Sisältö: Vastakkaistanssi. Rinkitanssi. Laivasilla olo.
Vuorotanssi.
Leikkitupaan päästyään heitti leikkinuoriso päällysvaatteensa ja
tytöt istausivat ovensuun penkille. Tinnon Martti sytytti pöydälle
kaksi kynttilää sekä päreorren nenälle, astiaparvelle ovensuuhun,
uunin patsaalle ja perämaan ikkunalle kynttilän kuhunkin.
Tolja ja Juoppi alkoivat ensin kahden kesken vastakkaistanssin.
Tolja meni peräpuolelle ja Juoppi oven puolelle tupaa. He tanssivat
kaarteessa ja tulivat sillanliitoksessa vastakkain, perivät takaisin
ja toisen kerran vastakkain tanssittuaan vaihtausivat niin, että
Juoppi tuli peräpuolelle ja Tolja ovenpuolelle tupaa. Pojat
rallattivat.
Nyt meni Lippolan Juhana tanssien tyttöjen luokse ja nyökäytti
päätään Niemelän Kaisalle. Kaisa punastui, nousi ja alkoi tanssia
Juhanan kanssa. Mattilan Simo teki samaten Niemelän Annille,
niin myös Lahtelan Jaakko Niemelän Sohville, niin että kukin
tanssi ensimmäisen vastakkaistanssin sen tytön kanssa, jonka hän
oli tuonut leikkipaikkaan. Vaikka tupa oli suuri, ei kumminkaan
vastakkaistanssia voinut tanssata kuin neljässä parissa, niin suuret
olivat kaarteet. Toiset tytöt rallattivat poikien kanssa sillä aikaa,
kun toiset tanssasivat.
Kun kukin oli tanssinut vastakkaistanssin, niin käytiin
rinkitanssiin. Pojat alkoivat kävellä peräkkäin ympäri tuvan lattiaa
ja tytöt seurasivat heitä. Kun näin oli saatu rinki, kävi Tolja
ringin sisään. Nyt alettiin yksituumaisesti laulaa:
Kosk juhlapäivä on kädess,
käykääm siis iloiten edes,
ain yhdessä pyörii
leikkiä lyömme,
se on nyt meidänkin työmme.
Liikkukoon kukin nopiast,
vaikka vaatteet oisit hopiast,
se kyllä loistaa,
loistaa ja paistaa,
sun silmäs rakkaalle maistaa.
Tuoll näkyy puoliso rakas
ringissä, niin kuin takass;
sen sydämest soisin
ett juosta voisi,
ja pääsisi takasta poisi.
Seuraavaa värssyä laulettaessa otti Tolja rinkiin ja alkoi tanssia
sen keralla.
Tule kuitenkin rakkain tänne,
ojenna sun kätesi mulle,
ja ringissä pyöri,
pyöri ja hyöri,
mun kanssain kauniisti hääri.
Viel hyppää ympäri kerran,
jonk ilo kehottaa verran,
ja huuda: ralla,
hale pralla, pralla,
saat nähdä iloisen illan.
Loppiaisena laulettiin tämä viimeinen säe:
Saat nähdä viimeisen illan.
Laulun loputtua läksi Tolja ringistä ja Vappu jäi yksin rinkiin.
Hänelle laulettiin:
Etsi yhtä ystävätä
sekä toista tuttavata,
käis sun kanssas tanssimaan,
kerallasi keikkumaan.
Joll on kengät kelvolliset
sekä sukat siivolliset:
ei juo viinaa
eikä polta tupakkaa,
ei syö moikkaa
eikä kanna kapakkaa.
Vappu valitsi itselleen Sikasen Martin, jolle ojensi kätensä laulaen:
Anna kätes minulle,
lupaan luotus sinulle.
Martti antoi kätensä ja meni rinkiin laulaen:
Sä oot minun valinnut,
mä oon sinuun suostunut!
Sitten he alkoivat tanssia ja toiset lauloivat:
Siskon silmät suuret
niinkuin linnut metsäss,
sä oot hänen kultasens,
hänen kulta lintusens;
hän on suostunut sinuun,
sä oot mieltynyt häneen:
kahden on ilo elää,
kahden olla kaunihimpi,
kaksin kalatkin vedessä,
kaksin ilman lintusetkin.
