Sisältö: Sudennuotan veto. Paistisilla olo. Laulun ja ulkoluvun
kilpailu. Joululeikkejä. Rinnakkaistanssi. Panttisillaolo.
Joulusaarna.
Kolmantena joulupäivänä päivän valjetessa tuli lautamies kotiin ja
toi vieraita tullessaan, Lippolan lautamiehen emäntineen, lukkarin
ja suntion. Toiset vieraat tulivat tupaan, vaan lukkari ja suntio
vietiin kammariin, jossa heille annettiin tuliaisiksi siirappi viinaa
ja sitten kahvia.
Kun ruoka oli laitettu tuvan pöydälle, niin tulivat lukkari ja suntio
atrioimaan toisten kanssa. Heitä tervehdittiin kunnioittavasti:
miehet kumarsivat ja naiset lyykistäysivät (niiasivat). Lapset
kuiskailivat keskenään arvellen lukkarin luettavan itseään; siksi ei
hän ollut lapsista mieluinen vieras ollenkaan. Isäntä luki ja lukkari
lauloi ruokasiunaukset.
Murkinan jälkeen niitä näitä vähän aikaa pakinoituansa menivät
lukkari ja suntio kammariin lepäämään vähäksi aikaa. Aikansa
levättyään he tulivat tupaan kahville. Juotua Savolais-ukko sanoi:
-- Suvaitseeko kanttori käydä vetämään sudennuottaa?
-- Aivan mielelläni, aivan mielelläni, mutta kukas käypi peräkokaksi?
vastasi kanttori.
-- Kyllä minä käyn, vastasi Savolais-ukko.
Sen sanottuaan hän otti molemmilla käsillään peräpenkistä kiinni.
Mauno-setä kiersi molemmat kätensä Savolais-ukon ympäri vyötäisten
kohdalta ja piti vakavasti kiinni. Suntio otti Mauno-sedästä kiinni
samalla tavalla, lukkari suntiosta, kirkonmies lukkarista, lautamies
kirkonmiehestä, ja niin kävivät kaikki aikamiehet yhteen jonoon
pitäen toisistaan navakasti kiinni; sitten naiset ja nuorukaiset
yhtyivät samaan toimeen. Jokainen koetti vetää niin vankasti
toistansa, kuin suinkin jaksoi, pyytäen edellänsä olijan käsiä
laukeamaan. Naisten kädet laukesivat ensin ja he mennä myllähtivät
lattialle. Sitä rymäkkää seurasi raikas nauru. Sitten heltyivät
lukkarin kädet ja miehet kaatua rojahtivat. Se taasen antoi naurun
aihetta. Kolmen kesken vetää nyhtivät jäljelle jääneet siksi,
kunnes Savolais-ukon kädet herposivat ja ukot kellahtivat selälleen
lattialle könöksi niinkuin kantturakoko. Leikkiä uudistettiin ja
Mauno-setä kävi peräkokaksi. Kolmannella kerralla oli kirkonmies ja
sitten lautamies peräkokkana jne. Joka kerralla, kun jonkun kädet
irtaantuivat ja väki kaatua romahti, nauraa hohotettiin oikein
sydämellisesti.
Kun päivällinen oli syöty, miehet tupakoivat ja juttelivat niitä
näitä vähän aikaa. Sitten käytiin paistisille. Mauno-setä punoi
oljista letin, nosti tuolin keskelle lattiaa ja kävi paistiksi. Hän
istahti tuolille, painoi hatun silmilleen, ettei mitään nähnyt,
pitäen olkilettiä kädessään. Savolais-ukko hiipi hiljaa takaapäin
ja kosketti kädellään Mauno-setää. Nyt tavoitti Mauno-setä kiireen
kaupalla lyödä Savolais-ukkoa letillään, vaan ei tavannut. Lukkari
seurasi Savolais-ukon esimerkkiä, mutta häneen sattuikin letti
käymään. No, ei muuta kuin lukkarin täytyi käydä paistiksi.
-- Aha, nyt onkin koko pitäjän kirkon kukko paistina, ja sitä ei
saa säästää, sanoi kirkonmies ja kosketti kädellään lukkaria, joka
tavoitti letillään kirkonmiestä, vaan ei tavannut. Vihdoin kävi letti
suntioon, joka kävi paistiksi.
-- Nyt on kirkon kana paistina ja se syödään kirvoineen karvoineen,
virkkoi lukkari ja kosketti suntiota.
-- En minä mikään kana enkä hanhi ole, vastasi suntio. Kirkonkana on
lukkarin rouva.
