Sisältö: Tahvananajo. Joululeikkituvan pyynti. Joululeikkiin
meno. Niemelän Kaisan ja Lippolan Juhanan liitto.
-- Hyvää huomenta! Onkos Tahvana kotona? lausui Perätalon seppä
tultuansa Tahvanan päivän aamuna Niemelän pimeään tupaan sangen
varhain ihmisten maatessa.
-- Jumal antakoon! Kotona on Tahvana, kotona, vastasi Niemelän
isäntä. Varhainpas naapuri on liikkeellä, vai lienemme me maanneet
liian kauan, jatkoi isäntä ja haki tuluksensa, iski tulen, pani
palavan taulan rikkikuppiin, puhalsi hiljalleen tulen liehmeelle ja
sytytti siinä hienon tikun tuleen, jolla taas sytytti kynttilän.
-- Aikaista ei jätetä, ajattelin itsekseni ja siksi läksin varhain
liikkeelle, sanoi seppä käydessään istumaan pöytäjakulle (rahille).
Kyllähän tämä vielä lienee hyvin aikaista, koska ihmiset makaavat.
-- Kenen jalka kapsaa, sen suu napsaa, vastasi isäntä ojentaen
sepälle ryypyn.
-- Eihän makaava kissa hiirtä saa eikä laiska tiedä lykkyään, vastasi
seppä ottaessaan ryypyn.
Nyt alkoi Niemelän väki yksi toisensa perästä nousta vuoteeltaan.
Isäntä jakeli vanhuksille aamuryyppyjä. Yrjö meni tupaseen kahvia
keittämään sillä aikaa kun vuoteita korjattiin ja silmiä pestiin.
Aamurukouksen jälkeen käytiin suurukselle.
Juuri kun jouluvieraat ja talonväki olivat pöytään istahtaneet, ajoi
Nikkarin Samuli joukkoineen pihalle aisakello vempeleessä ja kaksi
rautakelloa kumpasessakin reen aisassa. Hän astui tupaan seiväs
kädessä ja karjaisi:
-- Hyvää huomenta, Niemelän naapurit! Onkos Tahvana kotona, vai
pitääkö minun uuni maahan kaataa? pistäen seipäänsä uunin suuhun.
-- Jumala antakoon tahvanavieraille hyvää huomenta! Kyllä meillä on
Tahvana kotona; anna vaan uunin olla rauhassa, vastasi Mauno-setä.
Samuli viskasi seipäänsä pankon alle ja kävi penkille istumaan. Häntä
pyydettiin heittämään vaatteensa ja käymään yhteen neuvoon, so.
ruokailemaan.
Kun ruoka oli siunattu ja alettiin syödä, tuli Kosenpään Pärtty-ukko
tupaan turkki nurin päällä ja punainen vyö ristiin kaulan ja
vyötäisten ympäri.
-- Hyvää huomenta! Siunaa Jumala ruokaa; syöjiä näyttää olevankin
kyllä. Nyt ei mun tarvitse Tahvanaa kysyä, koska se näkyy noin
rehakasti pöydällä rehenteleivän, lateli Pärtty-ukko.
-- Sitä Jumala tehköön! vastasi isäntä nousten pöydästä vierasta
tervehtimään.
-- Vieras kiittää jalkojaan, sanoi isäntä. Höplitä vyös, heimo, ja
käy tänne yhteen neuvoon!
Riisuttuaan turkkinsa kävi Pärtty-ukko pöytään ja sanoi kätellessään
pöydässä olijoita:
-- Ei näet lintu tule liikkumatta, kala jalan kapsamatta. Ken varhain
on yllä, sill ruokaa on kyllä.
-- Niinhän se on: eihän laiska tiedä lykkyään, virkkoi Mauno-setä
vastaukseksi.
-- Sanotaan ettei jouda joulun alla, pyhän alla pyllylleen, sanoi
seppä, mutta kyllä sitä ei malteta maata joulunakaan. Minäkin olin jo
tänä aamuna puolesta öin liikkeellä ja tuo ukko-Pärtty on jo ehtinyt
näin varhain Kosenpäästä astikka tänne tulla.
-- Kenen ei anna malkki maata eikä lekkeri levätä, sen täytyy
hiiskehtiä läpi yöt, sanoi Kurrosen ukko nauraen.
-- Juodahan jouluna pitää, lihaa syödä laskiaisna, sanoi seppä, ja
siihen se pakina päättyi.
Kun oli syöty ja ruoka korjattu, tuli Matelin Pekko tahvananajoon.
