BERENICE: (naurahtaen). Vai niin.
TIITUS: Minä uskon, minä tiedän sen, Berenice! Jo lapsuudessa minä sain
sen uskon. Minä kasvatettiin Neeron hovissa. Isoäitini Vespasia Polla
vei minut kerran kilpa-ajoihin. Caesar viipyi. Me odottelimme
keisarillisessa loosissa ja minä, pidellen isoäitini kädestä, katselin
yleisöä. Katson ja kuulen liikkeen kahinata, kun kaikki hymyhuulin
supattaen kääntyvät meihin päin. Isoäiti,--sanon,--miksi he hiljaa,
hiljaa paukuttavat käsiänsä?--Se on sinulle tarkoitettu, Tiitus, se on
salatervehdys Roomalta sinulle keisarilliseen loosiin.--Siitä saakka on
mieleni sytyksissä. Siitä saakka on Rooma minulle sininen
metallinpinta, johon tahdon heijastua. Ah Berenice, sammumattoman janon
on se herättänyt minussa. Minun täytyy, täytyy,--vaikka kaikki
perustukset horjuisivat.--Tahdon koota rikkautta täällä Aasiassa, jolla
lahjoon pretoriaanit. Berenice, sinä olet rikas. Me ostamme Rooman!
BERENICE: Aarteeni ovat kaikki avoinna sinulle, Tiitus. Mutta tuo
kaikki, se on tuulentupia. Tarvitaan jotain varmempaa--ja taatumpaa--
tarvitaan tuhansien kannatusta.
TIITUS: Sitä ei ole. Itse teet kaikki tuulentuviksi.
BERENICE: On toinen pohja, jota tuhannet seikat tukee joka haaralta. Ei
vaan niin äkkiä, Tiitus,--ei niin äkkiä. Vanha isäsi Vespasianus
huudettakoon ensin keisariksi. Sinä seuraat häntä.
TIITUS: Minun isäni? Ha-ha. Berenice--hän on hyvä sotaherra ja hyvä
virkamies. Mutta keisariksi Roomaan!--Ei, ei.
BERENICE: Jospa kuitenkin.
TIITUS: Berenice, olethan nähnyt häntä täällä leirissä. Hän on kuin
tavallinen sotamies. Ei hän ole koskaan saanut hovikasvatusta. Sinä et
tunne Roomaa,--he nauraisivat semmoista ajatustakin.
BERENICE: En minä Roomaa ajatellutkaan. Paitsi Roomaa on vielä toinen
voima, joka caesareita luo.
TIITUS: Mikä voima se on?
BERENICE: Ne on legioonat.
TIITUS: Legioonat?
BERENICE: Jos Galba, kuten kerrotaan, saattoi nousta legioonain avulla
Hispaniasta, niin miksi ei Vespasianus Aasiasta!
TIITUS: Sinä tarkoitat, että me nousisimme Roomaa vastaan!
BERENICE: Teidän Neeronne ovat nylkeneet viimeisiin saakka itäisiä
maakuntiansa. Ei mitään nämä nyt niin haluaisi kuin nähdä mieleistänsä
säästäväistä vanhusta Rooman Caesarina. Semmoinen on sinun isäsi
Vespasianus.
TIITUS: Meidän omissa legiooneissamme voi tämä aate niinkuin kuuma tuli
syttyä. Sen tiedän, sen tunnen joka jänteessäni.--Vespasianus on myös
legioonain lemmikki.
BERENICE: Minä vastaan liittolaisista: Soaemus, Antiochos--ovat meidän.
Kuningas Vologesuksesta vastaan myös. Tiberius Alexander Egyptistä, ja
itse Mucianus Syriasta nousevat ensi merkin saatuansa.
TIITUS: Berenice! Me kuulumme toisillemme!
BERENICE: Ah, Tiitus, sinun kaunis katsantosi on minut valloittanut!
Minäkin ennustan sinulle: Kun sinä nouset piirittämään minun
kaupunkiani, ja kun sinä seisot sen muurien sisällä, tiedä silloin,
että sinussa täyttyy meidän kansamme suuri ennustus: Jerusalemista on
maailman herra tuleva!