Sisältö: Tuomaan päivä. Oluen pano. Nuotan veto. Kynttiläin teko.
Ryynin teko.
Tuomaan päivä pidettiin puolipyhänä, eivätkä silloin varsinkaan
naiset mitään suurempia töitä toimitelleet, ainoastaan pienempiä
nypläystöitä ja muita keveimpiä tehtäviä toimiteltiin. Siksipä jo ani
varhain Tuomaan päivän aamuna korjasivat naiset vokkinsa tupaseen,
jossa ne saivat olla jälelle joulun, ensimmäiseen kehruuviikkoon asti.
Niemelässä noudatettiin tarkoin sananpartta: "Tuomas käypi tuoppi
kainalossa", sillä jo sangen varhain Tuomaan päivän aamuna oli
Mauno-setä liikkeellä. Hän hiipsehti jo muiden maatessa monta
kertaa tupasessa, jonne Matti ja Tuomas jo iltasella olivat
kantaneet monta saavia vettä kaivosta. Mauno-setä varisti veden,
jolla hän ukko-Laurin avulla pesi suuren riistatorron. Sitten hän
varusti puisen kahvan, jonka keskikohta oli kuperoitettu, pani
sen tortoon tapin kohdalle ja sen päälle hän latoi pirkaleita
ympäri torron pohjaa, noin parin tuuman verran toisistaan siten,
että jokaisen pirkaleen toinen pää tuli kahvan päälle ja toinen
torron laitaan. Pirkaleiden päälle hän levitti puhtaita olkia ja
niiden päälle ripisteli mallasjauhot. Sitten hän alkoi mättää
padasta tortoon kuumaa vettä. Tätä hän teki siihen asti, kunnes
joka mallasjauhokapalle tuli vissi määrä vettä. Sitten hän aukaisi
torron tapin ja alkoi laskea vierrettä pyttyyn, jonka kaasi takaisin
tortoon. Hän laski ja kaasi niin kauan, että näki panoksensa olevan
sekaisin, jättäen sitte sen hautumaan ja jäähtymään. Nyt nosti hän
vierrettä torrosta pyttyyn, johon hän hämmensi hiivaa sekaan, ja vei
sen tekeytymään tuvan uunin leukakivelle. Iltapuolella oli vierre
jo niin imeloitunut, että se maistui makealle. Nyt laski Mauno-setä
pyttynsä täyteen vierrettä, vei sen tupaan ja antoi jokaisen maistaa.
Ojentaen pytyn takaisin Mauno-sedälle sanoi vanha emäntä:
-- Hyvä on meidän oluen vierre, hyvä; ei se ole ollenkaan
kilapoitunut (hapahtunut). Minä kävin äsken Mattilassa ja maistoin
heidän vierrettänsä, mutta se ei ollut läheskään näin hyvää kuin
meidän; Pekka raiska oli laskenut vierteensä kilapoitumaan.
Kun käyte oli valmistunut, otti Mauno-setä sen uunin leualta ja vei
tupaseen. Kaataessaan käytettä tortoon hän saneli:
Mehiläinen meidän lintu,
mesisiipi, simasuinen!
Sivalluta siivelläsi,
koskettele kielelläsi
mun pienoisen panostani,
otran olvivierrettäni,
jotta kävis käskemättä,
kupluttelis kutsumatta
tässä tiinussa tihisis,
tässä torrossa tohisis,
ett saisin suloisen juoman,
oivakuntoisen oluen,
joka miehet miellyttäisi
sekä naiset naurattaisi
tänä juhlana jalona,
suuren joukon juominkina.
Oluen kyllin torrossa käytyä se laskettiin puolikkoihin, joiden
runtukat kitkastettiin (tahastettiin) lujasti.
Kun Tuomaan päivänä sattui olemaan nuoska (suoja) ilma, niin Tinnon
Lauri tuli Niemelän kyläläisiä pyytämään nuotan vetoon, että
saataisin jouluksi verestä kalaa. Se oli Niemeläisistä hyvä tuuma.
Toisista taloista läksi yksi mies kustakin, kun heillä oli vain puoli
miesosaa, mutta Niemelästä, jolla oli koko miesosa, läksi kaksi
miestä, Yrjö ja Matti, jäätä syytämään (avantoja hakkaamaan).
Iltahämärissä mentiin nuotalle, mies kustakin talosta, vaan
Niemelästä kaksi, nimittäin Mauno-setä ja lautamies. Lautamies pani
sukat ja uilot jalkaansa, mutta Mauno-setä kääri lankaiset hattarat
jalkainsa ympärille ja pani parkkikiskoiset sianvillapaulavirsut.
Jokainen pani jääkengät jalkapohjainsa alle, jottei lankeaisi
liukkaalle jäälle. Käsineinä oli jokaisella jouhikkaat (jouhista
tehdyt kintaat) ja niiden sisässä tuplikkaat (sarasta tehdyt
kintaat). Kukin pisti evästä kalakonttiinsa. Rantaan mentyä otettiin
lavasta nuotta, pantiin rekeen, vedettiin miehissä apajalle ja
potkittiin (laskettiin) laskimesta sisään, niin että kivekset ja
lavukset kalisivat. Potkiessa lausui Mauno-setä:
Työnnän verkkoni vesille,
ahvenien asunnoille.
Ahti aaltojen kuningas,
veen on vankan vallitsija!
Aukaise salainen salpa,
väännä vetinen veräjä:
anna juosta joukon suuren,
kalalauman lasketella
tämän kierroksen kehään
aluell tämän apajan!
Annoit ennen, annoit eilen,
anna nytkin nytkähytä!
Nuotan järveen potkittuaan menivät nuottamiehet Pölhölahteen maalle,
tekivät nuotion rannalle ja söivät illallisensa. Sitten he uittivat
nuotan ja vetivät saattimesta (nostoavannosta) ylös. Nuotan perää
nostaessa liikkuivat miehet tavallista varmemmasti. Kun nuotan
perä aukaistiin, oli siellä koko joukko särkiä ja ahvenia. Nuotta
potkittiin uudestaan samaan apajaan, ja potkiessa saneli Mauno-setä:
Vellamo veen emäntä,
puhdas muori muo'ollinen!
Lyöte lykkyvaattehisin,
antipaitoihin paneite
minun pyyntipäivinäni,
sinun anti aikoinasi.
Onhan sulla antamista
kaikenlaisia kaloja:
sinerviä siikasia,
levehiä lahnasia,
kiiskiä kinokaloja,
ahvenia ruotaisia,
matehia mutaisia,
norssia nopelopäitä.
Toisesta ja kolmannesta apajasta saivat he pelkkää norssia. Kalat
pantiin kontteihin, säkkeihin ja viimeiset rekeen ja tuotiin
Niemelään, jossa kalamiehet vähän aikaa levähtivät ja sitten jakoivat
saaliinsa. Mari-muori toi elohurstin ja levitti sen lattialle, johon
kalamiehet tyhjensivät konttinsa. Koko talon väki kokoutui katsomaan
saalista. Mauno-setä määrättiin kalojen jakajaksi. Hän valitsi yhtä
suuret kalat, jotka jakoi kahdeksaan yhtä suureen osaan, joista
toiset nuottamiehet vuoronsa perään ottivat osansa, vaan kaksi
viimeistä osaa otti Mauno-setä itselleen, kun Niemelän talolla oli
koko miesosa. Pienemmät kalat ja norssit (kuoreet) jaettiin korilla
edellä kerrotulla tavalla. Noppoessaan viimeisiä kaloja hurstilta
sanoi Mauno-setä:
-- Taitaa norssin saalis tästäpuoleen haristaa, kun onikansilmiä on
tullut nuotassa.
Sitten vei kukin osansa kotiinsa. Nostaessaan kalakonttia olallensa
sanoi Tinnon Heikki:
Suuret kalat suolaan,
pienet kalat kattilaan.
Kalamiesten mentyä kävivät Niemelän naiset rahvaalla (joukolla)
kaloja ruokkimaan. Kukin laji pantiin eri astiaan. Kun kalat oli
ruokittu, sanoi isäntä:
Ahvenet syödään ajallaan,
vaan säret pannaan säästöön.
Ahvenista laitettiinkin murkinaksi serpa (soppa). Tuvan lämpiämisen
perästä kuivattiin norssit tuvan uunissa kapakaloiksi. Muut kalat
suolattiin.
Tuomaan päivänä aamupuhteella toi isäntä aitasta talivarastonsa
tupaan ja punnitsi sen. Sitten laski hän lukua, kuinka monta
kynttilää niistä saapi, kun kuusi kynttilää luetaan naulalle. Selon
saatuaan otti hän entiset kynttiläpuikot, jotka pisteli seinänrakoon
vierekkäin. Ukko-Lauri toi huoneesta aivinaista, puhtaaksi pestyä
vanhaa verkkoa, jonka hän leikkeli keritsimillä kaksi vertaa
niin pitkiin sirokkeihin kuin kynttilät olivat, asetti sirokkeet
keskosistaan puikoille ja kiersi yhteen molemmat päät, jotka sitten
voiteli talilla. Näitä kynttilänsydämiä asetti hän neljä kullekin
puikolle. Kun isäntä muilta töiltään joutui, hän kävi ukko-Laurin
avuksi.
Saatuansa kynttilänsydämiä tehdyksi tarpeellisen määrän vei
ukko-Lauri ne tupaseen, otti kaksi pirkaletta, joiden toiset päät hän
asetti pienelle pöydälle ja toiset päät sorvauspenkille. Poikittain
pirkaleiden välille asetti hän kynttiläpuikot siten, että puikkojen
molemmat päät tulivat pirkaleiden päälle, joten kynttiläin sydämet
saivat vapaasti riippua puikoissaan pirkaleiden välillä.
