Kun Simo Olavinpoika kolme päivää myöhemmin sotaväen osaston kanssa
hyökkäsi pienemmän nuijajoukon kimppuun Juvan Härkölässä, hämmästyi hän
suuresti nähdessään, että talonpoikain johtajalla oli käsien sijasta
villariepuihin käärityt lyhyet tyngät. Itse ei tämä omituinen päällikkö
niin ollen voinut ottaa osaa taisteluun, mutta sitä innokkaammin
yllytti hän toisia, riehuen kuin vimmattu miestensä keskellä, huitoen
ilmaa kädentyngillään, valjuna ja liekehtivin silmin. Simo Olavinpoika
tunsi hänet pian samaksi talonpojaksi, joka oli herra Götrikille tuonut
nuijamiesten kirjeen ja jolta hän esimiehensä käskystä oli hakkauttanut
kädet poikki. Hänen esiintymisensä synnytti kauhua sotamiehissä ja Simo
Olavinpojalla oli täysi työ, saadakseen heidät järjestyksessä pysyen
käymään päälle. Taistelu muuttui vimmatuksi ja ainoastaan suuremman
mieslukunsa ja parempien aseidensa avulla pääsivät sotamiehet lopulta
voitolle, kun talonpojista lähemmäs sata miestä makasi kuolleina
hangella. Loput pakenivat pohjoiseen päin ja niiden mukana hävisi
sotamiesten näkyvistä kädetön johtajakin.
Edellisenä yönä oli niinikään taisteltu Parkunmäen tienoilla, muutamia
virstoja Härkölästä itään, missä nuijamiesten jälkeläiset parisataa
vuotta myöhemmin saivat kunniakkaan voiton venäläisistä. Talonpojat
joutuivat täälläkin tappiolle ja näiden tapausten vaikutuksesta raukeni
pohjoissavolaisten kapinainto. He hajaantuivat ja palasivat niine
hyvineen kotitienoilleen.
Mutta Lounais-Savossa, jossa risteili suursavolaisten ja hämäläisten
muodostamia nuijajoukkoja, leimahteli vielä tuolla ja täällä
sodanliekki. Muutamia päiviä edellisen jälkeen taisteltiin Juvan
Koikkalassa. Siellä olivat nuijamiehet sijottuneet erääseen taloon,
jonka piha oli linnan tavoin umpeen rakennettu ja teljetty vahvalla
portilla. Kun sotamiehet lähestyivät sitä ja vaativat avattavaksi,
ilmestyi portin päälle talonpoikain johtaja Härkölästä. Typistettyjä
käsiään huitoen syyti hän sotamiehille kaameita kirouksia, samalla
kuin kapeiden ikkuna-aukkojen takana helähtelivät jousenjänteet ja
sulitetut nuolet alkoivat suhahdella ilmassa. Kammoksuen peräytyivät
sotamiehet eikä heidän päällikkönsä, joka oli itsekin saanut
nuolenhaavan otsaansa, samalla kuin toinen nuoli oli lävistänyt hänen
selkähaarniskansa, saanut heitä tekemään uutta yritystä taloa vastaan.
Tyhjin toimin peräytyivät he apuväkeä hakemaan ja sotamiesten
keskuuteen levisi kummallisia ja uskomattomia juttuja kädettömästä
miehestä, joka paholaisena riehui talonpoikain keskellä ja yllytti
heitä kapinaan.
Kun sotamiehet muutaman päivän kuluttua lisääntynein voimin palasivat
Koikkalaan, olivat kapinalliset talonpojat tipotiessään. Mutta
Remojärvellä kuulivat he joukon nuijamiehiä asettuneen samanlaiseen
linnotettuun taloon ja riensivät sinne. Tällä kertaa eivät he
yrittäneetkään taloa rynnäköllä vallottaa, vaan sytyttivät sen nurkat
tuleen. Epätoivon hurjuudella tekivät talonpojat uloshyökkäyksiä, mutta
kerta kerralta ajettiin heidät takaisin palavaan taloon.
Unelias sydäntalven aurinko oli kiivennyt taivaanrannan yläpuolelle ja
katseli välinpitämätönnä kaameata näytelmää, kun palavasta talosta
syöksyi harmaalle pakkastaivaalle savua ja liekkejä ja ilman täytti
taistelevain karjunta, liekkeihin sortuneiden surkeat huudot ja koirien
valittava ulvonta. Nuolten loppuessa ampuivat talonpojat puukoillaan,
tarttuen sitten keihäisiin ja nuijiin ja tehden vielä viimeisen
ulosrynnistyksen. Tällöin nähtiin jälleen kädetön mieskin. Hän seisoi,
kädentynkiään ojennellen, savun keskellä asuinrakennuksen katolla,
yllyttäen tovereitaan ja solvaten sotamiehiä, jotka turhaan koettivat
ampuma-aseillaan häneen osata. Hetkistä ennen kuin katto putosi alas,
heittäysi hän maahan.
Kohta sen jälkeen lakkasi taistelu, sillä talonpojat olivat kaatuneet
viimeiseen mieheen ja laajalti talon ympärillä punersi lumi heidän
verestään. Mutta kaatuneiden joukosta ei löydetty kädetöntä miestä.
Häntä ei myöskään nähty enää mukana siinä kaameassa näytöksessä, joka
pari päivää tämän jälkeen Mikkelin pappilassa painoi loppusinetin
savolaisten nuijakapinalle -- kun sotaväki katalasti sanansa syöden
teurasti varustuksestaan ulos tulleen ja aseensa jättäneen
talonpoikaisjoukon.