Cecilia. Edvin. Arvo.
ARVO. Anteeksi, että häiritsen! Mutta tulin ajatelleeksi, että sinä
olisit jo tarpeeksi kypsä lähtemään.
EDVIN. Sinä, sinä siis tiedät...
ARVO. Tiedän... Herra Sebastian lausui syvän valittelunsa, että kaartin
luutnantilla oli niin paljon rohkeutta.
EDVIN (kuohahtaen). Hänellä on sitä vielä enemmän jos niiksi tulee!
ARVO. Paljon mahdollista, mutta toivon, ettet osoita sitä nyt.
EDVIN. Mitä sinä tarkoitat?
ARVO. Että tämän jälkeen pitäisit itseäsi ilmaan räjähytettynä miehenä,
jolla ei ole mitään järjellistä syytä viipyä talossa.
CECILIA. Oo, te olette julma!
ARVO. En Ollenkaan, rakas neiti! Mutta rukkaset ovat eräänlainen
siveellinen ulospotkaus, joka ei kyllä käy erittäin jäsenille, vaan
sitä enemmän kunnialle. Eikä se eroa juuri luonnollisesta muussa kuin
siinä, että jälkimmäisen perästä voi vielä joskus poikkeustapauksessa
palata taloon, mutta edellisen tuskin koskaan.
EDVIN (tarmokkaasti). Cecilia, oletko valmis siihen, mitä sanoit?
CECILIA. Olen, Edvin!
ARVO. Onko tunkeilevaa kysyä: mihin?
EDVIN. Seuraamaan minua.
ARVO. Kas niin, vähempää en sinulta odottanutkaan!
EDVIN. Älä nyt rupea neuvomaan! Se ei kumminkaan mitään auta. Tässä
asiassa en anna kenenkään mestaroida tekojani.
ARVO. Kuka sitä sitten tahtoo? On vain kysymys, onko se järkevää.
EDVIN. Hiiteen kaikki järkevä! Olen saanut nenälleni ja nyt minä toimin!
ARVO. No, toimi, toimi veikkonen! Ota neiti syliisi, nouse satulaan ja
anna huristaa kuin kirgiisi!
EDVIN. Mutta mitä minä sitten teen? Tyttö itse pyytää minua viemään
hänet tästä pesästä, jossa hän ei voi elää. Olisinko silloin mies, jos
jättäisin hänet tänne?
ARVO. Onko asia niin?
CECILIA (pyyhkien silmiään). On... Tahdon täältä pois.
ARVO. Hm!... Mutta pilaisikohan hyvä neuvo asiaa. Rakastuneet eivät
koskaan ole liiaksi järkeviä.
EDVIN. Mikä neuvo?
ARVO. Että poistumme nyt yhdessä ja tulet hakemaan morsiamesi yöllä
kuin kristitty ihminen.
EDVIN. Sinä tarkoitat siis...
ARVO. Minä vain kysyn, kuinka pitkälle sinä luulet tämän neidin kanssa
pötkiväsi päivällä, ennenkuin viranomaiset nappaavat sinut kiinni.
EDVIN. Se on totta!
ARVO. Mutta kun tulet yöllä hyvä auto mukanasi, niin voit taivaltaa
60 kilometrin nopeudella tunnissa aina aamuun saakka. Ja silloin olen
minäkin teidän nöyrin palvelijanne.
EDVIN. Mitä siihen sanot, Cecilia?
CECILIA. Minä suostun jo ennakolta kaikkeen!
EDVIN. Ole sitten valmiina keskiyön aikaan. Me tulemme.
CECILIA. Mutta minä nukun toisessa kerroksessa eikä minulla ole
ulko-oven avainta.
EDVIN. No, parvekkeelle siinä ainakin pääset. Me käytämme tikapuita.
ARVO. No niin, luottakaa meihin, neiti... Varustautukaa myöskin
lämpimillä vaatteilla yöllistä matkaa varten.
CECILIA. Ollen silloin valmiina.
ARVO. Kas niin, nyt me lähdemme. — Tämä tulee tietysti kuohuttamaan
koko sukua. Sentähden on parasta, että etsimme Hannu herran käsiimme.
EDVIN. Mitävarten?
ARVO. Saatpa nähdä, että meillä on hänestä paljon hyötyä. Hänestä
saamme tälle yritykselle jonkinlaista oikeudellista pohjaa, jos hän
suostuu puolellemme. Onhan hänkin neidin setä!
EDVIN. Ah, se on totta! Mutta mistä löydämme hänet?
ARVO. Kuulemani mukaan majailee hän jossain vähemmän siistissä
laitakaupungin kapakassa. Meidän on kai mentävä nyt sinne.
EDVIN. Mutta siitäpä sukeutuu sangen mieltäkiinnittävä tuttavuus! Minua
alkaa tämä jo huvittaa.
ARVO. No niin, heitä nyt jäähyväisesi! Minä katselen muualle. (Menee
akkunaan.)
EDVIN. Sinä olet oivallinen! (Sulkee Cecilian syliinsä.) Kunpa olisin
varma, ettei sinun koskaan tarvitsisi tätä sokeaa luottamustasi katua,
Cecilia!
CECILIA (luottavaisesti). Ei koskaan, ei koskaan, Edvin! Sinä tiedät
kuinka kuolettavaa tämä elämä on. Minä aivan tukehdun.
EDVIN. No, herran nimessä sitten! Ja minä lupaan, että jos se minusta
riippuu, niin sinun ei milloinkaan tarvitse tätä askeltasi katua.
CECILIA. Minä luotan sinuun. Edvin.
ARVO. Noo, kas niin... Tuo on kyllä kaunista, mutta jättäkää loppu
toistaiseksi.
EDVIN. No niin, hyvästi Cecilia! Muista klo 12!
CECILIA. Minä muistan! Hyvästi Edvin!
ARVO. Ja nyt me lähdemme kuin nenänsä polttaneet miehet. Nöyrinä
ja alistuvina, mutta ei toivottomina! (Menevät ja kohtaavat ovella
Sebastianin.)