Jo ois aika yhdess olla
ilman pahoit ihmisittä
maailman häjyn kaltaisitta:
tahtoot teitä erottaa,
rakkaudest vierottaa.
Hänell on ihanat silmät,
sinull on sydän suloinen.
Jos sen tietäisit,
tuota hänell tekisit;
silmät hänelt pesisit,
kihlat käteen kantaisit.
Kantais paidan kaulattuna,
kaulattuna, rullattuna:
hihaniekan, helmaniekan
sekä kaikki kaulusniekan;
ommeltu oravan kynsill,
näädän kynsill nastattuna,
tinaneulalla tikattu,
vaskineulalla valettu,
vasaralla vahvistettu.
Leikatkaamme kauraa,
kyllä jaavel jauhaa
aamulla varhain,
illalla myöhään.
Ehtooll kauniill kukkasell.
Kuka meitä sikelee,
kuka meitä jakelee
kepiällä kielellä,
makialla mielellä?
Sitte se on tallell,
kenen käsivarrell,
taikka herran kukkaross,
talonpojan rukkasess.
Katsos tuota kaalimaata,
kun ei kasva kaalii
eikä tunge tupakkaa.
Se vaan kasvaa kantturoi,
hoi, roi, kantturoi!
Minä käsken erään,
etsi kultas perään.
Nyt kävi Vappu ringistä ja Martille laulettiin:
Martti se keskellä erää
etsii hänen kultansa perään:
etsi yhtä, etsi toista,
ihanaista, kaunokaista,
oman muotosi näköistä,
jolle sinä kätesi annat.
Martti antoi kätensä Lahtelan Liisalle, joka tuli hänen kanssaan
tanssimaan.
Sydämessäsi kannat:
sentähden iloitkaamme suurest.
Monta vuotta, maassa matona makaa.
Tahdot sinä, niinkuin minä
olla ihana kukka?
Tahdot sinä, niinkuin minä
olla aviosukka?
Itse kukin kultans kanssa
rakkahasti ringiss tanssaa.
Nyt kävi Martti ringistä jättäen Liisan rinkiin. Jotta jokainen olisi
saanut tanssata, niin kävi Toljan kehotuksesta Niemelän Kaisa myöskin
rinkiin. He ottivat seuraavan laulun neljättä säettä laulaessa
itselleen tanssikumppalit: Liisa Niemelän Antin, Kaisa Lippolan
Juhanan ja niin tanssattiin kahdessa parissa.
Neitset ovat ringissä,
käyvät sulkkukengässä.
Pane sinä hattus naulaan,
julkisesti karkaa kaulaan:
Hyvä olet lintusein,
kaikkein paras mielestäin;
et oo minua hyljännyt
etkä yksin jättänyt.
Omakses oot ottanut,
kullakses oot kutsunut.
Minä riipun sinussa,
niinkuin lintu oksassa,
värisevät lehdet puuss,
suuren tuulen tuskass.
Serennai, kuttennai,
saravuoren kuttennai
kuningasten kartanoiss
mene ilmass metsään.
Tytöt kävivät ringistä ja pojat valitsivat itselleen uudet tytöt
tanssikumppaliksi, jolloin laulettiin seuraava laulu kerraten joka
säe.
Lauloin pielekset pihalle,
haito haitolei,
tammit keskitanhualle,
haito haitolei.
Tammiss on tasaset oksat,
haito haitolei,
joka oksassa omena,
haito haitolei,
omenassa kultapyörä,
haito haitolei,
kultapyörässä käkönen,
haito haitolei.
Kuin käkö kukahtelevi,
haito haitolei,
niin sydän pakahtelevi,
haito haitolei,
sydän syttyvi tulelle,
haito haitolei,
pää palolle paukahtavi,
haito haitolei.
Nyt oli poikien vuoro erota ja rinkiin jääneille tytöille laulettiin:
Monta lintuu metsäss lentää,
niin myös neitset ringissä;
neitset ovat niinkuin linnut,
käyvät sulkkukengässä.
Heitä huivis, laske naulaan,
katso kauniin pojan pääll,
pikaisesti karkaa kaulaan,
vaadi kanssas tanssimaan.
Nyt ottivat tytöt itselleen tanssikumppalit.
Kätensä hän minull antaa
sanomalla suloisell:
en mä sinust luovu suotta,
vaikka juuri pikaisest
veri muuttuis, niin kuin vesi,
sen mä tiedän totisest.
