V.

Kun Simo Olavinpoika kolme päivää myöhemmin sotaväen osaston kanssa

hyökkäsi pienemmän nuijajoukon kimppuun Juvan Härkölässä, hämmästyi hän

suuresti nähdessään, että talonpoikain johtajalla oli käsien sijasta

villariepuihin käärityt lyhyet tyngät. Itse ei tämä omituinen päällikkö

niin ollen voinut ottaa osaa taisteluun, mutta sitä innokkaammin

yllytti hän toisia, riehuen kuin vimmattu miestensä keskellä, huitoen

ilmaa kädentyngillään, valjuna ja liekehtivin silmin. Simo Olavinpoika

tunsi hänet pian samaksi talonpojaksi, joka oli herra Götrikille tuonut

nuijamiesten kirjeen ja jolta hän esimiehensä käskystä oli hakkauttanut

kädet poikki. Hänen esiintymisensä synnytti kauhua sotamiehissä ja Simo

Olavinpojalla oli täysi työ, saadakseen heidät järjestyksessä pysyen

käymään päälle. Taistelu muuttui vimmatuksi ja ainoastaan suuremman

mieslukunsa ja parempien aseidensa avulla pääsivät sotamiehet lopulta

voitolle, kun talonpojista lähemmäs sata miestä makasi kuolleina

hangella. Loput pakenivat pohjoiseen päin ja niiden mukana hävisi

sotamiesten näkyvistä kädetön johtajakin.

Edellisenä yönä oli niinikään taisteltu Parkunmäen tienoilla, muutamia

virstoja Härkölästä itään, missä nuijamiesten jälkeläiset parisataa

vuotta myöhemmin saivat kunniakkaan voiton venäläisistä. Talonpojat

joutuivat täälläkin tappiolle ja näiden tapausten vaikutuksesta raukeni

pohjoissavolaisten kapinainto. He hajaantuivat ja palasivat niine

hyvineen kotitienoilleen.

Mutta Lounais-Savossa, jossa risteili suursavolaisten ja hämäläisten

muodostamia nuijajoukkoja, leimahteli vielä tuolla ja täällä

sodanliekki. Muutamia päiviä edellisen jälkeen taisteltiin Juvan

Koikkalassa. Siellä olivat nuijamiehet sijottuneet erääseen taloon,

jonka piha oli linnan tavoin umpeen rakennettu ja teljetty vahvalla

portilla. Kun sotamiehet lähestyivät sitä ja vaativat avattavaksi,

ilmestyi portin päälle talonpoikain johtaja Härkölästä. Typistettyjä

käsiään huitoen syyti hän sotamiehille kaameita kirouksia, samalla

kuin kapeiden ikkuna-aukkojen takana helähtelivät jousenjänteet ja

sulitetut nuolet alkoivat suhahdella ilmassa. Kammoksuen peräytyivät

sotamiehet eikä heidän päällikkönsä, joka oli itsekin saanut

nuolenhaavan otsaansa, samalla kuin toinen nuoli oli lävistänyt hänen

selkähaarniskansa, saanut heitä tekemään uutta yritystä taloa vastaan.

Tyhjin toimin peräytyivät he apuväkeä hakemaan ja sotamiesten

keskuuteen levisi kummallisia ja uskomattomia juttuja kädettömästä

miehestä, joka paholaisena riehui talonpoikain keskellä ja yllytti

heitä kapinaan.

Kun sotamiehet muutaman päivän kuluttua lisääntynein voimin palasivat

Koikkalaan, olivat kapinalliset talonpojat tipotiessään. Mutta

Remojärvellä kuulivat he joukon nuijamiehiä asettuneen samanlaiseen

linnotettuun taloon ja riensivät sinne. Tällä kertaa eivät he

yrittäneetkään taloa rynnäköllä vallottaa, vaan sytyttivät sen nurkat

tuleen. Epätoivon hurjuudella tekivät talonpojat uloshyökkäyksiä, mutta

kerta kerralta ajettiin heidät takaisin palavaan taloon.

Unelias sydäntalven aurinko oli kiivennyt taivaanrannan yläpuolelle ja

katseli välinpitämätönnä kaameata näytelmää, kun palavasta talosta

syöksyi harmaalle pakkastaivaalle savua ja liekkejä ja ilman täytti

taistelevain karjunta, liekkeihin sortuneiden surkeat huudot ja koirien

valittava ulvonta. Nuolten loppuessa ampuivat talonpojat puukoillaan,

tarttuen sitten keihäisiin ja nuijiin ja tehden vielä viimeisen

ulosrynnistyksen. Tällöin nähtiin jälleen kädetön mieskin. Hän seisoi,

kädentynkiään ojennellen, savun keskellä asuinrakennuksen katolla,

yllyttäen tovereitaan ja solvaten sotamiehiä, jotka turhaan koettivat

ampuma-aseillaan häneen osata. Hetkistä ennen kuin katto putosi alas,

heittäysi hän maahan.

Kohta sen jälkeen lakkasi taistelu, sillä talonpojat olivat kaatuneet

viimeiseen mieheen ja laajalti talon ympärillä punersi lumi heidän

verestään. Mutta kaatuneiden joukosta ei löydetty kädetöntä miestä.

Häntä ei myöskään nähty enää mukana siinä kaameassa näytöksessä, joka

pari päivää tämän jälkeen Mikkelin pappilassa painoi loppusinetin

savolaisten nuijakapinalle -- kun sotaväki katalasti sanansa syöden

teurasti varustuksestaan ulos tulleen ja aseensa jättäneen

talonpoikaisjoukon.

Erämaan lapset: Historiallisia kertomuksia V · 第 20 / 21 题