Tähän yhdisti jokainen äänensä. Virren loputtua istausivat kaikki
miehet pöydän ympärille, panivat kätensä ristiin pöydälle ja
kumarsivat päänsä käsiensä päälle. Naiset kävivät polvilleen penkkien
viereen lattialle ja panivat kätensä ristiin penkille kumartaen
päänsä käsiensä päälle. Isäntä luki virsikirjastaan "Rukouksen armon
ja hengen lahjasta oikein rukoilla", "Kristuksen syntymisestä",
"Rukous kirkkoon mennessä", "Isä meidän" ja "Herran siunauksen",
jonka jälkeen Yrjö aloitti veisata "O kuinka olen iloinen", johon
toisetkin ottivat osaa.
Rukousten jälkeen naiset kantoivat ruokaa pöytään: kahdenlaista
leipää, rukiista ja otraista, ja kahdenlaisia piirakkaita, joita
tuotiin tuohivakoilla, toisessa omena- (potaatti-) ja toisessa
oikeita (ryyni-) piirakkaita, jotka pantiin päällekkäin pöydälle.
Emännät toivat voita, kuusi kuppia suurelle ja kaksi kuppia kullekin
naisten pöydälle. Isäntä otti uunista liha-astiat, jotka naiset
kantoivat pöydälle: suurelle pöydälle neljä ja pienille pöydille
yhden astian kullekin pöydälle. Ruuan siunaaminen ja ruokailu kävi
samalla tavalla kuin aattoillallakin sekä koko joulunpyhinä.
Syödessä tuumailtiin kirkkoon menosta. Mauno-setä ehdotteli, että kun
nyt on kahdeksan hevosta, viisi omaa ja kolme vierasta, ja jouluna
tavallisesti käypi rekeen henki kaplaalle, niin johan sillä tavoin
pääsee jokainen kykenevä henkilö kirkkoon. Poikamiehet panivat tätä
vastaan sanoen tahtovansa ajaa sisarensa kanssa kukin. Vanhat taas
puolestaan vastustivat poikien tuumaa, mutta isäntä sanoi:
-- Antaa nuorten rihata, nythän heillä on se aikakin.
Vihdoin sovittiin niin, että kolmeen rekeen tuli kaksi ja kahteen
neljä henkeä kuhunkin sekä kolme henkeä kuhunkin vieraan rekeen.
Ruualta päästyä tuotiin kirkkovaatteet tupaan lämpiämään. Tytöt
toivat vierasten ja toiset naiset omain miesten sekä omat vaatteensa.
Lapset itkien pyrkivät keralle, vaan heidät luvattiin viedä vasta
silloin kirkkoon, kun "leppä tulee lehdelle ja punainen paarma
laulamaan".
Mari-täti lupasi myös lähteä kirkkoon ja meni huoneesta
kirkkovaatteitaan noutamaan.
-- Kenenkä rekeenhän Mari-täti varustaiksee, koska aikoo kirkkoon
lähteä? kysyi Eerikka.
-- Luullakseni tuumaa hän käydä sinun rekeesi, vastasi Savolais-ukko.
-- Mutta minäpä en ota enkä rupea jouluaamuna vanhojapiikoja
vetelemään, sanoi Eerikka äkäisesti.
-- No, ei vainen sinun tarvitsekaan, lohdutti ukko. Minä en menekään
kirkkoon, vaan isäsi menee minun hevosellani Mari-tädin ja ämmäni
kanssa.
Sillä aikaa kun kirkkomiehet, naiset ja vanhemmat miehet
laittausivat, pojat sytyttivät pari pärettä ja menivät niiden
kanssa riiheen, jossa jokainen sitoi kulkusen (kalkalon) länkien
harjustimeen. Sitten he valjastivat hevoset pihalla ja köyttivät
kellon aisaan kukin, tulivat tupaan ja pukeusivat. Isäntä toi
kammarista punaisella viinalla täytetyt taskulasit, jotka jakoi
vanhoille naisille kirkkoevääksi. Vanhat miehet pistivät kukin oman
taskulasinsa povelleen kirkkoon lähteissään. Emäntä kantoi ison
joukon piirakkaita pöydälle, josta vaimot ottivat ken pari ken
kolme piirakasta keralleen antaaksensa kirkon luona tahi kirkossa
sukulaisilleen ja tuttavilleen tuomisia. Kun kaikki oli saatu
reilaan, läksivät kirkkomiehet ajamaan: nuoret edellä kelloissa ja
kalkaloissa ja vanhemmat perästä.
