Talven paahto-pakkaset olivat loppuneet ja suloinen kevät ennusti
kesän tuloa. Wesiltä oli jääkansi sulanut ja auringon säteet olivat
saaneet kinokset sulamaan. Jopa alkoi taas jää sulaa ruotsinkin
leiristä. Kohta valkeni näet päivä, jotta övesti Gripenberg lähetti
Raumalta välivääpeli Spåre'n 30 miehen kanssa katselemaan miten
vihollinen Kälviän seutuja vartioinee. Ei ole helppo sanoa, lähettikö
Gripenberg hänen omia aikojaan vai pyysivätkö Kälviän miehet häntä
lähettämään apuväkeä itsellensä. Eräs vanhus kuitenkin muisteli
heitä käyneen pyytämässä: "sinne tehtiin useampia reissuja." Kyllä
se näyttääkin uskottavalta, että heidän tulonsa paraasta päästä oli
talonpoikain toimittama, sillä tämä Spåre'n tänne lähettäminen olikin
ainoa retki sotatuumissa noiden seitsemän häpeällisten lepoviikkoin
aikana.
Näine miehineen astui Spåre Hakunin taloihin, jotka ovat noin puolen
neljännestä tie-poskessa.[3] Täältä sai hän miehen soutamaan itseänsä
väkineen muutaman vähäisemmän järven (Isojärven) yli; hänellä näet
oli mielessä metsien läpi päästä vihollisten selkään Riipan pellolle,
ja mainittu järvi oli ensinnä edessä, kun läksivät Hakunilta. Mies
soutikin heidät yli järven ja toiselle rannalle päästyään virkki
Spåre hänelle: "älä lähde täältä pois, jotta pääsisimme takaisin,
jos hätä tulee." Siltä ei mies viipynyt kauan tässä, vaan palasi
kyllä petollisesti pois, huolimatta mitään sotamiehistä. Metsän
läpi Spåre kulki suoraan ja sukkelaan, kun oli saanut Ruotsalon
kyläläisiä koko joukon mukaansa, jotka kyllä tunsivat radat metsissä.
Talonpoikain mainitaan seuranneen häntä hyvin kernaasti sen vuoksi
että oli sanonut saavansa koht'ikään apuväkeä lisäksi ruotsin
leiristä, ehkä nämä ja semmoiset lupaukset olivat vaan pikku petoksia
saadakseen miehiä paremmin seuraamaan. Tultuansa metsäpolkuja myöden
lähemmäs Riipan taloa, laittaa hän sanan Suonperässä Kapraalin
mäellä vartioiville talonpojille että ehtiä lisäksi, ja käski
heidän kello 8 aikana olla saapuvilla. Ei kuitenkaan malttanutkaan
itse odottaa 8 asti, vaan alkoi ennen jo hiljaa hiipiä männikössä
Riipan pellon aidan taaksi, jossa viholliset oleskelivat. Ehkä
Spåre alkoi vehkeensä ennen määräaikaa, oli hänen luoksensa toki
karttunut aikainen miesparvi Suonperästä, heti saatuansa tiedon
hänen tulostansa ja aikeistansa. Hekään näet innoissaan eivät
malttaneet odottaa 8 asti, ja ehkä saattikin heidän nopea tulonsa
ja malttamattomuus Spåren vehkeilemään ennen omaa määräämää aikaa.
