäivän aamuna teki lautamies lähtöä Törmälään,
jonne lukkari ja suntio jo illalla olivat menneet, kun yhtäkkiä tulla
tupsahti taloon vieraita kolmella hevosella: Holttolan kirkonmies
emäntineen (lautamiehen appi ja anoppi) sekä lautamiehen lankomiehet,
Saarelan ja Kalpiin isännät emäntineen, ja niin keskeytyi lautamiehen
Törmälään meno. Vieraat otettiin sydämellisesti vastaan. Syödessä
sanoi Savolais-ukko vastatulleille vieraille leikillään:
-- Mikä teitä nyt tänne kannusti, kun ette tulleet oikeaan aikaan?
Toissa päivänä oli oikea Tahvana, eilen Lantus-Tahvana, vaan tänä
päivänä ei enää ole mikään Tahvana.
-- Emme me tahvananajoon tulleetkaan, vaan tulimme
joulutervehdykselle, vastasi Holttolan kirkonmies.
-- Se lienee toista vettä taarille, sanoi Savolais-ukko.
Päivän tultua, kun murkina oli syöty, sanoi Savolais-ukko toisille
vieraille:
-- Ei tässä leikittä leipää saa syödä, vaan täytyy tässä jotain
leikkiä pitää. Ei joulua ole joka päivä eikä toisin päivin
pääsiäistä. Eilen vedimme sudennuottaa ja olimme paistisilla; käydään
nyt vaikka hiirisille.
Tähän suostuttiin, ja talonväki sekä vieraat istaantuivat
lattialle yhteen piiriin. Mauno-setä otti verkkokerän, jonka antoi
Savolais-ukolle käyden itse piirin sisälle kissaksi. Savolais-ukko
viskasi hiiren (verkkokerän) Holttolan emännälle, joka sen taas
puolestaan viskasi miehellensä. Mauno-setä kissana tavoitti kyllä
kaapata hiirtä kiinni, mutta kun hän yhdestä kohden tavoitti, oli
hiiri jo kekkinyt (vierinyt) toiseen paikkaan. Viimein hän onnistui
tapaamaan sen ukko-Laurin edestä. Nyt täytyi ukko-Laurin käydä
kissaksi. Kaikki rehahtivat nauramaan, kun ukko-Lauri röymi köntyröi
lattialla tavoitellen hiirtä. Mutta hän olikin siinä onnellisempi
kuin olisi kukaan voinut uskoakaan. Mattilan isäntä näet aukaisi
oven ja tuli tupaan. Kaikki katsastivat tulijata, ja ukko-Lauri
kaappasi sillä aikaa hiiren Saarelan emännän edestä, jonka täytyi
käydä kissaksi. Mattilan isäntä kutsuttiin myös leikkiin. Hän istausi
piiriin ja alkoi laulaa nuorten siihen osaa ottaessa:
Juokse, juokse hiiri,
ettei kissa miiri
sua saavuttais.
Älä pelkää mennä,
mutta juosta lennä,
ettei kissa sais.
Etsi pieni rako,
jonne menet pakoon
kissan kynsiä:
ei hän sua säästä
eikä poies päästä,
hän on ynsiä.
Kissa peto häijy
aina sua väijyy,
pyytää surmata.
Vaikka olet arka,
niskaasi hän karkaa,
tahtoo murhata.
Ole varovainen,
eläin pikkarainen.
Älä nakerra
lihaa eikä leipää,
älä myöskään reikää
salvoon kaverra.
-- Kah, mistäs sinä olet sellaisen laulun saanut, jota ei kukaan
vanha osaa laulaa, ainoastaan nuoret? kysyi Kalpiin isäntä.
-- Meidän lapsilta minä sen opin, kun he laulavat sitä melkein joka
päivä, vastasi Mattilan isäntä.
Aikansa leikittyään ukkomiehet nousivat ryypiskelemään ja
tupakoimaan; nuoret vielä jatkoivat leikkiä kauemmin.
