Luokaamme vielä silmiämme näihin seutuihin ja niiden asukkaisin,
jotka saivat kärsiä niin paljon ja joitten vehkeistä meillä on
yhdessä tai toisessa suhteessa oppimista, ennenkuin ne kaiketi
jätämme. -- Enin osa asukkaita oli paennut kaukaisille karille
ja saarille. Helppo on arvata, minkäläistä elämä täällä oli.
Useimmilla ei ollut asuinhuonetta, jonka katon alla olisivat tänä
rauhattomuuden aikana saaneet nauttia ulkonaistakaan lepoa -- heidän
sydämmensä eivät kotvaan voinut rauhoittua, kärsittyänsä semmoisia
vammoja. Joku kalamiehen sauna ja siellä täällä nuottakota löytyi;
mutta riittikös ne monelle suojaksi! Ainoastaan heikoimmat lapset
ja sairaat, joita täällä oli paljon, voitiin majoittaa niihin.
Toiset olivat yöt päivät, mitä kumotun veneen alla, kuka kuusen
juurella; muutamat laittoivat asumusta itselleen tuuheimpiin paju- ja
kataja-pensikkoihin, toiset taas toimivat itselleen lehtimajoja.
Aika kyllä oli kesäinen; mutta he olivat kaukana meressä, jossa
tuimat tuulet usein jäähdyttivät ilmat olletikkin öiksi. Siitäkin
voi arvata, kuinka terveelliset heidän majansa olivat. Tähän
liittäypi vielä, että moni pääsi hädintuksin itse vihollisen käsistä
eikä kerjennyt katsoa itselleen kotoa ruoka- tai vaate-varoja,
vaan päästäksensä sen rääkkäyksistä, sinänsä päivänänsä heittäysi
venoseensa. Ne, jotka olivat lähteneet ennen ja kerjenneet ottaa
jotakin mukaansa, jakoivat usein tuomisensa tasan; toisten täytyi
henkensä vaaralla lähteä maalle katsomaan varoja itselleen ja
joukolleen. Nyt moni muutoin rikaskin tunsi, kuinka kova vieras
sisuksia pureva nälkä on, jos se kohta hänelle oli ensi kertakin.
Näitä viimeisiä oli eräs nuori tytär, joka läksi maalle ruokaa
hakemaan ja tuiki varovasti koki lymyten kulkea siellä; mutta hänen
kuitenkin äkkäsi muutama kasakka ja oikaisi heti hänen peräänsä.
Tuon kun havaitsi, täytyi tyttären nakkauta makaamaan lika-lampeen,
jott'ei vihollinen näkisi. Kasakka ajoi juuri hänen sivutsensa,
katsellen tarkkaan, minne esineensä oli lymynnyt; mutta ajoi toki
vähän syrjään, sieltä häntä hakeakseen. Lammista, jossa oli kotvasen
saanut rypeä, hiipi tyttönen konttien hiljaa viidakkoin ja risukkoin
läpi muutamaan ruis-peltoon.
Pellon vetisiä ja märkäruohoisia ojia myöten pakeni hän vielä rypien
rantaan, sieltä asiatansa ajamatta ja vilustuneena tuntikausien
konttaamisesta ja ryvennästä vedessä ja liassa, paetaksensa
toveriensa luoksi onnettomaan pakopaikkaansa. Tästä hän sairastui
ja sai niin maata 6 viikkoa vuoteen omana. Monta muuta samanlaista
ja paljon onnettomampaakin tapahtumaa olisi kerrottavana: mutta
siisteyskin kieltää niitä kaikkia kertomasta.
Näistä vaivoista ja kärsimisistä sikisi tauteja pakolaisten joukossa,
joka tautinen tila vielä paheni kun punatauti ja sotarutto kerkesivät
tänne. Siitäpä usea kuolikin tänne veneensä alle tai lehtimajaan!
