Edelliset. Heitä.
HETA (raivoissaan). Te lurjukset ja hulikaanit! Vai tänne te tulette
tappelemaan ja häpäisette minun siivon ravintolani, jota vastaan
maistraatti on vain kerran muistuttanut. Jollette ole ihmisiksi, niin
jumaliste minä voitelen teidät niin, ettette elämässänne terveeseen
suuhun syö. Vai tänne te kelvottomat tulette mellastamaan ja elätte
kuin villit! Viette minulta vielä ravintolaoikeudet, senkin kulkurit!
Saatatte minut maantielle ja häpäisette hyvän nimeni ja maineeni, joita
vastaan ei yksikään elävä sielu voi muistuttaa! Jos te vielä uskallatte
lujaa yskäistä, niin minä pehmitän teidät, että saadaan lakanoilla
nostella! Onko tämä mikään markkinapaikka.
HANNU. Henkäise nyt jo välillä.
HETA. Mitä täällä on tapahtunut? Miksi ette puhu lurjukset!
HANNU. Se on sula mahdottomuus, hyvä ystävä! Sula mahdottomuus!
HETA. Kuka täällä ampui?
EDVIN. Minä... ja ammun vastakin, jos silmilleni hyökätään.
HETA. Kuka teitä on sitten häirinnyt?
EDVIN. Kysykää näiltä kantavieraitanne, jotka te näytätte tuntevan niin
hyvin nimeltä.
HANNU (rauhoittaen). Nämä toverit tahtoivat vain hiukan motionia!
Kun he näkevät eheän takin jonkun yllä, niin vaikuttaa se hieman
ärsyttävästi heidän yhdenmukaisuuteen tottuneeseen silmäänsä. Muuten
oli se hyvin viaton juttu! Perin viaton, Heta!
HETA (uhkaavasti). Jos te käytte vieraiden kimppuun, niin varokaa
korvianne!
EDVIN (hilpeästi). Antakaamme sen jutun olla!... Ja te, rouvani,
heittäkää pois tuo pamppu, vaikka se pukeekin teitä niin
oivallisesti!... Laittakaa sen sijaan näiille reippaille pojille juomaa
pöytään. Minä maksan kaiken!... He saavat sietää hiukan eheääkin takkia.
HETA. No, se on toinen asia. Sitävartenhan tämä paikka onkin.
KALLE. Se on miehen puhetta!
HANNU. Se tuli kuin minun suustani ja sielustani.
JANNE. Näkihän sen jo ensi iskuista, että siinä on mies!
ARVO. Ehkä tästä tulee vielä hyvää perässä, kun niin vihainen alku oli!
(Miehet asettuvat pöytiin ja Heta ja tarjoilijatar lennättävät heille
juomia pöytään.)
HANNU (mennen Edvinin pöytään). Anteeksi, nuoret herrat. Te olette
sivistyneitä miehiä. Ja minä toisinaan kaipaan sivistynyttä seuraa,
että saan keskustella hiukan syvemmistä asioista... Nämä toverit ovat
kyllä kunnon poikia, mutta heidän kasvatuksensa on hieman laiminlyöty.
Ja heidän henkiset harrastuksensa liikkuvat enemmän arkipäiväisillä
aloilla. — Kas niin, minun nimeni on... mutta eihän se kuulu asiaan.
Otaksun, että herratkin haluavat mieluimmin unohtaa omansa.
ARVO. Siinä osasitte oikeaan!
HANNU. Arvasin sen! No, mitäs nimistä! Tällaisissa paikoissa rehelliset
miehet tuntevat toisensa vain naamasta... Manullakin oli nimi... No
niin, olen tehnyt voitavani unohtaakseni sen.
EDVIN. Koska te näytätte olevan noin reippaita poikia, niin kai
te kunnollista palkintoa vastaan otatte suorittaaksenne erään
pikkutehtävän?
HANNU (hyväntahtoisesti). Vaikka kaksi, nuori herra; vaikka kaksi!
EDVIN. Sen pitäisi tapahtua jo tänä yönä.
HANNU. Minä tarkoitan: jollei se ole lakia ja yleistä moraalia vastaan.
Katsokaas, me olemme sentään jossain määrin kunniallisia miehiä,
vaikkei meistä kaikki kelpaakaan juuri lapsenkummiksi.
EDVIN. Siitä voitte olla rauhallinen! On kysymyksessä vain
naisenryöstö, josta on tytön kanssa jo edeltäpäin sovittu. Hauska ja
aivan kunniallinen seikkailu.