-- Minä läksin kutsumaan sekä tämän talon isäntää kuin myöskin
kaikkia vieraita meille päivälliselle, tehkää niin hyvin ja älkää
kutsua ylenkatsoko, sanoi Mattilan isäntä.
-- Mutta meitä on niin paljon, kun on kuudesta eri talosta
vieraitakin, vastasi Savolais-ukko.
-- Se ei tee mitään; sen hauskempi, mitä enempi, virkkoi Mattilan
isäntä.
Vähän esteltyään menivät kumminkin kaikki vieraat sekä talon isäntä
emäntineen Mattilaan päivälliselle ja palasivat sieltä vasta
iltahämärissä, ja uudetkin vieraat jäivät taloon yöksi. Heidän
tullessaan Mattilasta oli talonväki ynnä naapurin nuoriso sikasilla
Niemelässä. No ei muuta kuin suurennettiin piiri ja vastatulleet
kävivät yhteen leikkiin. Yrjö sattui silloin olemaan sikana piirin
sisässä. Hän koetteli tunkeilla ulos piiristä, mutta piirissäolijat
seisoivat niin liki toisiaan, ettei siitä ollut helppo päästä pois.
Piirissäolijat lauloivat:
Huis sika metsään,
ole kaiken kesää,
tule jouluks kotiin:
tuo puolaa tullessas
punaisesssa pussissa,
sinisessä silkissä,
koriassa kontissa
vaskisessa vadissa,
kultaisessa kupissa,
maalatussa maljassa.
Saisit lapset syödäkseen,
marjahuttuu keittääkseen,
marjaviinaa juodakseen.
Vihdoin Yrjö sattui Saarelan isännältä pääsemään piiristä ulos,
ja Saarelan isännän täytyi käydä siaksi. Häntä ahdistettiin ulos
piiristä ja laulettiin sama laulu kuin Yrjönkin sikana ollessa.
Leikkiä pitkitettiin siksi kunnes käytiin illalliselle. Illallisen
perästä kävivät vanhemmat ihmiset makaamaan, vaan nuoremmat läksivät
joululeikkiin Tinnoon.
Leikkipaikassa leikittiin jo ennen kerrotuita leikkejä. Tavallisesti
aloitettiin joululeikit aina vastakkaistanssilla; sitten seurasi
piiritanssi ja sen perästä muita leikkejä, joskus, mutta ei aina,
siinä järjestyksessä kuin minä olen kertonut. Järjestys riippui
kokonaan johtajasta. Niinpä nytkin viimeispyhäiltana otettiin muiden
leikkien ohessa myöskin seulanjuoksu.
-- Käydäänpäs nyt seulanjuoksua, ehdotteli Tinnon Martti. Minä käyn
oikeaan ja akkarapukkani käyköön vasempaan päähän. Vaan pienemmät
tytöt ja pojat pysykööt poissa. Kenen kädet laukeavat, se pääsee
leikistä pois.
Nuoriso kävi seisomaan, tyttö pojan ja poika tytön viereen, ottaen
toisiaan käsistä kiinni. Kun kaikki oli valmiina, alkoi Martti
tanssien mennä oikean rintaman sivua ja hänen viereisensä seurasivat
häntä järjestyksessä. He kulkivat hyppien koko kaarteen rintaman
etupuolitse laulaen:
Tilli lilli likkasii,
tilli puna poski:
kyllä näyttäät nätille,
vaan ei oo lupa koskii.
Kun Martti pääsi nuorikkonsa kohdalle rivin päähän, nostivat
nuorikko ja hänen viereisensä Tolja kätensä ylös, luullen Martin,
kuten tavallisesti tapana oli, menevän heidän käsiensä alaitse,
vaan Marttipa ei siitä mennytkään, mutta pujahti tuvan ovesta
ulos, ja koko leikkirahvas pitäen lujasti toistensa käsistä kiinni
seurasi häntä järjestyksessä. He juoksivat tanhuanpuolimmaisesta
porstuanovesta ulos, ympäri tuvan ja tulivat pihanpuolimmaisesta
porstuanovesta takaisin ja asettuivat tuvassa entiseen asemaansa. Nyt
vasta Martti teki kierteen uudestaan ja meni nuorikkonsa ja Toljan
käsien alaitse ja kiersi koko kaarteen takapuolitse paikallensa.
