"Sen kukkasen, jonk' istutin
Ja laitoin kasvamaan;
Se ompi mulle saattanut
Vaan syömmein suremaan" j.n.e.
(Viimeisiä, säkeitä soittaessa on peräovi avautunut ja
Arvo Kunnas seisoo ulkopuolella kuunnellen. Sisässä olijat
eivät huomaa häntä, ennenkuin hän vähä kerrallansa avaa
ovea ja viimein astuu sisään.)
Yhdeksäs kohtaus.
Edelliset. Arvo Kunnas.
AILI (menee Arvoa vastaan, tervehtivät). Sinäkö! Olemme odottaneet
sinua kauan aikaa.
ARVO (tervehtien rouva Peroniusta ja Ainoa, jotka ovat nousseet
seisalleen ja lähestyneet häntä). En joutanut ennen tulemaan.
(Katsahtaen Mika Karppaseen, joka on lopettanut soittamisen.) Mutta
teillähän on ollut hauska, kun olette saaneet kuulla kanteleen soittoa.
AILI (iloisena). Käy tänne istumaan (ohjaa Arvon sohvan luo). On
todellakin hauska kuunnella kanteleensoittoa. No kuinka olet voinut?
Hyvästi tietysti!
(Istuu hänen viereensä.)
ARVO. Vallan hyvin minä olen voinut! (Kääntyen Ainon puoleen, joka
seisoo lähellä.) Entä tämä pikku neiti? Miten olet jaksanut?
AINO. Tiedäthän sen ilman kysymättäkin, että hyvinhän minä aina jaksan!
ROUVA PERONIUS (on jutellut Mika Karppasen kanssa, joka on noussut
seisomaan, ääneen). Niin tulkaa tänne kyökin puolelle, niin saatte
syödä?
MIKA KARPPANEN (kumartaen). Kiitoksia paljon, hyvä rouva.
(Ottaa kanteleen ja seuraa rouva Peroniusta oikealle).
ARVO (on ottanut Ainon syliinsä, joka rimpuilee pois päästäkseen). No,
istu pois vaan. Ei sinulla ole mihinkään kiirettä.
AINO (koettaa päästä pois Arvon sylistä). Jos et laske, niin minä revin
sinulta nuo viikset (ottaa Arvon viiksistä kiinni).
ARVO. Ai, ai! Älä hyvä tyttö revi niitä irti! Sehän koskee, ai, ai!
AINO (pidellen viiksistä). No, lasketko irti?
AILI. Aino sinä!
AINO. Minä vedän niin kauvan kun hän laskee irti!
AILI. Laske hänet irti, Arvo.
ARVO (laskien Ainon). Oikein tuntuu kipeältä jälkesi!
AINO (nauraen). Ähä! Olisit laskenut enemmin.
AILI (toruen). Mitä sinä Aino siinä...
AINO (matkien). Äy, äy, äy! (juoksee oikealle nauraen).
AILI. Aino! Hyi, kun sinä olet tuhma!
Kymmenes luku.
Aili ja Arvo.
ARVO (nauraen). Mutta sitä on tyttö! Ei sen seurassa ikävä tule.
AILI (nauraen). Kyllähän se on koko rasavilli!
ARVO (siirtyen lähemmäksi Ailia; ottaa häntä kädestä kiinni). No, miten
se minun "tyttöni" on jaksanut?
AILI. Hyvinhän minä! Miten olet itse voinut? Ethän mitään uutta tiedä?
ARVO (leikkisesti). No niinkuin rasvapalaa... Kas, tottakin! Tiedänhän
minä erään suuren asian... en tahtonut muistaakaan!
AILI. Mikä se on?