Huone Rooman palatsiumissa. Taka-alan muodostavat korkeat portaat
pylväsriveineen. Portaiden keskikohdalla, niiden kummallakin puolen
on verhoilla peitetyt syrjäovet. Etuala on keisarillinen atrium,
josta myös johtavat ovet kummallekin puolen.
DOMITIANUS ja DOMITIA vasemmalla, muihin läsnäoleviin nähden
hallitsevassa asemassa, loikovat ruokien ja juomien ääressä.
AULUS CAECINA, lähinnä heitä. Toisella puolella lähinnä FILOSOOFI.
Sitten HOVIRUNOILIJA ja muita pitoihin käsketyitä, RITAREJA,
SENAATTOREJA, NAISIA, jotka osaksi ovat nousseet paikoiltansa ja
liikkuvat vapaasti. Pidot ovat pitkälle ehtineet. Kaikki ovat sekä
käytöksessään että puheissaan vapaat. Soitto kuuluu toisinaan.
Keisarilliset orjat suorittavat palvelusta.
DOMITIANUS: No, runoilija, annas äänesi kuulua.
DOMITIA: Hiljaa sitrat! Nyt soitetaan säkkiin ha-ha-ha!
RUNOILIJA: Olen valmistanut sinun kunniaksesi pitkän heksameeterin.
DOMITIANUS: Vai valmistanut!
DOMITIA: Valmistamatta saat piipertää määräyksemme mukaan. Antakaa
hänelle viinimarjan mehua!
AULUS CAECINA: Ahaa, nyt pannaan runoniekka koetukselle.
RUNOILIJA: Odotan määräystäsi, caesar.
DOMITIANUS: Laulappas julki minulle mimmoisen soisit keisarin olevan.
No, Muusat hoi! Sitrat, auttakaa häntä.
LÄSNÄOLIJAT: Kuulkaa, kuulkaa! (Huomio kääntyy joka taholta
runoilijaan).
RUNOILIJA: Sinunlaisesi soisin hänen olevan, ihanan katsoa kuin on
merentakaa nouseva päivä, vapaan ja onnellisen kuin jumalat!
VIERAAT: (hyväksyvästi): Hyvä, hyvä!
TIITUS: (saapuu puolijuoksussa portaiden ylimmille astuimille, pysähtyy
äkkiä, kuuntelee runoilijan sanoja, ilmaisematta tuloansa. Sitten
kätkeytyy oikealla olevan verhon taa).
RUNOILIJA: Katso, suuri orjalauma, jota sanotaan Roomaksi, on sinun
synnyttäjäsi. Katso, tuntien kahleita me tahdoimme nähdä yhden
kahleettoman, yhden tahdoimme nähdä yli-ihmisen, jota ei sido säännöt,
ei pykälät, ei filosoofein määräykset. Yhden tahdoimme nähdä vapaan,
rikkauden ja onnen ympäröimän, jolle ei ole rajoja pantu, joka tekee
mitä tahtoo, jolta ei puutu mikään,--ja semmoiseksi synnytimme sinut,
sinä jumalainen, kuolematon caesar!
LÄSNÄOLIJAT: (paukuttavat käsiänsä).
DOMITIANUS: Mainiosti puhuttu. Julistan sinut hovirunoilijakseni, kun
tulen Caesariksi. Syöttäkää ja juottakaa häntä.
AULUS CAECINA: Mitä sanoo meidän filosoofimme tähän? Runoilija taisi
antaa pienen letkauksen teikäläisille.
FILOSOOFI: Vapaudesta sanansa puhuivat, suustansa löyhkäsi orjan henki.
Mutta meitä filosoofeja huvittaa aina vastakohdat. Niinpä tiedän minä
toisen opin, joka myöskin rehoittaa tulevassa valtakunnassasi, caesar,
--ja, kuten äärimmäisyydet aina, on yhtä hullunkurinen.
DOMITIA: Puhu sinä vuorostasi.
FILOSOOFI: Nuo kristityt, joita Neero sirkuksessa pedoilla raatelutti
ja rovioilla poltti, ne opettavat, ettei keisari ensinkään voi olla
onnellinen.
DOMITIANUS: Kuka olisi onnellisempi keisaria?
FILOSOOFI: Se, joka ei huoli vallasta eikä rikkaudesta, sanovat he.
AULUS CAECINA: Joitako pedot raatelevat? ha-ha.
LÄSNÄOLIJAT: Ja joita rovioilla poltetaan? ha-ha-ha.
DOMITIANUS: Vieläkö kristityitä on meidän valtakunnassamme, Aulus?
AULUS CAECINA: Lienee yksi ja toinen Neeron vainoista säilynyt.
DOMITIANUS: Kun tulen Caesariksi poltan viimeisetkin heistä.
LÄSNÄOLIJAT: (paukuttavat käsiänsä Domitianukselle).
LYSIMAAKOS: (tulee, katsoo ympärilleen, lähestyy Aulus Caecinaa ja
kuiskaa tämän korvaan).
