Weikkars'in kylästä ei ollut Ruotsalaisilta Waasaan enään
peninkulmaa enempää. Ennenkuin tulivat Waasaan, saivat levätä
tuntikauden Höstveden kylässä, josta oli vaan neljännes Waasaan;
tästä lähtiessään ottivat taas kasakan. Kello 10 aikana edeltä
puolipäivän saapuivat Ruotsalaiset Waasaan, ja hyökkäsivät hurraa
huutaen tullista sisään, kenenkään vastassa olematta. Niin päästiin
kaupunkiin hangastelematta, ehkä kuitenkin Bergenstråle turhaan
ammututti tykeilläkin; seisahtumatta rynnistettiin kahta poikkikatua
pitkin kauppakadulle, jossa edusväki seisahtui. Wihollisella
oli neljä tykkiä eräässä kadun risteyksessä, josta heidän sopi
pyhkiä kaikkia siinä yhtyviä. Tykit alkoivat pian pitää peliänsä,
lähettäen surman ja kuoleman Länsipohjalaisten joukkoon; kaatumusta
lisäsi myös Wenäläisten kivääri-tuli huoneitten akkunoista. Itse
Demidoff ei ollut kaupungissa Ruotsalaisten tullessa; mutta muita
käskijöitä tuli pian toimiin, Demidoff itse oli aika-joukon kanssa
marssinut pohjoistullista Smedsbyy'hyn päin, josta oli saanut tiedon
Ruotsalaisten aikovan rynnistää. Tämän sanan toi eräs kasakka.
Ajettuaan aika vauhtia Smedsbyy'stä pysäytti kasakka vaahdesta
varsin valkean hevosensa Demidoff'in majan kartanolle, ja astui itse
sisään. Demidoff oli juuri einettä syömässä. Kiireestä ajostaan ja
hätäyksistänsä ei saanut kasakka muuta sanaa esiin, kuin: "Svetski".
Eipä enempää tarvittukaan, ja Demidoff hyppäsi pöydästä, jättäen
murkinoitsemisensa toistaseksi. Kasakka oli näet nähnyt siellä sinne
jo joutuneen Sandman'in osuuden. Sitä tietä ei Demidoff kuitenkaan
ennättänyt kauas, ennenkuin kuuli tykin järinän kaupungista. Kun
ei lähellä nähnyt vihollista Smedsbyy'stä päin, pyörti hän heti
siis kaupunkiin. Kiireesti rientäen hyökkäsi hän Bergenstrål'ea
vastaan. Hän joutui tähän, tuoden muassaan jalkaväkeä ja kasakoita,
melkein samassa, kun Ruotsalaisetkin seisahtuivat. Kolmen tunnin
tappelu syntyi. Se oli tuima. Tapeltiin askel askeleelta, katu
kadulta. Toinen ei tahtonut jättää voittoansa, toinen ei peräytyä.
Ruotsalaisten uljuus oli suuri, ja vimma kummallakin puolen iso.
Kumminkin tunkivat Ruotsalaiset eteenpäin, ehkä vähitellen. Vihdoin
esti tunkemisen muutamat kadun poikki jääneet venäläis-vaunut,
joiden edestä hevoiset olivat ammutut. Nyt seisoi kummatkin
voimat. Kummankin tykit pyhkivät katuja; kivääreillä, musketeillä
ammuttiin akkunoista. Usea kaatui kadulle, moni heitti henkensä
huoneisinkin. Tykit olivat kohta taas raivanneet tien, ja taas
hyökkäsivät Ruotsalaiset hurraten edellensä. Tykin jyskeesen ja
kiväärien paukkeesen sekottiihen myös ukkosen järäyksiä. Taivas
musteni paksuista pilvistä, ja vahva ruutinsavu peitti koko kaupungin
huntuunsa. Kuulia lensi maassa, ja taivaasta satoi rankka vesi. Tämä
kaikki oli hirveän ihanaa kuulla ja nähdä.