Hänelle tarjottiin ensin "kylmästä tultua" ja sitten ruokaa.
Mauno-setä läksi Mari-tädin ja Kurrosen ukon kanssa Hallikaiseen ja
Yrjö meni perheineen Lattuun tahvananajoon. Muu perhe jäi kotiin
vierasten kanssa seurustelemaan, vaan murkinan perästä läksivät
nuoret miehet naapurin taloihin tahvananajoon.
-- Mikä lie tapana tässä talossa: pitäneekö odottaa käskyä vai
käskemättä lähteä? kysyi seppä.
-- Ken kutsumatta tuli, se käskemättä lähteköön, vastasi Pärtty-ukko.
-- Koirathan kutsuin kulkevat, hyvät vieraat kutsumatta, virkkoi
seppä.
-- Älä hyvä naapuri ole kiireissäs. Taitais talo olla muuten hyvä,
vaan on pitkät ryypynvälit, saneli isäntä tarjoten ryyppyä vieraille.
Nyt toi Riitta kahvipannun pöytään ja laittoi kupit pöydälle. Isäntä
kaasi kupit täyteen ja pyysi vieraita nauttimaan kahvia. Samassa tuli
Mattilan isäntä tahvananajoon. Hänelle seppä sanoi leikillisesti:
-- Olisi täällä tultu toimeen sinuttakin.
-- Uudet edes otetaan, vanhat poies laitetaan, vastasi Mattilan
isäntä.
Kahvinjuonnin jälkeen tuottiin taas ruokaa pöytään ja kaikki
vieraat ynnä talon isäntä kävivät murkinalle, jonka jälkeen muut
tahvananvieraat paitse Mattilan isäntä alkoivat tehdä lähtöä
kotiinsa. Isäntä kielteli vieraita jäämään ehk'edes päivään asti,
vaan vieraat vastasivat:
-- Kylä hyvä on heittäminen, koti huono muistaminen.
-- Mitähän näistä kieltelee; antaa meneväin mennä, työntää tuulta
purjeisihin, ilvensi Mattilan isäntä.
Isäntä antoi lähtöryypyt vieraille. Ryypättyään sanoi seppä:
-- No, Mattilan isäntä, nyt meistä pääset; pääse vaan omista
tavoistasi.
-- Ollaan tässä päästy paremmistakin, vastasi Mattila.
-- Ja eletty pahempienkin kanssa, virkkoi Nikkarin Samuli.
-- Tuskinpa meitä parempia lieneekään, sanoi Matelin Pekko. Ihmiset
ovat minuakin niin hyvänä pitäneet, että ovat antaneet minulle kolme
nimeä: Matelin Pekko, Ronttakopra ja Punasvaaran ukko. Eivätköhän
nämä toiset liene toki vähän etevämmät minua?
-- Minä en ymmärrä, lieneekö se etevyyden vai tyhmyyden merkkinä,
kun minuakin on kutsuttu Kosenpään Partyksi, Kontiaiseksi ja välin
Akkaseksikin, saneli Pärtty-ukko.
-- Mutta sanopas sinä moniniminen mies, mikä sinun oikea sukunimesi
on? kysyi seppä.
Silloin oon ma Akkanen,
kun on talvipakkanen;
vaan kun lentää sontiainen,
niin mä olen Kontiainen,
vastasi Pärtty-ukko leikillisesti.
-- Hyvinhän olette leikkisät, hyvät vieraat; otetaas nyt sitten
piiskaryypyt, kun et enää malta viipyä, sanoi isäntä jaellen ryyppyjä
vierailleen.
-- Jääpihän tätä kieltä matojenkin syödä, vaikka häntä pieksää
välistä riskimmästikin, vastasi seppä.
-- Lupa on leikkiä puhua, vaikkei tarvis irvistellä, myönsi Mattilan
isäntä.
Vieraat jättivät jäähyväiset koko tupaväelle ja aikoivat lähteä, vaan
isäntä sanoi:
-- Erojaisryypyt vielä ja sitten Herran rauhaan.
-- Rauha lakia, leipä makia, viina kelpaa kaikin ajoin, vastasi
Pärtty-ukko ryypätessään.
-- Älkäähän meidän pahuutta muistelko, jos olemme tässä jotakin
lotajaneet, pyysi Matelin Pekko ja ryyppäsi.
-- Kah, ystäväiseni! Eihän tässä ole mitään muistelemista. Jos ollaan
leikkiä laskettu, niin eihän kukaan leikistä suuttune. Ja ken taas
syyttä suuttuu, kyllä se lahjoitta leppyy. Sanokaahan paremmasti
olleen kuin olikaan, virkkoi isäntä.
