Poika kierteli metsiä pyssy olallaan. Tullessaan erään järven rannalle
hän jäi siihen vesilintuja odottelemaan. Silloin näki hän kolme
kaunista valkoista joutsenta, jotka liitivät ilman halki ja rannalle
tultuaan riisuivat joutsenpuvut yltään, muuttuivat neitosiksi ja
menivät mereen kylpemään.
-- Noista neitosista minä otan yhden omakseni, arveli poika.
Hän hiipi varovasti lähemmäksi ja koppasi yhden joutsenen vaatteet
käteensä. Sen kun neitoset näkivät niin alkoivat kovasti huutaa.
-- Elkää siellä suotta sillä lailla huutako, sanoi poika, en minä
mikään murhamies ole.
-- Anna pois tänne ne meidän vaatteemme, huusivat neidot.
-- Tuossa on yhden, ja tuossa on toisen, sanoi poika ja heitti
neitosille veteen joutsenpuvut.
-- Sinä heitit vain kaksi pukua, sanoivat neitoset. Anna tänne se
kolmaskin.
-- Siitä ei tule mitään. Sen minä aijon pitää.
-- Minkätähden?
-- Minä tahdon, että se kolmas tulee minun vaimokseni. Minä olen aina
tahtonut itselleni kaunista vaimoa ja nyt kun minulla on mahdollisuus
se saada, niin minä sen otan.
Sen kuultuaan alkoivat neitoset kovasti parkua vedessä.
-- Olkaa hiljaa siellä vedessä, sanoi poika. Ei tämä asia huutamisesta
parane. Minä olen teille sanonut, mitä minä ajattelen ja sillä hyvä.
Tulkoon se kolmas sieltä tänne rannalle minun luokseni niin saamme
hiukan asioista lähemmin puhella.
Kolmas joutsennaisista tuli rannalle ja sanoi pojalle:
-- Sinä olet siis tämän asian yksinäsi päättänyt?
-- Niin olen.
-- Ja luulet minun siihen suostuvan?
-- Hullu olet, ellet siihen suostu, sanoi poika ja nauroi.
Silloin neitonenkin nauroi ja sanoi pojalle:
-- Sinä olet iloinen poika ja minä tulen sinulle. Mutta ennenkuin häät
pidetään, niin anna minulle vaatteeni, jotta voin kotonani käydä
hyvästi sanomassa.
-- Ja milloin aijot palata minun luokseni asumaan? kysyi poika.
-- Kutsu ensi sunnuntaiksi kaikki sukusi tänne rannalle häihin. Silloin
minä tulen.
-- Tuletko varmasti?
-- Tulen.
-- Mutta eihän täällä ole mitään asuntoa. En minä voi ihmisiä kutsua
paljaan taivaan alle pitoja pitämään.
-- Ole huoleti, minä tuon häätalonkin tullessani.
Poika antoi neitoselle takaisin hänen joutsenpukunsa ja hän lensi
sisarineen pois.
Viikolla kulki poika talosta taloon ja kylästä kylään ja kutsui kaikki
häihinsä, rikkaat ja köyhät, terveet ja sairaat, ylhäiset ja alhaiset.
Hän kutsui keisarin ja koko hänen hovinsa ja kutsui kurjimman
kerjäläisenkin.
-- Missä sinulla on sellainen häätalo, jonne koko tämä joukko mahtuu?
kysyttiin häneltä.
-- Kyllä minun vaimoni siitä huolen pitää. Hänellä on kyllä huoneita
niin paljon kuin tarvitaan. Tulkaa vain sinne järven rannalle, kyllä
siellä on tilaa.
-- Mutta millä sinä sellaisen hääjoukon ruokit?
-- Kyllä minun vaimoni siitäkin huolen pitää. Hänellä on kyllä ruokaa
niin paljon kuin tämä joukko syödä jaksaa.
Sunnuntaina tuli sinne rannalle niin paljon väkeä, että oli aivan
mustanaan.
-- Eihän täällä ole mitään häätaloa, sanoivat vieraat.
-- Odottakaa siksi kun vaimoni tulee.
-- Eihän täällä ole ruokapöytää.
-- Odottakaa, kyllä vaimoni senkin tuo.
Siinä koko hääväki sitten odotteli rannalla ja alkoi jo käydä
levottomaksi, kun mitään morsianta ei kuulunutkaan.