Tällä aikaa oli vihollinen lähettänyt kuriereja Tuovilaan (Tobyy'hyn)
käskemään siellä olevia joukkoja avuksensa. Mutta pitkään ei apua
tullut, eikä kurieritkaan palanneet. Sillä oli, näet, jo ennen
kaupunkiin hyökkäämistä katteini Dalberg eroitettu sotajoukkoa
seuraavien talonpoikain kanssa vasemmalle kädelle vihollista
siellä ahdistamaan. Nämä ampuivat yhden kurierin, niin toisen ja
kolmannenkin. Wasta neljäs tai viides pääsi perille; totta sekin
kierrellen. Sitten hetken kuluttua laumasikin isoja vihollis-joukkoja
eteläisestä tullista kaupunkiin. Siitä olikin syytä varoa Dalberg'in
joutuvan talonpoikinensa kierroksiin. Senpätähden lähetettiin
majuri Amneus 100 miehen kanssa valtaamaan kannaksen vastapäätä
hovioikeuden rakennusta, eli niinkutsuttua Korsholm'an vallia, jossa
oli muinaan mainio Korsholm'an linna. Mitä nämä Dalberg ja Amneus
toimivat, vihollisten Tuovilasta (Tobyy'stä) avuksi tultua, ei ole
aivan selvä. Arvattavasti palasivat hetken kuluttua toveriensa
joukkoon, niinkuin Amneus näyttää lähetetynkin Dalberg'in joukkojen
peräymistä suojelemaan ja niitä kierroksiin joutumasta estämään. --
Eräs talonpoika, Jonas Ström, oli nähnyt Wenäjän herroja hovioikeuden
rakennuksessa. Hän juoksi sinne, piilihe itse kallioiden kolohon
ja ampui sieltä aina kun näki jonkun. Wäli oli kyllä pitkä; mutta
hänellä oli oiva hyljepyssy, ja oli itse tarkimpia ampumiehiä, jotta
pyssynsä hyvin kantoi ja hän osasi. Näin muutamia kertoja tehtyänsä,
sai kuulan otsaansa ja jäi siihen. Hän oli kentiesi ainoa talonpoika
joka kaatui, sillä useimmat olivat tainneet nähdä paon paraaksi, kun
tykeillä jyskyttämään ruvettiin; ainakin pakeni isoin osa niitä,
jotka olivat aseettomina.
Toisaalla kaupungissa kesti yhä tappelu. Wihollinen jo vähitellen
vetäysi kaupungista, kun näki Ruotsalaisten hurraten voittavan
muutamia askeleita katua. Sanovat moniaat, ja vihollinen itsekin,
heidän peräytyneen mielien saartaa Ruotsalaiset kaupunkiin. Toiset
väittävät vaan hänen vetäyneen odottamaan apuväkeä Tuovilasta
(Tobyy'stä), jonka jo näimme tulevan. On niitäkin, jotka päättävät
hänen peräyneen epätoivosta voida yksinänsä enään mitään, ennenkuin
Wähästä-kyröstä tulisi apua. Olipa näistä tosi mikä tahansa, se
varmin on että vetäysi jo kaupungista; mutta herkesi pian sitäkin
tekemästä. Siitä syytetään tämän-aikuista pitäjän apulaista Isaak
Siniusta. Hänen näet kertovat moniaat kavunneen kirkkotorniin, josta
näki, tuulen kerran vähän savua haihduttaessa, Ruotsalaisten vähäisen
joukon. Hän, joka jo oli vannonut uskollisuutensa valan vihollisille,
olikin uuttera ja uskollinen heidän asioitaan ajamaan. Sinius nyt
kertoi tämän Ruotsalaisten vähyyden Demidoff'ille, joka vetäysi
vetäymistään ja jo oli lähtemäisillänsä Smedsbyy'hyn ja sen kautta
pakoon. Waikea on ratkaista, oliko se Sinius'en antamain tietoin,
vain muiden syiden tähden, kun Demidoff yht'äkkiä palasi jälleen,
ja hyökkäsi nyt hänkin vuorollaan tuimalla innolla. Tätä uutta
hyökkäystä eivät Ruotsalaiset ensinkään odottaneet. Kun tuuli vei
savun vihollisten päälle ja peitti ne pimeyteensä, eivät Ruotsalaiset
nähneet vihollisiansa ennenkuin olivat aivan likellä. Jo ennenkin
tappelussa oli pitänyt ampua pitkin katuja ja suunnatta vaan; tässä
sokko-ammunnassa ampuivat Wenäläiset enemmiten yli, niinkuin ainakin
--. Taas syttyi tuiki kiihkeä ja julma tappelu. Mutta Demidoff oli
palannut niin arvaamatta ja alkanut hyökkäyksensä erinomaisella
nopeudella ja rajuudella, että Ruotsalaiset seisahtuivat. Pian käski
jo haavoitettu Bergenstråle joukkonsa vähitellen vetäimään takaisin,
enemmin kuitenkin vapaehtoisesti kuin pakosta. Everstiluutnantti
L. von Knorring, näet, kun näki Bergenstråle'n olevan aikeissa
paeta, oli neuvonut häntä vetäymään itätullin eteen, josta oli
tultukin; siellä sanoi hän, olisi otollinen ottaa taas vastaan
vihollista järjestyksellä ja jäykkyydellä. Siten muka tykitkin
voisivat vihollisten riveihin paremmin saattaa epäjärjestystä:
painetti-hyökkäys päättäisi sitten kaikki onnellisesti. Tullin
ulkopuolella olisi myös paluu helpompi, jos tulisi välttämättömäksi.