-- Kanna maa, älä katkea, tuota meidän nuorten prameutta, virkkoi
emäntä ulkoa tultuaan. Oikein kauhistuttaa tuo kellojen ja kulkusten
romina.
-- Niin sitä ajoimme mekin ennen hempeimmillään ollessamme, vaikka
emme nyt enää sellaisista välitä. Ja mitäpä vanhain ilosta, kunhan
vain saapi leipää ja lämmintä, virkkoi Savolais-ukko vastimeksi.
Menomatkalla ajoivat kirkkomiehet maltillisesti, tasaisilla ja
myötämaissa ajettiin juosten vaan vastamaissa käyden. Kun useampia
kylän teitä yhtyi yhteen, niin karttui pitkä jono kirkkoväkeä.
Vastamaissa nousivat miehet astumaan, tupakoimaan ja toistensa
taskulaseista maistelemaan.
-- Taitaa ensi kesänä Jumala antaa hyvän vuoden, kun metsä on jouluna
noin ryöpeä, sanoi Tinnon Heikki tultuaan Niemelän lautamiehen luokse
pitkässä Korisevan rinnassa ja tarjoten taskulasinsa lautamiehelle.
-- Suotavahan tuo olisi, vastasi lautamies ryypättyään. Ikävää sekin
on, kun maamiehen vaivat ja toivo turhaan raukeavat, niin kuin tästä
muutamia vuosia takaperin, jolloin halla vei viljan ja saatiin syödä
pettua, vehkaa, nevettiä, karpeita ja jos jotakin törkyä.
Yhtäkkiä pysähtyivät hevoset niin, että olivat vähällä toistensa
rekeen kompsahtaa.
-- Mitä siellä tapahtui? kysyi lautamies edellisiltä kirkkomiehiltä.
-- Ei muuta mitään, vaan sepän Matilta katkesi saverikko, vastattiin
lautamiehelle.
-- Mölö on aina mölö, tiuskaisi lautamies. Eikös hän, sen vetelys,
olisi saanut kotonaan katsoa kapineitaan, niin etteivät ne olisi
kirkkotiellä ripsahtaneet. Kääntäkää hänet tiepuoleen, näpelöiköön
siellä vaikka koko joulun aisansa tyyriä!
Sepän Matti käänsi itse hevosensa tiepuoleen, jossa hän ohjaksien
peristä laittoi saverikon. Jokainen sivumenijä pisti hänelle jonkun
pilkkapuheen mennessään.
Kirkon luokse päästyä riisuttiin hevoset ja mentiin pitäjän tupaan
lämmittelemään. Tupa oli väkeä ja tupakansavua aivan täynnä. Ulos
ja sisään marhaaminen saattoi koko väen liikkeelle. Rautin Pekko ja
Pellisen Jaakko olivat jo täydessä seilissä ja pitivät suurempaa
melua kun toiset.
Aamukellojen soitua alkoi rahvas mennä kirkkoon, jossa sadoittain
paloi kynttilöitä. Aamuvirren jälkeen meni kaksi pappia alttarille
yllänsä kirjavat messuhaat. Unilukkari (suntio) käveli ympäri
kirkkoa paikasta toiseen kädessä pitkä ruohonpäinen keppi, jonka
päässä oli rengas. Hän ajoi sillä koirat ulos kirkosta ja havahdutti
saarnavärssyä laulettaessa Huutsen Simon, joka herättyään alkoi
laulaa "halee, halee". Sitten suntio kömpi ylös parville, jossa
pitäjän väkevimmät pojat Kiisken Juni ja Ryönin Mahaili puijasivat
reunapuulla koettaen työntää toisiaan penkistä pois. Suntion
kehotuksesta he asettuivat paikalleen ja olivat alallansa. Kun
rovasti saarnatessaan näki muutamain miesten torkkuvan, hän torui ja
sanoi:
-- Virren alla virkku ja saarnan alla torkku, ei se ole oikeaa
Jumalan palvelusta.