-- Ethän vain liene kaikkia ihmisiä petkuttanut, sanoivat vieraat.
-- Petkutuksesta ei tässä ole puhettakaan. Kyllä tässä vielä häitä
vietetään, kunhan vaimoni tulee.
Jo näkyi pitkin järven pintaa tulevan suuri kartano. Kun se oli tullut
rantaan, niin nousi se siitä maihin itsekseen, vaikka kyllä kaikki
riensivätkin sitä auttamaan.
-- Vieraat ovat niin hyvät ja astuvat sisään, sanoi poika.
Kun vieraat menivät sinne kartanoon, niin oli siellä sisällä
morsiankin.
-- Sanoinhan minä, että kyllä se minun vaimoni ajoissa tulee, vakuutti
poika.
Nyt ruvettiin häitä viettämään. Siinä syötiin, juotiin ja tanssittiin.
Keveimmin kaikista tanssi itse morsian. Hän oli kepeä kuin lintu. Kun
keisari sen näki, niin tuli hän kovasti kateelliseksi pojalle.
-- Myy minulle tuo vaimosi, sanoi hän pojalle.
-- Ei sitä sellaista vaimoa myydä kuin mitäkin elukkaa, sanoi poika.
-- Siis minä otan sen.
-- Sopiihan tuota koettaa, mutta en minä usko siitä mitään tulevan.
Silloin keisari kiukustui ja sanoi:
-- Jollet kolmessa päivässä rakenna minulle sellaista siltaa, joka
ulottuu tämän järven ylitse, niin minä annan pyövelin katkaista
kaulasi.
-- Odotahan hiukan, sanoi poika. Minä vastaan kohta, kun ensin pidän
vaimoni kanssa neuvoa.
Hän meni vaimonsa luo ja sanoi:
-- Keisari tahtoo minua rakentamaan kolmessa päivässä sillan tämän
järven yli, muuten uhkaa ottaa minut hengiltä.
-- Sano sinä hänelle, vastasi vaimo, että kyllä se sellainen tämän
talon väellä tehdään.
Poika meni keisarin luo.
-- Minä olen nyt vaimoni kanssa keskustellut sen sillan rakentamisesta.
Kyllä se valmis on kolmen päivän päästä. Voitte tulla silloin
katsomaan.
Kiukusta puhisten meni keisari joukkoineen pois häistä. Kun hääväkikin
oli lähtenyt, sanoi poika vaimolleen:
-- Kuinka sen sillan rakentamisen laita oikeastaan on? Tuleeko siitä
mitään, vai menenkö minä karkuun, jotta keisari ei saa minua tapetuksi?
-- Minulla on suuri suku, sanoi vaimo, ja siihen minä lujasti luotan.
Ne tietävät ja taitavat vaikka mitä.
-- No, helppohan sellaisen suvun turvissa on elää, sanoi poika. Minä
olenkin aina sanonut, että joka suurista nai, hän suuria saa aikaankin.
-- Se tässä asiassa on ikävää, että minun täytyy heti lähteä lentämään
sinne sukulaisiin.
-- Lennä vain, kyllä minä täällä odotan. Mikäs hätä minulla on ollessa
täällä suuressa kartanossa.
Ja vaimo puki joutsenpukunsa ylleen ja lensi pois.
Toisena päivänä tulivat keisarin miehet katsomaan, kuinka pitkällä oli
sillan rakennus.
-- Eihän täällä ole vielä alettukaan, sanoivat he.
-- Mitä sitä sellaista työtä suotta liian varhain alottaa, ehtiihän sen
vielä huomennakin. Huomennahan sen vasta pitää valmiina ollakin.
Kolmantena päivänä lensi hänen vaimonsa kotia ja silloin oli myöskin
silta valmiina.
Keisari tuli katsomaan ollen aivan varma siitä, että siltaa ei
olisikaan. Kun hän sen näki ja kuuli miten rannalle kerääntynyt kansa
sitä ihaili, niin meni hän raivoissaan pojan luo.
-- Mitä keisari nyt sanoo, kun silta on valmiina, sanoi poika. Oli
meidän välillämme puhe vain sillasta sellaisenaan, mutta minä tein
kaidepuutkin yksintein siihen, jotta eivät sillalla kulkijat tipu
veteen. Onko keisari nyt tyytyväinen?
