Taas täytyy katkaista tapahtumain juoksu näillä seuduin,
katsellaksemme mitä muualla mahdettaisiin toimia samana aikana.
-- Pirttikylän kappeli on uuden tien varrella, Waasasta noin 4
peninkulmaa Ristiinan kaupunkiin kuljettaessa. Jo Kesäkuun 24 levesi
tännekin huhu Ruotsalaisten vehkeistä ja ruotsalais-sotajoukon
tulosta. Eipä ollut täälläkään asukkaille vasten-mielistä, tehdä
samoin kuin rautakylissäkin, jos vaan tilaisuutta saataisiin; täällä
näet ei ollut eikä tarvittu niitä vartiajoukkoja, joita merikyliin
oli asetettu. Kerkeästi sentään saivatkin tilaisuuden hekin,
tehdä pahuutta viholliselle, kun samana iltana tuli ohrakuormasto
Waasasta, jota vedättämässä oli aina 80 hevoista. Tämä kuormasto
pysähtyi yöksi Erkkaan keskievariin, pitkittääksensä matkaa
huomenisna. Kuljettajat olivat enimmäksi Mustasaarelaisia, jotka
hyvin haluttomasti vedättivät heidän omilta seuduiltansa rosvottuja
viljavaroja. Tästä vastahakoisuudestansa haastoivatkin iltasella
keskievarituvassa muutamille Pirttikyläläisille. Siitäpä lähtikin
kohta muutamia Pirttikyläläisiä hiljaisuudessa ulos. Nämä näet
läksivät naapuriensa ja kyläläistensä kanssa tuumimaan, miten ryöstää
kuormasto ja saada sen vartiat, joita oli 25 miestä, vangiksi, sekä
saada Mustasaarelaiset vapaiksi koko häijystä vedättämisestä.
Eipä aikaakaan, niin oli heillä jo tiedossa tarpeeksi miehiä, ja
sitten neuvottelivat miehissä, miten ryöstö parahiten onnistuisi.
Mietittyä ja päätettyä meni kukin kotiinsa yöksi, taas kokoontuakseen
varhain aamusella määräpaikalle, päätöstä tuleennuttamaan.
Huomis-aamuna kokousivat he kappaleen matkan päähän keskievarista, ja
3 heitä läksi ennakolta keskievariin, kenenkään huomaamatta mitään
erinomaisempaa, valtaamaan toista ulkoporttia, ett'eivät viholliset
sieltä pääsisi pakoon. Se onnistuikin mieltä myöten, vaikka muutamat
kartanolla seisovat venäläiset vähän kantoivat epäluulojansa, tuon
kolmikunnan aikomuksista näin varhain aamuselle ja murisivat siitä
vähän mennessään tupaan. Kohta jälestä tuli toisiakin, jotka sulkivat
toisenkin veräjän. Talonpojat riensivät tupaa kohden; mutta heitä
vastasi portailla sieltä työtäävät viholliset. Nyt ei muuta avuksi,
kuin alkaa tapella. Niin kolhivatkin siinä toisiansa seipäillä,
kiväärinponsilla, kivillä ja nyrkeilläkin, kunnes eräs ensinnä
tulleista 3 miehestä näki kasalta kiväärejä yhden kuorman päällä ja
viskasi niitä tovereillensakin, itse taas juosten paikallensa jott'ei
vihollisia pääsisi pakoon. Kun talonpojat saivat kiväärit, täytyi
vihollisen antautua ja he sekä kuormasto joutuivat talonpoikain
valtaan.
Ehkä talonpojat kokivat kaikin puolin olla varoillansa, oli kuitenkin
yksi sola jäänyt vartioimatta, jonka vuoksi muutama vihollinen oli
päässytkin pakoon. Tämäpä voiton ilon hämmentikin, kun nyt saivat
pelätä hänen pääsneen kertomaan tapahtumaa muille vihollisille, jotka
arvattavasti eivät viivyttelisi kauan ennenkuin tulisivat kostamaan.
Siitä neuvoteltiin kahda-käteen ja oltiin se päivä vielä yksissä.
Maantie vartioitiin kovasti, eikä kukaan, ei talonpoika eikä muu,
pääsnyt kulkemaan kummallekkaan haaralle. Se olikin sangen tarpeesta,
sillä ei mailma silloinkaan puuttunut pettäjiä eikä halpoja oman
pyyntönsä hakioita. Senkin vuoksi oli se välttämätöntä, ett'ei
vihollinen saisi kurierejansa kulkemaan. Siinäpä saivatkin useampia
kuriereja, joiden joukosta mainitaan erästä, jolla olisi ollut hyvin
tärkeitä tietoja vietävänä ynnä aika suuri rahasumma. Saatiinpa
kiinni sama sotamieskin, joka oli karannut Erkkaan keskievarin
kartanolta ja joka jo kulki muutaman kurierin kanssa, jonka
paetessansa oli tavannut tiellä ja jolle jo oli jutellut kaikki;
kurierikin otettiin.
