"Tosiaankin, sitä en vielä laisinkaan ajatellut. Kuinka vanha sinä
sitten oikeastaan olet? Kun tutustuimme toisiimme, niin sinä olit, —
odotahan, — sinä olit..."
"Sanokaamme: noin neljänkymmenen vuoden vanha."
"Siitä on kulunut paljo aikaa. Vuosikymmen, vai kaksiko, sinusta sitä
ei näe. Mies, kuinka voi pysyä niin nuoren näköisenä! Luulenpa, kun
sinua näin katselen, että sinua tänäänkään tuskin vielä pidettäisiin
neljänkymmenen vuoden ikäisenä. Eihän sinulla ole laisinkaan harmaita
hiuksia ohimoilla, ja sinä kuljet niin reippaasti kuin olisit vielä
nuorukainen."
"Sen tekee maaseudun ilma."
"Minä sitävastoin —"
"Niin, kun vieläkin ajattelen, millainen sinä silloin olit, hintelä,
keskenkasvuinen poika, silmät palavat, tukka pitkä, pörröinen, ja
olkapäät..."
"En ole tullut senjälkeen kauniimmaksi. Ja mitä liehuviin
taiteilijakiharoihin tulee" — Paul sipaisi kädellään korkealta
otsaltaan pari harmaansekaista suortuvaa taaksepäin, — "niin ei minua
niistä enää moitita".
"Olenko minä tehnyt sitä milloinkaan? Minusta tuntuu siltä, ettei
ainoatakaan ihmistä saisi tuomita niin ulkonaisten seikkojen kuin
liehuvan tukan tai aatelisen nimen takia. Minä, joka, kuten usein olet
sanonut, elän täällä lihavalla vehnämaalla karjan ja peltojen hyväksi,
minä olen oppinut pelloistani, että ei saa tuomita mitään, jota ei ole
tutkinut sisimpiä pohjamultia myöten."
"Hyvä, en sano enää mitään häntä vastaan siihen saakka kuin olen
oppinut hänet tuntemaan. Rakastaako hän sitten sinua?"
"Kuinka minä sen voin tietää?"
"Mutta sen sinä tiedät, että hän ottaa sinut?"
"Minä luulen niin."
"Sinä et ole vielä varma?"
"Kerroinhan sinulle jo, että olen pitänyt velvollisuutenani ilmoittaa
asian kaikkein ensiksi sinulle ja sitten veljelleni ja sisarilleni."
"Ennenkuin olet puhunut hänelle itselleen? Eikö hän tiedä mitään
asiasta?"
"Ei kerrassaan mitään. Minä menen huomenna kihloihin. Sitä ennen
kirjoitan sisaruksilleni."
"Ja kun sinä olet kirjoittanut, entä jos hän ei tahdokaan."
Herra Heilwig pudisti vain päätänsä. Että joku ei tahtoisi, mitä hän
tahtoi, sitä ei ollut hänelle tapahtunut sinä pitkänä aikana, jonka hän
oli ollut tilan isäntänä ja talon sekä perheen käskijänä.
"Minä vannotan sinua, Johannes", toisti taiteilija kiihtyneesti, "jos
et vielä ole sidottu, niin älä sido itseäsi, harkitse sitä ainakin
vielä. Sinä olet liian kauan tottunut olemaan vain omana herranasi,
toimimaan yksin oman mielesi mukaan. Kuinka aiot sietää, että toinen,
yhtä oikeutettu mahti on rinnallasi, että sinun täytyy mukautua naisen
toiveisiin ja oikkuihin!"