-- Ennenkuin lähdettiin, muistutti Spåre talonpoikia yrityksen
vaarasta ja lupasi jokaisen uskaltamattoman jäädä metsään. Taisipa
aina moniaita jäädä aseitten puutteesta ja joku pelvostakin. Omat
miehensä sanotaan hänen asettaneen puitten suojaan, vaan ei huolinut
talonpoikain säilyttämisestä. Kyllä mainitaan hänen ensin vähän
epäilleen, mutta sitten hypätä hurautti hän ensimäisnä tasakäpälässä
yli aidan ja kiljaisi samassa miehilleen, jotta laukaisivat. Yleinen
hämmästys nousi venäläis-leirissä. Ei se kummakaan, kun eivät olleet
aavistaneet mitään. He vaan istuivat huolettomina nuotioinsa äärissä,
joilla kiehua porisi kattiloita talonpojilta varastettua lihaa
täynnä. Mutta nytkös kiire tuli! Männiköstä lähetettiin ehtimiseen
tulisia tuliaisia ja rohki oli talonpoika-parvikin aidan yli. Pian
säännölliset soturitkin samoin. Muutamia tuli-tuprakoita lähetettiin
toisilleen, mutta pian kävi aika liian tiukaksi siihenkin. Pyssyin
ja kiväärein ponsilla nyt käytiin toisiinsa käsiksi. Spåre itse
joutui miekkasille erään vihollisen herran kanssa ja löi herralta,
pyytäessään häntä vangikseen, käden kalvosesta poikki. Jo oli
Spåre saamaisillansa, kun tämä urhoollinen vihollinen nakkausi
pää edellä hevosensa selästä verissään aidan taaksi ja pääsi niin
pakoon. Spåre, joka kyllä ei miekkaillut huonosti itsekään, sai
vaan hevosen aseineen kaluineen. Kohta päällikön paettua täytyi
toisten vihollistenkin paeta. He pääsivät mikä metsää, kuka tietä
myöten Kokkolaan, jossa omassa leirissään tiesivät olevansa hyvässä
turvassa, sillä Tutschkoff oli ja saanut apuväkeä ja lisävaroja.
Täll'aikaa lisäytyi Suonperästä ehtimiseen väkeä, mutta nämä eivät
enään ennättäneet paraasen pöläkkään, kun jo kello 7 aikana kuulivat
tiheän ammunnan ja he siis hiljastuivat. Wihollisen miestappiosta
ei ole tarkkaa tietoa, mutta muudan vanhus arveli noin kymmenkunnan
vihollisia tapetuksi ja saman verran eli useampiakin haavoitetuksi.
Talonpojille ei tullut muuta vahinkoa kuin että Järvenaution
isäntää ammuttiin käsivarresta läpi, kun laahasi pyssyänsä. Tätä
vikaansa parannuttamassa oli hän kauan ruotsin leirissä, jossa häntä
muutoinkin kohdeltiin hyvästi niinkuin sopikin.
Kun Riipassa oteltiin olivat ne 10 miestä -- 8 sotamiestä ja 2
"korkeampaa" --, jotka muistamme asetetuiksi neljänneksen päähän
Riipasta kirkolle päin, kahdella päällä mitä tehdä: lähteäkö sinne
mistä ammunta kuului, vai pysyä paikoillansa niinkuin käsky oli
ja velvollisuus siis vaati. Paikoilleen päättivät jäädä, arvellen
venäläisten voittavan kun heitä oli siksikin monta. Waan tästä
luulostansa pian pääsivät kun näkivät jonkun ajan kuluttua Spåren
väkineen ja talonpoikineen astuvan Riipasta. Wenäläiset näkivät kohta
että ainoastansa pikanen pako metsään voisi tarjota pelastusta.
Kohta juoksivatkin metsään. Mutta täällä eivät tavanneetkaan
toivottua turvaa, sillä talonpojat eivät tyytyneet heidän pakoansa
katselemaan vaan ajoivat heitä takaa. Täällä metsän sisällä syntyi
kovia yhteenottoja ja hirmuisuuksiakin, kun yksi tulvillaan oleva oja
teki vihollisten etemmäksi pakenemisen tätä suuntaa mahdottomaksi.
