Hannu. Kalle. Janne, 1 ohjaaja.
JANNE (tulee kantaen ohjaajan kanssa tikapuita). Tässä ovat tikapuut.
KALLE. Viimeinkin! Teittekö ne uudesta vai missä viivyitte?
JANNE. Emme tahtoneet löytää sopivia. Toiset olivat liian raskaita.
Olemme hukanneet väin aikaa.
KALLE. Ryhdytään sitten toimeen.
HANNU (uljaasti). Minun tehtäväni on johtaa hyökkäystä. Lyökää telki
ulko-oven eteen, niin eivät pääse kimppuumme, vintiöt! Ja pystyttäkää
tikapuut vasempaa balkongia vastaan. Eteenpäin mars, kanaljat!
JANNE. Ja Hannu saa kiivetä ylös! Hän on rohkein meistä ja tuntee talon.
HANNU (pelästyen). Mi-minäkö?... En jumaliste astu jalallanikaan noille
telineille! En vaikka niiden yläpäässä odottaisi minua ikuinen autuus!
JANNE. Mitä? Niskotteletko mies? Ei se ole yhden määrättävissä!
KALLE. Niin, mitä siihen sakki sanoo!
HANNU. Tuhattulimmaista! Ettekö te sitten käsitä, että tuollaiset tiet
kuuluvat solakammille miehille! Olenko minä mikään sirkusvoimistelija
taikka "lentävä hollantilainen?" Minä pysyn maaperässä, minä! Kas niin,
ei sanaakaan siitä, pojat!
JANNE. Vai niin, sinä pidät noita rasvojasi kovin suuressa, arvossa.
HANNU. Niin, niin, poika! Ne ovat maksaneet minulle kokonaisia pääomia.
KALLE. Eihän tuollaista norsua mitkään tikapuut kestäisi... Mutta
mennään nyt.
JANNE. Eikä Hannu uskalla kiivetä korkeammalle kuin Hetan sänkyyn.
HANNU. Menkää, menkää kultapojat! Minä jään vartioimaan.
(Miehet poistuvat tikapuineen ja häviävät vasemmalle. Hetkisen kuluttua
kuuluu kova kolaus ja sen jälkeen yläkerran akkunasta kiukkuinen miehen
ääni.)
ÄÄNI. Mitä se on?... Kuka siellä on?
HANNU. Tulimmaista, nuo aasit eivät osanneet toimia hiljaa! On
terveellisintä siivota itsensä pois täältä! (Aikoo hiipiä pois.)
ÄÄNI. Ketä te olette?... Ja mitä te tahdotte?... Vastatkaa!
HANNU (kauhuissaan). Me-me olemme kunniallisia, perustuslaillisia
miehiä! (Aikoo paeta, mutta samassa pamahtaa vihainen laukaus. Hannu
hypähtää kohoksi ja putoaa istuvilleen maahan kiljahtaen) sus siunaa!
Nyt ne ampuivat minut! (Makaa hetken liikkumatonna ja alkaa varovasti
liikkua.) Herra varjelkoon! Olenkohan minä vielä hengissä! (Tunnustelee
itseään.) Ei, se ei voi olla mahdollista. Sattuihan laukaus minuun...
Parasta pysyä kuolleena, muuten sieltä pamahtaa uudelleen! (Heittäytyy
maahan.)