Iloitkaam siis iäll nuorell,
vanhall iäll väsyneet.
Nuoruus ikä, vanhuus vakaa:
kuolema on kylmä vieras!
Eipä tiedä kuka meistä
erokirjan kirjoittaa.
Tytöt läksivät ringistä ja jäljelle jääneet pojat alkoivat laulaa:
Jäin minä yksin kuin kyyhkynen rannall,
lentävä lintu taivahan alla.
Olen minä oksilla huojuvilla,
meren rannalla kuohuvilla.
Ai, ai, ai, kun vettä on jäällä,
kolminkertainen kohma on päällä.
Oi, oi, oi, kun tekee mun mielein
istua kauneiden tyttöjen viereen.
Ai, ai, ai, kun maantie on pitkä,
maantie on pitkä ja sannoitettu,
tytöt on pojille vannoitettu.
Raila, ralla, ralla, rallallah.
Laulun loputtua ottivat pojat itselleen tanssiparit ja nyt laulettiin:
Tanssikaamme me tasaiset,
notkukaamme nuorukaiset
tällä inhalla ijällä,
kasvavalla kannikalla.
Me kuin kukat kaunokaiset,
huvitusta halavaiset,
laadullensa laulakaamme,
taitavasti tanssikaamme.
Nyt on aika ilotella,
leikkii lyödä lepetellä:
jalka nousee nopiasti,
tanssi sujuu taitavasti.
Nuoruusaika, ilon aika,
eipä meitä suru haita:
huolta ei oo huomisesta
eikä elon einehestä.
Me kuin linnut liverrämme,
leppäkertut leikitsemme:
iloitsemme iltasella,
ajelemme aamusilla.
Niin kuin perho pienokainen
imee kukkaa, kaunokainen,
niin myös mekin leikitsemme,
iäll nuorell iloitsemme.
Aika kuluu arvollensa,
vanhuus tulee vaivonensa,
vaikk en iloitsis ikänä,
kuuna kullan valkeana.
Tähän lopetettiin rinkitanssi. Tolja ja Tinnon Martti keskustelivat
vähän aikaa keskenään. Sitten kutsui Tolja Mattilan Simon ja kuiskasi
hänelle jotain. Vihdoin Tolja sanoi:
-- Nyt saatte, hyvä leikkirahvas, vähän aikaa levähtää; sitten
saadaan nähdä, mitä seuraa.
Sillä puheen ottivat kaikki kolme turkkinsa, hattunsa ja vyönsä ja
menivät tupaseen.
Tupasessa laittoivat Tolja ja hänen kumppaninsa itselleen parran
pellavista, panivat turkit nurin päällensä, laittoivat vatsan
kohdalle turkin sisään ken tyynyn, ken muuta vaatetta, että muka
vatsa näyttäisi suuremmalle, sitoivat vyön kaulansa ja vyötäistensä
ympäri ristiin, panivat hattunsa nurin päähänsä ja varustivat kepit
käteensä.
Näissä tamineissa tuli Martti tupaan, vaan toiset jäivät tupaseen.
Martti käski nuorison käydä laivasille. Käskyn kuultuaan istausi
Lippolan Juhana peräpenkin viereen selkä penkkiin kiinni, jalat
haaralleen, ja kutsui Niemelän Kaisan, joka istautui Juhanan syliin
samalla tavalla. Kaisa kutsui Antti-veljensä, tämä taas Törmälän
Marin jne. Tällä tavalla kävi koko nuoriso istumaan: tyttö pojan
ja poika tytön syliin. Heitä tuli niin pitkä jono, että se ylettyi
peräpenkistä liki ovensuuta.
Kun kaikki oli reilassa, alkoi laiva Martin käskystä soutaa
heiluttaen molempia käsiään niinkun airoja soutaessa laulaen samalla:
Soudan, soudan laivaa,
soudan Saksan satamasta
alle Viipurin vihannan,
alle suuren Suomen linnan.
Laulun kuultuaan tulivat Tolja ja Simo laivan ostajina tupaan. Tolja
kysyi laulamalla:
Kuinka laiva kutsuttanee,
millä nimetään nimellä?
Tähän Martti laivan isäntänä viitaten kädellään laivaa vastasi myös
laulamalla:
Tuo sorea Suomen pursi,
Kalevalan kaunis laiva
kutsutahan kukkaseksi,
sanotahan Samposeksi.