Talonpojat olivat menestyksestä Riipassa hyvin innostuneet ja
juoksivat ympäri metsiä saavuttaaksensa vihollisiansa. Mainitun
ojan reunalla tapasivatkin moniaita. Eräs esimerkiksi juoksi heti
ojan tykö kun tuli maille ja näki mihin vihollinen mieli. Täällä
hän kohta kohtasi 3 vihollista ja saavutti juoksemalla jälkimäisen
heistä, tarttui takin kaulustasta häntä ja paiskasi maahan. Tässä
löivät painia kotvan, vihollinen alla, hän päällä pieksäen aika
lailla hangasteliaansa. Mutta kohta lakkasi tämä leikki. Talonpoika
huomasi samassa noiden kahden toisen vihollisen aikovan käydä häneen
käsiksi kivääreillään; nämä näet tuumasivat kolmen päästä tuosta
painajaisesta, kun näkivät miehen olevankin aivan yksin. Pahoin
näyttikin jo käyvän ukollemme, kun oli aivan aseitta, mutta samassa
tuli toki toisia tovereita hänelle avuksi. Heidän avullansa saikin
hän nyt nämä kaikki kolme vihollistansa kiinni. Kaksi husaaria oli
myös kätkeynyt muualle metsään ja olisivat luultavasti jääneet
löytämättä, ellei sattuma olisi toisin sallinut. Jo palattiin
metsästä kun kuultiin hevosen hirnuvan. Heti hyppäsikin miehiä
hirnuntaa kohden, jotka kohta löysivät kaksi hevosta sidottuina
puihin. Siitä arvasivat hevosten omistajainkin olevan lähellä. He
siis hakemaan, kunnes löysivät husaarit, jotka olivat lymynneet
tuuheaan katajikkoon, luullen tässä säilyvänsä. Toisaalla oli eräs
lyhytläntä, mustanverinen ja matala-otsanen pyssynseppä juosnut
metsään, piilonnut risukkoin ja pensikkoin ta'a, josta hänen sopi
tehdä tekojansa. Aina kun hänen sivutsensa juoksi ryssiä, niin ampui
takavarikostaan heidät hartioista läpi. Hänen mainitaan olleen
pelkurin, jott'ei uskaltanut ampua edestä, peläten heidän ampuvan
takaisin. Niin sai ammutuksi kolme vihollisparkaa, jotka eivät mitään
vaaraa täältä odottaneet. Paikalle eivät siltä kaatuneet; totta
vääntyivät johonkin metsään: "heidät olisi kyllä löynnyt, jos heistä
vuotavia veripilkkoja olisi seurannut."
Tämä kaikki tapahtui metsässä. Mutta tielläkin sattui sattuma, jossa
eräs mies sai näyttää kuntoansa. Kun näet näki toisen näistä kahdesta
korkeammasta vihollisesta ajavan hänen sivutsensa pakoon, niin juoksi
herran rinnalle ja kun oli aivan aseetta, repäisi sen käsivarrella
huiskaavan karpiinan. Sitten kävi hän hevosen päähän käsiksi, josta
herra häntä hosumaan miekallansa. Jo olisikin miehemme tainnut käydä
pahoin, ellei olisi takaa ammuttu herraa käsivarresta läpi, jotta
miekka putosi. Itse ei antaunut ammuttunakaan, vaan käski hevostansa
ja ajoi matkoihinsa ehkä pahoin haavoitettuna. Tämän nuorukaisemme
isä oli ruotsin väessä ja hän itsekin Tyrnävän kappelista, mutta
hänen nimensä on jo unohtunut.
Samalla tiellä oli Spåre'nkin käydä pahoin, ehkä oli äsköisistä
riitapaikoista metsässä erillään. Hän näet ratsasti Suonperän taloja
liki, Kapraalin mäen alle, jolla tiedämme talonpoikain entistä
paremmin varustauneina vartioivan. Nyt oli Spåre'lla päässä melkeen
samanlainen korkea hattu kuin venäläisherroillakin tavallisesti
oli. Jakob Suonperä jo valmistausi ampumaan, luullen hänen olevan
vihollisia, varsinkin kun toinen lähellä oleva mies yllytti häntä
laukaisemaan. Se toki arvelutti Suonperää itseä, että miten
yksinäinen vihollinen uskaltaisi tulla kahden tulen keskelle --
Spåren oman väen ja talonpoikain. -- Samassa huusi Spåre'kin: "älkää
minua ampuko; minä olen ruotsin herroja." Siten pääsikin hengissä.