Samoin olivat asiat niidenkin, jotka olivat paenneet metsiin
taikka pysyneet paikoillaan. Sillä vihollisen poltettua talot,
pyrkivät kodottomat sinne, missä katto oli vielä jäänyt entisillen.
Liiatenkin täyttyivät useat asumat aivan liiaksi, kun vähitellen
saaristoon paenneet alkoivat tulla maalle, jossa kotoinsa siassa
näkivät vaan kamaloita raunioita. Moni tupa oli kuin muurais-mätäs.
Wäen paljoudesta ja ahdingosta sikisi tännekin tauteja, pait muita
puutteita ja hankaloisuuksia, joita tämä elämä tuotti; sillä kun
vihollinen vei ja hävitti kaikki, ahdisti nälkäkin. Tämmöistä
kesti aikansa; maaherrakin koki toimia alastomille ja kodottomille
turvapaikkoja, miten hänen keinonsa sitten lienevät onnistuneetkaan.
Tämä sota ja nämä tapahtumat hävittivät pitkiksi ajoiksi
Närpiöläisten kaupanliikkeen, joka silloin oli joksikin virkeä,
ett'ei vieläkään ole koronnut entiseen kuntoonsa. He kävivät kauppaa
Ruotsin puolella isommillakin aluksilla; mutta kun heillä silloin
oli niin kutsuttuja kaljaasiakin parikymmentä, niin ei ole enään
kuin muutama. Jo Kesäkuun alusta kokivat Wenäläiset hävittää tätä
kaupan liikettä väkisinkin, kuten jo ennen olemme nähneet. Kun heiltä
vaadittiin pois kaikki veneet ja alukset, tiesivät he koukun tälle
kiellolle: he kätkivät aluksensa. Isoimmat aluksensa he laittoivat
ulkosaariin, jott'ei vihollinen saisi niitä käyttäässeen eikä
hävittääkseen. Pielahden kylällä yksin oli kolme isompaa alusta.
Kaksi niistä olivat vieneet ulommas; mutta kolmas oli ajaunut niin
lujaan karille, ett'ei sitä enään saatu irtikään. Tämän hävittivät
viholliset voitettuansa Lillmåssan nevalla ja Hertsböle'n kylässä.
Kun talonpojat olivat korjanneet veneensä, eivät viholliset tahtoneet
päästä alukselle. Mutta muutama kasakka, hyvä uimari, riisuikse
alasti ja nakkausi uimaan, sytytyskeinot hampaissaan tai missä
lienevät olleet; ui niin paikalle ja sytytti aluksen. Sitten palasi
hän samoin taas, levättyänsä hetken veden pinnalla ihaillaksensa
tuota näyttelyä, jonka itsellensä oli valmistanut. Toiset alukset
säilyivät.
Näitä päättivät pakolaiset itse täyttää apua toimittaaksensa. Kun
heillä oli aluksia, joilla pääsi edemmäskin ja selvä, vihollisista
vapaa meri edessä, minnekä he mielisivät luoda silmänsä jos ei
esivaltaansa, jota rakastivat suuresti, ehkä sekin oli jättänyt
heidät oman onnensa nojaan. Mutta jos omista ja muiden kokemuksista
tiesivät kavalluksen ja kelvottomuuden viittaavan Suomen sotajoukon
johtajan teitä ja polkuja, niin eivät voineet uskoakkaan,
että heidän hallituksensa olisi tuleennuttanut toimiansa vaan
teetteleväisyydestä, joten nyt sanovat. Ennen eivät suvainneet
kuningastaan moitittavan, nyt kaikki on Gustaf IV Adolfin syy!
Jo sanoin, että mielivät kuninkaansa puheille. Kuningas, joka
leikistä oli päättänyt tehdä toden, oli itsekin laivastolla
tullut Suomeen, sitä itse komentaakseen ja ollakseen muutoinkin
tantereita lähempänä, sodan juoksua paremmin johdattaakseen; ehkä
tiettyä on, että kova kohtalonsa tässäkin seikassa teki, ett'ei
esi-isäinsä onni seurannutkaan häntä, eikä hänelle paistanutkaan
Gustaf'vien kunnianpäivä. Hän oli nyt Grälsbyy'ssä Ahvenanmaalla.