Saarnan aikana meni joukko poikia ulos kirkosta. Suuret pojat
tiedustelivat toisiltaan, missä olisi tyhjiä tupia, joissa sopisi
joululeikkiä pitää. Pienet pojat soittelivat aisakelloja saadakseen
tietää, kenellä parhain kello oli. Sitten he alkoivat viskellä
toistensa hattuja; vihdoin seurasi tukkanuotan veto ja tappelu. Pörö
Pentti, Pohjalaisen Noska (Niilo) ja joitakuita muitakin ukkoja oli
istumassa pitäjäntuvassa, jossa he viipyivätkin koko kirkkoajan
maistellen toistensa taskulaseista, tupakoivat ja haastelivat niitä
näitä.
Kirkosta päästyä tarjoilivat vanhat miehet sukulaisilleen ja
tuttavilleen "vihavaa" taskulaseistaan. Nuoremmat naiset antoivat
myöskin toisilleen joko piirakan, otraisen tahi kotipellon kasvuisen
vehnäleivän taikka osan siitä. Vanhemmat naiset maistelivat toistensa
punaista viinaa.
Sitten valjastettiin hevoset ja lähdettiin ajamaan kotiin. Jäälle
päästyä jokainen käänsi hevosensa tiepuoleen ja alkoi ajaa kilpaa,
niin ettei tielle jäänyt muita kuin joku ukon kötys. Kilpaajat
ajoivat ensin ravia, vaan kun se ei piisannut, niin sitten täyttä
laukkaa. Miehet hosuivat hevosiaan selkään ja naiset pitelivät
hurstutta kasvoinsa edessä, ettei lumi ja jää päässyt silmiä
sokaisemaan. Maamatkalla ajettiin hiljaa, mutta jäälle taas päästyä
ajettiin kilpaa. Kiusallista oli Mustanlammin ja Vekaruksen välisellä
taipaleella, kun Vilhon Pekka-ukko sattui eellimäiseksi ja hän niin
kuin vanhat miehet ainakin ajaa lutusti hiljalleen. Jäälle päästyä
sai ukko jäädä yksinään tielle mankimaan. Katsellessaan hurjaa ajoa
sanoi Pekka emännällensä:
-- Joka mies jouluna ajaa, se mies, ken pääsiäisnä.
Jättäkäämme kirkkomiehet kilpailemaan ja katsahtakaamme jouluaamun
kotitoimia.
Kirkkomiesten mentyä korjattiin ja järjestettiin tupa. Sitten emäntä
toi tupaan suuren rukiisen leivän, jonka hän veitsellä leikkeli
möllyksi seulaan, sytytti kynttilän lyhtyyn ja meni lyhty toisessa
ja leipäseula toisessa kädessä läävään, jossa hän laski lyhdyn
lattialle. Keskellä läävää oli patsas pystytettynä ja sen ympäri
emäntä kiersi leipäseulaa kolme kertaa myötä- ja saman verran
vastapäivään. Kiertäessään hän rukoili:
Kaitse kaunoinen Jumala,
varjele vakainen Luoja,
varjele vahingon tieltä,
kaitse kaikista pahoista!
Jotta karja kaunistuisi,
eistyisi emännän vilja
hyvänsuovan mieltä myöten,
pahansuovan paitsi mieltä.
Sitten hän pani seulan kädestään lattialle, otti siitä yhden
leipämöllyn (palan), meni vasemmalla ovenpielessä olevan lehmän
luokse, kiersi leipäpalasella ympäri lehmän kolme kertaa myötäpäivään
ja lausui:
Heru hertta lehmäseni,
anna maito mielelläsi!