Nuorikko alkoi vuorostaan tanssia oman rintamansa sivuitse ja laulaa:
Nyt tuleepi meitin vuoro
talla, ralla, ralla,
kuin kylälle kyydin vuoro,
talla, ralla, ralla.
Koko kaarteen etupuolitse kierrettyään he tulivat Martin luokse, joka
viereisensä Lahtelan Liisan kanssa nosti kätensä. Siitä nuorikko ynnä
häntä seuraava nuoriso meni kaarteen taitse takapuolitse paikalleen.
Nyt kävivät Martti ja hänen nuorikkonsa kaarteen ulkopuolelle
seisomaan ja Liisa johdatti joukkoa samaten kuin Marttikin pujahtaen
Toljan ja hänen viereisensä tytön käsien alaitse. Tolja taasen
vuorostaan meni samalla tavalla Liisan ja hänen viereisensä pojan
käsien alaitse. Sitten kävivät Tolja ja Liisa kaarteesta ulkopuolelle
seisomaan, Tolja nuorikon ja Liisa Toljan eteen.
Kaarteen päihin jääneet johtivat taas vuorostaan joukkoa, samaten
kuin edellisetkin, ja kävivät sitten ennen päässeiden luokse jonoon.
Tällä tavalla jono kasvoi kasvamistaan ja kaarre väheni vähenemistään
siksi, kunnes kaikki vihdoin tulivat samaan jonoon, poika tytön
ja tyttö pojan viereen. Mäkelän Vappu jäi viimeiseksi kaarteesta
yksinään jäljelle.
Nyt järjestettiin jono keskelle lattiaa ja Vappu, tullen Lippolan
Juhanan eteen, joka seisoi jonon etupäässä, sanoi:
-- Hyvää iltaa!
-- Siinä on silta, jos tahdot, niin tallaa päälle, sanoi Juhana ja
kysäisi samalla:
-- Mitä kuuluu?
-- Takaa tuulee, eestä löyhöttää, vastasi Vappu.
-- Mitäs läksit? kysäisi taas Juhana, johon Vappu vastasi:
Kävin minä, kun kävinkin
siemeniä seulomahan.
Seula suljahti kädestä,
läksi villi vieremähän.
Sitä olen etsinnynnä,
kysellyt kylä kylältä,
vaan en ole löytänynnä
Tähän vastasi Juhana:
Seulas kekki keikutteli
meidän ovesta sisälle.
Meidän ehtoisa emäntä
keksi seulan kekkiväisen.
Otti seulan sylihinsä
perämaalta, penkin alta,
taikinapytyn takanta.
Seulan seinälle asetti
naulaan peräkammarihin.
Käyös sieltä katsomahan.
Vappu meni jonon toiseen päähän, jossa Tinnon Martti oli seulana.
Päästyään Martin luo tavoitti Vappu häntä kiinni, vaan Martti lähti
juoksemaan jonon ympäri minkä ennätti ja Vappu kipaisi perästä. Näin
juostiin jonon ympäri aika vauhtia, eikä Vappu saavuttanut Marttia,
vaikka kaiken voimansa pani liikkeelle. Vihdoin keksi Vappu keinon:
hän pyörähti ympäri, juoksi Martille vastaan ja otti hänet syliinsä.
Vappu kävi Juhanan eteen jonon etupäähän. Martti rupesi seulan
etsijäksi ja hänen nuorikkonsa jonon toisessa päässä oli seulana.
Martti kysyi ja Vappu vastasi edellä kerrotulla tavalla. Sitten läksi
Martti tavoittamaan nuorikkoansa, joka juosta vitmasi edellä minkä
vain ennätti. Näin pitkitettiin leikkiä siksi, kunnes jokainen oli
sekä seulana että seulan hakijana.