Ehkä saivat muutamia kuriereja kiinni eivätkä tienneet, olivatko
viholliset saaneet vihiä heidän vehkeistänsä, pelkäsivät he kuitenkin
kostoa. Mutta voitetun kuormastonsa he ainakin tahtoivat säilyttää;
jos eivät itsekään saisi sitä pitää rauhassa, eivät aikoneet antaa
sen joutua jälleen vihollisenkaan valtaan. Siksi päättivät lähettää
sen Sundom'issa olevaan laivaan ja seuraavana päivänä huomeneltain
lähdettiinkin matkaan. Samat miehet, jotka sen toivatkin, läksivät
mielellänsä viemäänkin, kun niin pääsivät kotiinsa. Nämä olivat
olleet rauhassa sen aikaa, kun toiset taisteli; taisipa se ollakin
parasta, kun voittajasta ei tietoa ja he olivat voittavan hallussa.
Kyllä toki olisivat hekin menneet joukkoon, mutta eivät tienneet
mistään mitään, ennenkuin omin silmin näkivät; hämmästyneinä
olivatkin katselleet tuota äkkinäistä hyökkäystä ja kuumaa taisteloa,
joka kerkesi loppua, ennenkuin oikein älysivät asian; sillä mitä
viidessä-kolmatta vihollisessa niin monta vastaan? Kun kuormastoa
vietiin Sundom'iin läksi Pirttikyläläisiä sitä suojelemaan. Koko
sen ajan, jonka viipyivät siellä, vartioittiin maantie, samoin
kuin muutamia päiviä jälemminkin, kunnes käsky tuli miehen talosta
kokoutua Närpiölle.
Samana iltana tuli hämäriä puheita kuormaston ryöstön onnistumisesta
Övermarkun kylään, jossa oli oma rukoushuoneensa ja joka on etelään
ensi kylä Pirttikylästä. Samalla tiettiin myös kertoa eräästä
etelästä tulevasta kuormastosta. Kuormasto tulikin oikein; sen
määrä oli kulkea Waasaan. Päälle-päätteeksi sen puhuttiin olevan
rahakuormaston. Sillä olikin 100 sotamiestä vartiana, ja sitä
vetämään tarvittiin vaan 7 eli 8 hevosta. Nyt Markkulaisten teki
mieli ryöstää tätä. Kuu näet tiesivät sen tulosta jo edeltäkäsin,
olivat he jo tuumanneet tuumansakin valmiiksi. Alku oli se, ett'ei
ollut hevosia koko kylässä, joten saataisiin kuormasto yöpymään
siihen. Kuormasto kun ei arvannut mitään ja olikin yö tulossa, jäi
huomiseksi hevosia odottamaan. Wasta aamulla annettiin hevosia,
aikoivat antaa sen väijymättä kulkea vähän matkan päähän kylästä,
kunnes joutuisi tuolle puolen muutamaa vähäistä siltaa; sitten
karattaisiin muutamassa tien mutkassa vihollisten päälle. Mutta
jott'eivät pääsisi pakenemaan Orloff-Denisoff'in luoksi jälleen,
joka oli Lapväärtissä, piti mainittu silta hävitettämän vihollisten
mentyä sen yli. Sitä varten olikin laitettu sillan alle jo valmiiksi
tuohta, risuja, tervatynnyriä ja kaikenlaista herkkäpaloista
ainetta. Tämä tuumittiin näin lauantaina. Seuraava Heinäkuun 26 p.
oli rukouspäivä. Aamusella kävivät kuormaston vartiain johdattajat
eineelle vierashuoneesen, jolla aikaa olivat käskeneet valjastaa
hevosia kuormiensa eteen; mutta hevosia ei löytty nytkään mistään.
Keskievarin tallista hirnahti hevonen; lähdettiinpä sinne katsomaan.
Mutta jäykkä ja äkäinen keskievari, nimeltä Abram Brenn, ei
päästänyt sinne ollenkaan. Brenn kun näki vihollisten sinne aikovan,
juoksi oitis oven eteen ja sai käsiinsä re'en, jolla alkoi hosua
ympärillensä niin sukkelaan ja rohkeasti, että siihen kokouneiden
sotamiesten piti peräytyä. Kun eivät nähneet muun auttavan, niin
käskivät herrat ampua tuon äkäisen ukon. Sen tekivätkin, mutta
kun eivät osanneet, ei tämäkään jo 70 vuoden vanha, mutta vöyräs
äijä herjennyt hosumasta re'ellänsä. Jo astui eräs vihollinen
lähemmäs ja ojensi kiväärinsä Brenn'in rintoja vasten, kun samassa
tuli toisaalta eräs talonpoika ja ampui tämän paikalle. Kaikkein
silmät kääntyivät sinne mistä luoti tuli. Kerteästi joutui useampia
talonpoikia saapuville, ja kun oli monta molemmin puolin, syntyi
taas kova yhteen-otto. Kahakka kääntyi talonpoikain tappioksi.