Vielä kerran kiitettyään ja anteeksi pyydettyään, kun olivat
kutsumatta tulleet, läksivät tahvanavieraat tuvasta.
Isäntä, saattaessaan vieraita pihalle, sanoi:
-- Vieläkös hyviä ystäviä, heimoja ja naapureita pitäisi kutsua!
Koira on kutsuttu vieras, koreampi kutsumaton.
Vierasten rekeen käydessä jatkoi isäntä:
-- Viekää terveisiä kotiinne!
-- Kepeät kuormat! Käykää meilläkin ja jääkää hyvästi! vastasivat
vieraat.
-- Jumalan kanssa! muistakaahan tekin jälkenne! huusi isäntä
vierasten mennessä.
Vierasten lähdettyä panivat naiset tuvan lämpiämään. Päivän tultua
noutivat pojat kuopasta omenia (potaatteja), jotka naiset huuhtoivat,
raaputtivat kuoret ja panivat saviastioihin sianlihan kanssa uuniin
paistumaan päivälliseksi.
Iltapuolella tuli Lippolan kirkonmiehen vanhin poika Juhana kelloissa
ja kulkusissa Niemelään. Tupaan tultuansa hän tervehti tavallisesti
ja sitten sanoi isännälle:
-- Isäni laittoi lautamiehelle paljon terveisiä ja pyysi teitä tänään
tulemaan meille. Hän sanoi kyllä luvanneensa tulla tänne ja olisi
jo tullutkin, mutta kun lukkari ja suntio tulivat meille kirkosta
päästyään, niin ei hänen sopinut jättää vieraitaan ja tulla tänne.
-- Terve tuojalle, terve lähettäjälle! Jumala häntäkin terveenä
pitäköön! vastasi lautamies. Suur kiitosta kutsumastas, hyvä poikani!
Kyllä minä menen teille ja paikalla lähdenkin. Jos sinulla ei liene
muualle kiirettä, niin jää meille täksi päiväksi. Onhan sinulla
täällä kumppalia, vaikka minä menen pois.
-- Kiitoksia paljon! Eihän minulla ole mihinkään kiirettä, vastasi
Juhana.
Talon tytöt seisoivat perämaalla ja supisivat keskenään, että olisi
mentävä vierasta riisumaan, vaan kun se oli poikamies, niin ei kukaan
juljennut mennä, ennen kuin isäntä sanoi:
-- Kah, eikös meidän tytöt tule riisumaan vierasta?
-- Kyllähän näin nuori mies saattaa itsekin riisuutua, virkkoi Juhana
ja alkoi päästää vyötään auki.
Nopeasti kuin piiliäinen sipsahti Kaisa riisumaan vierasta. Punainen
hohde Kaisan poskilla ilmasi, ettei riisuttavansa ollut hänen
mielestään tavallinen vieras, ja siksi hänen kätensä vähän vapisivat
vyötä irti päästäessä. Riisuttuaan katsahti hän kysyväisesti vieraan
silmiin ja punastui vielä enemmän. Vieras ymmärsi Kaisan äänettömän
kysymyksen ja vastasi:
-- Ei mun nuttujani (vaatteitani) tarvitse huoneeseen viedä; en minä
tule täällä yötä olemaan.
Kaisa pani vieraan vyön ja turkin naulaan ja meni itse ulos
jäähdyttämään liikaa kuumuuttansa.
Sitten istautui vieras tupakoimaan. Sohvi kiepsahti heti pankon
luokse, puhalsi tulen liedestä päretikkuun, jonka antoi pienelle
Annille ja käski hänen viemään tulta vieraan piippuun. Vieras sytytti
piippunsa, kiitti pientä tulen tuojaa, silitti sen päätä ja antoi
hänelle viiden kopekan rahan. Tyttö kiitti ja juoksi iloisesti
näyttämään äidilleen saalistansa.
Sitten syötiin päivällinen ja kauroitettiin hevoset. Lautamies läksi
äitinsä ja vaimonsa kanssa Lippolaan tahvananajoon. Mauno-setä
tuli Hallikaisesta kotiin ja toi tullessaan tahvananvieraita,
joita syötettiin ja juotettiin. Kylän nuoriso kokoontui Niemelään
joululeikeistä tuumimaan.
