HANNU. Hitto soikoon, luulitte laskettavanne vain autolla läpi elämän
heila rinnalla! Ettekä ottanut huomioon,, että mekin satuimme olemaan
matkassa! No niin, sellainen huomaamattomuus on sattunut hyvin monelle!
(Nauraa hyväntuulisesti ja ottaa olutta.)
NIMISMIES (Cecilialle). Toivoin voivani luovuttaa teidät parempiin
käsiin... Mutta, ikävä kyllä, näyttää käyvän toisin.
CECILIA. Mekin olisimme sen suoneet! Olette ollut niin ystävällinen,
nimismies.
EDVIN. Kyllä minä nämä herrat vielä opetan!
NIMISMIES. Jos he käyttäytyvät tahdittomasti, niin uhatkaa ilmoittaa
poliisimestarille! Vanhojen poliisimiesten tapana on kohdella kaikkia
rikollisina. — No niin, jääkää nyt hyvästi! Ja parempaa onnea!
(Puristaa kädestä.)
HANNU. No, joko te menette, nimismies? Olisin mielelläni tahtonut
kuulla, minkä menetelmän mukaan te nipistitte heidät kiinni. Minulla on
aivan uusi pettämätön järjestelmä. Minä etsin henkilöni sieltä, missä
kaikkein vähimmin luulisi niiden olevan.
NIMISMIES. Siltä se näyttää! Mutta minulla ei nyt ole aikaa
keskustella. — Minun ei kai tarvinne huomauttaa herroille, että heitä
on kohdeltava hyvin!... Hyvästi! (Poistuu.)