-- Kaikkihan tässä jalat herpoavat (väsyyvät), käydään nyt jotain
istumaleikkiä, sanoi Tinnon nuorikko.
-- Käydään parisille, ehdotteli Tolja.
Siihen suostuivat kaikki, ja pojat valitsivat parikseen sen tytön,
jonka kukin halusi. Sitten käytiin penkille istumaan tyttö pojan ja
poika tytön viereen.
Tolja otti naulasta vyön, jonka hän punoi letiksi ja tuli Mattilan
Simon luokse, joka istui Tinnon nuorikon vieressä. Tinnon Martti
seurasi Toljaa palava kynttilä kädessä.
-- Haluatko vaihtaa? kysyi Tolja.
-- Nyt on Simo sillä päällä, se myöpi ja vaihtaa, vastasi Simo.
-- Kuinka paljon pitää välirahaa olla? kysyi Tolja.
-- Kuusi markkaa, vastasi Simo ja ojensi kätensä.
Tolja löi letillä Simon kämmenelle kuusi kertaa. Martti näytti tulta
ja kävi ympäri koko leikkinuorison sanoen:
-- Meillä on ja annetaan, jos loppuu niin lainataan; valitse parasta.
Simo katseli vähän aikaa, meni Lippolan Juhanan luo, joka istui
Niemelän Kaisan vieressä, ja otti Juhanan kädestä kiinni. Mitään
virkkamatta Juhana nousi ja meni nuorikon viereen istumaan. Simo
istausi Kaisan viereen. Martti ja Tolja seurasivat Juhanaa, jolta
kysyivät:
-- Tahdotkos vaihtaa?
-- Jospa häntä vaihtaisi, vastasi Juhana ojentaen kätensä. Minä
tahdon viisi markkaa väliä.
Tolja löi Juhanan kämmenelle viisi kertaa ja Juhana meni jälleen
entiselle paikalleen, otti Simon kädestä ja Simon täytyi nousta.
Juhana kävi Kaisan viereen istumaan.
-- Peri hyvä maa omasi, nuorikko sanoi nauraen Simolle.
-- Siltä se näyttää, vastasi Simo ja kävi nuorikon viereen istumaan.
-- Vieläkös Simo vaihtaa? kysyi Tolja.
-- Enkä vaihdakaan enää, vastasi Simo.
-- Näytä sitten rakkautesi, käski Tolja.
Simo laski kätensä nuorikon kaulaan ja sillä se oli tehty. Tolja
ja Martti menivät Juosun Juopin luokse, joka istui Niemelän Sohvin
vieressä. Juoppi sanoi vaihtavansa ja laittoi Lippolan Juhanan
Kaisan vierestä Sohvin viereen. Juhana taas puolestaan vaihtoi ja
meni Kaisan viereen uudestaan. Nyt punastui Kaisa ja kuiskasi jotain
Juhanalle korvaan.
Kun toiset pojat näkivät, että Juhana niin mielellään tahtoi istua
Kaisan vieressä, he vaihtoivat ja ajoivat Juhanan pois. Kun Kaisa oli
Juhanalle kuiskannut, ei hän enää mennytkään Kaisan viereen, vaan
istui missä sattui.
Tolja ja Martti kävivät pari parilta rivin loppuun asti. Kun pojat
olivat kyllikseen vaihdelleet, tuli sitten tyttöjen vuoro vaihtaa.
Tinnon nuorikko aloitti. Kaisa ei mennytkään Juhanan viereen koko
vaihtoaikana, vaan istausi Sikasen Martin viereen rivin päähän. Kun
kaikki olivat vaihtaneet ja Kaisa oli viimeinen vaihtaja, niin hän
meni silloin vasta Juhanan viereen ja jäikin siihen istumaan.