Ellös pidätä pilalle
maidon antoo aamusella,
murkinalla voimuruista,
ehtoosella einettäni!
Pidä piimässä perettä,
syötä voilla vierahia.
Sen jälkeen hän antoi leipäpalan lehmän suuhun ja jatkoi samaa tointa
jokaisen lehmän luona siksi, kunnes kaikki lehmät olivat kierretyt
ja saaneet leipäpalan. Sitten hän meni toiseen lehmäläävään, jossa
toimitti samat temput. Kun emäntä oli tullut tupaan, niin meni Elli
ja antoi kaikille lehmille heiniä suuruspalaksi.
Mari-muori vei toisella seulalla leipämöllyjä lampaille. Antaessaan
leipäpalan lampaan suuhun hän lausui:
Piti, piiti piiroseni,
oma oiva uuhiseni!
Siitä suureksi sukusi,
kaksin, kolmin kantamasi.
Käyös villamättähällä,
villavuori vastassasi!
Sen perästä hän antoi heiniä lampaille ja meni tupaan.
Kun eläimet oli ruokittu, naiset panivat tuvan uunin lämpiämään, ja
sen herettyä toi Mauno-setä lampaan lihaa uuniin paistumaan. Kanat
laskettiin häkistä ja tuvan perämaalta paljastettiin lattia oljista.
Siihen ripisteltiin otria kanoille syötäväksi. Kanakaukaloon pantiin
vettä juotavaksi. Kanojen syötyä ja juotua ne ajettiin jälleen
häkkiin. Näin tehtiin jokaisena joulupäivänä.
-- Tuossa liedellä kiehuisi hyvästi kahvi, mutta me emme osaa sitä
keittää. Yrjö ainoastaan taitaa meidän talossa sen toimittaa, sanoi
emäntä Savolais-ukolle.
-- Minä en semmoisesta lasten juomasta välitä, eikä meillä vielä ole
koko kahvikapineitakaan. Olen minä sentään tuota joskus juonut, vaan
minusta tuntuu kuin joisi varia hiivaa, vastasi Savolais-ukko.
-- Samat sanat sanon minä, ehkä hiukan hiljempaa, virkkoi Mauno-setä.
Paras on, kun otamme ryypyt.
Ryypättyään kävivät ukot vähäksi aikaa levolle. Noustuaan he lukivat
joulupäivän epistolat ja evankeliumit sekä veisailivat muutamia
jouluvirsiä.
-- Kirkkomiehet jo palajavat, koska kelloin ja kulkusten romina
kuuluu aivan selvästi, ilmoitti Helka-ämmä ulkoa tultuaan.
Kaikki kotona olijat riensivät ulos katsomaan kirkkomiehiä, jotka
ajoivat kilpaa Aitjärven jäällä.
Eerikka ajaa rellatteli eellimäisenä kotiin. Hevonen oli valkeassa
vaahdossa ja vapisi riisuttaissa; valjaista päästyään se kaatui
pitkälleen maahan.
-- Miksi sinä noin tavattomasti ajaa syöhkäsit? kysyi Mauno-setä
vihaisesti Eerikalta. Kas nyt, hevonen kuolee! Ja sinä, Kaisa, mikset
sinä kieltänyt Eerikkaa niin kovasti ajamasta?
-- Minkäs minä voin, vastasi Kaisa. Mitä enemmän minä kielsin, sen
kovemmasti hän ajaa hätisti. Minä en enää milloinkaan käy sellaisen
rehvanan rekeen.
Eerikka seisoi hämeissään kuin tuomittu, sitten korjaili
hevosvaljaita ja käveli alla päin, pahoilla mielin. Kun toiset
kirkkomiehet tulivat, nousi jo Eerikan hevonen seisoalleen ja alkoi
mennä huojua kaivolle.
-- Ei saa antaa varistuneille hevosille kylmää vettä, sanoi
Mauno-setä tupaan mennessään. Ei niille annettukaan, ennen kuin
jäähtyivät.
Tupaan päästyään naiset jakelivat toisilleen kirkkotuomisia mainiten
mitä keltäkin olivat saaneet. Miehet taasen kirkkoryypyt otettuaan
juttelivat, mitä uutta olivat kuulleet ja nähneet kirkon luona.
-- Maistas, Anni, Latun tätisi vehnäsiä, sanoi Liisa ojentaen
tyttärelleen palasen.
-- Latun täti on tainnut käydä leivänkuoren välissä kerjäläisiä
paossa, kun leipänsä kuori on kohonnut noin irralleen, virkkoi
nauraen Anni ottaessaan vehnäspalan.
-- Tekijältä tulee monta, vaan tekemättömältä ei mitään, vastasi
Liisa.
Sitten syötiin päivällinen ja sen perästä Eerikka juotti hevoset.
-- Lähtekääs nyt ottamaan hevosillenne kauroja, niin vieraat kuin
omatkin miehet, sanoi lautamies ottaessaan aitan avaimen naulasta.
Hevosmiehet hankkivat jokainen astian, johon kauroja ottivat, ken
ämpärin, ken saavin, vakan ja mitä vain kukin tapasi, ja menivät
astioinensa aittaan, jossa isäntä mittasi salvosta kapan kauroja joka
hevosta kohti. Kaurat miehet veivät hevosten syödä. Tupaan tultua
isäntä antoi viinan maistajille tohuryypyt.
Vähän aikaa niitä näitä haasteltua kävivät vanhemmat ihmiset
päivällislevolle ja nuoremmat lukivat kirjaa. Lapset menivät kylälle,
josta tultuaan tekivät selkoa, kuinka monta oikeaa ja kuinka monta
ahopellon kekoa kussakin talossa oli tuvan laessa. Aikaihmiset eivät
joulupäivinä käyneet toisissa taloissa.
Vanhusten maatessa teki Riitta tulen tupasen lieteen ja Yrjö
pani kahvipavut pataan paahtumaan hämmentäen niitä vispilällä.
Tarpeeksi niitä paahdettuaan hän otti ne padasta, jäähdytti ja pani
kahvihuuhmareeseen, jossa kirvesvarren ponnella survoa muksutteli
ne hienoksi. Sitten hän pani keittopadan tulelle, mittasi siihen
kahvikupilla veden, jonka saattoi kiehumaan, ja pani kahvijauhot
pataan, kupillisen jokaiselle kahdelletoista kupille, ja vähän
sikuria sekaan. Hän kiehutti sitä niin kauan, kunnes vaahto hävisi
päältä, ja niin kahvi oli valmis. Kahdenkymmenen kupin kattilalla
kannettiin kahvia pöytään, johon Riitta oli varustanut kupit ja
vadillisen kylmettynyttä maitoa. Isäntä otti sokurin uunilta, hakkasi
palasia ja pani ne läkkiseen tuusaan. Tarpeellisen määrän saatuaan
isäntä havautti sekä vieraat että talonväen kahville tarjoten ensin
vanhuksille uniryypyt. Riitta kantoi kahvikattilan pöytään. Isäntä
kaasi kupit täyteen ja kutsui vieraat kahville. Jokainen otti
lusikalla vadista maitoa kuppiinsa ja joi sitten sokurin kanssa.
Talonväki joi perästä päin, ensin miehet, sitten naiset ja suuremmat
lapset. Norrikupit laitettiin perästä päin. Niitä ryyppäsivät
vanhukset, sekä miehet että naisetkin vähän maistoivat.
Vähän aikaa niitä näitä pakinoidessa alkoi jo ilta hämärtää, jolloin
Kaisa isännän kehotuksesta puhalsi liedestä tulen päretikkuun, jolla
isäntä sytytti kynttilät palamaan. Nyt kokousivat kaikki vieraat
ja omia ihmisiä sen verran kuin mahtui suuren pöydän ympärille,
jossa he lauloivat jouluvirsiä ja lukivat päiväsaarnan postillasta
"Se taivaallinen valkeus, pyhäsä opisa ja elämäsä". Sitten syötiin
illallinen, pidettiin ehtoorukoukset, valmistettiin vuoteet ja
käytiin levolle.