Bergenstråle suostui tähän esittelyyn. Mutta samassa kun v. Knorring
ajoi antamaan käskyä tästä, ammuttiin häntä päähän, että putosi heti
hevosensa selästä. Tämä oli Ruotsin väelle suureksi vahingoksi; sillä
toisilla johtajilla kenraal-adjutantti Bergenstrål'illa ja majureilla
Ulfhjelm'illa ja Amneus'ella, ei ollut v. Knorrring'in mielen malttia
eikä hämmästymättömyyttä ja rohkeutta saada kapealla kadulla noita
vähän epäjärjestykseen joutuneita joukkojansa taas järjestykseen.
Nyt täytyi Ruotsalaisten peräytyä, mutta eivät tehneet sitä kuin
vähitellen. Wielä kerran tekivät komentajat ja komennettavat minkä
voivat ja velvollisuutensa. Muutamalta tykiltä olivat tykkimiehet
ammutut, jott'ei muut kun yksi ainoa ollut jälillä. Tämä pitkitti
kuitenkin hätäytymättä kuolemakoneensa puhdistamista, laahausta ja
laukaisemista, ehkä oli aivan yksin. Tuli taas kuula, niin vei toisen
pyöränkin lavoista. Mutta vieläkin väänti tämä uros sen niin, että
sopi ampua hetken siihen saapuneiden talonpoikain kanssa, joita vielä
oli muutamia loppuun astikin. Tämän tapahtuessa oltiin jo tullin
ulkopuolella, johon Ruotsalaiset taas olivat seisahtuneet. Samassa
huusi itse kenraal-adjutantti Bergenstråle, jonka jo äsken sanoimme
haavoitetuksi: "missä minun poikani!" Paikalla ajoi hän vihollisia
kohden, heidän joukkonsa läpi, vaikka ammuttiin, ja sitten lähellä
tullia olevalle kauppias Malander'in kartanolle, jossa Wenäläisten
päällikköviraston maja oli. Tänne tultuansa sanotaan hänen viskanneen
miekkansa menemään, ja antauneen vangiksi. Totta teki sen, kun ei
enään nähnyt keinoa miten päästä pakoon, kun kerran innoissaan joutui
sinne. Moni tosin tahtoo rumentaa tätä Bergenstråle'n käytöstä; mutta
syitä sitä rumemmalta puolen katsella, emme tiedä. Eräs vanhus, joka
silloin oli ollut vielä joukossa, muisteli jonkun sanoneen samassa:
"tuo kajahtaa hyvältä Klingspor'an korvissa." Liekö sanelija näillä
sanoillansa tarkoittanut Klingspor'an ja Bergenstråle'n kiinteää
väliä, siitä kun Bergenstråle'n sanotaan saaneen vallan käydä sotaa
omavaltaisesti ja aivan Klingspor'asta huolimatta. Tämän valtuuksen
hänen muka olisi pitänyt saada palkkioksi, kun oli jolloinkulloin
jäänyt syrjään ennen päällikkyyksiä jaettaessa.