Kun vaihteleminen oli päättynyt, Martti istausi nuorikkonsa viereen,
otti kukkarostaan pienen rahan, pani sen huuliensa väliin ja käski
nuorikkonsa ottaa sen suullansa, jonka toinen tekikin ja antoi
sen taas viereisellensä pojalle samalla tavalla. Martti ja Tolja
seurasivat rahan kulkua kynttilän kanssa. Ken episteli ottaa rahaa,
se sai lettiä. Kaisa ensin vähän epakoisi, vaan kun näki letin jo
ojennettuna, otti sukkelaan rahan Juhanan suusta ja niin antoi
ensimmäisen muiskun sulhasellensa. Kun raha oli koko rivin kulkenut
päästä päähän, päättyi parisilla olo.
-- Nyt saatte vähän aikaa tanssia, sitten otamme taas uudet leikit,
sanoi Tinnon Martti.
Sillä aikaa kun nuoriso huvitteli itseään tanssilla, Martti ja Tolja
pystyttivät puut peränurkkaan ja laittoivat hurstista kammion, johon
jätettiin pikkuinen ikkuna. Kaikki reilaan saatuaan sanoi Tolja:
-- Kenellä naisista on kimein ääni itkeä, se käyköön neidoksi kammion.
Naiset tuumailivat vähän aikaa keskenään ja sanoivat sitten:
-- Mäkelän Vappu käypi neidoksi kammioon; mutta te saatte määrätä
muut toimitusmiehet.
Tolja määräsi Tinnon Martin isäksi, hänen nuorikkonsa emoksi,
Lahtelan Martin veikoksi, Perätalon Riitan siskoksi, Juosun Juopin
sedäksi, Mattilan Aunon tädiksi, Mattilan Simon enoksi ja Lippolan
Juhanan sulhoksi. Törmälän Mikko pääsi linnan voudiksi ja Tolja
sitten kävi linnan päälliköksi ja istuutui pöydän päähän. Vouti sai
ehdotella ja toimitella päällikön käskyjä. Neidon sukulaisista käveli
kukin vuoronsa "pitkin meren rantaa" (uunin rinnan väliä). Laulettiin:
Neito istuu kammiossa,
itkee ja huokaa;
näki isänsä kävelevän
pitkin meren rantaa.
Neito:
Hyvä isä, rakas isä
lunasta mua täältä!
Isä:
Millä mä sun lunastan,
kun on vähän varaa?
Neito:
Onhan sulla kolme ruunaa:
pane paras pantiksi.
Isä: Ennen mä luovun tyttärestäin,
ennen kuin parhaasta ruunastain.
Neito istuu kammiossa,
itkee ja huokaa,
näki emonsa kävelevän
pitkin meren rantaa.
Neito:
Hyvä emo, rakas emo,
lunasta mua täältä!
Emo:
Millä mä sun lunastan,
kun on vähän varaa?
Neito:
Onhan sulla kolme lehmää:
pane paras pantiksi.
Emo:
Ennen mä luovun tyttärestäin,
ennen kuin parhaasta lehmästäin.
Neito istuu kammiossa,
itkee ja huokaa,
näki veljensä kävelevän
pitkin meren rantaa.
Neito:
Hyvä veikko, rakas veikko,
lunasta mua täältä!
Veikko:
Millä mä sun lunastan,
kun ei ole varaa?
Neito:
Onhan sulla kolme miekkaa:
pane paras pantiksi!
Veikko:
Ennen mä luovun siskostani,
ennen kuin parhaasta miekastani.
Neito istuu kammiossa,
itkee ja huokaa;
näki siskonsa kävelevän
pitkin meren rantaa.
Neito:
Hyvä sisko, rakas sisko,
lunasta mua täältä!
Sisko:
Millä mä sun lunastan,
kun ei ole varaa?
Neito:
Onhan sulla kolmet silkit:
pane paraat pantiksi.
Sisko:
Ennen mä luovun siskostani,
ennen kuin parhaista silkeistäni.
Neito istuu kammiossa,
itkee ja huokaa;
näki setänsä kävelevän
pitkin meren rantaa.
Neito:
Hyvä setä, rakas setä,
lunasta mua täältä!
