Rouva. Edvin.
EDVIN (pienen äänettömyyden jälkeen hiukan hermostuneena). Hyvä rouva,
olen niin palavasti halunnut tilaisuutta puhua kanssanne kahdenkesken.
ROUVA. Oo, niinkö...?
EDVIN. Minulla on eräs asia, joka läheisesti koskee teitä, rouva.
ROUVA (vilkkaasti). Mutta, herra varjelkoon! Teidänhän olisi pitänyt
vihjaista vain. Teille on minulla; aina aikaa.
EDVIN. Se on eräs rohkea pyyntö.
ROUVA (mairitellen). Oo, minulle sen voitte luottamuksella sanoa. Me
kaksi ymmärrämme aina toisiamme.
EDVIN. Mitään en toivo niin hartaasti, vaikka pyydänkin teiltä kovin
paljon.
ROUVA. Te olette kovin hienotunteinen, luutnantti! Mutta rohkaiskaa
mielenne!
EDVIN. No niin, te rouvani, olette varmaankin huomannut, että minä jo
pitemmän ajan olen...
ROUVA (huoaten). Niin, olen sen todellakin huomannut. Mutta olen
odottanut, että te sanoisitte sen.
EDVIN. En ole rohjennut. Olen luullut teidän pitävän kiinni
ennakkoluuloista, rouva.
ROUVA (rohkaisevasti). Todellisten tunteiden edessä luhistuvat
ennakkoluulojen muurit!
EDVIN. Olen sanomattoman iloinen, että ajattelette niin, rouva! Te
todellakin rohkaisette minua.
ROUVA. Ja kuitenkaan ette ole vielä tarpeeksi rohkea, herra.
EDVIN. No niin, rouva, otaksun, ettei teiltä ole jäänyt huomaamatta
minun lämmin ihailuni teidän tytärtänne kohtaan...
ROUVA (kuin ukkosen iskemänä). Mi-mitä! Minun tytärtäni!!!
EDVIN. Niin, rouva. Ja koska hänkin tuntee samaa, niin toivon, ettette
kiellä meiltä suostumustanne.
ROUVA (nousten kuin käärmeen pistämänä, vaivoin hilliten vihaansa.)
Te-te uskallatte! Te olette... rohkea, herra! Minä en voi sanoin kuvata
hämmästystäni; aivan suunnatonta hämmästystäni!
EDVIN. Mutta... minä en ymmärrä teitä, rouva!
ROUVA. Vielä vaikeampi on minun ymmärtää teitä, herra! Te olette kovin
rohkea, herra!... Sitä voisi: ehkä vielä sattuvammin nimittää toisella
nimellä!
EDVIN (kylmästi). Minä huomaan, rouva, että me emme sittenkään ole
oikein käsittäneet toisiamme!
ROUVA (vihaisesti). Minä en tiedä, mitä teistä ajattelisin! Mitä teille
sanoisin! Mutta sen saa tehdä toinen... Odottakaa! (Poistuu ylpeän
näköisenä.)
EDVIN. Mitä tämä on?... Minne hän meni? Olisiko Arvo sittenkin
oikeassa! (Rouva tulee Sebastianin kanssa.)