Sisältö: Uusille jouluille lähtö. Kirkossa käynti. Iltapuolen
vietto. Kivenpeitto. Nauriisilla olo. Hyttysillä olo. Myllysillä
olo. Kurki. Nimikkoleikki. Lähtörinki.
Loppiaiseksi leivottiin ja paistettiin rukiista ja ohrasta leipää
ja tehtiin kahdenlaisia, oikeita (ryyni-) ja omena- (potaatti-)
piirakoita. Uudenjoulunvieraita tuli niihin taloihin, joilla oli
vävyjä, jotka eivät olleet syystä tahi toisesta voineet käydä uusilla
jouluilla.
Niemelästä läksivät uusille jouluille Yrjö perheineen Savolaiseen,
Matti perheineen Velloseen ja Tuomas perheineen Peräkylään. Kaikki
alkoivat jo tehdä lähtöä puolelta päivältä, ja päivällisen perästä
oltiin valmiit matkaan. Isäntä antoi tuomislasin jokaiselle
parikunnalle: miehille oikeaa ja naisille punaista viinaa. Emäntä
laittoi puolestaan tuomisiksi rukiisen ja ohraisen leivän,
puolenkymmentä oikeaa piirakasta, rasiallisen voita ja lammasjalan.
Isäntää oli myös kutsuttu perheineen Holttolaan, mutta hän lupasi
vasta kirkolta sinne mennä loppiaisena.
Loppiaisen aattona pestiin tuvan pöydät, penkit ja rahit sekä
lämmitettiin sauna. Heiniä haettiin kotiin juhlan varaksi, halot
kannettiin tupaan, osa pantiin huohulaan kuivamaan ja osa jätettiin
pankon alle. Päreitä laitettiin kuivamaan sekä uuniin että hölkkiin.
Kuivat päreet pidettiin päreorsilla ja puolikuivat uunilla.
Saunan jälkeen tuotiin jouluoljet tupaan, hajoitettiin ympäri
lattiaa, syötiin illallinen ja käytiin makaamaan.
Kun aamutoimitukset oli tehty, lähdettiin Niemelästä kahdella
hevosella kirkolle, lautamies äitinsä ja vaimonsa kanssa sekä
ukko-Lauri vaimonsa ja Mari-ämmän keralla. Nuoret jäivät kotiin.
Kirkossa paloivat kynttilät alttarilla, saarnastuolilla ja lukkarin
lehterillä. Väkeä oli kirkko täynnä, enemmiten vanhuksia, lapsia ja
niitä jotka eivät vanhana eivätkä uutena joulunakaan olleet päässeet
kirkkoon.
Kirkosta päästyä koki jokainen niin pian kuin mahdollista
valjastaa hevoset ja ajaa kotiin. Lautamies seuralaisineen meni
Holttolaan, vaan toiset Niemeläiset ajoivat kotiinsa. Jäälle päästyä
ajoivat nuoret ja vähämieliset vanhemmatkin miehet kilpaa niin
hurjasti, että muutamain reet vierivät yhteen ja kaatuivat kumoon
sellaisella vauhdilla, että reessä olijat mennä hoilahtivat jäälle.
Maltillisemmat hevoset heti pysähtyivät, vaan houkimmat juoksivat
jäärantaan, jossa toiset kirkkomiehet ottivat ne kiinni ja pidättivät
siksi, kunnes omistajat tulivat niitä noutamaan.
Kotiin päästyään kertoivat kirkkomiehet kuulumisensa. Siinä kyseltiin
ja virkeltiin ketä sukulaisia ja tuttavia oli ollut kirkossa ja mitä
virsiä veisattiin, kuka pappi oli saarnaamassa ja kuka alttarilla.
Naiset jakelivat tuomisiaan toisilleen ja virkkoivat, keneltä olivat
minkin piirakan tahi leipäpalan saaneet. Niitä sitten maisteltiin ja
kiiteltiin.