Kun Tinnossa tiedettiin olevan tyhjä tupa, jossa ei muita ollut
kotona kuin Martti nuorikkonsa kanssa, niin arveltiin siellä saatavan
joululeikkejä pitää. Lupaa Tinnon Martilta laitettiin Niemelän
Simo kysymään. Pian palasi Simo takaisin murramielin, kun asiansa
ei onnistunut. Vähän aikaa keskusteltua menivät Mattilan Simo ja
Lahtelan Jaakko Tinnoon, vaan pitkällä nenällä hekin palasivat.
Iltahämärissä tuli Kemppisen Tolja (Tuomas), jota leikkikontioksi
sanottiin, Niemelään toisten Keskikylän poikain kanssa. Kohta
valitettiin Toljalle, ettei Tinnon Martti antanut lupaa tuvassansa
joululeikkejä pitää, vaikka oli kahdesti käyty kysymässä. Sitten
vasta hän lupasi antaa, kun osataan oikeittain pyytää. Mattilan Simo
ja Lahtelan Jaakko koettivat kyllä panna kaikki kielet liikkeelle,
mutta Martti sanoi vain nauraen:
-- Ette te osaa oikeittain lupaa pyytää, menkäät matkaanne!
Tolja mietti vähän aikaa ja sitten hän sanoi:
-- Kääntäkää minun hevoseni ympäri sukkelaan. Lippolan Juhana ja
Sikasen Martti lähtekööt minun kerallani vieraiksi miehiksi.
Sanottuja tehty. Pian käännettiin hevonen ympäri, kolme poikaa kävi
rekeen ja niin ajettiin täyttä laukkaa Tinnon mäelle. Mäkirinteessä
huusi Tolja:
-- Äyskis äprään (äyrään) pojat, kun parkasee penkereen pojat. Pois
köyhät kerjäläisen tieltä!
Pihalle tultuaan ärjäisi Tolja:
-- Auki se tie, mistä minä kuljen! Pois halot jaloista!
Hevosen pysähdettyä riensi Tolja aika vauhtia porstuaan, tempaisi
tuvan oven auki, jätti sen selkosen selälleen, hyppäsi tasajaloin yli
kynnyksen, alkoi tanssia ja laulaa:
Täytyykö tätä tupoa,
lainataanko lattiata
tanssia tasasten miesten,
nuorten miesten notkutella?
Kun ei täytyne tupoa,
lainattane lattiata,
ulos meidät uksi viepi,
poies porstua vetääpi;
teemme tanssin tanhualla,
jalan iskun iljangolla,
siell ei pää lakehen koske,
otsa ortehen kolahda.
Tinnon Martti istui nuorikkonsa kanssa pöydän päässä kirjaa lukien.
Nähdessään ja kuullessaan Toljan tanssin ja laulun pani hän kirjansa
kiinni, tuli lattialle, alkoi tanssia Toljalle vastaan ja laulaa:
Täytyypi tätä tupoa,
lainataankin lattiata
tanssia tasasten miesten,
nuorten miesten notkutella.
Sitten he tanssivat vastakkain ja lauloivat yhdessä:
Nuorten miesten miel tekevi,
sulhaisten sydän sytevi
oven suussa orren alla,
perämaalla penkin alla,
kerran keskilattialla,
silloin sillan liitoksessa.
Tanssia jatkettiin vielä vähän aikaa ja Tolja lauloi yksinään:
Kiitoksia luvastanne,
luvastanne, tuvastanne,
kunnon miesi, kunnon naisi:
älköön ilo menkö poisi.
Nyt vasta he tervehtivät toisiaan, kävivät istumaan ja tuumivat
leikkijärjestyksestä, tuvan valaisemisesta ym. Martti sanoi antavansa
tarvittavat kynttilät, jotka Tolja lupasi maksaa siten, että hän
kerää kaikilta pojilta rahan.
Iloisina ajoivat pojat takaisin Niemelään, jossa vieraat ja talonväki
istuivat pöydän ympärillä jouluvirsiä veisaten.
Illalliselle talonväen, joulu- ja tahvanavierasten kanssa käskettiin
myös puolenkymmentä Keskikylän poikaa, jotka sattuivat tuvassa
olemaan. Vieraat pojat kyselivät tyttöjen äideiltä lupaa saada viedä
tyttöjä leikkipaikkaan Tinnoon. Vähän aikaa niitä näitä tekosyitä
esteeksi pannen antoivat vihdoin äidit luvan. Lippolan Juhana vaihtoi
pari sanaa Kaisan kanssa, noin sivumennen vain, puheli vähän aikaa
Antin keralla ja meni sitten Mari-ämmän luo, jolta pyysi lupaa
saada viedä Kaisaa leikkipaikkaan. Mari-ämmä ei sanonut olevansa
mikään luvan antaja, ei äiti eikä mummo. Juhana koki selittää,
että kun Kaisalla ei ole kotona äitiä eikä mummoa, niin jonkunhan
pitää lupa antaa, muuten Kaisan täytyy olla kotona. Vihdoin sanoi
Mari-ämmä suostuvansa Juhanan pyyntöön, jos vain Helka-ämmä antaa
luvan. Juhanan ei muu auttanut kuin mennä Helka-ämmää pokkuroimaan.