Eipä se kummakaan, kun ei puoletkaan kylän miehistä ollut tässä
saapuvilla, vaan vartosivat määräpaikalla. Brenn'in ukolla oli ollut
pitkin matkaa omat tuumansa, joita piti toisten päätöksiä parempina.
Tässä kartanolla hän teki oman päänsä jälkeen, huolimatta toisten
päätöksistä. Hän oli saanut muutamia aluslaisiansa ja muitakin
suostumaan hänenkin tuumiinsa; tämä kohta tappeli jo kartanolla,
toisten tien mutkassa sillan takana vartioidessa. Kaikesta näkyy
toisten päätöksen olleen paljon pätevämmän tätä äkäisen Brenn'in
ukon mielettömyyttä, jonka vuoksi yrityksen kävi huonosti. Tässä
tappelussa 3 talonpoikaa heitti henkensä paikalle ja neljäs
murhattiin sittemmin syyttömästi. Tämä näet kävi näin. Jonkun päivän
perästä vaelti eräs vanhus Kotnäs'in (Kotaniemen) kylään Närpiölle,
jonka muutama kasakka huomasi. Hän toisten kanssa ukkoa kiinni
ajamaan, luullen hänen olevan keskievari Brenn'in. Saavuttivatkin
ja antoivat hänen, ansa kaulassa ja käsivarressaan, juosta kahden
kasakkahevosen välissä Lapväärtiin, jossa ukkoa tutkittiin tuiki
tarkkaan. Luonnollisesti ukko ei osannut antaa mitään tietoja,
semminkin Markun tapahtumista, kun ei ollut maillakaan. Mutta
äijän tietämättömyyttä pidettiin teeskenteleväisyytenä, kun olivat
olevinaan aivan varmoja siitä, että ukko ei olisi kukaan muu kuin
äijä Brenn. Sen vuoksi hän kidutettiin kuoliaaksi Lapväärtissä olevan
kenraalin käskystä keihäin pistämillä ja miekan pykällyksillä. --
Tappelun kestäessä oli eräs talonpoika vetäynyt muutamaan myllyyn ja
ampui sieltä Wenäläisiä, jotka vaan varovasti uskalsivat lähestyä
myllyä. Sillä joka kerta kun yrittivät likemmäs saivat vastaansa
laukauksen, joka aina kellisti miehen. Kun sitten kotvaan eivät
kuulleet myllystä napsaustakaan, astuivat he taas lähemmäs; vaan
samassa räjähti vielä kerta laukaus, joka kaatoi miehen. Mutta tämä
oli viimeinen laukauksensa; sillä miehellä ei ollut enään millä
ampua. Taas arvelivat vähän, mutta kun vielä kerran koettelivat
lähestyä myllyä, ei tullutkaan enään mitään laukausta. Siitä
he tulivat rohkeammiksi, ryntäsivät myllyyn, ampuivat hänen ja
rääkkäsivät hänen ruumistansakin kuoleman jälkeen kaikin mokomin.
Erästä Linholm'aa ja ukko Brenn'ia syytetään tämän yrityksen
menestymättömyydestä; sillä hehän eivät malttaneet mieliänsä eivätkä
seuranneet toisten paljon älykkäämpää tuumaa, joka, niinkuin näimme,
oli karata vihollisen päälle vasta metsästä, kun jo silta ja niin
palaamisen mahdollisuus olisi hävitetty.
Karkoitettuansa talonpojat kartanolta, hankkivat sotamiehet itse
hevosia kuormastolle, joka heti läksikin matkaan. Mutta niinkuin
aikomus alusta oli ollut, karkasi heidän päällensä tien varrella
varttoneet talonpojat. Waan edellisestä karkauksesta Brenn'in
keskievarissa olivatki varuillansa, ja talonpoikain täytyi tässäkin
paeta, pait ne muutamat jotka kuolivat tai joutuivat vangiksi. 2
talonpoikaa ammuttiin tässä toisessa rymäkässä; 2 lisäksi kuoli
haavoistansa. Neljä tai viisi miestä joutui vangiksi ja vietiin
Lapväärtiin, jossa kuolivat kauheista kidutuksista ja julmista
rääkkäyksistä, pait eräs vanhus, jonka päästivät irroillensa
kotiojääneille kertomaan toveriensa onnettomuuksia ja surullista
loppua. Kuormasto toki ei uskaltanut enään pitkittää matkaansa, vaan
palasi Lapväärtiin, kun näki teitten olevan näin rauhattomia. Eipä se
olisi rauhassa pääsnytkään kauas kulkemaan, kun Pirttikylässä vielä
yhtä mittaa vartioittiin.
Tämän yrityksen näin pahoin onnistuttua paraasta päästä äkäisyyden
ja omapäisyyden vuoksi, loppuivat talonpoikain kapinalliset vehkeet
näillä paikoin ja koko tämän tienkin varrella.