-- Eikö mitä! Nyt velikulta erehdyit: etkö muista, että lukkari on
papin lakkari ja lukkarin muori on papin lakkarin vuori? virkkoi
lukkari ja nauraa rotkotti.
-- Oli kana tahi hanhi, mutta syödään sitä nyt, sanoi kirkonmiehen
emäntä ja läppäsi kämmenellään suntiota olkapäälle. Samassa kosketti
letti emäntää, joka taas kävi paistiksi.
-- Etpäs saanutkaan luisua lahjaksi, ilkkui suntio nousten tuolilta.
-- En sattunut saamaan, vastasi emäntä ja kävi tuolille istumaan
sitoen huivin silmilleen.
Leikin loputtua ryypättiin ja ukko Lauri sanoi lukkarille:
-- Mitenkäs kanttori laulaa tuon virren "Lauluja nyt laskekaamm?"
(Vvk. 120) Minä en sitä ole koskaan kuullut kirkossa laulettavan.
Kanttori rykäisi pari kertaa ja veisasi koko virren alusta loppuun.
Useita muitakin virsiä pyydettiin lukkaria veisaamaan ja hän täytti
pyynnön mielellään. Useat toisetkin veisasivat, miten he olivat
oppineet. Ukko-Lauri koetteli veisata "Joka korkeimman turviss istuu"
(Vvk. 72), mutta loppupuolella ensimmäistä värssyä meni nuotti penkin
alle.
-- Kanttori taitaa osata kaikki virret ulkoa, koska ei näy kirjaa
tarvitsevan, sanoi Suutarin Pekka ja katsoi lukkaria vähän viekkaan
näköisesti.
-- En juuri kaikkia, mutta ensimmäisen värssyn joka virrestä minä
kyllä osaan; sillä lukkarinkoulussa ollessani, kun jokaisen virren
ensimmäistä värssyä täytyi moneen kertaa laulaa hangata, ennen kuin
nuotin tarkkaan oppi, niin siinä tuli muistamaan koko värssyn ulkoa,
vastasi lukkari.
-- Pekka puhuu sen tähden ulkoluvusta, kun hän kuuluu osaavan kaikki
virret ulkoa, sanoi Yrjö.
-- Tuo ei ole mikään suuri taito, osata virret ulkoa, mutta kun
minun vaimoni osaa joka sanan ulkoa, mitä virsikirjassa on: virret,
epistolat, evankeliumit, rukoukset, Jerusalemin hävitykset, messut,
kasteet ja "plitanniat" ja kerrassa sanoen kaikki, mitä kirjan
kansien sisällä on, se on toista, lateli Pekka.
-- Sinun vaimosi on, kuulen ma, kirjanoppinut ja sinä itse taidat
olla piehariseus, sanoi Kurrosen ukko nauraen.
-- Mikäs se piehariseus sitten on? kysyi lukkari.
-- Variseustahan Kurrosen ukko tarkoitti, vaikka ei osannut
pohjalleen sanoa, vastasi suntio.
-- Etkä sinäkään sitä ihan pohjalleen osaa sanoa, vaikka olet
osaavinasi. Se on fariseus eikä variseus, selitti lukkari.
-- Variseushan se on, ja niinhän minä sen sanoin, eikä meidän
talonpoikain kieli käänny sen pohjallempaan sitä sanomaankaan, siitä
voitte olla varma, vastasi suntio vähän närkästyneenä.
-- Kun nyt ollaan tässä koolla, sekä kirjanoppineet, että
variseukset, niin kukas voipi sanoa mikä numero se on virsikirjassa,
jossa on yksi virsi, yksi värssy ja yksitoistakymmentä äksää? kysyi
Savolais-ukko.
-- Kuka sinun äksiäsi lienee lukenut, jos heitä on yksi tahi
toistakymmentä, vastasi Mauno-setä.
-- Otapas Yrjö virsi yksi sata yksikymmentäviisi, ja lue se,
niin saatte kuulla että siinä on yksitoistakymmentä äksää, käski
Savolais-ukko.
Yrjö otti sanotun virren ja luki:
Tapahtui täällä, täin päivän päällä
ihmeellinen ihme.
On tullut tänne
Jumal its yhdex ihmisex täydex,
ihmisten ilox, ijäisex elox,
toivotux turvax, autuudex ainoax:
kaikk siis iloitkaam,
Herraa kunnioittakaam,
Jesu Christ kiitett,
Ihmisex siinnyt, syntyn,
Isä ylistett, Henki kunnioitett.
-- Kah, niinhän se näkyy olevan, vaikka minä en ole tähän asti
huomannut. Niinhän se on: ken useamman päivän elää, se useamman
kärpäsen näkee. Mutta kukas teistä osaa sen virren veisata? kysyi
lukkari.