-- Kyllä minä ymmärrän, että sinä olet tämän saanut loihtimisen kautta,
mutta saatkohan kirkon rakennetuksi kuudessa päivässä?
-- Keisari voi odottaa, sanoi poika. Minä käyn vaimoni kanssa ensin
asiasta hiukan tuumailemassa. Eihän sitä mies vaimonsa tietämättä saa
päättää niin suurista asioista.
Hän meni vaimonsa luo ja sanoi:
-- Ei se kirottu mies vieläkään ole tyytyväinen.
-- Mitä hän vieläkin tahtoo?
-- Ei vähempää kuin kokonaisen kirkon. Luuletko, että sinun sukusi
pystyy sen tuomaan tänne?
-- Eihän kirkko ole mikään mahdoton. Kyllä sinä sen voit hänelle
luvata.
Poika palasi keisarin luo ja sanoi:
-- Mitä siihen meidän äskeiseen puheeseemme tulee, niin kyllä minä sen
kirkon voin hankkia. Kuudessa päivässähän se oli oleva valmiina?
-- Niin, ja jollei sitä silloin ole, niin annan sinut hengiltä ottaa.
-- No, ei sitten muuta kuin kuuden päivän päästä taas tavataan, sanoi
poika.
Kun keisari jo oli menossa kartanolla, huusi poika hänelle:
-- Pitääkö sen kirkon olla jonkun määrätyn mallin mukainen, vai saanko
oman kuosini mukaan rakentaa?
-- Se on oleva aivan samallainen kuin minun suuri kirkkoni, vastasi
keisari.
-- Sitten ei ole hätää mitään, sanoi poika. Sehän sellainen on aivan
lasten leikkiä.
-- Viisainta olisi, kun et kerskailisi niin paljoa.
-- Enhän minä kerskaile, minä puhun vain asioista, jotka ovat helppoja.
Kiukusta sähisten meni keisari kotiaan. Poika meni vaimonsa luo ja
sanoi:
-- Kyllä kai sitä kirkkoa olisi jo niinkuin aloitettava tehdä, jos
aijot sen saada kuuden päivän päästä valmiiksi.
-- Minä lennän sukuni luo, kyllä se pitää siitä huolen.
Ja hän lensi joutsenena pois ja viipyi sillä matkallaan kuusi
vuorokautta.
Kun määräaika oli loppunut, niin oli kirkko valmiina. Kun keisari tuli
sitä katsomaan, niin oli poika paraillaan kirkossa.
-- Keisari tulee, huomaan minä, katsomaan tätä uutta kirkkoa. Valmishan
se on. Ei puutu muuta kuin että lakaisen viimeiset lastut pois, jotka
rakennusmiehet siinä loppukiireessä ovat unohtaneet korjata. Eihän se
kumma olekaan, kun niin lyhyessä ajassa saivat sellaisen työn tehdä,
jos hiukan lastuja jäikin.
Keisari oli niin täynnä kiukkua, ettei hän saanut sanaakaan suustansa.
Poika huomasi sen ja sanoi:
-- Ei keisari suotta etsi sanoja kiittääkseen. En minä niitä odota.
Olenhan vain tehnyt sen, minkä olen tainnut.
Keisari kutsui kaikki neuvonantajansa ja sanoi heille:
-- Jollette nyt osaa keksiä sille pojalle sellaista tehtävää, joka on
mahdoton, niin minä otan teidät joka ainoan hengiltä.
Siinä nyt neuvonantajat löivät kaikki viisaat päänsä yhteen. Kun he
kaikki olivat suuria konnia, niin keksivät he vihdoin sellaisen
tehtävän, ettei olisi luullut kenenkään voivan sitä täyttää.
Mielihyvillään meni keisari pojan luo ja sanoi:
-- Nyt annan sinulle viimeisen tehtävän. Sen jos voit täyttää, niin en
sinua enää milloinkaan kiusaa.
-- Ja mikä tuo viimeinen tehtävä on?
-- Mene tietämättömiin ja tuo näkymätön.
-- Mutta sehän on aivan mahdoton tehtävä.
-- Mene nytkin vaimosi kanssa neuvottelemaan. Kai hän nytkin sinulle
keinon keksii.