Setä:
Millä mä sun lunastan,
kun ei ole varaa?
Neito:
Onhan sulla kolme sikaa:
pane paras pantiksi!
Setä: Ennen mä luovun veljeni tytöstä
ennen kuin parhaasta siastani.
Neito istuu kammiossa,
itkee ja huokaa;
näki tätinsä kävelevän
pitkin meren rantaa.
Neito:
Hyvä täti, rakas täti,
lunasta mua täältä!
Täti:
Millä mä sun lunastan,
kun ei ole varaa!
Neito:
Onhan sulla kolme uuhta:
pane paras pantiksi.
Täti:
Ennen mä luovun neidostani,
ennen kuin parhaasta uuhestani.
Neito istuu kammiossa,
itkee ja huokaa;
näki enonsa kävelevän
pitkin meren rantaa.
Neito:
Hyvä eno, rakas eno,
lunasta mua täältä!
Eno:
Millä mä sun lunastan,
kun ei ole varaa?
Neito:
Onhan sulla kolme laivaa:
pane paras pantiksi.
Eno:
Ennen mä luovun siskoni tytöstä,
ennen kuin parhaasta laivastani.
Neito istuu kammiossa,
itkee ja huokaa,
näki sulhonsa kävelevän
pitkin meren rantaa.
Neito:
Hyvä sulho, rakas sulho,
lunasta mua täältä!
Sulho:
Kyllä mä sun lunastan,
jos vaan onpi varaa.
Neito:
Onhan sulla kolme kontua,
pane paras pantiksi.
Sulho:
Ennen mä luovun kaikesta muusta,
ennen kuin armaasta neidostani.
Nyt sulho meni kammion ikkunan alle. Hänelle neito kertoi kovan
kohtalonsa:
Kun minua käskettihin
kaupuksille kaupunkihin,
niin mä sousin suotuisasti
venosella pienoisella,
kuutilla kuparisella
noilla vienoilla vesillä,
lakkapäillä lainehilla,
saavuttaa tämän sataman.
Tuli vouti vonkanokka,
kierosilmä, kelkkavatsa,
tahtoi mua taivutella,
otti kiinni olkapäistä,
kaappoi kainaloisistani.
Minä huusin huikeasti
kohti kurkkuuni kovasti,
jotta kaiku kauas kuului
itse linnan isännälle.
Kohta juoksi jalo herra,
saapui tuonne satamahan.
Tälle vouti vänkänokka,
valehteli vaivattava
omin luvin ottaneeni
ryytimaasta marjasia.
Minä puhuin puolestani
sekä selvitin asiat,
vaan ei uskottu minua,
annettu ei oikeutta.
Tänne minut teljettihin
niin kuin varas, vangittihin.
Käi (kävi) isoni, käi emoni
kävi kaikki mun sukuni
katsomassa, kuulemassa
minun kurjan kujerrusta,
vajavaisen valitusta;
vaan ei auttaneet minua,
ei luvanneet lunnahia.
Vasta sinä sulo sulho,
oma armas Anttiseni
kuulit kultas kujerruksen,
vastaan otit valituksen
ja lupasit lunnahaksi
antaa kolme kontuasi.
Käy nyt linnan kartanohon
itse isännän puheille:
selittele seikat kaikki,
lupaa lunnaat suoritella.
Kuules sulo sulhaseni,
armas oma Anttiseni!
Älä heitä herttaistasi,
auttamatta armastasi,
vaikka menkööt maat ja mannut,
maat ja mannut, kodit, konnut:
onhan meillä oiva kädet,
terve ruumis työskennellä.
Minä pyydän puolestani
hyvyyttäsi hautaan asti
aina palkita paraiten.
Tähän sulho vastasi vakuuttaen:
Älä kultani kujerra,
älä mieltäni murenna!
Sen mä tehnen, minkä voinen
sinun pääsi päästimeksi,
henkesi lunastimeksi.
Jos ei ensin raha riitä,
sitten vasta muu varasto.