AULUS CAECINA: (kavahtaa pystyyn, kuiskuttaa kiihkeästi Lysimaakon
kanssa).
DOMITIA: Soittoa, soittoa enemmän! Ja missä tanssijat?--
(Domitianukselle, huomattuaan Lysimaakon): Domitianus, katso!--mitä
puhuu hän Aulukselle?
AULUS CAECINA: (Lysimaakolle) Apollon kautta, älä hiisku sanaakaan,
ennenkuin luvan annan.
DOMITIANUS: (kavahtaa pystyyn, lähestyy Aulus Caecinaa). Mitä on
tapahtunut?
LÄSNÄOLIJAT: (hämmästyksissään): Lysimaakos täällä!
AULUS CAECINA: Odottamaton taudinkohtaus.--Vespasianus on kuollut!
DOMITIANUS: Jumalat!
DOMITIA: Missä on Tiitus?
LÄSNÄOLIJAT: (paitsi Aulus Caecina ja Lysimaakos) Missä on Tiitus?
(Hajoovat kiihkeinä vasemmalle ja oikealle).
LYSIMAAKOS: (poistuu tuskaillen oikealle).
DOMITIANUS: Testamentti, Aulus!
DOMITIA: Tiitus? missä Tiitus on?!
AULUS CAECINA: Hiljaa! Lysimaakos sanoo, että Tiitus ratsasti Roomaan
ennen häntä.
DOMITIANUS: Aulus--aavistus välähti minussa--! Tasavaltalaiset!
AULUS CAECINA: Tiitus on murhattu!
DOMITIA: (huutaa) Domitianus! Nyt meidän hetkemme on tullut! Oo, kun ei
sitä meiltä vaan kukaan ottaisi!
DOMITIANUS: Aulus auttaa meitä. Oo, Domitia, Domitia!
AULUS CAECINA: Ei ole hyvä, että Rooma liian aikaisin saa tietää mitä
me tiedämme. Domitia, hae Lysimaakos, tuki hänen suunsa.
DOMITIA: (juoksee vasemmalle).
AULUS CAECINA: Berenice on tulossa. On mahdollista, että testamentti on
hänen hallussaan. Sinun täytyy ensimäiseksi häntä tavata.
DOMITIANUS: (hätääntyneenä) Missä on Berenice?
AULUS CAECINA: Tuonne päin.
DOMITIANUS: (juoksee vasemmalle).
AULUS CAECINA: Nyt, Aulus, viisaasti ja rohkeasti! (menee vasemmalle).
Orjat: (juoksevat kokoon eri haaroilta).
ENSIMÄINEN ORJA: Minä kuulin prefektin sanovan: Tiitus on murhattu!
MUUT ORJAT: (huutavat hämmästyksestä).
TOINEN ORJA: Ja he kielsivät ilmoittamasta.
KOLMAS ORJA: Pitääköhän sitä uskoa?
NELJÄS ORJA: Pahako se olisi!
VIIDES ORJA: Suurin onni, suurin onni se olisi. Sh!
ENSIMÄINEN ORJA: Sh, sh,--Rooman orjain ilo se olisi.
TOINEN ORJA: Katsokaa, tuolla tulee Lysimaakos itkien.
LYSIMAAKOS: Ah, eikö vieläkään! Jumalani, jumalani! Hän on murhattu!
(Itkee valitellen).
ENSIMÄINEN ORJA: Lysimaakos, tahtoisitko, että hän tulisi? Etkö sinä
orja olekaan?
KOLMAS ORJA: Rooma riemuitsee, jos se on Tiituksesta päässyt.
NELJÄS ORJA: Mutta henkilääkäri huokaa.
LYSIMAAKOS: Pienestä lapsesta, pienestä lapsesta olen häntä hoitanut,
monista taudeista olen parantanut. Rakas on minulle hänen elämänsä.
(Menee valitellen).
KOLMAS ORJA: Tuo on ainoa koko Roomassa.
ENSIMÄINEN ORJA: Koko valtakunnassa, Espanjasta hamaan Eufratiin käy
kevennyksen huokaus.
KOLMAS ORJA: Prefekti!
TOINEN ORJA: Berenice!
KAIKKI ORJAT: (juoksevat hajalle).
AULUS CAECINA ja BERENICE: (tapaavat toisensa).
BERENICE: (kiihoittuneena) Aulus, mitä kuulen!
AULUS CAECINA: Niin se on. Urkkijaini kautta on minulla tiedossa, että
tasavaltalaiset väijyivät häntä.
BERENICE: Taivaan vallat! Hän on murhattu!
AULUS CAECINA: Se on Cassion veljesten työ.
BERENICE: Aulus. kohta koko Rooma sen tietää.
AULUS CAECINA: Kohta on myrsky irti.
BERENICE: (pää pystyssä) Kuka on hänen seuraajansa Aulus?
AULUS CAECINA: Berenice! Yksi seikka on tällä hetkellä sinulle yhtä
tärkeä kuin minulle: Domitianus on syrjäytettävä!
BERENICE: Niin pitkälle käyvät tiemme yhteen, Aulus.