Tolja taas kysäisi laulamalla:
Kuka laivosen kyhäsi,
kuka veisteli venosen?
Martti vastasi niin ikään laulamalla:
Laivasen on laatinunna
itse seppo Ilmarinen.
Taas kysyi Tolja:
Mist on laiva laadittuna,
kusta kyhätty venonen?
Martin viittauksesta vastasivat laivasilla olijat laulaen ja
heiluttaen käsiään:
Antura on Auran tammi,
pohja Peipsen petäjätä,
laidat Lapinmaan närettä.
Keula vaskesta valettu,
taiten kullan kirjaeltu.
Mastot on mahonkipuusta,
punapuusta purjeorret.
Silta tehty siilin luista,
permanto on peuran luista.
Vielä kysyi Tolja:
Mitä Sammossa sisällä,
mikä lasti laivosessa?
Johon laivassa vastattiin:
Onhan yhtä sekä toista
tavaraa meren takaista:
Saksanmaalta saippuoita,
kuparia Kuurinmaalta,
siniviittoja Virosta,
haljakoita Hampurista,
hedelmiä Hiidenmaalta,
Saarenmaalta marjasia,
sekä Ruotsista romua,
kapinetta kaikenlaista.
Taas kysäisi Tolja:
Kuka laivan kuljettaja?
kenpä aluksen isäntä?
Tähän vastattiin:
Laakko laivan kuljettaja
itse aluksen isäntä.
Perämies on Pertin Pekko,
merimiehet Miettiläiset,
Kunttu kokkina keralla
Runttu ruuan laittajana.
Vihdoin kysyi Tolja:
Mitä maksaa meren kukka,
kuta Samponen sorea?
Tähän Martti vastasi toisten kanssa:
Kaksi kattilan rania,
kolme lehmän kompsukkata,
viisi Viipurin rahoa,
kuusi kultatynnyriä.
Tolja käveli laivan ympäri, tarkasteli sitä joka taholta ja lauloi
kävellessään:
Kyll on pursi purjeinensa
sorea kun Suomen sorsa.
Sen on kaula kaarellansa
niin kuin neidon kenokaula.
Sen on laidat laadullansa
kupuva kuin taivaan kaari.
Mastot ovat muhkeammat,
korven kuusta korkeammat.
Hinta vain on hiukan kallis,
makso suuri suoritella.
Jos mä ostaisin orosen
tahi viljaa aitallisen:
pian ois syöty saatu riista,
ajettu hyvä hevonen,
vaan kun ostan oivapurren,
lunastan sorean Sammon,
sillä saanen mä satoja,
tuon kotia tuhansia.
Hauska on elellä merellä,
ulapalla aukealla:
siell ei sänki säärtä lyötä,
savu silmiä sokaise,
eikä viedä viertämähän,
panna ei palon tekohon.
Näyttäen kepillään liedellä olevia patoja sanoi Tolja Martille:
Tuoss on laivan lunnahaksi
kaksi kattilan rania.
Ojentaen keppinsä navettaan päin hän jatkoi:
Tuolla pihamaan perässä
nautoja navetta täysi:
ota sieltä omaksesi
kolme lehmän kompsukkata.
Ottaen kukkarostaan viisi rahaa Tolja ojensi ne Martille ja sanoi:
Ota Laakko laivan hinnaks
viisi Viipurin rahoja.
Sitten hän ojensi keppinsä tupaseen päin ja lausui:
Tupanen on tynnyriä,
puolikoita puolillansa,
kaikki kultaa kukkuroillaan.
Ota sieltä omaksesi
kuusi kultatynnyriä.
Nyt löivät Tolja ja Martti kättä kaupan päättäjäisiksi ja Simo erotti
kädet. Sitten katseli Martti laivaa ja sanoi kauppaansa katuen:
Voi minä poloinen poika,
hassu rahalle halukas!
Kun mä luovuin laivastani,
soreasta Sammostani!
Ken nyt mua keikuttelee
noilla vienoilla vesillä,
siintävän meren selällä,
lakkapäillä lainehilla,
ulapalla aukealla!
Nämä laulettuaan otti Martti hatustaan pyyhkeensä, jolla pyyhki
silmiänsä, ja saneli itkusuulla:
Hyvästi nyt sorja Sampo,
meren kuulu, veen valio.