Iltapuolella kokoontui useampia naapurin miehiä Niemelään. Nuoret
kertoivat kilpa-ajosta ja kokivat tehdä selkoa, kenen hevonen oli
kerkein ravaamaan ja kenen vikkelin nelistämään. Huutsen Antin
sanottiin olleen ensimmäisenä jäärannassa ja hän oli ylpeästi
huutanut:
-- Meitä on kaksi varmaa, minä ja meidän harmaa, tarkoittaen sillä
harmaata hevostaan.
Ukkomiehet taasen muistelivat jouluilmoja kokien niiden johdosta
tehdä selkoa tulevan kesän ilmoista.
Vähitellen alkoi kokoontua vieraan kylän poikia Niemelään. Illan
suussa kävivät nuoret leikkimään kivenpeittoa. Nuoriso istausi
perä- ja uunin rinnan penkeille. Lippolan Juhana haki kiven ja kätki
sen kouraansa niin, ettei kukaan sitä nähnyt. Sitten hän kävi koko
rivin päästä päähän, oli kätkevinään kiven jokaisen syliin ja sanoi
jokaiselle erikseen:
-- Peitä kivi, peitä hyvästi.
Kun Juhana oli saanut kiven peittäneeksi, hän käski ensin
reunimmaisen pojan arvata kenellä kivi oli. Se kun ei sattunut
arvaamaan, niin sai seuraava tyttö arvata, aina vuoronsa perään
kukin. Joka arvasi, kenellä kivi oli, hän sai käydä kiven
peittäjäksi. Leikkiä pitkitettiin niin kauan kuin halutti.
Leikin loputtua pyysivät pojat lupaa saada viedä tyttöjä leikkiin.
Ämmät kyllä antoivat siihen luvan, mutta Mauno-setä sanoi:
-- Kas tänä iltana eivät saa meidän tytöt eikä pojat mennä vieraisiin
tupiin leikkimään. Jos toiset tytöt ja pojat tahtovat meidän nuorten
kanssa leikitellä, niin tulkoot meidän tupaan. Kestäähän meidänkin
tuvan lattia keikkua.
-- Suur kiitosta hyvä Mauno-setä luvastasi! Jos vain totta puhut,
niin mielellämme me tulemme tänne, vastasivat pojat.
-- Oikein totta se on. Menkää vain kotiinne illalliselle ja tulkaa
sitten tänne jälleen. Lippolan Juhana, joka on talon sukulainen,
saa syödä täällä illallisen ja sitten jäädä meille yöksi, virkkoi
Mauno-setä. Ja niin tapahtuikin. Mari-ämmä ja Helka-ämmä menivät
naapuritaloon yöksi ja ukko-Lauri kävi omaan sänkyynsä makaamaan.
Mauno-setä laittoi tarpeellisen määrän kynttilöitä palamaan, katseli
vähän aikaa nuorten leikkiä ja meni sitten kammariin makaamaan.
Kun leikkinuoriso oli ringissä, niin tulla tupsahtivat Miettilän
pojat kolmella hevosella Niemelään joululeikkiin. He tanssivat
ensimmäisen rinkitanssin päällysvaatteissa ja sitten vasta ringin
loputtua heittivät turkkinsa. Kun poikia oli näin muodoin karttunut
liian paljon ja tyttöjä oli vähän, niin haettiin Tinnon tytöt lisäksi
leikkiin. Näin paljoa leikkirahvasta ei ollut moneen aikaan ollut
koolla kuin nyt. Kun oli yhtä ja toista ensin leikitty, käytiin
sitten nauriisille.
Nuoriso kävi istumaan lattialle piiriin, tyttö pojan ja poika
tytön viereen. Tolja otti korennon käteensä, käveli piirin ympäri,
koputteli korentoa lattiaan ja lauloi:
Teen, teen aitaa:
rautaisilla aidaksilla,
vaskisilla vitsaksilla,
teräksisill seipäillä:
ettei varas pääse.
Ympäri käytyänsä hän pysähtyi, käänsi korennon vaakasuoraan, nosti
sen vyötäistensä kohdalle ja sanoi:
-- Noin korkeaksi varkaan veräjä; joko se piisaa?
-- Ei vielä piisaa, vastasi Tinnon Martti.
Tolja nosti yhä korkeammalle korentoansa väliin kysyen.
-- Jokos piisaa?
-- Jo piisaa, vastasi Martti viimein.