Kun korkeimmat johtajat olivat kadotetut, ei ollut enään mahdollista
pitää paikkaansa tässä. Warsinkin kun ampuvarat loppuivat aivan
Ruotsalaisilta, paljon senkin vuoksi, että Bergenstråle jo kaupunkiin
tultaessa oli aivan joutavastaan ammuttanut sekä kivääreillä että
tykeillä. Ilman sitä, että varat meni hukkaan joutavastaan, antoi
tämä tyhjä ammunta paraan sanan Ruotsalaisten tulosta. Olipa
muutamat asukkaat vaarassa saada surmansa tältä ystävältä, joka
tuli niin suuresti paukuttaen. Kauppias Malander oli seisonut
puotinsa portailla samassa, ja yksi tykinkuula oli juuri mennyt
vähän sivutsensa, hyvä ett'ei sattunut: ei yhtään vihollista ollut
silloin näkyvissä. -- Ruotsalaiset pakenivat nyt kiireesti. Heidän
ainoa korkeampi upsierinsa oli majuri Ulfhjelm: toiset olivat mikä
kuollut, kuka vangiksi saatu. Läpi yön paettiin, ja kello 2-3 aikoina
päästiin jälleen Itähankmon satamaan, josta samaan aikaan eilen
olivat lähteneet. Tuskin olivat pakenevat Ruotsalaiset Weikkars'ista
ehtineet kääntyä Koivulahden tielle, kun kasakoita tuli samalle
paikalle. Tykin jyske näet oli antanut Wähään-kyröön -- matka ei
olekkaan 2 peninkulmaa pitempi -- sanan tappelusta Waasassa. Nämä
kasakat lähetti Demidoff'ille nyt Rajevskij edeltäkäsin jo avuksi.
Kasakat nyt ratsastivat pakenevain Ruotsalaisten perään; mutta nämä
olivat toki saaneet jo niin pitkän ennätyksen, että kerkesivät
vesille, ennenkuin kasakat rantaan ehtivät. Kasakat kun eivät voineet
muuta, niin lähettivät karpiinan-laukauksia pakenevain perään, ehkä
vahingoittamatta.
Waasasta pakenevat olivat niin väsyksissänsä, että usea tahtoi
heittäytä tien viereen maata, ehkä tiesi vihollisten tulevan
perässä. Hepä eivät olleet saaneet levätäkkään eilis-aamusta saakka,
kun läksivät Itähankmosta, jonne läpi öiseen tulivat, muuta kuin
tuntikauden Höstvedellä Waasaan marssittaissa. He olivat marssineet
Waasaan, tapelleet siellä tiimakausia, ja nyt taas juosten tulleet
kolmen peninkulman pituisen matkan. Siispä ei kumma, jos väsyi
moni. Heitä heittäysikin usea maantien viereen makaamaan. Mutta oli
talonpoikia, jotka ottivat näitä haavoistansa ja vaivoista uupuneita
korjataksensa ja kantoivat loimilla toisten luoksi veneisin. Mutta
niillä, jotka jo ennen omin voiminsa olivat pääsneet veneisin, oli
niin kova kiiret ja pelko, ett'eivät mielestänsä olisi kerjenneet
enään uupuneita ja haavoitettuja tovereitaankaan korjaamaan; mutta
talonpojat pakottivat heidät siihen, uhaten nakata raukat vihollisen
jaloista edes mereen, jos eivät Ruotsalaiset korjaisi omia veljiänsä:
itsestään eivät näy niin huolineen. -- Jo siitäkin, että Rajevskij
oli lähettänyt kasakoita Demidoff'in apuun, ja että samat kasakat
olivat aivan sulkemaisillansa Ruotsalaiset pakoonkaan pääsystä
laivoillensa, näkee kuinka peräti vaaralliseen tilaan Bergenstråle
oli heittäynyt; totta oli outoutensa seutuin kanssa painavinna syynä
hänelle näin omaan onneensa nojaumiseen, joka muutoin olisikin vielä
enemmin moitittavaa.
Katteini Sandman oli sillä aikaa kulkenut Smedsbyy'n kylään,
ottaen tiellänsä vihollisen vartiakuntia ja majoituksia, joita
hän joka kylässä tapasi. Myöskin sai hän Wenäläisiltä vähäisemmän
nahkakuormaston, joka lähetettiin oitis Norrgård'in taloon
Koivulahden kirkonkylään, jonne se jäikin. Kaikki Wenäläiset, joita
sai, salpasi hän riihiin ja latoloihin. Jätettyänsä kunnekkin pari
kolme vanhusta vartiaksi, marssi hän aina edellensä. -- Mainittavaa
myös on, että hän poikkesi kyliin, jotka eivät olleet ollenkaan
tiensä varrella. Esim. Jungsund'in[10] kylään hän poikkesi, josta
otti muutaman kymmenkunnan vangiksensa. Päästyänsä Smedsbyy'n kylään
revitti Sandman siltapalkit pois, että arvon pääsi kulkemaan; mutta
hän jätti sillan orsihirret sillensä. Häntäpä vastaan Demidoff
arvattavasti marssi, kasakalta sanan saatuansa, luullen koko Ruotsin
väen tulevan täältä käsin, ennenkuin kuuli tykin jyskeen.
