Nyt voimme palata taas Närpiön sotaisten tapahtumain juoksua
pitkittämään. Kuten muistamme, pakeni yksi kasakka Tjerlaks'in
kylästä. Sepä tulikin heti eversti Birnkoff'in tykö ja kertoi kaikki.
Wenäläiset kyllä jo tiesivät, varsinkin; Markussa hätyytettyin ja
palanneitten vihollisten kautta talonpoikain olevan rauhattomia
mutta näkyvät muutoinkin saaneen vähän vihiä rantakyläläistenkin
vehkeistä.[17] Mutta tämän varman tiedon tultua joutuivat
Wenäläiset liikkeelle. Lentokäskyjä lähetettiin talonpoikain vielä
valtaamattomiin kyliin, kaikille sinne majoitetuille sotamiehille,
että kiireimmittäin tulisivat pois. Sitten marssivat nämä Birnkoff'in
komennon alla olevat 130 kasakkaa ja osasto husaareja, rakuunoita
ja jääkäriä muutaman aitan luoksi, joka ennen oli ollut Närpiön
komppanian varustus-aittana ja jonka luona useampia teitä yhtyy,
siellä katkaistaksensa talonpoikain keskinäisen yhteyden, jos
kapina olisi levinnyt useammalle haaralle. Mutta kun ei yhtään
vihollista näkynyt ei kuulunut, vetäytyivät he takaisin Lapvärtiä
kohden samana päivänä. Sitte lähettivät sitä ennen kasakkaparven
tarkastamaan vihollisensa oloa. Tämä tarkastusväki palasi, nähtyänsä
talonpojat varustauneina Långbro'n sillan takana, eikä lähestynyt
edes pyssykudillenkaan, kun näki pari kolme sataa talonpoikaa
siellä varuillansa, eikä antaunut tarkastamaan oikein heidän
varustuksiansakaan, olivatko ne semmoisia miltä näyttivät. Sanovatkin
muutamat heidän palanneen siitä, kun tiellä olivat tavanneet erään
sukkelan koiransilmän, joka hyvin totisena kertoi paljon sotaväkeä
olevan tulossa, josta kasakat heti olisivat pyörtäneet ja ajaneet
toisten luoksi. Sittemminkin ratsasti joukko rakuunoita talonpoikain
varustusten sekä Näsbyy'n kylän ja hiukan eteläisemmän Finbyy'n
sillan välitse, kun huomasivat ett'eivät talonpojat olleet aivan
rauhassa varustustensa takana, vaan muutamia tunkeusi etelämmäs
Kotnäs'in kylää kohden. Tämä tapahtui Kesäkuun 27 p., joka oli
maanantai. Ensi tiistaina vetäytyivät nämäkin pois eteläispuolelle
Närpiön jokea, joka eroittaa Näsbyy'n ja Finbyy'n kylät toisistansa,
eivätkä näyttäineet pariin päivään. Innokkaimmat ja malttamattomimmat
talonpojista käyttivät näitä rauhan päiviä kahlehtiaksensa niitä,
jotka jo olivat vannoneet uskollisuuden valan Wenäjän keisarille. Jo
ennenkin olemme nähneet kuinka talonpojat vangitsivat ja kiukkuisesti
kohtelivat vannoneita. Närpiöllä vangittiin kaikki lautamiehet ja
mainittu urkuin-soittaja Ramstedt sekä kirkkoväärti. Rovasti tohtori
Hägg'kin oli vähällä joutua samaan pulaan, Hänen apulaisensa Asculin
otettiin kiinni ja köytettiin kädet selkänsä taaksi, joten sai maata
kotvan pappilan pirtin lattialla. Wihdoin astui eräs talonpoika,
joka ei hyväksynyt semmoista käytöstä omaa sielun-paimenta vastaan
ja irroitti hänen köysistänsä, ehkä toiset olivat siitä kiukuissansa
ja uhkailivatkin, arvellen sen kaiken olevan parahiksi vihollisten
alle itsensä vannoneille; mutta mies siitä ei paljon pitänyt lukua,
joten Asculinkin pääsi. Nimismies Ingströmillä oli myös vaikea päästä
heidän väijymisistänsä. Järjestyksen hoitaja ja pitäjään-kirjuri
Forsman'in, joka jo oli 70 vuoden ikuinen, joutui poikinen heidän
käsiinsä ja lähetettiin, kädet köysissä selän takana, af Lund'in
alukseen. Entisen kappalaisen Holstius'en poika, tuomari (?)