Tämä kaikki tapahtui lauantai-iltana Toukokuun 21 p.[4] Ruotsalaiset
saivat talonpoikain avulla näissä taisteluissa 8 vankia -- missä ja
miten ne kaikki saatiin, on nyt jo hyvin vaikea sanoa, -- hevosta
ja muuta kalua kuormallisen: kiväärejä, miekkoja, satuloita ja
muuta, jota ei viety Raumalle. Kansa sai jälleen kattilat lihoineen
päivineen, rosvottuja vaatteita j.n.e. Muutamassa muuripadassa kiehui
kokonainen sika, jonka, Krekelän ison talon nyt ainoan eläimen,
olivat ottaneet. Siasta saivat Spåre'n miehet aika aterian, josta
sotamiehet kokivat lyödä laukkuihinsakin sian-lihaa. Eivät suinkaan
viholliset aavistaneetkaan tuon komean saaliin jäävän heiltä syömättä
ja joutuvan heidän vihollistensa ravinnoksi. Pyhänä palasi Spåre
Raumalle, josta oli tullutkin.
Ennen yritykseen ryhtymistään lupasi Spåre joka miehelle, joka
ottaisi osan taisteluun aika rehevästi 2 riksiä; "mutta eipä
tullut tuon enempää." Wanhukset täällä tahtovat syyttää Spåre'a
uskalluksen puutteesta, vaan liekö siinä syytöksessä perää. Ainakaan
ei hänen rohkea käytöksensä Riipassa kantele hänen pahaksensa.
Sitä myös nurkuvat vielä, että aina tahtoi säästää omia miehiään
ja pani talonpojat sinne missä vaarallista. Toisen ja vähäisemmän
edusvartiakunnan paettua metsään, asetti hän myös omat miehensä
maantielle seisomaan, mutta yllytti talonpoikia juoksemaan metsään
ajamaan vihollisia takaa. Siten olivat useat vangitkin talonpoikain
saamia, ehkä Spåre ei mainitse luultavasti virkakirjassaan
talonpojista ollenkaan eikä anna siis heille ansiotakaan, että
olisivat saaneet kiinni vangit. Jos Spåre taas olisi maininnut
talonpoikain avusta mitään, niin olisi varmaan Montgomery'kin
seurannut hänen virkakirjaansa. Wieläpä kummastuttaa tuokin, että
tämä tapahtuma Kälviällä on mainitussa historiassa joka kohdassa
väärin selitetty, johon vääryyteen nähtävästi käsillä olleen
(Spåren?) virkakirjotuksen vääryys on ensi syynä.
Samana iltana oli virkeä liike vihollisenkin leirissä, kun paenneet
viholliset tappiostaan toivat sinne sanan. Witikan sen-aikuiseen
keskievariin vietiin tykkejä ja kovasti väkeä. Witikkaa vähän
pohjoisempana laitettiin ammunta-varustuksia tykeille. Lähellä olevan
töllin ulkokatto purettiin maahan ja välikatolle pantiin kasakoita
vahtiin, josta voivat katsella Kälviän kyläntietä vähän matkaa.
Hämmennystä enentämään tulivat Jatkojoellakin olleet vahdit, jotka
olivat lähteneet matkoihinsa kun Riipasta kuulivat ammunta-räiskeen.
Kasakoita lähetettiin nyt kahdelle haaralle, valtatietä ja Kälviän
tietä, katsomaan, tuleeko koko ruotsin väki nyt heitä vastaan. Samana
iltana tuli Suonperäänkin asti kaksi kasakkaa, mutta talonpojat
alkoivat ilman-aikojansa ampua heti heidät nähtyään. Siitä nämä
palaamaan aika vonkaa, jotta vaan kavioin kapse iltamassa kajahteli.