Smedsbyy'ssä oleva silta vie yli nyt jo kuivanneen, mutta silloin
vielä virtoavan salmen, joka juoksi sillan paikalla etelästä
pohjoseen. Tämä salmi yhdisti Karperöö'n lahdelman (joka Kofköö'n
salmen kautta on Pohjanlahden kanssa yksiä vesiä) nyt jo maatuneen
Lågfjerd'in lahden kanssa, joka myös puoleltaan oli kanavan kautta
yhteydessä Pohjanlahden kanssa. Siten leikkasivat nämä yhteydessä
olevat vedet länsipuolellansa olevat maat saariksi. Tultuansa
Smedsbyy'hyn lähetti hän noin viisikymmentä miestä mainitun sillan
luoksi, ja antoi erään ala-upsierin käskijäksi näille, jotka
luultavasti olivat Länsipohjalaisia. Itse pysähtyi hän isoimman
joukkonsa kanssa Brännholm'an taloon, joka kyllä on Smedsbyy'n
kylää, ehkä hyvin erillänsä siitä. Hänen sillan luoksi lähettämät
miehensä asettuivat sen korvaan salmen itäpuolelle, jossa maa oli
sileä, eikä huoneita, ei puita suojana. Wenäläiset taas, joita oli
ollut majoitettu Smedsbyy'hyn, Singsbyy'hyn ja joka kylään, ja joita
Sandman ei ollut käynyt ottamassa, kokousivat aika sukkelaan ja
ottivat olonsa salmen länsipuolella, noin kymmenkunta askelta sen
reunalta, jossa oli vähäinen harjukin. Waasastakin sanotaan tänne
saapuneen lisää väkeä Sandman'in tultua: ehkä lähetti Demidoff vähän
sinnekin, kun itse tieltä palasi. Tässä ennätettiin laukaista ainakin
kolme laukausta toisiansa vastaan, kunnes Bergenstråle'n tykin
järinä alkoi kuulua kaupungista. Tykkitulen aljettua kaupungissa,
palasi kohta avuksi tulleet joukotkin; totta Demidoff kutsui ne
sinne, arvellen niitä siellä paremmin tarvittavan. Wenäläiset olivat
tuoneet muassaan myös jonkun tykin, jolla eivät kuitenkaan mitään
vahinkoa tehneet, kun taas ampuivat liian korkealle. Nyt vietiin ne
pois Waasaan. Wihollisten enimmäksi huvennettua, läksivät nämäkin
kulkemaan Karperöö'n lahden itärantaa, eli Silend'in puolta. -- Sen
aikaa, minkä oli puuhailtu sillan vieressä, oli Sandman järkähtämättä
Brännholm'an talossa eikä liikkunut sieltä minnekään, ehkä sekä moni
hänen omaa väkeänsä että varsinkin joukkoansa seuraavat talonpojat
tahtoivat häntä menemään taisteluun. Hänen sekä monen näiden
Jemtlantilaisten sanotaan näyttäneen pettureilta. Wasta kun näki
vihollisten vetäivän taas kaupunkia kohden, oli Sandman'kin tullut
sillan luokse. Täällä hän kuitenkin viipyi tarkastellen vähän aikaa,
kunnes kaupungista pakenevilta saaristolaisilta sai tietää, miten
Bergenstrål'en asiat Waasassa olivat käyneet. Sitten palasi hän samaa
tietä kuin toisetkin, joiden kanssa yhtyi metsässä, josta seuraavat
talonpojat opastivat. Kun tuli Petsmo'n kylään, hankkivat talonpojat
hänelle veneitä, joilla pääsi joukkonensa Koivulahden edustalla
oleviin mainittuihin laivoihin. Sandman'in muassa olleita talonpoikia
luuli eräs osan-ottaja saatettavan arvata noin 70 miehen paikoille.