-- Isävainajani lauloi sen näin, vastasi Savolais-ukko ja veisasi
koko virren.
-- Kyllä se meni jotenkin sinnepäin, vaikka ei aivan tarkkaan. Viides
karteessi oli epäselvä, selitti lukkari.
Sitten pyydettiin lukkaria laulamaan sama virsi ja sen hän tekikin.
Laulun loputtua sanoi isäntä:
-- Ei jaksa laulaa, jos ei kasta kaulaa, ja kaasi viinaa pulliin,
antoi ensin lukkarille ja sitten muille vanhoille miehille.
Ryypättyään sanoi lukkari:
-- Nyt ei muuta kun valakka valjaisiin ja suti, puti matkaan.
Isäntä koetteli pidätellä heitä yötä talossa, mutta lukkari sanoi
luvanneensa mennä Törmälään yöksi ja lupaus on velkaa pahempi, käski
valjastaa hevosensa ja aikoi lähteä tuota pikaa, vaan isäntä sanoi:
Ei suuruksetta suden jälille.
Illallisen jälkeen läksivät lukkari ja suntio Törmälään ja nuoriso
meni joululeikkiin. Vanhukset kävivät makaamaan.
Leikit aloitettiin nyt niin kuin eilisiltanakin vastakkaistanssilla,
sitten seurasi rinkitanssi, jonka perästä Toljan kehotuksesta käytiin
rinnakkaistanssiin.
Pojat seisoivat rinnakkain toisella puolella ja tytöt samalla tavalla
toisella puolella tupaa. Poikien puolella oli Tolja ja tyttöjen
puolella Törmälän Mari ylimmäisenä Toljaa vastassa. Tolja alkoi
laulaa vastakkaisellensa tytölle ja kaikki pojat lauloivat keralla:
Maria kopia neito,
tule meille tanssimaan!
Mä annan sulle vanhan sulhon,
vanhan sulhon, harmaapään.
Tähän vastasi Mari toisten tyttöjen kanssa laulamalla:
En taida tanssia
enkä vissist veisata:
vilu käsi, vilu jalka,
vilu kaikki muu ihoni;
ei oo voimaa säärissäni,
käsivarsissa väkeä.
Nyt lauloivat tytöt puolestaan Toljalle:
Tolja sä kopia sulho,
tule meille tanssimaan!
Mä annan sulle vanhan piian,
vanhan piian, homekorvan.
Tähän pojat vastasivat Toljan puolesta laulamalla:
En taida tanssia,
enkä vissist jne.
Sitten pojat taas lauloivat Marin viereiselle tytölle samalla tavalla
kuin Marillekin, johon tytöt vastasivat edellä kerrotulla tavalla.
Nyt tytöt lauloivat Toljan viereiselle pojalle samaten kuin
Toljallekin, johon pojat vastasivat, niin kuin edellä on kerrottu.
Näin pitkitettiin leikkiä siksi, kunnes jokaiselle oli laulettu ja
vastattu.
Sen jälkeen alkoi Tolja laulaa toisten poikien keralla
vastakkaisellensa Marille:
Mari kopia neito,
tule meille tanssimaan!
Mä annan sulle sulhon,
nuoren sulhon, sulkkukengän.
Nyt tanssivat kaikki tytöt rinnakkain poikien luo ja peräysivät
sieltä samaten jälleen paikoillensa laulaen tanssiessaan:
Taidan, taidan tanssia,
sekä vissist veisata:
lämmin käsi, lämmin jalka,
lämmin kaikki muu ihoni;
onpa voimaa säärissäni,
käsivarsissa väkeä!
Paikalleen päästyä alkoivat tytöt laulaa:
Tolja sä kopia sulho,
tule meille tanssimaan!
Mä annan sulle nuoren sulhon,
nuoren sulhon, sulkkusängyn.
Pojat tanssivat rinnakkain etuperin tyttöjen luokse ja sieltä
takaperin paikallensa laulaen:
Taidan, taidan tanssia,
sekä vissist veisata jne.
Näin pitkitettiin tanssia ja laulua vuoroin tytöt ja vuoroin pojat
siksi, kunnes jokaisen puolesta oli laulettu ja tanssittu.
-- Nyt saamme käydä jotain istumaleikkiä, kun olemme koko illan
hyppineet, virkkoi Tinnon Martti.
-- Käymme panttileikkiä ja Tinnon Martti saa olla panttien kokoojana,
ehdotteli Tolja.
Siihen suostuivat kaikki ja koko leikkirahvas istautui penkeille
ympäri tupaa. Martti otti rahin, jolle istausi keskelle nuorisoa, ja
sanoi: