Edelliset. Osvald.
OSVALD. Anteeksi, hyvät sukulaiset! Mutta minulla on ollut niin paljon
työtä!
SEBASTIAN (painokkaasti). Sinä annat meidän odotuttaa itseäsi, Osvald!
OSVALD. Tulimmaista, niinkuin ei minulla olisi ollut kyllin työtä
karkulaisten etsimisessä. Minä en ole säästänyt aikaa enkä rahaa!
AARNO. Eikö heistä ole mitään kuulunut?
OSVALD. Olivat siepanneet ne kiinni jo, mutta päästivät uudelleen
menemään, narrit!
NATHALIA. Kuinka voi sellainen olla mahdollista!
OSVALD. Väärän ilmotuksen johdosta. Niitä on ollut juonessa kokonainen
joukko!
ROUVA. Kyllä, kyllä on pahuus noussut yli: äyräittensä!
NATHALIA. Eikö ole enää lakia ja järjestystä maassa!
SEBASTIAN (koputtaen pöytään). Kas niin, hyvät naiset ja herrat! Koska
minä ilokseni huomaan, että useat kunnioitettavista sukulaisista ovat
kutsua noudattaneet, niin alkakaamme siis kokous. Olen kutsunut tänne
tuomarin pitämään pöytäkirjaa ja samalla valvomaan laillisten muotojen
noudattamista.
LEMMENHEIMO (asettuen pöydän sivuun, kaivaen papereita salkustaan
ja rykäisten mahtavasti). Ensiksi minä pyydän kysyä: onko kellään
läsnäolijoista mitään muistuttamista kokouksen laillisuutta vastaan?...
(Äänettömyys.) Ehkä sitten toimitamme nimenhuudon. — Onko 'täällä
jalosukuinen rouva Klara Eugeniita Klingenskjöld?
ROUVA. Minä.
LEMMENHEIMO. Hänen tyttärensä jalosukuinen neiti Cecilia Charlotta
Elisabeth Klingenskjöld?
SEBASTIAN. Hänestä on juuri kysymys.
LEMMENHEIMO. Jaha! Jaha! — Jalosukuinen neiti Nathalia Anastasia
Eudocia Beatrice Alice Adelaide Klingenskjöld?
NATHALIA. Minä, tuomari!
LEMMENHEIMO. Jalosukuinen naimaton neiti Eufemia Emilia Lovisa Katarina
Kristina Klingenskjöld?
NATHALIA. Estetty, sairauden tähden!
LEMMENHEIMO.. Jalosukuinen herra forstmestari Sebastian Aristarcus
Gustaf Adolf Napoleon Romulus Remus Atos Portos Aramiis Bonifacius
Lennartti Klingenskjöld?
SEBASTIAN. Minä.
LEMMENHEIMO.. Tehtailija Osvald Osrik Klingenskjöld?
OSVALD. He, he, olenhan minä, olen.
LEMMENHEIMO.. Jalosukuinen ylioppilas Aarno Johannes Klingenskjöld?
AARNO. Minä olen.
LEMMENHEIMO.. Jaha!... Muita täällä ei olekaan. Ennenkuin alotamme
käsittelyn, ehkä forstmestari tahtoa selventää tilannetta muutamalla
sanalla.
SEBASTIAN (rykäisten juhlallisesti!). Hyvät sukulaiset, naiset ja
herraa! Me kokoonnumme tänne surullisessa ajankohdassa. Kumouksellinen
henki, vallattomuus ja kaikenlaiset hajoittavat voimat jäytävät
kansamme elinjuuria. Yhteiskunnan perustukset järkkyvät; ei kunnioiteta
enää inhimillisiä oikeuksia eikä kotien rauhaa ja pyhyyttä. Nyt on jo
tultu niin pitkälle, että kumouksellinen henki ja varattomuus ovat
nostaneet päätään meidän omassa keskuudessamme — meidän, jotka korkein
maailmanjärjestys on asettanut moraalin, järjestyksien ja lakipohjaisen
yhteiskuntarakennuksen kulmakiviksi... Mitä se on?
(Ovella syntyy jonkinlaista nujakkaa, kun viinuri koettaa estää Hannua
ja hänen tovereitaan pääsemästä huoneeseen.)
HANNU. Mitä, aijotko sinä hunsvotti sulkea meiltä tien! Rohkenetko
sinä selkärangaton mies astua aatelismiehen tielle?
VIINURI. Teme hoone ole ylösotettu, min härre!
HANNU. Tuhat sarvipäätä! Kyllä minä otan sinut pian ylös ja paiskaan
alas, niin ettei jää muuta kuin märkä täplä, jota ei voi kuivatakaan
muulla kuin imupaperilla!
VIINURI. Teme yks härre ei päästä sisään!
HANNU. Ja miksei, sinä senkin häntyri?
VIINURI. Hene inte kraji! Ei ole kova, kova kaula... så där! Var så
guud!
ERNST. Ei ole kovaa kaulassa, hän tarkoittaa,
HANNU. Vai niin, sinä vintiö! Kyllä minä laitan sinulle kovan kaulaasi,
jollet väisty! Viisi sormea veisuvarteen, sinä kanalja!
VIINURI. Pite olla kraji, kraji, så där!
HANNU. Katso etten ota kraavelistasi kiinni, sinä lautasennuolija!
(Työntää hänet syrjään ja astuvat sisään, kaikki hienossa humalassa.)