Sillä aikaa kun ukko Lauri kynttilänsydämiä sijalteli, vuoli
lautamies puukollaan talin pieniksi murukkeiksi, jotka sitten pani
vaskikattilaan, jossa hän ne sulatti vienolla tulella.
Talin valistuessa ukko-Lauri toi aitasta tupaseen kynttiläkirnun,
asetti sen sopivalle paikalle ja kaasi varia vettä kirnun puolilleen.
Lautamies täytti kirnun sulatulla talilla aivan piripinnalleen.
Nyt otti ukko-Lauri pöydänreunimmaisen kynttiläpuikon, pisti
siinä riippuvat kynttilänsydämet kirnuun niin juurta myöten,
että puikon päät koskettivat kirnun laitaan, vetäisi heti ne
jälleen ylös, tiputti niihin tarttuneen liian talin kirnuun ja
asetti kynttiläpuikon jälleen paikalleen. Seuraavat kynttilät
kastoi hän samalla tavalla ja teki sitä järjestyksessä aina
sorvauspenkinlaitimmaiseen päähän saakka. Sitten hän aloitti taas
kastamisen uudestaan pöydänpuoleisesta päästä ja pitkitti toiseen
päähän saakka lisäten tuon tuostakin varia talia kirnuun, sikäli
kuin tarve vaati. Aika välistä leikkasi hän kynttilöiden alapäähän
kasvaneen liian talin kirnuun sulamaan. Vihdoin joutui isäntäkin
ukko-Laurin avuksi ja kastamista pitkitettiin yhdessä entisellä
tavalla siihen asti kun kynttilät saivat tavallisen vahvuuden.
Pienet pojat olivat laittaneet itselleen muutamia kynttilänsydämiä,
jotka he kastoivat perästäpäin, ja niin saivat hekin omatakeisia
kynttilänpipeloita, joita he jouluna polttelivat pienillä pöydillä.
Sitten veivät isäntä ja ukko-Lauri kynttilät aittaan ja laittoivat
ne kynttiläkoloon, joka oli yhdestä puusta tehty ja vetokannella
varustettu kaukalo.
Kun illallinen oli syöty, pantiin piirakasotrat uuniin kuivamaan
yönajaksi. Seuraavana aamuna kun murkina oli syöty ottivat naiset
otrat uunista, lesettivät ja puohtivat ne ja ukko-Laurin miniät Elli
ja Heti menivät tupaseen käsikivellä ryynejä jauhamaan. Ensi kerralla
laskivat he otrat niin karkeiksi, että jyvä meni poikki, toinen
halki ja kolmas jäi kokonaiseksi. Tytöt ajoivat kivenlautasilta
listimat tuohivakkoihin ja toivat ne tupaan seulottaviksi. Yrjön
vaimo Liisa seuloi listimat harvalla seulalla tuvan pöydällä olevaan
seulikanteen. Sohvi, Mari-ämmän tytär, levitti elohurstin lattialle,
jolle hän puohtimella puohtaen erotti akanat niistä kokonaisista
ja poikkinaisista otrista (listimoista), jotka eivät Liisan seulan
läpi kulkeneet. Toiset tytöt, Kaisa ja Anni, veivät listimat
tupaseen uudestaan jauhettaviksi, tuoden sieltä toisia listimoita
seulottaviksi ja puohdettaviksi. Seitsemän kertaa laskettiin otrat
kiven läpi, ennen kuin kaikki saatiin ryyneiksi.
Kun isännän vaimo Riitta sai alustaneeksi joululeipätaikinan, tuli
hänkin avuksi. Hän otti Liisan seulikannesta suurimot, seuloi niistä
erikseen hienot ryynit tiheällä seulalla toiseen seulikanteen
ja kaasi seulaan jääneet piirakkaryynit tuohivakkaan. Riitan
seulikannesta otti Mari-ämmä seulikkeet (hienot ryynit) ja seuloi ne
hienolla seulalla omaan seulikanteensa. Seulaan jääneet hienot ryynit
kaasi hän ihokiskoiseen tuohivakkaan. Seulikanteen jäivät kantajauhot.
Katsellessaan naisten puuhaa sanoi Mauno-setä:
Työ jauhaminen, työ puohtaminen,
se työ, kun seulominen.
Kun kaikki oli saatu valmiiksi, laskettiin säkkiin piirakasryynit,
joista sitten tehtiin joulupiirakoita, seulikkeet laskettiin eri
säkkiin ja niistä keitettiin velliä seipään vinkuessa (talven
sydännä), akanat ja kantajauhot korjattiin rouhekölsään eläinten
veteen pantavaksi.
Ikäpuolella leivottiin ja paistettiin joululeipiä puhtaista
ruisjauhoista. Huomiseksi pantiin ruislestytaikina.