Ja keisari meni ilkeästi nauraen pois. Poika meni vaimonsa luo ja
sanoi:
-- Nyt se nauru loppui tässä talossa, sillä nyt on keisari keksinyt
sellaisen tuuman, ettei siitä elävänä suoriudu.
-- Mitä hän sinulta vaatii?
-- Hän sanoi näin: Mene tietämättömiin ja tuo näkymätön.
-- Ole rauhassa, minä menen kolmeksi päiväksi pois, sanoi hänen
vaimonsa, ja tiedustelen sukulaisiltani.
Kolmen päivän päästä hän palasi.
-- En ennättänyt kaikissa sukulaisissani käydä, sanoi vaimo. Odota
vielä kolme päivää.
Ja hän lensi pois ja palasi kolmen päivän kuluttua.
-. En vieläkään ole saanut tietoa siitä, mitä keisari tahtoo.
-- Hyvä ja viisas suku sinulla on, muuta ei voi sanoa, virkkoi poika,
mutta tässä asiassa heidänkin tietonsa loppuvat. Ei muu auta kuin että
minä menen itse sitä sellaista merkillistä asiaa etsimään.
-- En minäkään silloin tänne jää keisarin kiusattavaksi, sanoi hänen
vaimonsa. Minä lennän sitten takaisin luoksesi, kun olet matkaltasi
palannut.
-- Sittenhän taas tavataan, jollei ennemmin, sanoi poika. Minä en
mitään sure. Kyllä kaikki aina maailmassa hyvinpäin kääntyy.
Niin he erosivat ja poika läksi tietämättömiin etsimään näkymätöntä.
Siinä kulkiessaan tuli hän pienen mökin luo, joka pyöri kukon
kannuksella. Sitä poika katseli ja sanoi viimein:
-- Sellaista se on, kun maita matkustaa, niin saa kaikenlaista
ihmeellistä nähdä. En olisi tuostakaan tiennyt, jos olisin sattunut
kuolemaan, Mennäänhän sisäpuolellekin katsomaan.
Kun hän tuli tupaan, niin tuoksahti uunilta vanha akka hänen eteensä:
-- Tule tänne, niin minä syön sinut.
-- Ei pidä tarpeettomasti pitää kiirettä, sanoi poika. En minä ole
tullut tänne miksikään ruokapalaksi. Minulla on aivan totiset tuumat.
-- Elä siinä löpise joutavia, minun on nälkä, huusi akka.
-- Nälkä voi olla kenellä tahansa, sanoi poika. Mutta ensin on tässä
siivosti keskusteltava.
-- Mikä sinä luulet olevasi?
-- Olenhan vain tällainen kuin olen. Minä en ole paljoakaan, mutta sitä
enemmän minun vaimoni. Hän on kovin suurta sukua.
-- Mitä hänen sukunsa minuun kuuluu?
-- Sitä minä en tiedä, kuuluuko hän sinun sukuusi. Muodon mukaan ei
sitä juuri uskoisi, Hän on luonani kaunis kuin kuva, jota ei juuri voi
sinusta sanoa, toisinaan taas on hän joutsen.
-- Sukuahan sinä sitten olet minulle, sanoi akka. Elä siinä joutavia
höpise, vaan istu pöytään, minä tuon sinulle ruokaa, kun kerran sattui
sukulainen luonani käymään.
-- Mieluummin minä syön kuin että minua syödään, sanoi poika.
Syötyään poika kertoi akalle, mitä hän oli etsimässä. Koko yön akka
istui ja selaili kirjojaan, ja aamulla hän sanoi:
-- Minä en sitä tiedä, mutta sisareni on vanhempi, hän voi sinulle
siitä tiedon antaa.
Poika tuli samanlaiselle mökille ja siellä istui toinen akka. Ei
tämäkään tietänyt mitään tuosta, jota poika etsi ja lähetti hänet
kolmannen sisarensa luo, joka oli vanhin heistä kolmesta.
Kun poika tuli kolmannen sisaren luo, niin tämäkin etsi kaiken yötä
kirjoistaan löytämättä mitään. Aamulla hän sitten puhalsi vaskitorveen.
-- Sinun torvessasi on komea ääni, sanoi poika. Ketä sinä sillä kutsut?
-- Kutsun kaikki peikot, maahiset ja vetehiset, vastasi akka.
-- Sittenhän minä nekin kaikki näen yhdellä kertaa, sanoi poika.