AULUS CAECINA: Niinkö pitkälle vaan? Eikö pitemmälle? Berenice? Ihana
Berenice!
BERENICE: Minä olen sen, jonka on Rooman valtakunta.
AULUS CAECINA: (ylpeästi) Silloin olet minun, sillä minun ovat
pretoriaanit.
BERENICE: (säpsähtää, sitten liehakoiden): Aulus, sinä et ole niinkuin
heikko ja itkuun valmis Tiitus. Sinulla on usko omaan itseesi.
AULUS CAECINA: Se usko on roomalaisen usko, ja sen ympärillä kiertyy
maailman suuret valtatapaukset niinkuin oman akselinsa ympärillä.
BERENICE: Sinä kelpaat Caesariksi, Aulus.
AULUS CAECINA: Kaikki riippuu tästä silmänräpäyksestä. Jos nyt autat
minua, Berenice, jäät asemaasi. Minua miellyttää sinun mustat silmäsi
ja juutalainen tarmosi, Berenice.--Domitianus on saatava tieltä.
BERENICE: Sen ymmärrän.
AULUS CAECINA: Sano hänelle, että on olemassa Vespasianuksen
testamentti--että sinä yksin sen voit löytää. Ja kun olet saanut hänen
luottamuksensa, myrkytä hänet.
BERENICE: Puuttuu vaan roomalaisen miehen vala.
AULUS CAECINA: Valani saat tässä (antaa kätensä Berenicelle).--
Kuitenkin, sinä tiedät, että Rooman kansa vihaa sinua. Augustaksi teen
sinut vasta kun on kaikki varmaa.
BERENICE: Viisainta saattaa niin olla. Kuitenkin, missä ei mikään silmä
meitä näe------
AULUS CAECINA: Oo, Berenice! Sinua syleillessä on kuin jo syleilisin
Rooman valtaa.
DOMITIANUS: (tulee, katsellen taakseen, kiihoittuneena): Aulus, auta
minua. He tekevät kapinaa minua vastaan! He nauravat vasten silmiäni!
AULUS CAECINA: Berenicellä on vihiä isäsi testamentista.
DOMITIANUS: Ah, auttakaa minua. Mitä minä sanon heille? Neuvo Aulus,--
Berenice!
SENAATTOREJA, RITAREJA, PRETORIAANEJA (tulee vasemmalta, kiivaasti
keskustellen).
SENAATTORIT Y.M. Mitä? Mitä? Mikä huhu se on? Aulus, selitä! Selitä!
AULUS CAECINA: Pelkään, että huhussa on perää. Rooma on ilman Caesaria.
SENAATTORIT Y.M. (ilmaisevat hämmästystä).
DOMITIANUS: Vaan minulla on testamentti, jossa minä määrätään Tiituksen
myötähallitsijaksi ja seuraajaksi.
SENAATTORIT ja PRETORIAANIT: (nauravat).
ENSIMÄINEN SENAATTORI: Jos Tiituksesta pääsimme,--luuletko, että
kiirehdämme sinua huutamaan. Pois gallialaiset nousukkaat!
TOINEN SENAATTORI: Senaatin pitäisi saada nähdä se testamentti.
DOMITIANUS: Berenice, onhan se sinulla?
KOLMAS SENAATTORI: Mitä sanomista Berenicellä on, kun Tiitus on
vaijennut?!
NELJÄS SENAATTORI: Pois juutalainen Rooman keisaripalatsista!
SENAATTORIT Y.M. Pois! Pois!
NELJÄS SENAATTORI: Emme tahdo juutalaisen valituita Roomaan.
DOMITIANUS: Minä en ole Tiituksen kaltainen. En minä ole näyttelijä, en
julma, enkä itke--. Ja minä revin maan tasalle hänen triumfiporttinsa
ja kaikki muistot hänestä minä hävitän. Sen saatte nähdä!
ENSIMÄINEN SENAATTORI: Käske Berenice ulos Roomasta.
DOMITIANUS: Mutta--mutta hänellä on--Aulus mitä minun pitää tehdä?
SENAATTORIT Y.M. (melulla): Pois Berenice!
TIITUS: (juoksee verhon takaa, pysähtyy joksikin ajaksi, tulee sitten
hitaasti alas portaita, huoletonta teeskennellen).
BERENICE: Taivaan vallat! Tiitus!
MUUT: (huudahtavat hämmästyksestä ja jäävät sanattomiksi paikoilleen).
AULUS CAECINA: Caesar--caesar--. Terve caesar Tiitus Flavius
Vespasianus, Rooman imperaattori!
LÄSNÄOLIJAT: Terve Rooman imperaattori!
AULUS CAECINA: Me--minä--me luulimme,--että jokin vahinko oli
kohdannut--
SENAATTORIT: Mikä onni, Caesarimme on vahingoittumaton!
ORJAT: (tunkeutuvat esille) Herra, suo suudella toogasi liepeitä, että
orjain ilo saisi purkautua. (Ympäröivät Tiituksen polvistuen hänen
ympärillensä ja suudellen hänen vaatteitansa).