Nyt Martti pyörähti ulos tuvasta ja Simo seurasi häntä. Tolja, uusi
laivan isäntä, käski soutamaan laivaa ja laulamaan:
Soudan, soudan laivaa jne.
Laivan soutaessa ja laulaessa tulivat Martti ja Simo laivaa
ostelemaan. Nyt oli Simo ostajana ja Tolja myyjänä. Kaikki kävi ennen
kerrotulla tavalla.
Laivasilla olon perästä tanssattiin vähän aikaa vastakkaistanssia
ja sitten aloitettiin Tinnon Martin esityksestä vuorotanssi,
joka tapahtui siten, että tytöt kävivät vieretysten seisomaan
toiselle ja pojat toiselle puolelle tupaa. Martti kävi poikien
puolelle ensimmäiseksi ja hänen nuorikkonsa tyttöjen puolelle. Kun
kaikki olivat asettuneet järjestykseen, alkoi nuorikko miehensä
viittauksesta tanssia hänen luokseen. Sitten alkoi nuorikko tanssia
takaperin paikallensa ja laulaa:
Tullin lullin, tullin lullin, tulemais sun pitää,
ei sun ole minun kanssain tekemistä mitään.
Martti seurasi nuorikkoansa tanssien ja laulaen:
Kyytiin, kyytiin kultajain ja kyytiin kotiin asti,
kyllä kultain palkan maksaa, jos ei nyt, niin vaste.
Paikalleen päästyään nuorikko seisattui paikalleen ja hänen
viereisensä, Mäkelän Vappu, alkoi tanssien kyyditä Marttia ja laulaa:
Kyytiin, kyytiin jne.
Martti tanssi takaperin paikallensa laulaen:
Tullin lullin jne.
Martin viereinen poika, Tolja, kyyditsi Vapun paikalleen ja Vapun
viereinen tyttö kyyditsi Toljan jne.
Nuorikko kun näki että jo kolmas pari oli liikkeessä, aloitti taas
uudestaan tanssin miehensä luokse, joka kyyditsi hänet takaisin
jälleen. Täten kertyi tanssi täyteen vauhtiin, niin että vähän ajan
perästä sai jokainen olla sekä kyyditsijänä että kyydittävänä.
Aikansa levähdettyään alkoivat he taas toisia leikkejä, joista
tulevassa luvussa tarkemmin kerromme.
Kun kukko toisen kerran lauloi, alkoi leikkinuoriso tehdä kotiin
lähtöä. Pojat kävivät jokainen maksamassa Tinnon Martille
kynttilöistä ja sitten lähdettiin. Jokainen poika kyyditsi kotiin sen
tytön, jonka kanssa oli leikkipaikkaan tullutkin. Luorikon jäälle
päästyä sanoi Lippolan Juhana Niemelän Kaisalle:
-- Jokos nyt otat tuomiset?
-- Otan kyllä jos vaan annat, vastasi Kaisa.
-- Aivan mielelläni minä annan, mutta ainoastaan sillä ehdolla, että
saan sinut omakseni, niin kuin illalla lupasit.
-- Sitä en voi sanoa.
-- Mikset voi?
-- Siksi kun en tiedä, saanko minä sinut omakseni; eihän siitä ollut
mitään puhetta illalla.
-- Sehän on luonnollista: eihän meistä muuten voisi paria tullakaan.
-- Mutta kuules, hyvä Juhana: meidän täytyy pitää tää asia niin
salassa, ettei virkkaa kellenkään. Lupaatkos sen?
-- Sen olen minä tekevä; sillä minä tiedän ettemme voi yhteen käydä,
ennen kuin syksyllä.
Niemelän pihalla nousi Kaisa reestä, puristi hellästi Juhanan kättä
jäähyväisiksi ja kiirehti sykkivin sydämin tupaan. Juhana käänsi
hevosensa ympäri ja ajoi kotiinsa iloisempana kuin sodassa voittanut
sankari.
Niemelässä oli jo talonväki valveilla nuorison kotiin tullessa.
Mitään puhumatta kävivät leikistä tulleet makaamaan. Toiset nukkuivat
pian, vaan Kaisa, jota outo, suloinen tunne valtasi, ei voinut saada
unta silmiinsä. Hän ajatteli sitä onnellisuutta, jonka hän oli
Juhanan kanssa saavuttava. Hyvän aikaa valvottuansa nukkui hänkin
viimein.