Näyttää se minun vaimoni suku olevan kovasti suuri ja monenmoinen.
Nyt alkoi kerääntyä akan tuvan luo kaikenlaisia peikkoja. Siinä oli
yksisilmäisiä, kolmisilmäisiä, yksijalkaisia ja monijalkaisia. Ne
kävelivät, matelivat, hyppivät ja lensivät. Muutamat olivat ihmisen
muotoisia, toiset kaukana siitä.
Näiltä kysyi akka:
-- Osaatteko mennä tietämättömiin ja tuoda näkymätön.
Sitä ei kukaan osannut, ja akka lähetti heidät kaikki pois.
-- Ei niistä minun hommistani näykään tulevan mitään, sanoi poika.
Kyllä minä jo alustapitäen olinkin sitä mieltä, että mahdotontahan se
sellainen on.
-- Vielä on yksi jälellä, joka voi jotain tietää, sanoi akka. Mutta se
on suuren vuoren sisään suljettu, eikä pääse sieltä pois. Minä koetan
puhaltaa sen vuoren halki.
-- Kyllä se on hiukan vaivaloinen tehtävä, sanoi poika.
-- Etkö sinä voi koskaan olla vaiti, kysyi akka.
-- Vaitiko? Miksi minä olisin vaiti, kun voin sanoa ajatukseni?
-- Mutta nyt neuvon sinua tukkimaan suusi.
-- Minkätähden?
-- Sentähden, että minä aijon nyt puhaltaa niin kovaa, että jollet pidä
suutasi kiinni, niin puhallan sinut mykäksi.
-- Sitä minä e -- --.
Enempää ei poika ennättänyt sanoa, kun akka jo puhalsi sellaisella
voimalla, että vuoret halkesivat.
-- Kyllä siinä oli ääntä yhdeksi kertaa, sanoi poika, Sattui suu
jäämään hiukan raolleen, enkä tahdo enää ääntä saada.
Silloin näki poika erään haljenneen vuoren sisästä tulevan suuren
sammakon.
-- Kylläpä siinä on kokoa sammakoksi, sanoi poika. Milloinkahan tuo on
noin suureksi ennättänyt kasvaa?
-- Se on seitsemän sadan vuoden vanha.
-- Ei olekaan sitten ihme, että on niin suureksi ennättänyt tulla.
Sammakko tulla loikki akan luo.
-- Osaatko mennä tietämättömiin ja tuoda näkymätön, kysyi akka
sammakolta.
-- Osaan, vastasi sammakko, Nuoruudessani minä olen siellä ollut.
-- Ota sitten tämä poika selkääsi ja vie hänet sinne.
-- Minä olen niin kauan istunut paikallani tuolla vuoren sisässä, sanoi
sammakko, että minä ilman evästä en voi niin pitkälle matkalle mennä.
-- Minä tuon sinulle evästä, sanoi akka ja kantoi sammakon selkään
kaksi lehmää. Riittääkö tämä?
-- Onhan tuossa kahdeksi ateriaksi, vastasi sammakko.
-- Mene nyt sen selkään, sanoi akka pojalle.
Poika hyppäsi sammakon selkään ja nyt alettiin mennä. Sammakko loikkasi
kuusi, viisi, neljä, kolme, kaksi, yksi sataa, viisikymmentä virstaa
kerrallaan. Kun tätä menoa oli jatkettu jonkun aikaa, niin tulivat he
kauniin meren rannalle. Sinne he jäivät vuorokaudeksi lepäämään.
Sammakko oli nälissään ja söi toisen lehmän. Sitten he jälleen lähtivät
matkalle. Kun sammakko oli kauan loikkinut, niin tulivat he pienelle
asunnolle, joka loisti korkealla kirkkaasti kuin taivaan tähti.
-- Tuonne sisälle mene, sanoi sammakko, mutta kätkeydy hyvin, piiloudu
kiukaan taakse ja seuraa tarkkaan kaikkea, minkä kuulet ja näet.
Ja sammakko heitti pojan sinne ylös tuvan ikkunalle.
-- Oho, sanoi poika, tultiinpa hyvää kyytiä.
Hän meni, kuten sammakko oli neuvonut, kiukaan taakse piiloon. Siinä
hän odotteli. Vihdoin tuli talon isäntä tupaan. Hän sanoi:
-- Henki, laita syötävää ja juotavaa.
