ROUVA SOLNESS. Hyvä Jumala, kuinka kavalat silmät hänellä on.
SOLNESS. Hänellä? Tuolla pienellä typeryksellä!
ROUVA SOLNESS. Oh, -- kyllä minä näin, minä näin, Halvar. -- Sanoitko
sinä heidät tosiaan irti?
SOLNESS. Sanoin.
ROUVA SOLNESS. Kaijankin?
SOLNESS. Etkö sinä juuri _sitä_ tahtonut?
ROUVA SOLNESS. Mutta ethän sinä voi olla ilman _häntä_? Oh, niin,
sinulla kai on joku varalta, Halvard.
HILDE (ilveillen). No, _minä_ en ainakaan kelpaa seisomaan
konttoripulpetin ääressä.
SOLNESS. No no, se pula kyllä selviää, Aline. Nyt sinun pitää ajatella
vain muuttoa uuteen kotiin -- niin pian kuin voit. Tänä iltana me
ripustamme torniin seppeleen -- (kääntyy _Hilden_ puoleen) aivan viirin
huippuun. Mitäs Te siitä sanotte, Hilde-neiti?
HILDE (tuijottaa _Solnessiin_ loistavin silmin). On hirveän ihanaa
nähdä Teitä taas niin korkealla.
SOLNESS. Minua?
ROUVA SOLNESS. Hyvä Jumala, neiti Wangel, älkää ajatelkokaan sellaista!
Minun mieheni --! Hän, jonka päätä niin _huimaa_!
HILDE. Huimaa! Ei, sellainen ei hän voi olla!
ROUVA SOLNESS. Kyllä, se on aivan totta.
HILDE. Mutta minähän olen itse nähnyt hänet erään kirkontornin
huipussa.
ROUVA SOLNESS. Niin, ihmiset ovat kyllä sitä puhuneet, mutta sehän on
suorastaan mahdotonta.
SOLNESS (kiivaasti). Mahdotonta, -- mahdotonta, tietysti! Mutta minä
kun seisoin siellä huipussa, minä!
ROUVA SOLNESS. Kuinka sinä niin voit sanoakaan, Halvard? Sinähän et
siedä mennä edes ulos parvekkeelle täällä toisessa kerroksessa. Ja
olethan sinä ollut sellainen aina.
SOLNESS. Ehkä saat nähdä toista tänä iltana.
ROUVA SOLNESS (tuskissaan). Ei, ei, ei! Sitä minun ei Jumalan avulla
tarvitse koskaan nähdä! Sillä minä kirjoitan heti tohtorille. Ja hän
saa sen kyllä pois päästäsi.
SOLNESS. Mutta, Aline, mitä sinä --!
ROUVA SOLNESS. Kyllä, sillä sinähän olet sairas. Halvard! Tämähän _ei_
voi olla muuta! Voi hyvä Jumala, -- Jumala! (Poistuu kiireesti
oikealle.)
HILDE (katsoo jännityksissä _Solnessiin_). Onko se niin, vai eikö ole?
SOLNESS. Että minua huimaa?
HILDE. Että minun rakentajani ei uskalla, -- ei voi nousta niin
korkealle kuin hän rakentaa?
SOLNESS. Siltä kannaltako katsotte asiaa?
HILDE. Niin.
SOLNESS. Luulenpa, ettei yksikään sieluni sopukka ole turvassa Teiltä.
HILDE (katsoo kulma-ikkunaan). Tuolla ylhäällä siis. Aivan huipussa.
SOLNESS (menee lähemmäksi _Hildeä_). Ylimmässä tornikammiossa voisitte
Te asua, Hilde. -- _Siellä_ Te olisitte kuin prinsessa.
HILDE (epämääräisesti, puolittain vakavana, puolittain leikillä). Niin;
niinhän olette minulle luvannut.
SOLNESS. _Olenko_ tosiaankin?
HILDE. Hyi, rakentaja! Tehän sanoitte, että minusta tulisi prinsessa,
ja että minä saisin Teiltä kuningaskunnan. Ja sen jälkeen Te minua --
no!
SOLNESS (varovasti). Oletteko aivan varma, ettei se ole jokin uni, --
kuvitelma, joka on juurtunut Teihin?
HILDE (terävästi). Te ette kai sitä muka _tehnyt_?
SOLNESS. Tiedän tuskin itse sitä --. (Hiljaisemmin.) Mutta sen tiedän
nyt ainakin, että minun --
HILDE. Että teidän --? Sanokaa!
SOLNESS. -- että minun _olisi pitänyt_ se tehdä.
HILDE (uljaasti, välittömästi huudahtaen). Ilmoisna ikänä Teitä ei
huimaa!
SOLNESS. Tänä iltana me siis ripustamme torniin seppeleen, -- prinsessa
Hilde.
HILDE (katkera piirto kasvoissa). Teidän uuden kotinne torniin.
SOLNESS. Uuteen kotiin. Josta ei koskaan tule _kotia minulle_.
(Poistuu ulos puutarhaoven kautta.)
HILDE (katselee harsoutunein silmin suoraan eteensä ja kuiskaa jotakin
itseen. Kuuluvat ainoastaan sanat:) -- -- -- hirveän jännittävää -- --