BERENICE: (vetäytyy seuraavan aikana näkyvistä).
TIITUS: Minä jään Judean kapinata kukistamaan. Vespasianus, keisariksi
huudettuna, marssii Roomaan!--Unelmissa minä olen elänyt. Tämä on
toista. Tämä on pohja jalkojen alle. Nyt se tulee--tulee se kauan
odotettu, se suuri tosi. Enkö ennen siihen uskonutkaan? Miksi se nyt on
minulle kuin uutta ja hurmaten kouristaa minun sydäntäni? Yön
äänettömyydessä se nousee pauhaten niinkuin maat ja taivaat asemissaan
kääntyisivät: Minä olen kerran oleva tämän maailman hallitsija, ja
kuoleman jälkeen olen jumalien joukkoon astuva!
Berenice! Berenice! Missä olet? Miksi jätit minut?
Turhaan säikähdin. Minä tiedän, ettet sinä minulta lähde. Tänä hetkenä,
niinkuin kaksi voimakasta virtaa, meidän kohtalomme juoksi yhteen.
Nuku, leiri, nuku! Huomenna minä herätän sinut uuteen ajatukseen ja
mielet liekkeihin sytytän.
(Menee vasemmalle).
BERENICE: (näyttäytyy oikealla äärellä, katsoo Tiituksen jälkeen). Minä
ihmettelen. Uskonko itseäni? Näinkö jo olen onnistunut!--Ah, joko nyt,
joko nyt!--Jerusalem, roomalainen on sinut tallaava jalkojensa alle.
Jerusalem, juutalainen olen minäkin: miksi häpäisit minun ja miksi
poltit minun asuntoni! Hyvästi ikuinen Jerusalem. En minä sinulle
pahasti kostanut, en minä sinua vähästä myynyt: maailman valtaan minä
sinut vaihetin.
(Esirippu).