Sitten Tolja sanoi:
Tähän minä panen
kultaisen kurikan,
vaskisen vasaran,
hopeaisen nuijan
ja rukiisen leivän.
Jos joku tulee varastamaan, niin ne putoavat muksahtavat päähän,
jotta varas kuolee siihen patuiseen paikkaan.
Sitten tuotiin taikinapytty tuvan lattialle ja Tinnon nuorikko kävi
emännäksi tuvan penkille makaamaan. Tolja tuli varkaaksi ja pari
poikaa koiraksi naurismaata vartioimaan.
Varas tulla hiipi koirien haukkuessa emännän luo, nykäisi häntä ja
sanoi:
-- Emäntä, emäntä, pääsi palaa, taikinasi happanee.
Emäntä kavahti istualleen, alkoi sammuttaa päätään ja kysyi varkaalta:
-- Mitäs läksit?
-- Meiltä hävisi valkea karitsa ja minä läksin sitä etsimään, eikös
emäntä ole sattunut sitä näillä mailla näkemään? virkkoi varas.
-- Tuolla se näkyi murkinan aikana kävelleen meidän naurismaan aidan
vieressä. Mutta muista: naurista älä suinkaan varasta. Siihen on
pantu portin päälle
Kultainen kurikka,
vaskinen vasara,
hopeainen nuija
ja rukiinen leipä,
ne kun pudota puksahtavat päällesi, niin paikalla kuolet kurnahdat;
ei siinä auta mikään, sanoi emäntä ja meni taikinaansa hämmentämään.
Varas lähti kävelemään naurismaan ympäri, vaan koirat häyheltivät
eivätkä tahtoneet laskea häntä kulkemaan. Nyt oli varas ottavinaan
taskustaan päistäriä ja heittävinään niitä koirain silmille sanoen:
Sulje hiisi haukun suuta,
lempo koiran leukaluuta,
laita sulku suun etehen,
haitta hammasten välihin,
ettei ennen ääntä päästä,
miehen mentyä sivuitse.
Samassa koirat vaikenivat ja kävivät makaamaan. Nyt varas otti yhden
nauriista ja kuljetti sen perämaan penkille. Vähän ajan perästä tuli
emäntä katselemaan naurismaata ja sanoi:
Täss on käynyt kämppäkäsi,
varas vaaninut saloa,
ottanut omin lupinsa,
nakertanut naurihini,
kyllä minä keinon keksin:
panen aidan uudestaan.
Sitten pani emäntä uudestaan aidan samalla tavalla kuin ensi
kerrallakin. Varas taasen tuli niin kuin ennenkin, ja vei nyt kaksi
naurista (pojan ja tytön) kerrallaan. Näin pitkitettiin leikkiä
siksi, kunnes naurismaalta nauriit katoamistaan katosivat, jonka
jälkeen leikki lopetettiin.
Vähän aikaa tanssittua sanoi Tolja:
-- Nyt käydään hyttysille.
Pojat ja tytöt kävivät rinnakkain seisomaan rinkiin. Tinnon nuorikko
otti lapasensa käteensä, leksi (telkki) yhdellä jalallaan ympäri
ringin ja lauloi:
Hyttyy kannan, hyttyy kannan,
enkä virka kelle annan.
Sitten hän pudotti salaa lapasensa miehensä taakse. Toisen kerran
leksittyään ringin ympäri ja päästyään miehensä kohdalle hän kavahti
miehensä selkään. Nyt hänen miehensä kantoi hänet ympäri ringin
samalle paikalle, josta he olivat lähteneetkin. Nuorikko kävi
miehensä sijalle seisomaan ja mies läksi hyttyä kantamaan, jota hän
teki samalla tavalla ja kavahti Mäkelän Vapulle selkään. Vappu taas
kantoi Martin ringin ympäri omalle paikalleen ja kävi itse hytyn
kantajaksi. Nuoremmille tytöille ja niille, joilla oli heikompi
ruumis, eivät pojat käyneet kannettavaksi, vaan laskivat takaapäin
kumpaisenkin kätensä tytön kaulaan ja niin menivät peräkkäin ympäri
ringin, pojan kädet tytön kaulassa. Tytöt kavahtivat jokaikinen sen
pojan kannettavaksi, jonka taakse olivat hytyn heittäneet. Kukaan
ringissä olija ei saanut katsahtaa taakseen. Jos joku uskalsi sen
tehdä, hän sai armotta jäädä ringistä pois. Ringissä olijat pojat
lauloivat tavallisesti: "Minun kultani kaunis on" sekä myöskin:
Kuin mä laulan, niin mä laulan, laulan lystikseni,
minä otan sievän tytön omaksi kullakseni.