Silloin poika näki, miten pöydän laatikosta hyppäsi esiin nainen ja
laittoi komean aterian pöydälle. Kun isäntä oli syönyt kyllikseen, niin
katosi kaikki pöydältä samalla tavalla kuin oli siihen tullutkin.
-- Olisi sitä voinut jättää jotain minuakin varten, ajatteli poika.
Nälkäinen minäkin olen.
Kun isäntä oli mennyt pois, niin poika tuli esiin kiukaan takaa ja
lähestyi pöytää.
-- Koetan minäkin, sanoi hän. Ehkä tuo sama nainen hyvinkin tuo
minullekin ruokaa.
Kun hän oli nuo loihtusanat sanonut, niin tuli nainen pöydän laatikosta
esiin ja kattoi komean aterian pojalle.
-- Aivanhan tässä elää herroiksi, sanoi poika ahmiessaan suuhunsa niin
paljon kuin jaksoi.
Toisena päivänä tuli talon isäntä taas tupaan ja aterioi samoin kuin
edelliselläkin kerralla. Hänen mentyään käski poika henkeä hänellekin
tuomaan ruokaa.
Kolmantena päivänä, kun isäntä taas oli käynyt tuvassa syömässä, ja
poika oli vuorostaan aterioinut, niin katsoi hän tuvan ikkunasta alas.
-- Katsotaanhan, sanoi hän, miten se sammakko siellä alhaalla jaksaa.
Siellähän se on jo syönyt sen toisenkin lehmän ja nyt nälissään
kurnuaa. Pois minun täytyy jo täältä lähteä. Mutta tuo henki on saatava
matkaan, jotta meillä on ruokaa kotimatkallakin.
Poika avasi pöydän laatikon ja löysi sieltä pienen rasian, jonka hän
pisti taskuunsa. Sen tehtyään hän huusi ikkunasta:
-- Hoi sammakko, ota vastaan nyt, jo tullaan.
Ja hän hyppäsi alas ja tulla tupsahti sammakon pehmoiseen selkään.
-- Nyt on parasta lähteä lietsuun, sanoi hän sammakolle, ennenkuin
talon isäntä tulee kotia.
Sammakko läksi loikkimaan. Kun he tulivat sinne meren lahden rannalle,
niin sanoi poika.
-- Henki, tuo tänne syötävää ja juotavaa. Tuo runsaasti, sillä tämä
minun toverini ei ole mikään vähäruokainen.
Rasiasta tuli tuo nainen esiin ja valmisti heille runsaan aterian. Kun
he tulivat sen akan luo, joka sammakon oli kutsunut esiin, niin sanoi
sammakko:
-- Elä nyt enää minua vaivaa, vaan anna minun mennä, sillä minä olen jo
vanha ja istun mieluimmin yhdessä paikassa.
Poika päästi sammakon menemään. Hän kiitti akkaa hyvästä avusta ja
läksi kulkemaan kotiaan kohden. Hän tuli toisen akan luo ja sitten
ensimäisen luo ja lopulta tuli omaan taloonsa. Se oli aivan tyhjä.
-- Olisipa nyt vaimoni kotona, sanoi poika, niin olisi minun hyvä olla.
Samassa jo vaimo tulikin.
-- No, siinähän sinäkin olet, sanoi poika. Nyt minä olen saanut sen,
mitä menin etsimään. Ja terveisiä minulla on tuotavana sinun
sukulaisiltasi, joita olen tavannut jos jonkin näköisiä ja kokoisia.
Seuraavana päivänä kutsui poika keisarin luokseen pitoihin. Ja kun
kaikki vieraat olivat koolla, niin poika käski henkeä tuomaan ruokaa ja
juomaa. Ja niin runsaasti se toi kaikenlaista, että vieraat olivat
aivan pakahtua sen ruuan paljouteen.
Nuo neuvonantajat tapettiin ja keisari meni häpeissään pois eikä
koskaan enää poikaa koettanut eroittaa hänen vaimostaan.
-- Vaimonsa suvun avulla sitä mies näkyy tässä maailmassa pahastakin
pelastuvan, sanoi poika. Mutta kaikilla ei olekaan sellaista vaimoa
kuin minulla on eikä sellaista vaimon sukua.