Helka-ämmä sanoi puolestaan antavansa hyvin mielellänsä luvan
Kaisalle mennä Juhanan kanssa, kun hän muka oli vanhuudestaan talon
sukulainen.
Tytöt valmistivat vuoteet lähteissään, pukivat päällysvaatteet
yllensä, pistivät taskuunsa liitupalaset, joilla leikkipaikassa
valkaisivat sukkiansa, jos ne tavalla tahi toisella sattuivat
likaantumaan.
Seitsemällä hevosella lähdettiin Niemelän kylästä joululeikkiin
kelloissa ja kulkusissa. Kussakin reessä istui tyttöjä poika
ja yhdessä oli pari kumpiakin. Pienemmät pojan rasikaiset ajaa
rellittelivät perästä eri hevosella. Jäällä ajettiin kilparavia.
-- Niin kauan kuin olen sinut tuntenut, olet sinä mielestäni paras
tyttö armaan aurinkomme alla, sanoi Lippolan Juhana kiertäen vasemman
kätensä Niemelän Kaisan ympäri jäärannassa. Minä pidän sinusta
enemmän kuin kenestäkään muusta tässä matoisessa maailmassa.
-- Niinhän pojat tavallisesti sanovat kaikille tytöille, vastasi
Kaisa nauraen.
-- Ja minäkään en ole sitä sanonut kenellekään muille kuin sinulle,
enkä tule sanomaankaan.
-- Onko siinä puheessasi perää?
-- On kyllä, eikä vitsainen perä olekaan.
-- Voipi niinkin olla.
-- Niin se on, sen saat uskoa. Mutta kuules Kaisa, joko sinä menet
ensi keväinä rippikouluun, ja onko sinua kukaan käskenyt? -- Jos
ketä tyttöä ei sulhanen käskenyt rippikouluun, se jäi useimmiten
vanhaksipiiaksi. --
-- Johan minun nyt pitää mennä, kun ensi laskiaisena täytän
kahdeksantoista vuotta, josko käskettäis tahi kiellettäisi. Jos
olisin käskyn perästä käynyt, olisin saanut jo viime keväänä mennä,
vaan eipä tuo tullut mennyksi.
-- Varmaankaan ei ollut mieleisesi käskijä?
-- Eihän se tainnut olla.
-- Olisitkos mennyt, jos minä olisin käskenyt?
-- Mikset koettanut; turhaa on perästä puhua.
-- Menetkös nyt ensi keväinä, jos minä käsken?
-- Johan minä sanoin, että ensi keväinä menen käskemättäkin.
Käsketäänhän minua jo rippikouluun kylän luvussa.
-- Ja sitten syksyllä, saanko luvan?...
-- Minkä luvan?
-- Kosioida sinua?
-- Kunhan syksy ensin tulee; onhan sittenkin aikaa niistä puhua.
-- Sano Kaisa kulta selkeästi, pidätkö minusta?
-- Saman verran kuin sinäkin minusta.
-- Sitten meistä tulee pari.
-- Jos Jumala niin tahtoo.
-- Pidätkö sanasi, Kaisa kulta?
-- Pidän kyllä; mutta muista sinäkin, mitä olet luvannut.
-- Kyllä minä en unohda sitä koskaan. Minulla olisi taskussani
tuomisia, tahdotko ottaa.
-- Kyllä aivan mielelläni, hyvä Juhana, mutta minulla ei ole
sellaista taskua, mihin panisin. Pidä sinä vain luonasi ja sitten
takaisin tullessa annat.
-- Olkoon niin, armaani. Sitten sinä olet minun ja minä sinun,
virkkoi Juhana ja puristi Kaisaa itseään vastaan.
-- Niin se saa olla minun puoleni ainakin, vastasi Kaisa.
Näissä puheissa he tulivat leikkipaikkaan. Tolja nousi reestään,
katseli ympärilleen ja sanoi:
-- Täällä on väkeä ympäri mäkeä.