Minun kultain valkoinen, se on kuin maitosieni,
muuten hän on mukava, vaikk onpi vallan pieni.
Ei oo tytön pienuudesta, kun on muuten nöyrä,
rakkaus on rikkautta, vaikk ois kuinka köyhä.
Mitä onpi rikkaus rakkautta vastaan?
Maasta kulta kotoisin, vaan sydän taivahasta.
Älä kultain sitä sure, ettei aikoin tulla:
minulla on rikkautta, rakkautta sulla.
Sinussa mun sydämeni kiinni riippuu aina:
milloin saanen omanani rintaani sun painaa.
Elää sinun kanssasi ois mulla onni suuri:
rakkaus on lujempi kuin vankka linnan muuri.
Jos vain sinut omakseni saavuttaa mä voisin:
silloin minä maailmassa onnellisin oisin.
Kun mä katson silmihisi, joista lempi loistaa,
silloin voin mä mielestäni surut, huolet poistaa.
Elä kultain ilolla ja kulje kunnialla:
kunniaton neito on kuin halmehessa halla.
Elä siinä uskossa, jott mä en sua heitä:
jos en satu kuolemaan ja multa mua peitä.
En voi sua mielestäni koskaan unehuttaa,
enkä tätä ajatusta voi mä koskaan muuttaa.
Kun hyttysillä oloa oltiin kyllin leikitty niin käytiin myllysille.
Keskelle lattiaa nostettiin pitkä pöytärahi, jonka alle pantiin
pata. Tolja kävi vatsalleen rahille ja otti käteensä palikan, jota
hän pyöritti ympäri pataa sikäli kun mylläri käski. Se oli myllyn
jauhamista. Pari poikaa kävi seisomaan vastakkain pitäen korentoa
olallaan. Joka tahtoi jauhattaa, hän nousi korennolle kaksin haaroin
istumaan ja piti lujasti käsillään korennosta kiinni. Nyt kysyi
Tinnon Martti, joka oli myllärinä, korennolla olijalta, montako
säkkiä hän tahtoi jauhattaa. Kuinka monta säkkiä toinen sanoi
jauhattavansa, niin monta kertaa mylläri löi jauhattajaa tyynyllä
kintuille, niin että tämä heilahti korennon ympäri pää alaspäin. Kun
se oli tehty, mylläri käski myllyn jauhamaan. Ani harvat voivat pysyä
pystyssä, kun tyynyllä kintuille lyötiin, vaikka kokivatkin pitää
lujasti kiinni sekä käsillään että reisillään. Muutamat putosivat
tykkönään korennolta alas. Olivatpa muutamat tytötkin niin rohkeat,
että uskalsivat nousta korennolle jauhattamaan. Näin pitkitettiin
leikkiä niin kauan kuin jauhattajia riitti. Kun ei enää kukaan
tahtonut jauhattaa, lopetettiin se leikki. Raikas nauru seurasi joka
kerta, kun joku korennolta hoilahti alas päin tahi tykkönään putosi
lattialle.
-- Nyt saatte vähän aikaa tanssia, sitten aletaan uudet leikit, sanoi
Tolja ja meni Tinnon Martin kanssa ulos tuvasta tupaseen, jossa
turkki käännettiin nurin ja käärittiin vyöllä Toljan ympärille.
Tolja pisti oikean kätensä turkin hihaan ja otti käteensä härkkimen,
jonka ylä- ja alapuolelle oli sidottu pari päretikkua. Toinen hiha
käärittiin kiinni. Nyt oli kurki valmis, ja hihaan pistetty käsi
toimitti kurjen kaulan virkaa. Härkin oli nokka ja päreet suu.
Päreitä hän joko aukaisi erilleen toisistaan tahi sulki yhteen niin
kuin lintu nokkaansa. Tällaisena tuli kurki tupaan ja Martti, joka
aukaisi tuvan oven sanoi leikkinuorisolle:
-- Älkää pelästykö: nyt tulee kurki tattarihalmeeseen. Kaikki
kahahtivat katsomaan kurkea, joka ojenteli pitkää kaulaansa
ja availi nokkaansa tahtoen nyt yhtä, nyt toista nokata. Väki
pakeni sikäli kuin kurki kulki. Tytöt ja nuoremmat pojat nousivat
penkeille seisomaan ja rääkyivät peloissaan. Pojat koettivat ajaa
kurkea pois halmeesta, mutta kurki vain torjui vastaan ja tavoitti
nokallaan poikia. Kun oli aikansa näin temmelletty, ajettiin vihdoin
miesvoimalla kurki ulos, ja niin oli se leikki lopussa.
-- Nyt käykööt tytöt peräpenkille ja pojat pöydänpään penkille
istumaan ja sitten käydään nimikkoisille, sanoi Tolja käskevästi. --
Nimikkoisilla oloa sanotaan paikoin haalisilla oloksi.
Sanottu ja tehty. Tytöt istausivat peräpenkille ja pojat pöydänpään
penkille. Sitten tuli Tolja poikien luo, katsoi tyttöihin ja kuiskasi
Tinnon Martille korvaan:
-- Sinun nimikkosi on oma nuorikkosi. Ja niin hän virkkoi hiljaa
jokaiselle kuka tyttö kunkin pojan nimikko oli.
Sitten Tolja meni tyttöjen luo ja sanoi:
-- Nyt armaat neitoseni saatte kunnian käydä poikia kumartamassa;
Tinnon nuorikko alkakoon.
Nuorikko meni poikien luo, katsoi miestään vähän viekkaanlaisesti
silmiin ja kysäisi:
-- Sano hyvä Marttiseni, oletko sinä minun nimikkoni?
-- Kunhan kumarrat, niin sittehän sen näet, vastasi Martti nauraen.
Nuorikko kumarsi miestään ja tämä kumarsi vastaan. Nuorikko
meni paikalleen ja sitten tuli seuraava tyttö kumartamaan. Hän
kumarsi, mutta ei osannutkaan omaa nimikkoansa. Hänelle polkaistiin
jalalla ja taputettiin käsillä. Hän meni nolona pois. Niin käytiin
järjestyksessä kumartamassa. Ken yhtyi nimikkoansa kumartamaan,
sille nimikkonsa kumarsi vastaan, ken kumarsi toisen nimikkoa, sille
tämä koputti jalkaansa tahi läppäsi käsiänsä. Kun koko rivi oli ensi
kerran käynyt järjestyksessä kumartamassa, niin toisella kerralla
kävivät ainoastaan ne, jotka eivät ensi kerralla onnistuneet. Jos ei
silloinkaan vielä onnistuttu, niin käytiin kolmannen ja neljännen
kerran tahi niin usein, että viimein yhdytettiin oma nimikko.
Kun tytöt jokainen olivat löytäneet omat nimikkonsa, niin virkettiin
tytöille nimikot ja pojat kävivät tyttöjä kumartamassa samalla
tavalla. Leikin kuluessa laulettiin:
Tuo on mun kultani, tuo valkotukka,
tuon posket hohtaa kuin mesimarjan kukka.
Ei ole maailmassa suloisempaa mulla,
kuin oman kultani ääni on kuulla jne.
Kun tämä leikki oli loppunut, tanssittiin vähän aikaa
vastakkaistanssia ja viimein tehtiin lähtörinki.
Tolja alkoi kävellä tuvan lattialla ja kutsui luokseen Tinnon
nuorikon, joka kutsui miehensä, tämä taas kutsui Niemelän Kaisan.
Kaisa kutsui Lippolan Juhanan jne., poika tytön ja tyttö pojan. Sillä
tavoin tuli koko nuoriso piiriin. Toljan määräyksestä kävivät ensiksi
piirin sisään nuorikko ja Kaisa. Piirissä kuljettiin verkalleen
eteenpäin ja laulettiin:
Etsi omas nyt tästä joukosta,
etsi omas nyt tästä ringistä;
etsi nyt sinun hyväis ja hyväis.
Nuorikko otti miehensä ja Kaisa otti Lippolan Juhanan piirin sisään,
jossa he tekivät laulun mukaan:
Hyvää iltaa nyt sinun linnulles,
hyvää iltaa nyt sinun kullalles,
hyvää iltaa nyt sinun hyväis ja hyväis.
Anna kättä nyt sinun linnulles,
tanssi, tanssi nyt sinun lintus kanssa,
seiso, seiso nyt sinun lintus kanssa,
polvin maahan nyt sinun lintus kanssa,
liken, liken nyt sinun lintujais,
kädet kaulaan nyt sinun lintus kanssa,
likistä nyt sinun lintujas,
suuta suikkaa nyt sinun linnulles,
nouse ylös nyt sinun lintus kanssa,
tanssi, tanssi nyt sinun lintus kanssa,
ero ota nyt sinun linnultas,
ero ota nyt sinun kullaltas,
ero ota nyt sinun hyväis ja hyväis.
Viimeistä säettä laulaessa antoivat parit kättä jäähyväisiksi, ja
nuorikko sekä Kaisa läksivät piirin sisältä. Martti ja Juhana, jotka
jäivät piirin sisään, ottivat itselleen uudet parin puoliskot ja
tekivät laulun mukaan samat temput kun ensi kerrallakin. Sitten
erosivat he taas vuorostaan ja jäljelle jääneet ottivat taas
uudet. Näin pitkitettiin leikkiä kukonlauluun asti. Tällä leikillä
lopetettiin koko joulut sekä pienet pyhät.
-- Nyt ei muuta kuin jokainen kotiin, riihikot päälle ja sitten
riihtä tappamaan, sanoi Tolja.
Kaikki leikissä olijat pukivat päällysvaatteet yllensä ja läksivät
kotiinsa, kukin sen kanssa kuin oli tullutkin.
Kun vieraat olivat talosta lähtenet Antti sanoi:
-- Tuokaas tytöt ruokaa; haukataan tässä vähän ennen maatapanoa.
Minun suoliani nälkä kurnii ja nälkäistä ei nukuta. Sitten saamme
maata pökötellä päivään asti. Ei meillä ole vielä riihen puimista
täksi aamuksi varustettu.
Tytöt tekivät käskyn mukaan ja sitten haukattiin halulla, sekä oman
talon nuoriso kuin myöskin Lippolan Juhana, joka oli jäänyt taloon
Mauno-sedän pyynnöstä.
Seuraavana päivänä, Hiiva-Nuutina, kävivät ukkomiehet naapureista
"hiivoja kolistelemassa". Sitten vasta lekkerein pohjat lerottiin
ja puolikoita pyllisteltiin, tasailtiin viimeiset jouluviinat ja
laskettiin hiivaiset oluet. Lapset ja nuorukaiset näyttivät olevan
pahoillaan, kun joulut loppuivat. Miehet puhelivat viimeisiä viinoja
ryyppiessään rahtiin lähdöstään, kotitöistään jne. Naiset taasen
juttelivat käsitöistään ja karjastaan. Nuorukaisilla oli paljon
puhumista joululeikeistä, kuka tyttö kenenkin pojan kanssa oli
tanssinut ym.
Iltapuolella korjattiin joulu-ukko pöydänpään nurkasta, karistettiin
keot laesta ja vietiin navettaan karjanalaisiksi. Illan suussa
tulivat sekä uusijouluvieraat kuin myöskin muut kylässä olijat
kotiinsa. Kun lapset virkkoivat isäntäväelle Niemelässä olleen
joululeikit loppiaisiltana sanoi vanha emäntä:
-- Kun on kissat poissa, niin on hiiret valloillaan.
Illalliseksi syötiin aattolohkon tähde ja kylvettiin sauna. Näin
lopetettiin sekä vanhat joulut että pienet pyhät. Täten päättyi
joulunvietto.