Holstén pakeni talonpoikain tullessa, mutta saatiin kiinni. Sanovat
muutamat hänenkin viedyn samaan laivaan. -- Warsinkin vaikeana olisi
tähän aikaan ollut olla ruununpalveliana, kun hänen täytyi pysyä
ammatissaan ja yhtenä päivänä oli yksi käskiänä, toisna oli toinen.
Todella tänä aikana jäykän ja valtio-mielipiteellisen miehen olisi
ollut sangen paha hoitaa semmoisia ammatteja.
Muutoin talonpojat kulkea tallustelivat näinä rauhallisina päivinä
kylissä, mikä missäkin. Mutta jotta ei vihollinen aivan äkisti
karkaisi heidän päällensä, oli kellotapuliin asetettu vartioita
katsastamaan, milloin Wenäläiset tutisivat; soittamalla heidän oli
määrä antaa tietoja tapulista, josta oli avara näköala. Kun oli
semmoinen vartiopaikka eikä juuri tarvinnut pelätä vihollisen aivan
äkkipäätä karkaavan päälle, heittäysi aina joku liian huolettomaksi
ja rupesi siitä roistoilemaan. Samat nyt jouten juoksiat pakoittivat
tohtori Hägg'inkin pakenemaan, ahdistain häntä niin tuiki valastansa.
Hän pakeni ensinnä Bennvik'in isolle tilalle, mutta kun sielläkään
ei ollut varma vihollisen tervehtimisistä, pakeni hän Ruotsiin.
Lähtiessänsä ijäksi Närpiöltä, pysähtyi tohtori Hägg kellotapulin
eteen selittämään siellä vartioiville talonpojille, kuinka heidän
paraatkin varustuksensa olivat kelvottomat säännöllistä sotaväkeä
vastaan, ja näyttämään heidän töittensä mahdolliset vaaralliset
seuraukset; varsinkin nuhteli hän monen nykyistä roistoilemista
ja kansalaisia vastaan riehumista. Tämän puheen tähden sanotaan
erään vimmastansa sokean talonpojan tarttuneen luukuin salpapuuhun
ja juosneen, se käsissään, alas. Mutta ennenkuin ennätti alas oli
tohtori jo ehtinyt nousta kärryihinsä. Nähdessänsä myöhästyneensä oli
mies pakissut: "Olisit odottanut vielä räpäyksen, niin olisit jäänyt
hiipaksi".[18]
Aina Heinäkuun 1 päivään ei tapahtunut mitään erinomaisempaa
talonpoikain sotaisissa liikunnoissa. Heitä voi olla 400 eli 500
miestä Långbro'n varustuksissa. Mutta perjantaina Heinäk. 1 p. tuli
taas parvi kasakoita ja rakuunoja Lapväärtistä. Osa heitä pysähtyi
pappilan kohdalle, toinen ajoi pitkin tietä Näsbyy'hyn, toisia
taas Kotnäs'in kautta Långbro'n sillan luoksi. Talonpojat saivat
tapulista sanan heidän tulostansa ja olivat siis varuillansa. He
laittoivat osan asettumaan vähän matkaa varusteensa ulkopuolelle eli
tien varrelle metsikköön sillan eteläispuolelle. Heidän oli käskynä
päästää viholliset, kun tulevat, sivutsensa rauhassa kulkemaan
lähemmäs siltaa, jotta he siten saataisiin ristituleen. Jo olivat
nämäkin paikoillaan, kun tuli sana, että vihollisia olisi suunnaton
lauma, ja ett'ei vähän joukon ollut kuvitteleminenkaan niille saada
mitään vastusta. Siis vetäytyvät he toisten joukkoon varustustensa
suojaan. Kohta tulivatkin kasakat; mutta karvaalla mielin näkivät nyt
talonpojat, ett'ei niitä ollutkaan paljon, vaan ett'ei heidän olisi
ollut kummakaan tulla selville näitten kanssa. Nyt ei enään saatettu
asiaa auttaa, ja kaikki täytyi jättää sillensä. Kasakat eivät tulleet
nytkään varsin likelle; mutta muutama, joka osasi vähän venäjätä,
käski jonkun talonpojista tulla hänen puheillensa sovintoa eli
sotilakkoa hieromaan.
Waan päälliköt varoivat kavaluutta ja kielsivät jokaisen sinne
menemästä; jonka vuoksi muutamia voimattomia laukauksia vaan saivat
vastimeksi ja palasivat sillä.
