Edelliset. Cecilia. Edvin. Nimismies.
HANNU (hämmästyneenä) Mitä näenkään!... Tuhattulimmalsta, siinähän
ovatkin meidän karkulaisemme, joita olemme ajaneet takaa kautta Suomen!
Tuodaan aivankuin tarjottimella! Hitto soikoon, sitäpä voi kutsua
onnenpotkaukseksi!
NIMISMIES. Anteeksi, mutta minä en tunne herroja!
HANNU. Minä olen etsiväylikonstaapeli Kivekäs Turun poliisilaitoksesta;
tällä kertaa hieman toisellakymmenellä, mutta aina tehtävänsä tasalla
oleva mies. Ja tämä toverini on etsiväpoliisi Rankonen, jos saan luvan.
Olemme juuri etsineet tätä herraväkeä. Tässä on merkkini, jos sallitte.
(Näyttää poliisimerkkiä nimismiehelle.)
NIMISMIES. Hm!... No niin, tämä säästää minut enemmistä
toimenpiteistä. Minun on siis luovutettava pakolaiset teille.
HANNU. Aivan niin, jos suvaitsette! Olette tehnyt meille korvaamattoman
palveluksen, nimismies. Mutta olkaa varma, että teitä tullaan
muistamaan ensi pääsiäisenä, taikka sitten ei minun sanallani ole
mitään kantavuutta tässä maassa!
KALLE (hiljaa) Mikä muuten on luultavampaa!
NIMISMIES (katsellen pöytää). Täälläpä on kaunista siivoa!
HANNU. Kodikasta, nimismies, enemmän kodikasta kuin kaunista!
NIMISMIES (ivallisesti). Onko teillä aina tapana valmistautua
tehtäviinne näin perusteellisesti?
HANNU. Valitettavasti meidän tavallinen ohjelmamme on paljoa
kuivempi... Mutta näin maaseudulla vieraillessamme me toisinaan
upotamme ja kuoletamme "Vanhan Aatamin".
NIMISMIES. Vai sillä tavalla!
HANNU. Kohtasimme täällä pari kauppamatkustajaa, ja, niinkuin nimismies
tietää, ne herrat eivät ole suinkaan mitään lihansakiduttajia. Heillä
oli ainetta mukana ja saivatpa minutkin tinkimään hieman siveellisistä
periaatteistani. Nyt he nukkuvat kuin aasit tuolla toisessa
huoneessa... (Huoaten.) Sääli miehiä kaikissa tapauksissa; sillä heidän
uransa ei tulle olemaan pitkäaikainen. Siihen ovat he liiaksi väkeviin
meneviä, raukat!
NIMISMIES. No niin, tämä herrasväki jää siis teidän haltuunne.
HANNU. Luonnollisesti. Kyllä me viemme mammanpiian mammalle takaisin
kaikella kunnialla!... Noo, nuorlpari, teidän kuherrusmatkanne loppui
sangen lyhyeen kuin Molkan tupakki! Mitä?
NIMISMIES. Teidän leikinlaskunne on hieman paksunlaista!
HANNU. Eikö mitä, todellisuus on aina paksumpaa! — Te laskitte
hyvin, luutnantti! Mutta te unohditte, että me elämme järjestetyssä
yhteiskunnassa.