En mä heitä herttaistani
enkä luovu linnustani,
vaikka menis maat ja mannut,
maat ja mannut, kodit, konnut.
Näillä sanoin läksi sulho linnan isännän pakinoille. Sillä aikaa
neito toivotteli:
Kostonpäivä koitukohon,
maksun aika auetkohon
tuolta taivahan navalta,
yliseltä ilman päältä
isolleni, emolleni,
veikolleni, siskolleni,
sedälleni, tädilleni,
enolleni, sulholleni.
Iso heitti, emo heitti,
heitti muu sukuni suuri:
vaan ei heitä herttaseni,
hylkää oma ystäväni.
Isän ruunat uupukoot
parhaan touon aikana.
Emon lehmät ehtykööt
parhaan maidon aikana.
Veikon miekat katketkoot
parhaan sodan aikana.
Siskon silkit revetkööt
parhaan nainta-aikana.
Sedän siat susi syököön
parhaan tappoaikana.
Tädin uuhet uhveltukoot (nääntykööt)
parhaan villa-aikana.
Enon laivat hukkukoot
parhaan purjeaikana.
Sulhon konnut kasvakoot
täyden joka aikana.
Sulhon toiveet toteutukoot,
menestykööt mielin määrin
aina joka aikana!
Heti kun neito oli puheensa päättänyt, tuli vouti, aukaisi kammion
oven ja käski neidon tulla linnan isännän eteen. Täällä asia
tutkittiin ja neito kertoi samat sanat kuin hän oli sulholleen
kertonut. Linnan isäntä julisti neidon vapaaksi ja määräsi voudin
vangittavaksi lausuen:
Tämän seikan selvillensä
olen tullut tietämähän:
syy on voudin Ventolaisen,
kun hän kurja koetteli
viekotella viatonta.
Siksi hänet heitettäköön,
tuonne kurja työnnettäköön
kammottavaan kammiohon,
jossa neittä kiusaeli,
moisen miehen morsianta.
Kohta otettiin vouti kiinni ja vietiin kammioon. Sulho ja neito
kiittelivät linnan isäntää, sanoivat jäähyväiset ja läksivät käsi
kädessä kotiinsa. Siihen päättyivät tämän illan leikit.
Seuraavana aamuna, joka oli ensimmäinen arki, läksivät toiset vieraat
kotiinsa Niemelästä. Heille emäntä pani tuomisiksi piirakoita,
ohrasia ja voita. Vasta päivällisen jälkeen läksivät jouluvieraat
kotiinsa. Niin kauan kuin vieraat olivat talossa, eivät miehet vielä
mihinkään jokapäiväisiin tehtäviin ryhtyneet; ainoastaan naiset
neuloivat ja nastasivat. Missä talossa ei jouluvieraita ollut, siellä
ajettiin joulupahnat murkinan aikana ja alettiin joka-aikaisia
askareita toimitella. Aattolohko varistettiin murkinaksi ja se
syötiin jokapäiväisen (kauraisen) leivän kanssa. Joululeivät, jotka
olivat koko joulupyhät olleet suurella pöydällä, vietiin viljasalvoon
aittaan. Sieltä ne vasta touonalkajaisissa otettiin ja syötiin.
Niemelässä alettiin vasta arkisia töitä toimitella vierasten pois
lähdettyä, jolloin joulupahnat korjattiin ja "joulu ajettiin tuvasta
ulos". Joulumurut korjasi emäntä pieneen pussiin, jonka pani omaan
talteensa. -- Koko jouluna ei pöydältä viety leipämuruja minnekään,
vaan ne pyyhittiin joululeipäin alle, josta ne vasta korjattiin
silloin kun joululeivätkin. Näitä muruja annettiin eläimille
touonalkajaisissa. -- Sillä tavoin tuli joulua kestämään Niemelässä
sekä toisissakin taloissa lähes viisi päivää. "Ken kyllin kesällä
kyntää, se jouten joulua pitää, päätäkauten pääsiäistä", ja niin sitä
tehtiinkin.