Nytpä talonpojat päättivät heidän mentyä, ähmissään kentiesi siitä
kun niin helpolla väärän puheen kautta kasakat pääsivät, muuttaa
leiriänsä Finbyy'n sillan korvaan. Muutamat läksi edeltä jo
katsastamaan, mutta joutuivat eräällä mäellä Kaalahden ja Kotnäs'in
kyläin välillä kahakkaan sinnepäin uudestansa pyrkiväin kasakkain
kanssa. Tämä taistelu tuli talonpojille aivan äkkiä, jonka vuoksi
ottivat paetaksensa ammuttuaan aikansa. Eräs torppari ja muutama
renkimies kaatui tässä kasakkain keihäillä pistettyinä. Kasakoita ei
kuollut muuta kun yksi, ehkä usiampi taisi tulla haavoitetuksi.
Kun kahakassa ampueltiin, kutsui pauhe likikylistä lisää, semmoisia
jotka tulivat kahakoissa ja muulloin tarpeen aikana joukkoon, mutta
muutoin olivat kotonaan; niinpä he paukkeesta nytkin älysivät
tulla, arvellen heitä ehkä tarvittavan. Nyt talonpojat vuoroltaan
hyökkäsivät vihollisen päälle ja ajoivat sen tuolle puolen
Finbyy'n siltaa, josta se itsestään pakeni Lapväärtiin, vieden
muassaan muutamia miehiä, joiden luuli olleen talonpoikajoukossa.
Mutta nämä pääsivät irti jonkun herrasmiehen rukouksista, pait
yksi, jonka ihan syyttömästi murhasivat. Nyt vetäytyivät kaikki
talonpojat Finbyy'n sillan pohjoisempaan korvaan, joka on lähes
pari neljännestä etelään entisistä varustuksista Långbro'n sillan
päässä. Tähän taas laativat varustuksiansa sekä maasta, mullasta
että haloista, joita oli joltinen joukko jokirannalla uittamista
varten siitä mereen, josta Närpiöläiset itse tavallisesti veivät
niitä Tukholmaan ja muualle. Poikki tien ladottiin halkopino
rintavarustukseksi, jonka keskelle asetettiin muutama Waasasta
saatu vähäinen lysti. Samoin kokivat laatia varustuksia pitkin koko
pohjoisrantaa, paitsi itse joensuuta, jonka heittivät varustuksitta.
Pattereilla ja rinta-suojilla varustettua rantaa voi olla pari
venäjän virstaa. Pääleirinsä asettivat pappilan mäelle, jossa
autiossa talossa nyt olivat herroina, ja kun useimmat vihasivat
tohtori Hägg'iä siitä, kun vannoi ja muka vapaehtoisesti (!) oli
pitänyt vihollisia upsiereja majassa luonansa, olivat he hänen
talollensakin vimmassa. Hänen omaisuutensa kanssa meneteltiin hyvin
tavattomasti; kaikki hävitettiin, kalliita huonekaluja lyötiin
paljon ihan ilman aikojaan pirstaksi. Niinpä muutama oivallinen
pianokin turmeltiin aivan tuholle. Semmoinen sopimaton ja raaka
käytös on alati oleva talonpojille ja koko liikunnolle häpeäksi,
tulipa se sitten mistä hyvänsä. Mutta iloittava on nähdä tämän olevan
ainoan kerran, jolloin liikunto häväisee itsensä, ja meidän on
aina ajatteleminen, että tämä joukko oli pelkkiä harjaantumattomia
talonpoikia ja melkein päätöntäkin väkeä. Myönnettävä myös on, että
nämä talonpoika-liikunnot samanlaisten rinnalla useimmissa muissa
maissa ovat mitä siveimpiä ja järjestetyimpiä. Se on enimmästi näiden
talonpoikapäällikköin ansio, että tämä työttömyys ainoastaan hyvin
harvoin muuttui kaikkea mullin mallin muuttavaisiin mullistuksiin,
ja että vain harvoin syntyi järjestystä loukkaavia tapahtumia. Tämä
heidän ansionsa tässä suhteessa on sitä suurempi, kun on ajateltava
että tässä nyt oli saapuvilla pari kolme tuhatta joutilasta miestä,
joita ei suinkaan ollut aina helpoin pitää järjestyksessä. Wannoneita
hätyyttäessä tosin eivät päälliköt kaikki olleet muita malttavammat
eikä mielevämmät; mutta siinä heidät sokeutti intonsa. Yli päätänsä
sanotaan näitten päällikköjen hyvin sopineen keskenänsä, kun kullakin
oli omat käskettävänsä. Heitä tosin ei kukaan ollut asettanut
käskiäksi, eikä ruvennut käskettäväksi, vaan päälliköt olivat aina
asettauneet itse sille paikalle, eikä sitä muut panneet vastaan.
Ainoastaan ensi alusta Finbyy'n sillan korvassa oli heidän välinsä
tainnut olla vähän eripuraista varustus-tuumissa.