"Wiisi- tai kuusikymmentä" henkeä, jaettuina tasan kumpaankin
alukseen, päätti purjehtia kuninkaan luoksi. He kelasivat ankkurit
syvyydestä ja toivovin silmin katsoivat he, kuten myötäinen tuuli
pullisti heidän purjeitansa. Heillä oli useampi tuuma tämän
kuninkaan luona käymisensä kanssa. Kun eivät kuninkaan asettamilta
johtajilta olleet saaneet apuväkeä, mutta vaan tyhjiä lupauksia,
jotka yllyttivät heidät liikojakin uskaltamaan, päättivät ilmoittaa
itselle kuninkaalle asiansa ja suinkin häneltä saada apua. Myös
oli heidän aikeensa pyytää hallitukselta apua heidän yleisessä
hädässään ja surkeassa, avuttomassa tilassaan. Wahingoitta, vaaroitta
pääsivät kuninkaan luoksi Grälsbyy'hyn ja pääsivätkin kohta hänen
puheillensa. Joukostansa valitsivat muutamia kunnokkaimpia kuninkaan
kanssa haastelemaan. Kuningas näyttäiksi hyvin "armolliselta" ja
"lempeältä"; hänelle kertoivat kuten osasivat sen minkä isämaansa
ja kotoinsa edestä olivat tehneet, ja ne polot ja kovuudet, joita
heidän oli täytynyt kärsiä. Kolme erityistä kertaa olivat he
kuninkaan puheilla, joka aina kohteli heitä hyvin suosiollisesti.
Kuitenkaan eivät saaneet siellä mitään toimiin, ja kun viime kerran
läksivät kuninkaan luota, pisti hän heille 15 riksiä käteen! Tätä
ihmettelivät ja paheksuivat talonpojat, kun nyt kohteli näin kummasti
heitä. Nyt näkivät itsensä ei saaneen täältäkään apua ja palasivat
murheellisin mielin kotimaillensa, jossa vasta myöhemmin, toisten
aikain aljettua, heidän vammansa sulivat kiinni ja tilansa taas
aikoja voittaen alkoi parata. Tietämätöntä lienee mitä Gustaf Adolf
tällä käytöksellään ja lahjallaan arveli. "Oliko tämä ainoa julmain
palojen palkkio, jonka nyt voi antaa?" Oliko tämä jotakin juomarahaa
vai todistiko se kuninkaan katkeroista tunteista, kun oli laittanut
itsensä yksin näin väkevää vihollista vastaan; toiko tämä hetki
hänen mieleensä tapahtumat Tilsit'issä ja England'in tarjotun avun,
jonka hylkäsi? -- Tällä Gustaf Adolf'in uudella eriskummaisuudella
tahdomme lopettaa nämä viimeisenkin kertoelmat Eteläpohjalaisten
rienteistä ja pyrinnöistä, sotaisista vehkeistä ja kärsimisistä tämän
iki-muistettavan sodan aikana, joka merkitsi uuden ajan aamuruskoa
Suomen saloille.
Viite.
Edellisessä kertoelmassani ei minun ole mieltä myöten sopinut
haastella yleisimmistä muista tapahtumista, näitä talonpoikain
liikkeitä ennen, eikä myöskään niitten loputtua, kun olin ottanut
kertoakseni tässä vaan talonpoikain tekoja ja töitä. Joku kuitenkin
ehkä ei halveksuisi saada joitakuita tietoja niistäkin ajoista.
Siis panen tähän luettelon sotaan koskevista virkakirjeistä
pää-sisältöinensä, jotka tähän aikaan tulivat Närpiön nimismiehen
arkistoon sekä Ruotsalaisilta että Wenäläisiltä.