Paljon on moitittu katteini Sandman'ia näistä tapahtumista, ja hänen
sekä kenraal-adjutantti Bergenstråle'n neuvottomuuden viaksi on
Ruotsalaisten tappio Waasassa laskettu. Sandman'ille lasketaan
pääsyytökseksi sitä, kun muka ei olisi ehtinyt oikeaan aikaan
määräpaikalle. Mutta usea näkiä todistaa vieläkin Sandman'in ei
ainoastansa tulleen Smedsbyy'hyn samaan aikaan kuin Bergenstråle tuli
Waasaan, vaan että tuli jo tuntia paria ennemmin. Myös moititaan
Sandman'ia siitä, kun muka ei olisi antanut minkäänlaista tietoa
olostansa. Mutta olisihan sen vähäisenkin kahakan, joka tapahtui
Smedsbyy'n sillan korvassa, pitänyt antaa tarpeeksi tietoa, semminkin
kun ei Smedsbyy'stä ole enemmän, kuin korkeintaan kaksi neljännestä
Waasaan, ja Wenäläiset kahakassa käyttivät tykkejäkin. Siis katoavat
pää-syytökset, ja niin ei ole tätä tappiota enää laskeminen hänen
syyksensä viivytyksestä, eikä myöskään sanan antamattomuudesta.
Se kyllä on myönnettävä, että hän kentiesi rikkoi korkeamman
käskyn, kun läksi kyliin, jossa hänen ei ollenkaan olisi tarvinnut
tiensä vuoksi käydä. Mutta ensiksi emme ole varmat siitä, saiko
hän semmoista kieltoa; toiseksi emme tiedä mitä painaviakin syitä
hänellä on voinut olla poikkeamisiinsa. Että semmoisia oli hänellä,
sen jo voimme arvata siitä, että hänen, joka oli sotamiehiä, piti
tietää ja tuta yllinkyllin, kuinka tarkkuus ja aika ovat tärkeitä
varsinkin sota-yritysten menestymiselle. Ja totta varovaisuus
käskikin tämän poikkeamisen, selkänsä takaa vihollisia vangiksi
ottamaan; sillä nehän olisivat voineet kaikki kokountua siellä ja
pahoinkin ahdistaa häntä, itsensä ja Waasassa olevain keskelle. Sehän
näyttääkin puolustavan tätä arvelua, kun Smedsbyy'n kahakan alussa
oli Sandman'ia vastustamassa Smedsbyy'hyn, Singsbyy'hyn ja muihin
kyliin majoitettuja, mutta Sandman'in ottamattomia vihollista. Mutta
se jääpi hänen syyksensä, ett'ei tunkenut Waasaan asti, jos varsinkin
oli käsky, mutta vaan sen lähisyyteen, ehkä vastustajansa peräysivät
häntä vastustamasta. Jos lie jäykillä syillä puollustamatonta, että
hän kahakassa pitäysi enimmän väkensä kanssa syrjässä, on se myös
luettava hänen viaksensa. Oliko se pelkoa? Oliko se muuta?
Näin tämän tappelun loppuna oli tappio Ruotsalaisille. Tarkemmin
ajatellessamme olikin se parasta; sillä myöhemmin tai varemmin olisi
Bergenstråle'n vähäinen joukko hukkunut Jankovitschin ja Rajevskijn,
Demidoff'in ja Orloff-Denisoff'in kanunain keskelle, liiatenkin
kun Uudenkarlebyy'n voitosta saatuja etuja ei käytetty. Taas,
näetsen, oli jääty lepäämään pariksi viikkoa, kun saatiin verinen
tappelu-tanner lepopaikaksi; näin kävi tähän aikaan useimmiten. --
Tappelun tauottua peitti 400 ruumista kaupungin katuja. Toisia makasi
verissään ja haavoissaan huoneissa. Tässä kaatui Ruotsalaisilta
paljo väkeä: patterin päällikkö, luutnantti Hård, ja rykmentin
korttierimestari Turdsjell, ynnä moniaita ala-upsiereja ja iso
joukko sotamiehiä. Wangiksi joutui: päällikkö, kenraal-adjutantti
Bergenstråle, uljas ja pahoin haavoitettu everstluutnantti von
Knorring, upsieriston adjutantit Lychou ja Bergenstråle -- edellisen
poika --, luutnantti Hoffstedt, vänrikki kreivi Cronhjelm ja parooni
Ulfhjelm, majuri Amneus ja katteini Stjernfelt sekä 192 alhaisempaa
miestä. Smedsbyy'ssä kaatui 2 Ruotsalaista ja 6 venäläistä. Muutoin
on tietymättömissä, kuinka paljon vihollinen menetti väkeä; varmaan
ei hän pääsnyt niinkään vähällä kuin Ruotsalaiset.