Koko sen ajan, minkä olivat leirissänsä hätyyttämättä, olivat hyvin
hyvillä tuulin, eikä yhtään surullista eikä pelvon luikkausta
tuntunut. Joka ilta ja aamu pidettiin rukousta, jolloin miehistö
veisasi virren ja joku päälliköistä, joskus pappikin toisista
seurakunnista, luki rukouksen -- koska sekä oma rovasti läksi
patoon, että hänen apulaisensa jätti Närpiön. -- Pait tämmöisiä
hartauden hetkiä, mainitaan muiden muassa ukko Thölberg'in pitäneen
kehoituspuheita, jotka useimmiten lopetti sanoen: "Ainoa, minkä
minä päällikkönä vaadin teiltä on: hiljaisuutta, tottelemista ja
-- kunnioitusta itseäni kohtaan". Totta ukko ei siltä lie saanut
mitä vaati, vallankin tottelemista, kun jätti koko joukon ynnä
päällikkyyden tässä suhteessa onnellisemmille kilvoittelioillensa --
talonpoikais-johtajille.
Jos joku uskalsi virkata vähääkään halventavaa heidän
varustuksistansa ja suojeluslaitosten lujuudesta vihollisen
rynnistäessä, niin vaikeni hän pian toisten pilkkasanoista ja
naurusta. Niinpä sanoi muutama äijä mainittua Ridderhjertaakin,
joka ei aina tainnut tuuvitella heitä huolimattomuuden eikä liian
levollisuuden uneen, että Ridderhjertan (= Ritarisydämmisen) siaan
olisi hänen nimensä pitänyt olla Harehjerta (Jänissydämminen), "sillä
jänis hänellä oli sydämessä". Kun ei heillä ollut yhteistä, yleistä
muonavarastoa, tahtoi siitä syntyä epäjärjestystä kun muutamain aina
tavan takaa oli lähteminen hankkimaan ruokavaroja ja viipyivät niissä
toimissaan päivän tai yön. Tämä oli päälliköitten mieliä vastoin;
mutta mitäs siinä auttoi, kun miehet vakuuttivat itsensä "ei osaavan
elää ruuatta". Tavallista sentään oli, että leirissä olevain omaiset
toivat heille sinne ruokaa, jolloin kodosta saadut varat usein
jaettiin tasan toisten kanssa, jotka olivat ilman.
Myös oli täälläkin tapana koristaita sotamiesten tavoin ainakin;
sepä ei niin päätöntä aina ollutkaan, sillä siten saivat viholliset
useita kertoja arvelemaan, eivätkö olisikin säännöllistä sotaväkeä,
eli ainakin että semmoisia oli heidän joukossansa. Pait sitä tykkiä,
jonka pistivät keskelle Finbyy'n sillan rintavarustusta, oli heillä
Långbro'n varustuksissa ollut pölkky, musta pilkku päässä, joka
ulompaa näytti tykiltä. Ilman sitä oli heillä kuusen kuorista
valkeina hohtavia hihnoja ja kihängiä. Tähän aikaan käytettiin
yleisesti villtihattuja; niihin pistivät pyrstöjä ja sulkia, ja kun
ei kukoilta, kanoilta saatu tarpeeksi, kävivät variksenkin ja muitten
lintuin siivet kalusta; olipa vielä jollakulla jäniksen käpäläkin
hatussaan. Tämä kyllä näyttää joutavalta; mutta jo heidän ollessansa
entisten varustustensa takana, olivat viholliset tohtori Hägg'iltä
tutkineet "mitä väkeä nuo olisivat"; hän ei ollut tietävinään enempää
kuin vihollisetkaan. Se heitä kummastutti, että muutamilla oli
punaiset liivit, toisilla siniset tai muun näköiset.
Talonpojat eivät mielellänsä suvainneet kenenkään vieraan kulkevan
heidän varustustensa läpi, olletikkin jos sattui olemaan joku aivan
muukalainen tai jonka tiesivät vannoneeksi. Warsinkin katsoivat
he karsain silmin herrasmiehiä. Niinpä kun sotapappi, sittemmin
Lapväärtin kirkkoherra, J. Estlander kulki tästä läpi, otettiin hän
tutkittavaksi. Ensi kysymyksiä oli: "Oletkos vannonut pappi?" Ehkä
oli tehnyt sen, ei uskaltanut suoraan tunnustaa tuota, vaan kun ei
tahtonut valhetellakaan, arveli hän vähän ja virkkoi: "Harvoin minä
vannon." Talonpojat eivät siinä hoksanneet papin mutkaa ja päästivät
hänen niin kulkemaan.