BERENICE: Sitten tiedät, että Roomassa on Mucianus kaikki kaikessa; hän
tuntee hyvin kaikki Rooman ylimysperheet ja tuntee hyvin myöskin
Tiituksen,--ja hänkin nauroi Tiitusta.
TIITUS: Mucianus, nauroi!
BERENICE: Sanoi kovin herkkäuskoiseksi. Ja täällä leirissä senttuurio
Valerius--
TIITUS: (itsekseen) Jumalat!
BERENICE: Niin, Valerius ja hänen ystävänsä minun kuullen nauroivat,
että semmoinen kuin Tiitus luulee olevansa keisarinalku.
TIITUS: (itsekseen) Jumalat! Jumalat!
BERENICE: Mikä sinun on? Onko Tiitus sinun ystäväsi?
TIITUS: (äärimmäisessä pettymyksen katkeruudessa). Äh, kuinka minä olen
lyöty! Pohja horjuu jalkojeni alla. Mihin minä tartun, taivaaseenko vai
maahan! Ääh!
BERENICE: (teeskennellen) Kuka sinä olet? Mitä olen puhunut sinulle!
Ah! Sinä--sinä olet Tiitus Vespasianus! Ha-ha.--Tämähän oli hauskaa!
TIITUS: (punnitsee asemansa Bereniceen nähden; itsekseen): Kaikki
heidät, Valeriuksen, Mucianuksen, ja koko Rooman käsitykset minä johdan
minne tahdon. Mutta sinä et ole koskaan unohtava tätä tapausta ja minun
naurettavaa pettymystäni. Ja kun minä tulen Caesariksi, olet sinä
osottava minuun ja sanova rakastajillesi: minä tunnen Tiituksen, ja
sinun kertomuksesi on oleva heille avain minun olentooni. Minun täytyy
tehdä niin, ettei sitä avainta olisi. (Vetää tikarinsa puoleksi
esille). Joko minä tapan sinut, taikka--teen sinut iki-ystäväkseni.--
Saamme nähdä. (Lähestyy Bereniceä).--Berenice, jos kaikki nauravat
minun aikeitani, täytyy minun hakea uusia ystäviä, jotka niihin
uskovat. Minä olen paljon kuullut sinusta, Berenice,--sinun taidostasi
ja vaikutusvallastasi.--
BERENICE: Jos olisin ennen nähnyt sinua, Tiitus,--en olisi kuunnellut
arvosteluja. Sinun olentosi puhuu muuta.
TIITUS: Sinä olet kadottanut asemasi, ja tahdot sen takasin voittaa.
Minä saan kaikki aikaan mitä tahdon. Isäni ei kiellä minulta mitään.
BERENICE: Minä kiitän sinua, kaunis Tiitus.
TIITUS: Mutta--eikö sinun asemasi ja sinun suhteesi täällä ole liian
pienet ja ahtaat sinunlaisellesi?
BERENICE: Haaveeni ovat aina suuremmat olleet, kuin tämä todellisuus,--
sen tunnustan.
TIITUS: Ah, Berenice--eivätkö meidän haaveemme käykin yhteen!
BERENICE: (vaikenee).
TIITUS: Sinä et usko minuun.
BERENICE: Sano minulle, Tiitus,--mihin perustat uskosi?