Mitä kolmetuhatta talonpoikaa kelvollisetta päälliköttä ei voinut
saada matkaan, sen toimitti 50 miestä säännöllistä väkeä. Sekä
talonpojat että muut olivat ammoin pyytäneet apuväkeä Klingspor'alta
Närpiölle vihollista vastaan, mutta turhaan. Kummastelevilla ja
surullisilla tunteilla tarkastamme tätä maamme säännöllisen väestön
päälliköitten kovuutta hyvistä aikeista aseihinsa ryhtyneitä
talonpoikia kohtaan, ja kuitenkin olivat melkein kaikki kansan
vehkeet seurauksia säännöllisen sotaväen käskyistä ja yllytyksistä.
Sandels oli pääkenraaleista ainoa joka oikein todestaan käytti
niitä voimia, joita kansa vapaehtoisesti tarjosi hänelle avuksi
hänen urhoollisesti suojellessansa varustuksiansa Savossa ja niin
piirtäen kalliita muistoja Suomalaisen tahdosta ja tunnosta aikain
avattuun kirjaan. Klingspor ei kallistanut korvaansa Närpiöläisten
avun huudoille voimallisempaa ja tuossa paikkaa kaikkia lannistavaa
vihollista vastaan, ehkä taas lepäsi, mainioin kenraaliensa
Adlercreutz'in ja Döbeln'in voiton saatua Lapuan avaralla lakealla
Heinäkuun 14 p. Hän vaan lupasi lupauksiansa, joita ei koskaan
pannut toimeen. Osuus oli Lapualta lähetetty Isonkyrön ja Ylistaron
seuduille everst-luutnantti von Otter'in johdossa. Hänen väestössään
sattui olemaan eräs nuori ala-upsieri, majoittajan ammattia hoitava,
nimeltä K. F. Thesslöf -- nyt luutnantti -- joka, saman pitäjän
lapsia, jossa nyt sodan soitto palaa riehusi rahvaassa, varsinkin
toivoi päästä rientämään ahdingossa olevain pitäjäläistensä avuksi.
Monta hankaluutta ja vastusta täytyi hänen voittaa ennenkuin vihdoin
onnistui hänen saada von Otter'in lupa 50 miehen kanssa rientää
talonpoika-väestön avuksi, ja ilomielin läksi hän marssimaan.
Onnetonta oli, ett'ei annettu hänelle päällikkyyttä näiden yli, vaan
muutamalle luutnantti Melin'ille, jolle tämä asia ei ollut niin
painava kuin Thesslöf'ille ja sotamiehille, jotka olivat Närpiön
komppaniaa ja useimmat heitä Närpiön lapsia. Welttoudellaan ja
hitaudellaan sai Melin edellä-kerrotut palot matkaan; sillä hän piti
liiaksi useita ja pitkiä lepo-hetkiä, huolimatta käskettäväinsä
innosta. Nämä hänen liiat viivytyksensä näet saivat palot siten
matkaan, että myöhästyi, ehkä tulonsa silloinkin oli hyväksi. Waan
jos apunsa olisi tullut kolmea, neljää tuntia ennemmin, niin ei
vihollisen tuhoista tällä kertaa arvattavasti olisi tullut mitään.
Mutta kun nyt saapui, oli talonpoikain joukko hajotettu, sirotettu
ja iso osa pitäjästä oli jo tuhkana, -- tuhkana jossa kekäleet vielä
paloivat. Sama olisi kohdannut toisiakin kyliä, jos saamme uskoa
mitä voittavain Wenäläisten päällikön mainitaan sanoneen, kopistaen
vihoissansa piipustansa tupakan poroa, nimittäin: "niinkuin tässä
tupakan näette muuttuneen poroksi, niin pitää myös koko rannelman
tästä Waasaan asti muuttuman ihan raunioksi ja poroksi." Thesslöf
tai Melin miehineen ennätti kyllä aikaan estääksensä näitä uhkaavia
paloja, ehk'ei viivyttelemistä olisi ollut ollenkaan, sillä
madollista on hyvin, että vihollinen pian olisi pannut uhkauksensa
toimeen, kun luonnollisesti luuli kaikki, varsinkin Närpiön kylät
osallisiksi talonpoikain pyrintöihin, ja ne siis hänen silmissään
olivat sangen rikoksemalaisia.
Tietämättä talonpoikain tappiosta Finbyy'n sillan luona, olivat
nämä innokkaat apumiehet iloisina ja jäykkinä päätöksessään "ajaa
Wenäläiset hornaan" Närpiöltä ja likiseuduista, ehk'ei heitä ollut
sen useampaa, kunnes Ridderhjerta Markun kylästä paeten tuli heitä
vastaan ja kertoi miten käynyt oli.[25] Eivät tulleet tästäkään
surun sanomasta pahoille mielin, eikä nurkastuneet: päin-vastoin
leveni viha ja kiukku joka mieheen ja kiirehti heitä vaan nopeammin
marssimaan. Wastaansa tulevia talonpoikia otti Thesslöf myötänsä ja
asetti aina 2[26] joka sotamiehen väliin ja saapui niin lavennetussa
rivissä Näsbyy'n kylän alangolle. Tänne tultuansa alkoivat huutaa
vihollisten korviin hirmuisesti kaikuvan "hurraansa" ja rynnistivät
Finbyy'n siltaa kohden. Wenäläiset eivät edes aavistaneet tätä
hyökkäystä ja olivat hujan hajan kylissä: osa katsoi ett'ei jäisi
taloja palamatta, toinen katseli talojen tavaroita ja korjaili
niitä. Heidän pelkonsa oli surkea, kun näkivät säännöllistä väkeä
tulevan vastaansa, -- he jotka jo viettivät riehuen voittajaisia.