HANNU (innostuen), No, silloin te käännyitte oikean miehen puoleen. Se
on juuri minun erikoisalani. Minä nimittäin janoan ritarillisia tekoja!
Se istuu veressä, nähkääs... Mutta eihän se vain ole vaarallista?
ARVO. Ei ollenkaan! Me tulemme mukaan. Ajamme sinne autolla.
EDVIN. Morsiameni omaiset juonittelevat ja tahtovat pakottaa hänet
menemään toiselle miehelle.
HANNU. Lurjukset! Kyllä me tytön sieppaamme, että suit sait vaan! Missä
hän on?
ARVO. Onpahan vain eräässä kartanossa tässä lähistöllä. Pyhäjoen
kartanossa.
HANNU (ällistyen). Py-pyhäjoen!... Minä tunnen sen paikan. Hm!... Siksi
te kai käännyittekin minun puoleeni.
EDVIN. Aivan niin... mutta vaikuttaako se asiaan, vaikka se onkin
sukulaistalo?
HANNU. Eikä hitossa! Sitä parempi!... (Innostuen.) Minulla onkin tuolle
herrasväelle hiukan vanhaa hapatusta, ja nyt minä sen maksan. He ovat
kohdelleet minua koiramaisesti, sillä ilman noita helliä sukulaisia
minä olisin vielä isäntänä Pyhäjoessa!... Siitä tulee saakelin lystikäs
leikkaus! Samalla kuin autan tuota tyttöraukkaa saan nolata noita
rakkaita sukulaisia! Mikä verraton jutku!
EDVIN. Onko asia päätetty?
HANNU. Päätetty, tuossa käteni! Tulimmaista, siitä tulee sukkela
temppu! Saakelin hauska leikkaus, jossa tahdon minä olla mukana!... Kas
niin, jättäkää tämä asia minun huolekseni. Minä otan mukaani vain pari
ripeätä nuorukaista...
ARVO. Onko se tarpeellista, kun me tulemme mukaan?
HANNU. Se on välttämätöntä jälkien peittämiseksi, On parempi, ettette
näytä siellä naamaanne. Teidät voitaisiin tuntea! Minulla on loistava
suunnitelma; luottakaa minuun!
EDVIN. No olkoon sitten niin.
HANNU. Mutta suokaa anteeksi, herrat...
ARVO. Noo, sanokaa pois vain!
HANNU. Te ymmärrätte, herrat... hitto soikoon, te käsitätte, ettei
ihminen elä paljailla hyvillä töillä! Minä olen puolittain perheellinen
mies. Sentähden pieni vippaus... pieni etulaukaus ei tekisi pahaa... Yö
on kylmä ja tarvitsee hiukan lämmitystä. Nähkääs, herrat, hieman evästä
mukaan.
EDVIN. Mutta jos se pilaa hyvän yrityksen.
HANNU. Ei mitään vaaraa, herrat! Ei mitään vahinkoa! Minun
normaalitilani on alituinen humala; ainainen hieno huimaus. Se voi
kyllä huiputtaa unikoita, muilta näin monivuotista toveriaan se ei petä!
EDVIN (antaen muutamia seteleitä). No, tuossa on ensi hätään. Miehenne
saatte itse valita, kunhan he vain ovat kunnollisia.
HANNU. Kerrassaan uskollisia ja kunnon poikia, herra!... Kiitoksia,
herra, tämä on ruhtinaallista!... Te voitte luottaa meihin! — (Huutaa.)
Janne ja Kalle! (Miehet lähestyvät.)
JANNE. Mistä on sitten kysymys?
HANNU. Tällä nuorella herralla on meille eräs tehtävä! Oikein hiton
sukkela jutkaus, sen voin vakuuttaa!
KALLE. Onko se tehtävä kuumaa?
HANNU. Ei kuumaa eikä kylmää, vaan siltä keskiväliltä, pojat.
Seikkailu, oikein hiton kuosikas seikkailu!
JANNE. Tarvitaanko siinä muuta kuin nyrkit?
EDVIN. Ei missään nimessä aseita! Sen pitää käydä hiljaa!
KALLE. Tietysti tuppirauta mukaan. Puukoton mies on kuin hännätön koira!
EDVIN. No niin, me tulemme sitten puolen tunnin kuluttua teitä
hakemaan. (Menee tiskin luo maksamaan.)
HANNU. Voitte luottaa meihin, herra!
EDVIN. Mutta muistakaa: ei mitään väkivaltaa eikä aseita:! (Poistuu
Arvon kanssa.)