Heitä ratsasti ristin-rastiin, torvet toitottivat, kuikkuivat,
käskyjä lennätettiin joka suunnalle; samoja olivat nekin, jotka
Bennvik'iin kiidättivät paluukäskyjä, sillä Thesslöf miehineen oli
silloin jo tulossa. Wiholliset lähettivät erään sotilakon-hierojan
Thesslöf'in luokse; mutta ehkä se lähestyi puhaltaen torveen ja
välittäjän merkeillä, ei Thesslöf vihoissaan, innoissaan antaunut
mitään sovintoa hieromaan ja aika pamaus Pihl'in säilyttämästä
tykistä vastasi hänelle ja lopetti kaikki rauhan tuumat. Kun tämä,
jonka tarkoitus nähtävästi oli vaan voittaa aikaa, ei onnistunut,
käyttivät viholliset mielestään ainoata pelastuskeinoa, joka heillä
hädässään oli neuvona: pakenivat. Sillan, jossa muutama tunti ennen
tapeltiin, olivat jo laittaneet kuljettavaksi, panneet muutaman ladon
hirret siihen palkeiksi; siten pääsivätkin paremmin kuin tulivat.
Heidän pakoon pyrkiessä, toimittivat sotamiehet ja talonpojat,
joitten viime tappiosta masentunut into nousi ja koston himo kiihtyi,
urhoollisuutensa ihme-töitä, ehk'ei heitä kaikkiaan, palanneitten
talonpoikainkaan kanssa, ollut kolmeasataa enempää ja hangastelioita
monta vertaa enemmin, ei tiettyä kuinka paljon. He rynnistivät päälle
vaan, ajoivat takaakin vähän matkaa sillan eteläpuolelle, josta
sitten väsyksissään palasivat. Ei muisteta enään, kaatuiko yhtään
sotamiestä tai talonpoikaa; mutta muutamia oli haavoitettu. Kuinka
monta vihollista tässä kaatui, on mahdotointa enään saada selville;
sillä nämä ruumiit sekausivat niiden kanssa, jotka kaatuivat tässä
muutamia tuntia ennen. Nähtiin monta raatoa viruvan joessakin,
toisia oli rannoilla. Mutta enin osa oli vedetty latoon eli riiheen
lähellä siltaa, joka sytytettiin palamaan, ja jota koettivat
suojella kunnes se jo oli aivan valkean ja turmion omana, ennenkuin
kaikki pakenivat. Sittemmin löyttiin sen tuhkasta paljon kannuksia,
kiväärin piippuja, miekkoja j.n.e., joka kaikki oli jäännöksiä niistä
kaatuneista vihollisista, jotka heidän vielä elossa olevat toverit
olivat vetäneet tähän latoon, joka ruumiineen päivineen poltettiin,
"jott'ei viholliset eikä kukaan saisi tietää kuinka monta tosiaan
oli kaatunut." Poltettavain joukossa taisi olla usea vaan pahemmin
haavoitettukin; sillä sanotaan tulesta kuuluneen hätä-huutoja.
Wihollisten paettua, saivat aikaa silmäillä ympäristöänsä. Usealta
suunnalta nousi vielä savua, ja lieskasipa jossakin joku vasta
syttynyt huone. Pappila oli porona; mutta tämän pitäjään vanha
kivikirkko seisoi vielä, olkia sen ympärillä ja akkunareijissä.
Näitä olkia sanotaan vihollisten ruvenneen sytyttämään, kun Thesslöf
oli tulossa. Siitäpä he eivät kerjenneet katsoa kirkon syttymistä
paremmin, kuin että se jälleen sammui; se tapaus sanotaan muutaman
akan ansioksi, joka, kun viholliset poistuivat, astui ilmoihin
lymy-paikastaan jossakin läheisyydessä ja sammutti oljet.
Tämmöistä oli Heinäkuun 20 p. Kauheita paloja sai se matkaan; mutta
esti yhä kauheampia, kun voitto seurasi tappiota. Tällä tapahtumalla
loppuvatkin talonpoikain liikunnot näillä tienoin; sillä Melin ja
Thesslöf sai taas Ridderhjerta'n suojelusväen kuntoon, joka tietysti
sitten yhdistettiin katteini Gyllenbögel'in vapajoukon kanssa. Kuka
talonpoika ei tullut suojelusväkeen, se palasi kotiinsa, eikä heitä
enempi tarvittukaan, sillä äsken mainitun lähdön saatuansa, ei
vihollinen enempää pyrkinytkään Närpiölle, kun Finbyy'n sillan luona
seisoi katteini Gyllenbögel nyt suojelusväen ja Melin'in väen kanssa
600 miehen voimaisena ja vihollinen sai toisaalla tekemistä.